Kysymys miniöille:
Mikä olisi fiksu tapa anopille asennoitua avioerotilanteessa?
Olen joutunut kinkkiseen paikkaan, kun poikani ja miniäni ovat eroamassa. Tuo ero tuli meille yllätyksenä ja parhaillaan käydään myrskyisää kriisivaihetta.
Olen yrittänyt pysyä mieheni kanssa takavasemmalla ottamatta kantaa suuntaan kuin toiseenkaan. Emme halua sotkeutua aikuisten ihmisten välien selvittelyyn.
Nyt kuitenkin tuntuu melko mahdottomalta, koska meitä kuin väkisin yritetään vetää soppaa hämmentämään soitoilla ja tekstiviestein miniän taholta.
Poikamme pitää etäisyyttä ja on vain yhden kerran käynyt selittämässä erosta päällisin puolin kommentoimatta vastapuoltaan sen enempää eli moittimatta tulevaa ex-vaimoaan.
En tiedä mitä sanoisin miniälle, joka kaataa niskaani avioliittonsa ongelmat. Tuli eilenkin mieleen, että olen kuin tavarantoimittaja, joka ottaa vastaan reklamaatiota eli tässä tapauksessa kuuntelen, kuinka typerä ja huono poikani on. Eilen tosiaan kuuntelin puhelimessa tunnin verran tätä valitussaarnaa sanomatta siihen mitään väliin. En pyri missään nimessä puoltamaan kuin syyttämäänkään poikaani, enkä miniääni.
En vain haluaisi olla mikään perheterapeutti, en jaksa, enkä kykene.
Miten miniät koette, mikä olisi teistä paras tapa suhtautua? Tulee mieleen, että minäkin olen, vaikka olen anoppi, olen ihminen ja minulla on tunteet. Tähän asti olen onnistunut hautaamaan ne niin, etten ainakaan ala panikoimaan enkä moittimaan ketään. Tällä hetkellä mieluiten pakenisin ja olisin omissa oloissani. Varsinkin kun ensimmäistä kertaa tuli suoranainen moite minuunkin, etten olekaan tarpeeksi osoittanut välittämistä teini-ikäisiä lapsenlapsiani kohtaan. Tähänkään asiaan en sanonut vastaan, vaan pohdiskelin hänelle, miten voisin sitten paremmin osoittaa, kun ko. teinit ovat perin meneviä kavereidensa kanssa.
Please, antakaa jotain vinkkejä, miten selvitä "kunnialla ja kiihtymättä" tulehtuneessa pyörityksessä.
Mikä olisi fiksu tapa anopille asennoitua avioerotilanteessa?
Olen joutunut kinkkiseen paikkaan, kun poikani ja miniäni ovat eroamassa. Tuo ero tuli meille yllätyksenä ja parhaillaan käydään myrskyisää kriisivaihetta.
Olen yrittänyt pysyä mieheni kanssa takavasemmalla ottamatta kantaa suuntaan kuin toiseenkaan. Emme halua sotkeutua aikuisten ihmisten välien selvittelyyn.
Nyt kuitenkin tuntuu melko mahdottomalta, koska meitä kuin väkisin yritetään vetää soppaa hämmentämään soitoilla ja tekstiviestein miniän taholta.
Poikamme pitää etäisyyttä ja on vain yhden kerran käynyt selittämässä erosta päällisin puolin kommentoimatta vastapuoltaan sen enempää eli moittimatta tulevaa ex-vaimoaan.
En tiedä mitä sanoisin miniälle, joka kaataa niskaani avioliittonsa ongelmat. Tuli eilenkin mieleen, että olen kuin tavarantoimittaja, joka ottaa vastaan reklamaatiota eli tässä tapauksessa kuuntelen, kuinka typerä ja huono poikani on. Eilen tosiaan kuuntelin puhelimessa tunnin verran tätä valitussaarnaa sanomatta siihen mitään väliin. En pyri missään nimessä puoltamaan kuin syyttämäänkään poikaani, enkä miniääni.
En vain haluaisi olla mikään perheterapeutti, en jaksa, enkä kykene.
Miten miniät koette, mikä olisi teistä paras tapa suhtautua? Tulee mieleen, että minäkin olen, vaikka olen anoppi, olen ihminen ja minulla on tunteet. Tähän asti olen onnistunut hautaamaan ne niin, etten ainakaan ala panikoimaan enkä moittimaan ketään. Tällä hetkellä mieluiten pakenisin ja olisin omissa oloissani. Varsinkin kun ensimmäistä kertaa tuli suoranainen moite minuunkin, etten olekaan tarpeeksi osoittanut välittämistä teini-ikäisiä lapsenlapsiani kohtaan. Tähänkään asiaan en sanonut vastaan, vaan pohdiskelin hänelle, miten voisin sitten paremmin osoittaa, kun ko. teinit ovat perin meneviä kavereidensa kanssa.
Please, antakaa jotain vinkkejä, miten selvitä "kunnialla ja kiihtymättä" tulehtuneessa pyörityksessä.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Sen neuvon voin antaa omasta kokemuksestani, että vaikka mitä tahansa kuuletkin erosta ja sen syistä, niin älä kerro sitä eteenpäin. Asiat eivät ole aina yksiselitteisiä, ja osapuolilla saattaa olla päinvastaiset tulkinnat asioista.
Minun ex-anoppini oli levittänyt kotipaikkakunnallaan sellaista tietoa, että minä, hänen poikansa vaimo, olin kuulemma harrastanut avioliiton ulkopuolisia suhteita vuosien ajan niin, että poika ei enää kyennyt katsomaan sitä peliä. Totuus oli kuitenkin toisin päin: exäni oli pitänyt vuosikaupalla alaistaan "toisena naisena" ja minä olin tietysti viimeinen, joka sai sen tietää.
Siitä huolimatta anoppi väänsi asian aivan toisin päin ja sai jotkut jopa uskomaan väitteisiinsä, vaikka ex muutti heti kotoa lähdettyään asumaan alaisensa kanssa.
Olen 52-v läkäärinainen, 25 v naimisissa. 3 lasta.
Älä tee mitään. Älä vastaa haukkuihin mitenkään. Kuuntele ja sano, että kiitos, että kerroit. Älä kuuntele, mieti omiasi. Juo kahvit päälle- äläkä missään nimessä mieti, mitä kuulit (kun et kuunnellut). Sinä olet oman osuutesi tehnyt. Miniän vuoro on ollut valita sopiva puoliso ja olla hyvä vaimo. Jos meni jotain jollain lailla mynkään, sitten meni. Niin elämässä joskus käy.
Elä omaa elämääsi ja käyttäydy asiallisesti. Nyt on kaikilla raskas aika, joten kuuntele miniää rauhallisesti ja sano vaikka, että on todella ikävää, että hänelle tuli tällainen raskaampi aika.
Selviät kunnialla ja kiihtymättä juomalla kahvia, käymällä kaupungilla hömppäröimässä, tukeutumalla mahdolliseen vakaumukseesi, piirtämällä, tanssimalla balettia yms. hae oma tiesi ja tapasi. Joskus on aika jo olla sivussa kaiken maailman sotkuista. Miniän elämä on eri vaiheessa eikä hänen voi edellyttää sitä ymmärtävän. Hän on parhaassa pesuevietissä ja ahdistunut nykyisestä.
Ole lady ja ystävällinen (kuin Silvia, pokkana vaan!).
Kyllä me vanhukset selvitään!
Aika varteenotettava neuvo ja näin olen aikonutkin tehdä. Aika metka ja oli niin selvänäköinen tuo neuvosi, sillä eilen tosiaan join "saarnakahvit" puhelun päälle.
Yö meni valvoessa, mutta eiköhän kaikella ole alkunsa ja loppunsa, kuten tällä kriisillä.
Kiitos neuvostasi, se todella tuki minua jatkossa eteenpäin menemään "viisas vaikenee pokkana" -linjalla.
=Tarjoaa kahvia=
Koeta kestää! Kaikkea hyvää!
Voit sanoa suoraan ettet halua kuunnella miniän moitteita ja haukkumista. Sano ettet halua puuttua heidän eroonsa millään tavalla, ethän ollut mukana suhdetta solmittaessakaan.. luultavasti?
He ovat kaksi aikuista ihmistä joiden kuuluu hoitaa henk koht asiansa ihan itse. Vai haluaako miniä että hänen äitinsä saa vastaanottaa samanlaisen virhereklamaation tyttärestään.
Omalla äidilläni oli tapana sanoa jos joku hänen monista lapsistaan valitti kumppaninsa puutteista: "Hoitakaa elämänne ja suhteenne, en mie niitä ole teille valinnut alunperinkään. Itse ootte akkanne/ukkonne valinneet, hoitakaa asianne."
Eron tultua halasin vävyä ja pahoittelin asiaa, sanoin että toivottavasti kuitenkin vielä nähdään ja pidetään yhteyttä. Hän saattaa poiketä välillä ohikulkiessaan, lähettää terveisiä ja suhtaudumme toisiimme lämpimästi, mutta muuten ei olla tekemisissä. erosta ei olla puhuttu enempää hänen kanssaan. Tyttären kanssa on puhuttu paljonkin, lohdutan mutta en ota kantaa enkä puhu asioita eteenpäin.
Kuunnella aina voi. Aika tylyä sanoa Hoitakaa omat asianne, sillä miniä saattaa olla kuulijan puutteessa.
Ainahan voi sanoa, että itse ei voi asialle mitään, mutta koetan kuunnella. Joku neuvoikin, että on oikein sanoa, että on pahoillaan, että toisella on nyt näin vaikeaa. Mutta niin rakkaudessa kuin erossakin on kolmannelle varattu vain korvapuusti.
Mutta jos levy jää päälle, ja aina kuulee jatkuvasti ne samat asiat, silloin kannattaa sanoa, että tästä on nyt päästävä yli. Ei pidä jäädä märehtimään samaa.
Ratkaisun tekeminen on se vaikea asia, kun se on tehty, asiat rupeavat rullaamaan. Aina tulee huominen!
Niin.. miniä voi tarvita kuuntelijaa mutta onko anoppi siihen oikea ihminen, etenkin jos asiana on vain moittia anopin poikaa.
Harva iloitsee lapsensa avioerosta heidän avioeronsa järkyttää varmasti myös vanhempienkin mielentilaa ja aiheuttaa pahaa mieltä, anopinko kuluu oman pahan mielensä lisäksi ottaa vastaan miniän pahanolon purkaukset?
Ap.n tapauksessa miniä yrittää tarjota anopille sitä kolmannen korvapuustia mutta onkohan osoite ihan oikea?
Kuitenkin en suosittelisi anopiltakaan, että hän suoraan kieltäytyisi kuuntelemasta ja sanoisi vain Hoitakaa omat asianne.
Anoppi on ehkä ainoa luotettava "aikuinen", joka jaksaa ymmärtää. Oman äidin kanssa käydyt keskustelut saattaisivat mennä kokonaan miehen ja hänen sukunsa haukkumiseksi. Siitä ei todellakaan olisi apua kenellekään.
Voihan anoppi ihan vakavasti sanoakin, että hänelle tämä on vaikeaa, kun kyseessä on oman pojan epäonnistunut avioliitto. Pitäähän ex-miniäkin vähän ajatella, että hänen vaikeutensa eivät ole ainoat tässä prosessissa, että murhe ja mielipaha leviää koko lähisukuun. Sitähän ero aina tekee.
Nuoret eivät jaksa sitä ymmärtää, ja ehkä moni eroava nuori suorastaan syyttelee puolison vanhempia erosta.
Ajattelen kuitenkin niin, että vanhemmuus ei lopu koskaan. Lasten tukena on kuitenkin oltava, vaikka se olisi raskasta ja tuntuisi epäoikeudenmukaiselta. Miniäkin on monelle anopille kuin oma lapsi.
Ainahan kysymys on anopin ja miniän keskinäisistä väleistä. Olemme erilaisia.
On varmasti myös niitä tapauksia, joissa anopin ja kaikkien muittenkin vanhempien on viisainta pysyä kaukana tilanteesta.
kannattaa tarkastella omaa persoonallisuuttaan, omia sukujuuriaan, omia kasvatusaperiaatteitaan ja sitä ilmapiiriä, joka kodissa on vallinnut. Avioeron syyt kun on usein kylvetty jo kummakin parisuhteen osapuolen lapsuudenkodissa. Lapsuuden kiintymyssuhteilla on paljonkin vaikutusta parisuhteeseen ja sen onnistumiseen. Peiliin katsominen on terveellistä!
Päättelenkö oikein, olen tehnyt peruuttamattomia virheitä aikoinani kasvatuksessa?
Ilmapiirimme on koko ajan ollut väärä, olen kylvänyt poikani avioeron siemenet, poikamme kiintymyssuhde on hatara ja sukujuureni lahot?
Vaikka katsoisin peiliin ja olen katsonut ja tilittänyt itseäni, ei se enää auta. Ainoa, mitä toivon on, että poikani ja hänen ex-vaimonsa selviävät erostaan.
Tulen jatkossakin kuuntelemaan ja yritän ymmärtää.
Jep jep näin ajatellen syyllinen kaikkeen loppupeleissä on Aatami ja Eeva? Nää on taas näitä juttuja joille ei voi kuin nauraa....
Olet nykyajan kasvatti. Katsopas peiliin. Onko elämäsi kondiksessa? Tuliko joku moka tehdyksi jossain vaiheessa?
Onko ihan saletti, että kaikki virheesi elämäsi varrella juontavat juuresi lapsuudenkodin ilmapiiriin?
Saman tien pitää sinun kiittää vanhempiasi jokaisesta onnellisesta hetkestä, jonka olet saanut, koska kasvatuksesi on antanut sinulle eväät nauttia juuri näistä asioista, jotka sinua on kohdannut.
Jos sinulle joskus tulee ero sydämesi valitusta, niin kiireesti kotiin vanhempien luoo vaatimaan heitä menemään itseensä. Sinulla on paha olo, puoliso hylkää, elämä poskellaan, vanhemmat oitis vastaamaan!
Syylliset!
ilmeisesti syyllisyyttä, koska kirjoitat niin defensiivisesti. En usko, että kukaan vanhempi selviää kasvatustehtävästään virheittä, mutta ei auta työntää päätä pensaaseen, vaan olla rehellinen. Voit auttaa poikaasi elämässä eteenpäin, jos pystyt rehelliseen keskusteluun sekä myöntämään omat virheesi ja ylipäätään sanallistamaan ja käsitteellistämään poikasi lapsuutta sekä omaa historiaasi. Tie muutokseen kulkee aina tiedostamisen kautta!
joista et tiedä mitään? Tutustupa pariterapian perusteisiin ja kiintymyssuhdetutkimukseen ja naura sen jälkeen. Voin antaa pari vinkkiä perusteoksiin, jos et itse osaa etsiä;)
teoistani ja aion varmasti auttaa omia lapsiani ymmärtämään juuriaan ja lapsuuttaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ei todellisuutta kannata vääristellä: rehellisyys auttaa eteenpäin, peittely ja salailu ei auta mitään. Ymmärrätkö lukemaasi, koska päättelit, että kaikki virheesi juontavat juurensa lapsuudenkotiin? En ole missään nähnyt tällaista väitettä. Jokaisessa kodissa on sekä hyvää että pahaa, mutta ne molemmat pitää tunnistaa, jos haluaa muuttaa itseään ja omaa elämäänsä. Sairaimpia koteja ovat yleensä ne, joissa ei tunnisteta pahaa, vaan teeskennellään, että meidän kotiimme mahtuu vain hyvää.
Vastasin juuri näihin ajatuksiin:
"...kannattaa tarkastella omaa persoonallisuuttaan, omia sukujuuriaan, omia kasvatusaperiaatteitaan ja sitä ilmapiiriä, joka kodissa on vallinnut. Avioeron syyt kun on usein kylvetty jo kummakin parisuhteen osapuolen lapsuudenkodissa."
Koska nämä sanat on osoitettu huolestuneelle anopille, ymmärrän, että kirjoittaja syyttää miehen äitiä. Kirjoittaja on sitä mieltä, että vastuun avioerosta kantaa eroavien puolisoiden vanhemmat.
Minä puolestani olen sitä mieltä, että aikuinan ihminen vastaa itse teoistaan.
Minua potuttaa, että vain negatiiviset asiat ihmisellä on alkujaan lapsuudenkodista. Myös onnellisuus ja tyytyväisyys pitää olla heijastusta sieltä.
Mistä epäilet etten pystyisi rehelliseen keskusteluun?
Oletko sitä mieltä, että kuunnellessani miniän surullista vuodatusta avioliitostaan, minun puhua päälle.
Kun en kertakaikkisesti saa suunvuoroa, niin ei voi puhua keskustelusta. Kun keskustellaan, niin silloin toisen pitäisi olla hiljaa... niin valitettavaa kuin se onkin.
Tässä on käynyt niin, että minä olen se hiljainen ja kuuntelen ihan oikeasti kaikki virheet, mitä pojassani on.
En ole missään nimessä kieltänyt edes niitä virheitä, joita pojassani on, koska miniä oikeasti kokee ne asiat niin kuin kokee ja ne ovat hänen todellisuuttaan.
Voin sanoa sinulle "aasi-anopille", että myönnän tässä virheeni, siis että olen tehnyt virheitä kasvatuksessa. Onneksi joku voi olla sellainen täydellinen kasvattaja ehkä, että ei olekaan tehnyt virhettä.
Ja otan vastaan sen, että poikani epäonnistui avioliitossaan ja että se on nyt kärsimisen paikka.
Tiedostaminen on tärkeää, mutta vaikka tekisin omassa sisimmässäni muutosta, niin mitä se auttaa nykyiseen tilanteeseen kun on epäonnistuttu.
Ihan oikeaan osoitteeseen kaiketi miniä moitteensa osoittaa, kun liitto karahti kiville. Häntä en syytä, on nuori ihminen 35 vuotta jne.
Siihen aikaan kun kasvatin lastani, niin aika oli toinen, eikä tiedostamisesta paljon puhuttu. Virikkeistä kyllä. Kun miniä on minulle purkanut sydäntään, niin olen ottanut kaiken vastaan ymmärryksellä. Joskus vain tuntuu itsestä vaikealta ja toivoisin että minullakin olisi äiti tai anoppi jolle voisi purkaa painolastinsa. Mutta kun ei ole niin ei ole.
Teidät varsin hyvin nimimerkki "aasi-anopille" kuinka tiukassa ihmisen defenssit ovat, koska ne ovat psyyken suoja. Ehkä minun olisi sitten vaivuttava psykoosiin, että voisin pelastaa poikani ja hänen vaimonsa avioliiton. Voisiko se olla mahdollista?
Heillä ei ongelmakentässään ole uskottomuutta, alkoholismia tai väkivaltaisuutta. Poikani on pehmeä luonteeltaan, ehkä siinä suurin syy liiallisessa kiltteydessä ja pakenemisessa ja työnarkomaniassa.
Miniä toivoo elämältä enemmän ja suurempaa haastetta, sen hän on sanonut ja sen todella mielelläni hänelle soisin. Kun vain osaisin antaa.
onpas taas ylevän hienoa tekstiä, jolla ei ole todellisen elämän kanssa juurikaan tekemistä.
Eipä ole tullut toivoteltua sen kummemmin ex-appivanhemmilleni kuin omille vanhemmillenikaan mitään "peliinkatseluhetkiä", vaikka eivät ole halunneet avioerokeskusteluissa osallisina ollakaan. Todenneet vain tosiasiat eli että jaahas, erottu ollaan, elämä jatkuu.
Itseäni ottavat eniten aivoon ihmiset, jotka eivät osaa ottaa vastuuta omista teoistaan ja valinnoistaan, vaan kaatavat kaiken toisen niskaan...
mitä lätinää! "Kiintymyssuhdetutkimuksia"... Etkö osaa elää ilman tutkimuksia ja perusteoksia? Ihmiset, joilla ei ole omia mielipiteitä ja näkemyksiä ovat säälittäviä.
halua hankkia tietoa, vaan joka elää mutu-tuntumalla, on säälittävä. Minä perustan näkemykseni muuhunkin kuin vain omiin subjektiivisiin mielipiteisiini. Toistan vielä, että sinun ei kannata kirjoittaa asioista, joista et tiedä mitään. Miten toimit, kun sairastut? Menetkö lääkärille vai hoidatko itse itseäsi omiin mielipiteisiisi ja näkemyksiisi perustuen? Parisuhteesta ja ihmisen psyyken kehityksestä on saatavilla paljon tietoa, jos osaa ja haluaa etsiä.
tutkiminen ja asioiden analysoiminen on mitä suurimmassa määrin vastuunottoa. Kukin taaplaa tyylillään..
väittänyt, etteivät monet positiiviset asiat ole myös peräisin lapsuudenkodista, mutta myös monet negatiiviset asiat ovat peräisin sieltä. Väitätkö, että lapsuudenkoti ja lapsuudenkokemukset eivät vaikuta aikuisen ihmisen psyykeen millään lailla?
Aasiäanoppi!
Näin sadepäivän kunniaksi toinen kuppi kahvia. =tarjoaa=
Olet hoitanut lapsellesi ruokaa pöytään ja puhdasta päälle ja joulukuusen kotiin. Se riittää aika pitkälle. Sitten elämässä käy miten käy. Ei se sinun vikasi ole, jos poikasi eroaa.
Miniä toivoo elämältä enemmän ja suurempaa haastetta. Jaaha. Asia tuli selväksi. Se oli siinä. Älä mieti sitä sen enempää.
Ja ei kun sumppia ja pullaa suuhun!
Tulipa makiat naurut: ...puhdasta päälle ja joulukuusi kotiin.
Näin on, olen tehnyt parhaani sen ajan "oppien" mukaan, käyttänyt neuvolassakin ja auttanut läksyissä. Miniä on alkanut haasteellisen elämänsä ja sille toivotan onnea.
Sumpit keitän ja otan pakastimesta tuoretta pullaa sen kunniaksi.
Kiitos neuvosta Boxille! :))
Niin, entä miniän lapsuus? Siitä ei ole puhuttukaan. Kai hänenkin äitinsä käy omaa prosessiaan ja miettii kasvatustaan?
:D
Kun poikasi joskus eroaa, niin onhan selvää, että tutkiskelet omat kasvatusperiaatteesi ja sukujuuresi. Vaikka kuinka analysoit, niistä ei virhettä löydy.
Näin ollen poikasi evioeron ainoa syy on miniän vanhemmat, joista ei ole kasvattajiksi ollut, ja niin poikasi joutuu kärsimään, ja sinäkin joudut pitämään huolta poikasi avioerolapsista aina joka toinen viikonloppu.
Elämä on niin epäoikeudenmukaista, mutta ei voi valittaa tässä vaiheessa.
Sinä jos kukaan sen ymmärrät.
Otas nyt sitten itsekin pari opusta eteesi äläkä mene sillä perstuntumalla. Eli:
1) Minkään opuksen mukaan ihmistä ei kutsuta nimellä "säälittävä", jos aikoo väleissä pysyä
2) Väleissä kannattaa pysyä
3) Ei kannata sanoa, että "et tiedä mitään" toiselle
4)Ei joka flussasta tarvitsekaan lääkärille mennä. Omia tuntemuksia voi kuunnella. Riippuu niistä oireista.
5) Ihmisen psyykkeestä on totisesti paljon tietoa: miksi ihmeessä sitten itse et käytä sitä hienoa tietoa, vaan nimittelet toisia?
6) "Toistan vielä, että sinun ei kannata kirjoittaa asioista, joista et tiedä mitään." Minkähän tiedeviisauden mukaan tämä toistettu lause oli väsätty ja mikä oli se oivallinen hyvyys ja tieteellinen viisaus tässä erittäin epäkohteliaassa tokaisussa tuntemattomalle ihmiselle.
Hae parempaa ja kohteliaampaa tyyliä. Tuo ei ole se tyyli, jolla parisuhde kukkii. Ja se tieto löytyy kyllä niistä kirjoista.
suoraan.
Vastasin kirjoittajalle, jonka mielestä on naurettavaa väittää, että lapsuudenkokemukset vaikuttavat ihmisen persoonallisuuden kehitykseen. Hän nimitti myös kiintymyssuhdetutkimuksia "lätinäksi". Näiden lauseiden perusteella voi sanoa, että kirjoittaja ei tiedä, mistä kirjoittaa. Lapsuuden kiintymyssuhteilla on selkeitä yhteyksiä aikuisiän kiintymyssuhteisiin. Lapsuuden ihmisuhteet vaikuttavat mitä suurimmassa määrin ihmisen persoonallisuuden kehitykseen. Kyseessä on tieto, ei mutu-tuntuma. Onko näissä faktoissa sinulle jotain epäselvää?
"Ei joka flussasta tarvitsekaan lääkärille mennä. Omia tuntemuksia voi kuunnella. Riippuu niistä oireista."
Entä jos on kyse syövästä? Kannattaako silloinkin "kuunnella omia tuntemuksia" eikä mennä lääkärille? Annat aika vaarallisia "vinkkejä". Teetkö sinäkin päätöksesi perstuntumalla vai perustatko ne tietoon?
Faktaa piisaa. Sitä voi läiskiä päi toisen naamaa koko elämänsä, jos sen kokee viisaaksi. Olen sitä mieltä, että se ei ole viisasta. Esim. tässä tapauksessa voisi sanoa, että " oman käsitykseni mukaan lapsuuden kokemuksilla on kyllä selkeitä vaikutuksia ihmisen kehitykseen. Koetko itse asian toisin?" Miksi ei voi sanoa näin? Miksi pitää alkaa nimitellä? Tätä vastustin
Oli puhe flunssasta. Jokaista flunssaa ei tarvitse lääkärille tuoda. Lääkärille kannattaa flunssaisena mennä, jos on korkea kuume, henegenahdistusta, rintakipua, yleistilan voimakasta laskua tai oiretta joka ei tunnu normaaliin parin päivän pärskimiseen ja yskimiseen sopivan tai jos tilanne pitkittyy. En itsekään tee mitään erityistä, jos viisihenkisessä perheessä jollain on parin päivän nuha. Mitä pitäisi tehdä?
Jos on yskä ja nuha, ei tarvi mennä heti lääkärille. Olen itse lääkäri ja opetan kandidaatteja. En enää tiedä, mikä menee perstuntumalla kaikkien näiden vuosien jälkeen ja mikä on faktaa.
Syöpää ei kukaan voi diagnosoida kotonaan. Oireiden ja löydösten perusteella mennään lääkäriin. Ei se ole sama kuin parin päivän flunssa, josta siis puhuin.
Eli älä ole niin turkasen vihainen ja ärhäkkä. Se ei ole minkään oppaan mukaan mitenkään hyvä juttu. On eri asia olla viisas tai tietäväinen. this is my point.
vain omasta käsityksestäni ja mielipiteestäni, voisin varmasti vastatakin kuvaamallasi tavalla ja kysyä toisen mielipidettä. Lapsuudenkokemusten vaikutus ihmisen persoonallisuuden kehitykseen ei kuitenkaan ole mikään mielipideasia, vaan selkeää faktaa, josta on todella paljon tietoa saatavilla. Satun tuntemaan tämän alan ja tutkimukset todella hyvin, enkä jaksa kiistellä ihmisten kanssa, joilla ei ole tämän alan tuntemusta. Säästän kohteliaisuudet ihmisille, jotka ansaitsevat ne omalla käytöksellään. Ehkäpä sinäkin voit jatkossa rajata opetuksesi kandeillesi.
Minä en rajaa mitään. Olen niin ruokoton besserwisser, että ei mitään holttia! Muut onneksi häpeävät puolestani, niin saan rauhassa besserwisseröidä.
Siis olen ihan vieläkin samaa mieltä: faktan läiskiminen päin ihmistä ei ole viisasta!
Kautta aikojen on lapsuudesta selviydytty huonommin ja paremmin riippumatta tilanteesta. Paras naiskaverini on lastenpsykiatrian osastonylilääkäri/ ylilääkäri isossa sairaalassa. Hänellä on mielipiteensä asiaan ja olen hänen kanssaan keskustellut vuolaasti asiasta kaffekupin ja pullan äärellä eikä hän ole mitenkään ollut vihainen ja nimitteleväinen koskaan. Olen jostain asiasta ollut eri mieltä kuin hän, mutta hän on silti ollut kohtelias, vaikka aivan selvästi voi sanoa, että meistä kahdesta minä olen silloin väärässä.
Älä kiistele: keskustele.
Eli ihan yksi ja hailea, mitä mieltä olet ja mistä asiasta. Olennaista on kyky keskustella kohteliaasti silloinkin kun toinen on eri mieltä. Tämä on the point.
Ja koska tällä palstalla keskustellaan avioliiton ja sen reunojen onnistumisesta, on asia erityisen tärkeä. Faktaa päin pläsiä hakkaamalla suututtaa puolison ja suvun saman tien.
Koska kirjoitat nimimerkillä, lukaisin läpi muutaman tekstisi ja teet itse ihan samaa mistä syytät minua. Jos haluat, voin poimia muutaman lainauksen teksteistäsi, jossa "hakkaat faktaa päin pläsiä" ilman mitään estoja. Faktasi ovat kääketiedettä, minun faktani ovat psykologiaa. Miksi sallit itsellesi käytöksen, jota et salli muille. Eikö olisi parempi elää niin kuin opettaa?
Mikä oli pointtisi, kun kerroit psykiatriystävästäsi? Jos ystäväsi on psykiatri, ei se tee sinusta psykiatria. Minun isoisäni oli maanmittari, mutta ei se vielä minusta tee maanmittaria.
Minä vastasin kirjoittajalle, joka kutsui ajatuksiani "naurettaviksi" ja "lätinäksi". Ovatko nämä termit sinusta kohteliaita? Kumpikaan näistä sanoista ei innosta keskusteluun, jossa argumentoidaan ja omat argumentit perustellaan faktalla. Mikään ei ole hienompaa kuin älyllinen keskustelu, mutta omat väitteet pitää pystyä perustelemaan silloin, kun ei ole kyse pelkistä mielipiteistä.
Minä en enää näin vanhemmiten jaksa mielistellä ihmisiä. Ajatukseni ja mielipiteeni ja tietoni esitän, vaikka joku ei pitäisikään niistä. Ja mielestäni on suoranaista pelkuruutta esittää, että lapsuudella ei olisi vaikutusta. Se on vaarallista ja sillä voi oikeuttaa lasten huonon kohtelun. Ajatteletko todella olevasi niin merkityksetön omille lapsillesi, että on ihan sama, miten olet heitä kohdellut ja kasvattanut?
Vaikuttaako poikani eroamiseen, miten olen hänet kasvattanut? Entä miniä, jota taas en ole kasvattanut?
Hehän eivät voi nyt sitten mitään, kun heidät tai ainakin poikani kasvatettiin jotenkin väärin. En aikoinani ajatellut, kun poika oli pieni, että miten hänen avioliitto tulee sujumaan. Silloin ei näe niin pitkälle. En kyllä hänelle puhunut mitään tulevasta avioliitosta, sitä ei oikein lapselle osaa.
Oma avioliittoni on onnellinen ja suht tavallinen, vastoinkäymisiä ollut mutta selvitty. Olen ollut kauan naimisissa.
Hae mielellään epäköhteliaasti kirjoittamani tekstit. Ne pitää tietty korjata.
Mielipide ei ole ongelma: ihmisen nimittely on. Hae ne ongelmakohdat, joissa olen nimitellyt joitain. Korjaan ja pahoittelen ne heti. En halua olla surkeakäytöksinen.
Minua rassasi termi "säälittävä". Ei ole asiallista nimitellä keskustelussa ketään säälittäväksi. Kukaan ei ole millään lailla säälittävä, jos on kanssani 100% eri mieltä. Ihan vapaasti, hyvänen aika! Mielipiteeni voi ottaa tai jättää, enkä nimittele niitä, jotka jättävät. Tätä tarkoitan.
En väitä sanovani mitään faktaa. Mikään, mitä kirjoitan, ei ole faktaa. On niin paljon vanhaa tietokirjaa kotona, että huomaa, että tämän päivän fakta on huomenna naurettavaa. Voin olla väärässä ihan missä vain sanomisessani. Tässäkin. Tietysti! Miksi en voisi olla.
Psykiatri en tietty ole (Luojan kiitos, tosi raskas työ!). Tarkoitin, että kun lauon typeriä psykiatrian mielipiteitäni ammattilaiselle, hän vain naureskelee ja juttelu jatkuu. Tätä tarkoitin ja tällaista otetta kaipaan.
Jos olen koskaan koskaan millään palstalla nimitellyt ketään miksikään, hae heti ja pyydän vuolaasti anteeksi. Se on erittäin alkeellista käytöstä ja korjaan sen heti. Mitään faktaa en myönnä pläiskineeni mihinkään, koska en kirjoita faktaa, vaan oletuksia, jotka ovat jollain lailla hengissä tällä hetkellä joko tieteessä tai keskusteluissa tai muussa sellaisessa. Jokainen ottaa tai jättää.
Kukaan ei ole "säälittävä" mitenkään, vaikka olisi minun kanssani 100% eri mieltä. Virkistäväähän se vain on!
lastenpsykiatrikaverini on minusta aika lailla samaa mieltä kanssasi: hän vissiin korostaa lapsuuden merkitystä vielä sinuakin enemmän. Minusta joskus on aika seisoa jo omilla jaloillaan ja jättää menneisyyden vatkaaminen. Olemme tässä kaverini kanssa eri mieltä, ja kahvia ja pullaa kuluu! Ja hauskaa on!
Kaikkea hyvää sinulle. Lomani on eilen alkanut. Tänään yksi meetig vielä, johon vapaaehtoisesti osallistun.
Jos löydät yhdenkään nimittelyn, jossa nimittelen vastakeskustelijan henkilöä, kerää vain tähän, niin pyydän oitis ja vuolaasti anteeksi. Hyi helkkari, jos niin on käynyt!
Ja eikun kesää! Aasianopille myös kahvia (laihdutan, niin pulla jää minulta väliin!) !
Kiitos toivotuksista ja tuesta, kahvia kuluu, enkä enää pode syyllisyyksiä. Jokaisen on käytävä omat polkunsa ja elämänopetuksensa lävitse, niin miniöiden kuin poikienkin.
Hyvää lomaa boxille!
viesti, jonka olet kirjoittanut 5.5 otsikolla "No jukoliste" tai 25.2 kirjoittamasi viesti. En ehdi nyt selata useampia viestejä, mutta peiliin katsominen on varmaan meille kaikille aika ajoin tarpeellista. Olet oikeassa siinä, että nimittely ei edistä mitään asiaa.
Teen töitä nuorten parissa ja olen sekä opiskelujeni että käytännön työni kautta todennut, että lapsuudella on ihmisen persoonallisuuden kehityksessä suuri merkitys. Onneksi useimmat vanhemmat ovat ihan ok (tähän ryhmään kuuluu myös Aasi-anoppi, joka on hienosti pohtinut myös oman poikansa kasvatusta), mutta on myös sellaisia vanhempia, jotka vahingoittavat lapsiaan ja näiden haavojen korjaaminen on suoraan sanottuna pirun vaikeaa ja seuraukset näkyvät myöhemmässä elämässä.
Toivotan myös sinulle kaikkea hyvää ja lämmintä kesää!
Toivottavasti ihmiselle jää valinnanvaraa ja kykyä muuttua ja muuttaa asennettaan, vaikka lapsuus olisi mennyt pieleen.
Jos vaikka ja kun olen tehnyt virheitä kasvatuksessani, niin toivottavasti en pilannut poikani avioliiton onnistumisen eväitä lopullisesti...
tuntuu kauhealta jos hän on kasvatukseni uhri, ja toivon että hän osaa ajatella aivoillaan ja valita oikein elämässään... minusta huolimatta.
Hyvää kesää!
En todellakaan viitsi kaivaa omia sontiani mistään. Jos on kehnoa tekstiä, niin anteeksi kovasti. Nimittelyä ei saisi olla, muuta reipasta mielipidettä tuppaa sitäkin enemmän Nimittelyt pahoittelen. Olen kovasti montaa mieltä, ja muutan tarpeen mukaan mitä tarvitaan. Joskus muutan vain aikani kuluksi.
Totta helkarissa lapsuus on erittäin tärkeä! Tarkoitan vain, että toista ei saa sanoa säälittäväksi tai "et tiedä mitään". Se on henkilöön menemistä eikä reippaan mielipiteen laukomista. Mielipide ja henkilökohtaisuus ovat minusta eri asioita. Tietty ensimmäinen nimittelijä teki saman tempun.
Lääkiksessä jatkuvasti veivattiin silloin aikoinaan, että lapsuus on kaikki ja vanhemmat pilaavat loput. Se ei johtanut yhtään mihinkään muuta kuin vanhempien syyttämiseen ja laiskoihin aikuisiin, jotka vatkaavat lapsuuttaan vielä viisikymppisinä. Jotenkin tämä on alkanut jo tympiä. Vertaa Ingmar Bertgman joka vatkasi lopun elämäänsä kurjaa isäänsä. Siinä se elämä menikin sitten ohi asiaa ruikuttaessa.
Tästä keskustelen kaverini kanssa usein ja varmaan olemme eri mieltä.
Sorry.Kesää.
Jokainen kulkee oman polkunsa. Justiinsa. Lisäksi voi hyvin olla, että kummassakaan eroavassa ei ole yhtään mitään kasvatuksellista tai muuta "vikaa". Kaikki eivät vain sovi yhteen ja näin sitten käy, vaikka kaksi ihmistä muuten olisivat ihan ok. Toinen on tuli ja toinen vesi ja molemmat viihtyvät huonosti.
Olet ihan fiksusti käyttäytynyt täällä netissä, jossa rapa lentää ja viemäri vie. Et ole voinut tehdä mitään suuria munauksia lasten kasvatuksessa noilla päreillä!
Kesää. Öh, tuota, menen tästä kahville ja sitten ulos. =tarjoaa kupin aika laihaa kahvia=
Ei tätä litkua juo kukaan! =tarjoaa vahvempaa!= Kesää!
Hiukan samassa tilanteessa,kyseessä vain tytär ja vävy.Olen paljon puhunut tyttäreni kanssa ja vävyn kanssa kerran asiasta puhelimessa.
En myöskään halua mennä kenenkään puolelle,eikä sitä meiltä ole oletettukaan.Kukaan ei ole tehnyt kauheasti väärin tai ollut ihan mahdoton kumppani,kaikkea vaan tapahtuu.Vävyn suunnalta tuli ainoastaan myönteistä palautetta,kiitti meitä,olemme olleet kuin oma perhe ja kunnioittaa meitä ja kerroin tunteen olevan molemminpuolinen.
Toivon vain että osaavat suhtautua toisiinsa asiallisesti ja muistavat lasten parhaan.Aikuiset ihmiset tekevät omat ratkaisunsa ja voin ehkä vain olla luomassa suvaitsevaa ilmapiiriä tilanteessa,jos minulta nyt jotain kysytään.
Syy,miksi minun oli helpompi puhua aikoinaan anopilleni kuin äidilleni mieheni pettämisistä oli se,että anoppi tunsi ja tiesi poikansa.Ja halusin jotenkin suojella omia vanhempiani siltä tiedolta,että vävypoika on aiheuttanut paljon pahaa mieltä.Ajatuksena oli se,että mikäli suhde jatkuu,vanhanaikaiset vanhempani eivät välttämättä olisi antaneet anteeksi ja välit olisivat olleet kireät..Oli kuitenkin pakko saada puhua jollekin vanhemmalle ja kokeneemmalle,hän oli itse kokenut saman oman miehensä,poikansa isän kanssa.Ei se varmaan helppoa ollut hänelle,mutta pystyi olemaan puolueeton,ja olen monesti häntä kiittänyt tuesta jälkikäteen.
Minulla on muuten edelleenkin lämpimät välit ex-anoppiin.
Meillä on paljon yhteistä ja tulemme hyvin toimeen,ei sitä avioero kaatanut.
Äitini on nyt aloittajan kuvailemassa tilanteessa,kun veljeni ja hänen vaimonsa on eroamassa.
Soitteluita ja hulluksi haukkumista,diagnooseja ym..Raskasta!
anoppi on kaiken pahan alku ja juuri.
Sen ymmärtää se sokea Reetakin, vaikka ei mitään muuta ymmärräkään.
Ei olisi aikoinaan erotessa tullut mieleenkään soitella anopille, mutta tätä olen kyllä kuullut tapahtuvan, ilmeisesti on melko yleistä. Sinuna tekisin varmaan juuri niin kuin olet tehnytkin; kuuntelisin hiljaa kantaa ottamatta. Hyvä tilaisuus oppia kärsivällisyyttä. Tsemppiä!
Erosimme yllättäen (muille kuin miehelleni) ja kipeästi usean vuoden avoliitosta, kolmekymppisinä. En saanut mieheltäni hänen ratkaisuunsa tarpeeksi selitystä, ja asia vaivasi minua paljon. Juttelin anoppini kanssa asioista ja kyselin, onko hän saanut jotain tietoa, mitä minä en ollut. Anoppini myös soitti pari kertaa kysyäkseen, miten voin. En tiedä, mitä he juttelivat miehen kanssa, jos mitään.
Anoppini oli minuun tutustuttuani ilmeisesti pitänyt minusta tosi paljon ja ajatellut, että olemme hyvä ja toisiamme tasapainottava pari. Erottuamme hän sanoi, että on hyvin pahoillaan, että hänelle tulee ikävä, ja että olisi kiva, jos välillä vielä tapaisimme. Samalla hän selvitti muutamin lausein, että on sitä mieltä, että vika eroomme on ensisijaisesti miehessä, hänen pojassaan. Tästä olin silloin ja jälkeenpäin hänelle hyvin kiitollinen. Koska syytin erosta itseäni, olisiko pitänyt olla erilainen, vaadinko itse liikaa mieheltäni. Hän kyseenalaisti oman tapansa kasvattaa poikaansa, ja myönsi, että toivoi tämän olevan helpompi kumppani. Että poika olisi kenties helpompi parisuhteen osapuoli, jos anoppi olisi tehnyt jotain toisin. Hän myös toivoi, että poika oppisi erostamme jotakin.
Olin pitkään ajatellut, että anoppini on harvinaisen fiksu nainen, ja nämä kokemukset vain vahvistivat näkemystäni.
Mieskin oppi erostamme jotain, sillä puolen vuoden jälkeen hän palasi luokseni elämän tosiasioita oppineena, lämpimänä ja huomaavaisena, ja nyt häät on sovittu ensi vuodeksi :) Anopin kanssakin välit ovat entisestään lähentyneet.
Ex-miniäänsä voi tukea monella tavalla. Jos katsoo tämän sitä ansaitsevan. Ja ainakin vähimmäismäärä tukea pitäisi tarjota aina, ellei miniä nyt räikeästi ole rikkonut sovinnaisuussääntöjä esim. pettämällä tms. Inhimillisyyttä siis kehiin.
.. miniäsi surra rauhassa "loppuun kulunutta" eli pilalle revittyä liittoaan poikasi kanssa josta lienee ei ole ollut juuri iloa. Pidä luuri kiinni ta iälä vastaa.. Miksi täällä kyselet, etkö kysy minältäsi tuota samaa? Voisi valottaa asiaa hieman paremmin.. Onko poikasi joku hemmetin hiiri joka ei osaa sanoa muka asiaan mitään??? Onko poikasi ns sekundakamaa.. koska itse ei kommentoi?
"emme halua sotkeentua" täyttä paskaa.. ihan todellakin. tunteet tälläkin mukakivalla anpopilla siinä kumminkin mollaa näemmä vaan yhtä= MINIÄÄ!