Älykäs mies

Olen sanonut aikaisemminkin tämän ja sanon uudelleen: Keskustapuolueella on yksi älykäs mies, Markku Uuspaavalniemi!

- Lainajärjestelyä arvosteli voimakkaasti myös Markku Uusipaavalniemi (kesk), joka aika ajoin on äänestänyt hallitusta vastaan. Nyt hän muistutti sanoneensa jo aiemmin, ettei pankkeja tai muita valtioita pidä pelastaa, kun rytinä alkaa.

(Keskustan kansanedustajat Hannu Hoskonen ja Pekka Vilkuna ilmoittivat tiistai-illan lainakeskustelussa, että he aikovat äänestää lainan myöntämistä vastaan.)
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että puheenjohtajakisaan on pyrkimässä roskasakki.

Äänestä

kyllä ole enää varaakaan pelastaa. En halua olla mikään agitaattori, mutta kannattaa miettiä nyt, onko aika vaihtaa pankkia esim. pienempään maalaispankkiin, joka ei toimi liikepankin tavoin ja toiminta perustuu enemmän eettiselle ja moraaliselle pohjalle tai jotain sinnepäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M-15 kirjoitti:

Olen sanonut aikaisemminkin tämän ja sanon uudelleen: Keskustapuolueella on yksi älykäs mies, Markku Uuspaavalniemi!

- Lainajärjestelyä arvosteli voimakkaasti myös Markku Uusipaavalniemi (kesk), joka aika ajoin on äänestänyt hallitusta vastaan. Nyt hän muistutti sanoneensa jo aiemmin, ettei pankkeja tai muita valtioita pidä pelastaa, kun rytinä alkaa.

(Keskustan kansanedustajat Hannu Hoskonen ja Pekka Vilkuna ilmoittivat tiistai-illan lainakeskustelussa, että he aikovat äänestää lainan myöntämistä vastaan.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu