Minulla ei koskaan ole ollut suurta odotusta että joskus päätyisin naimisiin tms. Mitä enemmän näen elämää, sitä vähemmän odotan tuollaisen tapahtuvan. Pohjimmiltani uskon syvästi että kukaan mies ei halua pitkäaikaista parisuhdetta. Hän voi siihen suostua, mutta jää aina kaipaamaan vapauttaan. Miksi siis kahlita toinen sellaiseen jota tämä ei pohjimmiltaan halua? Mies voi toki rakastumisenhuumassa kuumeisesti haluta sitoa naisen itseensä ja olla mustasukkainen ajatuksesta että muut miehet saisivat naisen, mutta huuman laannuttua miehelle tulee levottomat silmät ja kaipuu muiden luo.
Kun sitoudutaan parisuhteeseen nainen on päässyt siihen tilanteeseen mistä onni vasta alkaakin. Voidaan rakentaa yhteistä onnea, tutustua toistemme syvimpiin ajatuksiin, tukea, auttaa ja tuottaa nautintoa. Nainen ei kaipaa seksikokeiluja muiden miesten kanssa (jos on ne jo nuorempana tehnyt), mutta mies tulee aina kaipaamaan niitä.
Perustan ajatukseni omiin empiriisiin tutkimuksiin miehistä... ;-) sekä lukemiini elämänkertoihin. Luin juuri erään Amerikkalaisen laulajan elämänkerran. Hän vietti vauhdikasta seksielämää siitä huolimatta että oli naimisissa ja rakasti vaimoaan. Ei mitään ihmeellistä joltain suurelta staralta. Mutta hänellä oli joukko läheisiä (mies)ystäviä palkkalistoilla jotka hekin joka ikinen vietti samanlaista elämää. Näiden joukossa oli enimmäkseen ATM tyyppisiä ei-niin-komeita ns. maalaisjuntteja, mutta oli KTM ja YTM tasoisiakin. Yksikään ei laittanut omaa parisuhdettaan jatkuvien seksimatkojen edelle. Pohjimmiltaan kaikki miehet mieluiten haluasivat jatkuvia uusia seksiseikkailuja nuorten naisten kanssa.
Eli, miksi edes yrittäisin etsiä 'kunnon miestä' kun mies ei kuitenkaan pohjimmiltaan halua parisuhdetta? Tämä ei ole provo. Olisin kiitollinen jos joku tarjoaisi uuden tavan katsella asiaa.
Kun sitoudutaan parisuhteeseen nainen on päässyt siihen tilanteeseen mistä onni vasta alkaakin. Voidaan rakentaa yhteistä onnea, tutustua toistemme syvimpiin ajatuksiin, tukea, auttaa ja tuottaa nautintoa. Nainen ei kaipaa seksikokeiluja muiden miesten kanssa (jos on ne jo nuorempana tehnyt), mutta mies tulee aina kaipaamaan niitä.
Perustan ajatukseni omiin empiriisiin tutkimuksiin miehistä... ;-) sekä lukemiini elämänkertoihin. Luin juuri erään Amerikkalaisen laulajan elämänkerran. Hän vietti vauhdikasta seksielämää siitä huolimatta että oli naimisissa ja rakasti vaimoaan. Ei mitään ihmeellistä joltain suurelta staralta. Mutta hänellä oli joukko läheisiä (mies)ystäviä palkkalistoilla jotka hekin joka ikinen vietti samanlaista elämää. Näiden joukossa oli enimmäkseen ATM tyyppisiä ei-niin-komeita ns. maalaisjuntteja, mutta oli KTM ja YTM tasoisiakin. Yksikään ei laittanut omaa parisuhdettaan jatkuvien seksimatkojen edelle. Pohjimmiltaan kaikki miehet mieluiten haluasivat jatkuvia uusia seksiseikkailuja nuorten naisten kanssa.
Eli, miksi edes yrittäisin etsiä 'kunnon miestä' kun mies ei kuitenkaan pohjimmiltaan halua parisuhdetta? Tämä ei ole provo. Olisin kiitollinen jos joku tarjoaisi uuden tavan katsella asiaa.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Kipaise kirjastoon ja etsi joku vauhdikkaan naisen elämänkerta. Ihan samaa tavaraa.
Kumma kun nainen saa hurjastella seksillä nuoruudessa, mutta mies ei koska naisen mielestä mies ei sitten pysty sitoutumaan.
Jostain kumman syystä naiset kaivavat vain suhteisiin yhä uudestaan ja uudestaan ne kaikkein kokeneimmat panokonkarit jonka jälkeen on mukula kainalo ihmettelemässä että minne se mies hävisi ja on ne miehet sikoja kun ne kaikki pettää.
Samanlaisista asioista haaveilevia miehiä kuin sinä on olemassa, mutta hirvittävästi kylillä rentuille persettään jakanut nainen ei sytytä ja toisaalta eipä naista kiinnosta se totinenkaan parisuhde kuin niiden panokonkareiden kanssa.
Joten miksi alkaa vakavaan suhteeseen jonkun rupsahtaneen akan kanssa kun voi etsiä vain nuorta pimppaa vähäksi aikaa?
Itse ainakin haluaisin suhteeseen, ajattelin joskus että tässä vaiheessa olisin jo naimisissa ja minulla olisi lapsia mutta en saa edes "seksihurjastella". Haluaisin vain jonkun kenen vieressä herätä aamulla ja olisi joku kuka odottaisi minua kotiin.
Täytyy vain tyytyä yksinäisyyteen ystävänä.
"Haluaisin vain jonkun kenen vieressä herätä aamulla "
Ihan kenetkö vaan? Kelpaisiko joku tunnevammainen psykopaatti? Mielestäni suurin osa ihmistä on niin ikävällä tavalla itsekkäitä ja itsekeskeisiä, että itse en ole erityisen innokas pariutumaan. Pahimpia ovat parisuhdetta epätoivoisesti etsivät, jotka eivät osaa/kykene elämään yksin.
No vaikka, olisi edes jotain sisältöä elämässä. En kyllä yritä etsiä ketään kun ei minulla ole mitään annettavaa parisuhteeseen ja varmasti suurimmalla osalla olisi asiat paremmin yksin kuin minun kanssani.
rakasti vaimoaan" - tuossa on homman ydin. Parisuhde voi kestää myös uskottomuuden. On mahdollista rakastaa yhtä ja harrastaa seksiä muiden kanssa. Siis mahdollista, ei ihailtavaa tai edes suotavaa. Mutta jos kerran asennoidut noin kyynisesti asiaan, niin helpottaisiko se, että ottaisi alunperinkin asenteen, että "mitä ei tiedä, se ei voi loukata"?
Naiset, sisäistäkää MAT:n opetus. Jos ette pysty sitouttamaan tiettyä miestä suhteeseen, syynä on useimmiten se, että tavoittelette miestä, joka on reippaasti teitä ylempitasoisempi. Tällainen suhde ei kestä. Syy ei ole, että mies ei halua parisuhdetta, kyllä haluaa, mutta samantasoisen tai lähes samantasoisen naisen kanssa.
Katsokaa naiset peiliin ja oppikaa tuntemaan oma tasonne, älkää tavoitelko kuuta taivaalta ja tulette onnelliseksi
Elämänkerroista ei kannata ottaa oppia. Ne on vääristelyä ja silkkaa valehtelua täynnä.
Ei ole olemassa mitään yleispäteviä tasoja, kukaan ei ole niistä kuullutkaan ellei tällä palstalla ole käynyt.
Tärkeintä on oppia olemaan onnellinen yksin. Silloin kukaan ei voi viedä onnea pois.
Kyllä naistenlehtitoimittajat tietää.
Kyllä vain. Ja miksi eivät tietäisi jos ovat naisia itsekin.
En sanonut ettei mies saisi seksihurjastella nuorena. Kuulun siihen koulukuntaan joka uskoo että kaikkien miesten ja naisten kuuluisi kokeilla seksiä monen kanssa ennen kun edes yrittävät vakavampaa seurustelua. Itse hurjastelin hurjasteluni ja sen jälkeen tuli sellainen olo että enää ei tartte kokeilla.
Uskon siihen että miehillä ei koskaan mene pois se vaihde että tekee mieli kokeilla uusia seksikokemuksia. Uskon että se on biologinen tosiasia (sanokoon feministit mitä sanoo).
Miksi siis sitoa edes halukasta miestä itseensä kun kuitenkin tulee se päivä että he haluavat vapautta? Moni mies haluaa kuumeisesti sitoutua joko rakkaudenhuumasta tai pelkästään kokemuksen puutteesta. En osaa ottaa sellaista miestä tosissani koska mielestäni hän huijaa itseään.
Olen ihan onnellinen avoimissa suhteissa ja se tuntuu luonnollisimmalta yhdessäolon muodolta miehen ja naisen välillä. Mutta kun aina kuitenkin jauhetaan uskollisita suhteista yhden ihmisen kanssa niin toki sellainenkin ajatus pyörii päässä. Itse olisin siihen kykenevä ja nauttisin todella paljon siitä että jotain rakennetaan yhdessä. Mutta kun en usko että miehet on sellaisiksi 'luotu' niin enpä usko että suotuisin vaikka mies kuumeisesti pyytäisi.
miehen tarvitse tai tule olla uskollinen kunniattomalle naiselle. niin metsä vastaa kun sinne huudetaan..
Höpö, höpö. Kaikki tavalliset ihmiset elää jonkinasteista raialakasta elämää nuorempana. Ei olis kauheen normaalia olla esim. 25v ja neitsyt. Ei sellasia miehiä ole vain kuin tällä palstalla jotka itkee jonkun estoisen, vanhenevan neitsyen perään.
Sun jutuista tulee mieleen, pata kattilaa soimaa.
Miten niin?? En soimaa railakasta seksielämää niin kauan kun se tuntuu oikealta. En edes sano että miehen pitäis tähän ja tähän ikään mennessä rauhoittua. Ei mitään sellaista, sillä jokaisella on oma sisäinen aikataulunsa. Mutta naiselle (tai minulle ainakin) tulee sellainen hetki että on kokeillut tarpeeksi. (Vähän niin kuin lapsena tykkää leikkiä legoilla, mutta sitten koittaa se päivä ettei enää kiinnosta.) Ennen kun se päivä koittaa niin minusta sekä miehet että naiset ovat vastuuttomia jos menevät vakavaan parisuhteeseen. Uskon että miehille se päivä ei koskaan koita joten kaikki vakavat parisuhteet ovat tuhoon tuomittuja. Jos siis on niin ehdoton kuin minä että ei edes hyväksy toisen HALUAVAN seksiä muiden kanssa. Ei mitään järkeä leikkiä vakavaa suhdetta jos haluaa muita. Luonnollisempaa on olla avoimessa suhteessa.
No onpas hyvä että sunkin mielessä on jotain. Kerrankin.
"En sanonut ettei mies saisi seksihurjastella nuorena. Kuulun siihen koulukuntaan joka uskoo että kaikkien miesten ja naisten kuuluisi kokeilla seksiä monen kanssa ennen kun edes yrittävät vakavampaa seurustelua. Itse hurjastelin hurjasteluni ja sen jälkeen tuli sellainen olo että enää ei tartte kokeilla."
Sulla oli siihen mahdollisuus ilmeisesti koska olit tavallinen, ei-ruma, ei-ylipainoinen nainen. Jos kuuluu siihen 80% (esimerkin vuoksi tuo luku) naisista, saa niin paljon seksiä kuin haluaa.
Miehissä suurimmalla osalla ei ole mahdollisuutta vastaavaan, ellei sitten hanki määrää laadun kustannuksella ja hyppää sänkyyn kenen kanssa kuka vain huolii - tosin silloinkaan laajamittainen ympäriinsä paneskelu ei onnistu jokaiselta!
Omasta tuttavapiiristäni ne muutama aikanaan kovinta panomiesta, joilla naisia kertyi parissa vuodessa parisenkymmentä (ja yhdellä joka oli vähän pidempään sinkkuna, yli viisikymmentä), ovatkin nyt ihan tyytyväisen oloisina vakiintuneita.
Muut eli suuri enemmistö vain koettavat niellä sen, etteivät ole päässeet kokeilemaan seksiä tarpeeksi. Onko muka joku ihme sitten, jos tilaisuus yhtäkkiä tarjoutuukin, että he sen siekailematta käyttävät? Kas kun nainen on seksuaalisen valinnanvapaudensa ja mahdollisuuksiensa huipulla parikymppisenä, useimmat miehet vasta paljon myöhemmin.
On niitä kuule monia miehiäkin jotka haluaa perheen ja vastaavasti taas naisia jotka ei ikinä halua lapsia tai asettua aloilleen. Mitä tulee kokemuksiin ja elämänjanoon, niin sanoisin miesten ja naisen olevan samalla viivalla tässä asiassa. Suurin osa haluaa nähdä mahdollisimman paljon elämää ja siihen liittyy läheisesti erilaisten asioiden kokeileminen konkreettisesti. Jotkut ehkä sitten tyytyy haaveilemaan enemmän ja jotkut taas toteuttaa rohkeammin unelmiaan, mutta jano uusiin kokemuksiin on ihan yleinen halu sekä miehillä, että naisilla. Katso vaikka joskus huviksesi noin 25-30v naisten treffi-ilmoituksia, niin aika monella lukee, että juoksut on juostu ja baareissa ravaaminen saa riittää. Eli naisetkin keräilee tonne noin 25v asti tai ylikin erilaisia kokemuksia ja nauttii täysin rinnoin sinkkuudestaan. Perhe-elämä on sitten seuraava uusi kokemus, jonka ilot ja surut moni haluaa kokea. Tossa vaiheessa alkaa kuitenkin monella olla opiskelut opiskeltu ja ikääkin sen verran, että jos lapsia haluaa, niin pikku hiljaa pitäisi alkaa saamaan jälkikasvuakin ennen kuin on liian myöhäistä. Tietty mies olisi kiva tunteakin ensin jonkun aikaa ja ensisynnyttäjien keski-ikä onkin muistaakseeni 28v eli yllättävänkin korkea ja käsittääkseni nousemaan päin viime vuosina.
No eipä kokemusten keräämisessä mitään väärää ole, mutta näppituntumalla vaikuttaa siltä, että nimenomaan seksin saralla naiset on viime vuosina petranneet ihan kiitettävästi kokemusten kartuttelussa. Tiedän muutamia aika surullisia tapauksia, joissa nainen on sitoutunut siinä 20v korvilla ensimmäisen miehen kanssa, jonka piti olla se tosirakkaus. Silloin oli ilmeisesti vielä vankka usko avioliiton autuaaksi tekevyyteen. Sitten kun he ovat nykyään siinä 30v tuntumassa, niin moni onkin alkanut haikailemaan nuoruutensa perään ja katumaan nimenomaan sitä ettei tullut nuorempana kokeiltua edes paria muutakin miestä ja hankittua erilaisia kokemuksia. Kaikki mitä nainen on seksistä kokenut on ollut sen yhden miehen kanssa ja siinä vaiheessa seksi muiden kanssa vasta mietityttääkin, jos seksi sen oman miehen kanssa on aina ollut laimeaa. Sanoipa eräskin nainen jopa niin, ettei ole koskaan halunnut miestään seksuaalisesti, mutta silti jotenkin päätyi rakkauden tuntemuksissaan naimisiin tämän kanssa. Nyt sitten tuskailee onnettomassa avioliitossa ja täysin kuolleen seksielämän kanssa.
Eli jako ei todellakaan ole noin selvä mitä annat ymmärtää, vaan enemmänkin sukupuolesta riippumatta yksilötason juttu. Itsekin olen jo pitkään etsinyt vaan sitä yhtä ja pysyvää suhdetta. Sinkkuilu on aika kuluttavaa ja raskasta pidemmän päälle. Varsinkin miehen kannalta, koska suomalainen deittailukulttuuri on edelleenkin vahvasti kallellaan siihen suuntaa, että miehen on oltava se aktiivinen toimija, jos haluaa jotain tapahtuvan tolla saralla. Ei ne pakit koskaan mitään herkkua ole, vaikka niihin aikaa myöten ehkä jollain tapaa tottuukin. Pakitkaan ei ole mitään verrattuna lyhyeksi jäävän suhteen kuluttamaan aikaan ja energiaan. Jatkuva treffailu ja sen molemminpuolisen kipinän löytäminen naisen kanssa kuluttaa väistämättä henkisiä voimavaroja. Aina uudestaan ja uudestaan samojen perustietojen kartuttaminen naisesta ja suhteen alun oikkujen selvittely jonkinlaista pohjaa tulevalle suhteelle rakentaen ilman oikeastaan mitään tietoa tai takeita siitä onko se nyt sitten tässä vai onko sitä taas kohta lähtöruudussa tekee yllättävän äkkiä siitä yhdestä ja onnellisesta suhteesta houkuttelevan vaihtoehdon. Eikä miehenkään tarvitse seksin tai minkään kotitöiden takia sitoutua naiseen. Normaali mies löytää kyllä tänä päivänä suhteellisen kivuttomasti jo ihan vakipanojakin ja kukapa sinkkumies nyt ei simppeleistä kotihommista selviäisi, jos on vähänkään asunut omillaan. Eihän sinkkuna edes ole juurikaan jälkiä korjattavana, joten kotityöt on pelkkä tippa vesilasissa. Katkeroituneiden harhaista puhetta, että nainen olisi pelkkä pillu ja piika miehelle tai ettei miehet kykene rakastumaan.
Se se sinkkumiestä vasta rassaakin, kun on vuosia rakennellut kaikkia muita osa-alueita elämässään, mutta se kaiken yhteen liimaava palikka vaan puuttuu vuosi toisensa jälkeen. Elämänkumppani nimittäin. Sitä kun ei voi millään ahkeruudella tai muillakaan omissa käsissä olevilla asioilla itselleen "hankkia" samalla tapaa kuin niin monia muita asioita. Jokainen nainen joka ei halua lapsia on varmasti todennut kuinka vaikeaa on löytää mies joka ei haluaisi lapsia. Tuokin kertonee mielestäni jo aika hyvin siitä, että kyllä sitä miehistäkin suurimman osan silmissä siintää jossain vaiheessa perhe-elämä sinappikoneineen päivineen. No en tiedä uudesta tavasta katsella asiaa, mutta tää on vaan yhden jälleen hiljattain sinkkuuntuneen miehen mielipide.
Olen täysin samaa mieltä että ihmisten tulee kokeilla seksiä ja että rilluttelu vaihe on erittäin terveellinen juttu molemmille sukupuolille. Itse aloin saada siitä tarpeekseni juuri tuossa 24-25v kieppeillä. Siis siinä vaiheessa olisin ekaa kertaa ollut valmis vakavaan suhteeseen ja tiennyt että ei ollut palavaa hinkua kokeilla muita miehiä. Mutta olen ihan onnellinen ollut vaikkei vakavaa, molemminpuolista rakkautta ole tullutkaan. Matkan varrella kokemukset lisääntyy ja tiedän että vanhat ukotkin vielä haaveilee uusista seksiseikkailuista. Miksi siis sitoutua illuusioon ja mennä jonnekkin typerälle alttarille neitsytmekko päällä kaikkien mulkoiltavaksi?
En usko että perheenperustaminen on hyvä motiivi solmia vakavaa parisuhdetta. Jos haluaa lapsia niin sen voi tehdä ihan itse. Nainen helpommin kuin mies, mutta mieskin voi jos sinnikkäästi keksii keinoja (sellainen nettisivukin on). Minä tein tuon eli hankin lapsen koska halusin lapsen. Jos siihen vielä päälle haluaa ikuisen rakkauden aikuisen kanssa, sinaappikoneen, yhteiset laskujenmaksu systeemit, asuntolainat.... Se on jo ihan eri juttu ja hirveesti voi mennä mönkään. Mitä enemmän muuttujia sitä komeampi räsähdys sitten kun se korttitalo kaatuu. Lapset on liian pyhiä että niitä pitäis sotkea aikuisten epärealistisiin fantasioihin yhteisestä 'rakkaudesta', seksistä, asunnoista, laskuista. Mutta tää on vaan mun mielipide ja luulenpa että moni on eri mieltä.
Ymmärrän kyllä, mitä aloittaja tarkoittaa. Nykyään ei sitoutuminen ja uskollisuus ole ansaitsemassaan arvostuksessa ja se näkyy erityisesti miesten kohdalla, jossain määrin myös naistenkin, mutta vähemmän. Yhteiskunnassa on valitettavasti nykyään sellainen ilmapiiri, että uskottomuutta, irtosuhteita ja "vapautta" ihannoidaan ja se tehdään usein avioliiton ja perhe-elämän kustannuksella. Suurimpia häviäjiä ovat lapset.
Siinä aloittaja on kuitenkin väärässä, jos olettaa kaikkien miesten havittelevan vain irtosuhteita. Tällaista mielikuvaahan meille tarjotaan mm. julkkis-lööppien, rockstarojen elämänkertojen, tv:n saippuasarjojen jne kautta. Mutta kaikissa piireissähän asia ei ole näin. Esim. kristillisissä piireissä kestävä avioliitto ja aviouskollisuus ovat edelleen suuressa arvossa niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Eli toisinajattelijoita löytyy. Ja löytyy niitä mm. ei-uskovaistenkin piiristä. Lue vaikka seuraavat linkit:
http://tupla-j.blogspot.com/2009/07/kristillinen-seksuaalimoraali-on.html
http://tupla-j.blogspot.com/2009/10/miksi-oikeus-avioeroon-on-huono-idea.html
Ja mitä tulee naisten osuuteen, niin tässäkin on hyvä linkki, johon tutustua
http://www.markkuojanen.com/sivut/yhteiskunta/haeveliaeisyyden-paluu.php
Oikeastaan en edes pidä sitä yhteiskunnan luomana ongelmana vaan uskon että se on biologista. Miestä tulee aina kiehtomaan vieraat naiset. Olen kai sitten niin joko-tai ihminen että en haluaisi satsata suhteeseen, unelmoida yhteisiä haaveista, rakentaa yhteistä olemista jos kuitenkin mies jossain vaiheessa haluaisi muuta (vaikka ei edes toteuttaisi halujaan). Itse pystyn 100% menemään parisuhteeseen, mutta en usko että mies koskaan pystyisi. En siis hauku miehiä vaan tämä on se miten asian näen. Olisi mielenkiintoista jos joku saisi minut katsomaan asiaa toisella tavalla. Tähän mennessä kuitenkin ainoa toisenlainen malli mitä on esitetty on että mies voi haluta perhe-elämää, laspsia yms. Mutta minua huolestuttaa ihmisten jotka kuumeisesti etsivät kumppania perheen perustamiseen. Rakkauden pitäisi alkaa itsestään eikä jostain 'syystä'.
Jostain syystä on jäänyt mieleen näyttelijä Heather Locklearin toteamus, että uskollisuus on seksikästä. Jos tästä lähtee, niin hyvin menee.
isä ja äiti. Kyllä varmasti jotkut naiset voivat haluta lapsen ns. yksinään eli haluavat miehen vain lapsen siittäjäksi ei muuta, mutta en kyllä itse lähtisi haluamaan yksikseni lasta ja elämään vapaaehtoisesti jotain yh-äidin arkea. Haluan parisuhteen ja lapsia. Otan sen riskin, että ei ehkä liitto ole elinikäinen mutta kyllä sitä on uskallettava elää ja rakastaa jos haluaa saadakin elämässä jotakin. Miksi nykyään naistenkin on vaikea sitoutua? Ei ainoastaan miehet etsi sitä parempaa vaan kyllä se näköjään monille naisillekin ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Minä etsin vakavissani miestä aviomieheksi ja muutama ystäväni naureskelee tälle halulleni sitoutua. Pitäisikö sitä naisena nussittaa itseään vuosikausia eri miehillä ja herätä vasta kolmenkympin kynnyksellä etsimään epätoivoisena sitä avo/aviomiesehdokasta ja perustaa perhe? No, jokainen tekee valintansa parhaaksi näkemällään tavalla.
Onko sulla ollut synttärit?
Lapsella voi silti olla isä ja äiti vaikka nämä eivät olisikaan yhdessä. Itselläni oli yh-äiti ja erittäin onnellinen lapsuus. Tutkimukset osoittavat että riitaisat, väkisin 'lasten takia' yhdessä pysyvät vanhemmat luovat kaikkein pahimman kasvuympäristön.
Ennen kun minulla edes oli lasta, eräs hyvä ystäväni (mies) sanoi minulle että olen vahva kun jaksan olla yksin enkä ota rinnalleni vakituisesti ketään. Minusta se oli outo tapa katsella asiaa. Minusta joutuisin olevan supervahva jos ottaisin vakituisesti rinnalleni jonkun vaan, ihan siitä ilosta että siinä nyt joku olisi. Siihen en pysty.
Olen kai aika ääripää tunteissani. Joko rakastan täysillä tai sitten en ollenkaan.
vakavan suhteen haluamisella sitä, että lapset ja perhe-elämä olisivat se perimmäinen syy haluta pysyvä suhde. Lapset ovat ehkä enemmänkin sitten se luonnollinen jatke vakaalle suhteelle, kun on sopivan aikaa oltu yhdessä ja molemmilla löytyy tarpeeksi uskoa siihen, että tässä voisi olla käsissä jotain kestävää jonka päälle rakentaa. Minusta suhteen pointti on se yhdessä olo ja niiden elämän janon tuomien kokemusten jakaminen jonkun kanssa. Niin moni kokemus nousee anniltaan kymmenenteen potenssiin, kun sen voi tehdä rakastamansa ihmisen kanssa.
Oikeastaan tossa sun mielipiteessä pisti silmään just toi, että susta sitten ilmeisesti suhteen keskeisin anti on lapset. Tuohan ne valtavasti sisältöä elämään, mutta mun mielestä paras lähtökohta lapselle on se, että lapsella on sekä isä, että äiti. Tai ainahan ne tietysti on, mutta siis läsnä lapsen kasvatuksessa ja elämässä. Ei sillä etteikö lapsesta voisi kasvaa terve ja tasapainoinen ihminen pelkästään naisen tai miehen kasvattamana, mutta pyrkimys pitäisi kuitenkin olla molempien vanhempien läsnäoloon. Sillä mä kääntäisin ton sun ajatuksen niin, että lapset on liian pyhiä sotkettavaksi kaikin keinoin epätoivoisesti lasta haluavan naisen tarpeiden täyttäjäksi. Nainen voi tosiaan helposti pelailla sen verran ehkäisyn kanssa, että saa sen toivomansa vauvan tavalla tai toisella ja huijaa miehen siittäjäksi, mutta toi on musta aika edesvastuuton ja törkeä temppu lasta ja miestä kohtaan, koska tällöin on hyvin todennäköistä, että lapsi on isälleen syntymästään saakka ei toivottu lapsi. Jos jotain haluaa välttämättä hoivata, niin lemmikki voisi olla oikeampi vaihtoehto, vaikkei sitä tietysti voikaan lapseen rinnastaa.
Mun lasta ei mitenkään tehty huijaamalla miestä. Molemmat ollaan lapsen kasvatuksessa mukana. En kuitenkaan arvostelis jotain naista joka hankkis lapsen esim. spermapankkia käyttäen. Jokainen tapaus on omansa. Voi olla että naisella on valtavasti rakkautta lasta kohtaan, mutta miestä vain ei koskaan osunut kohdalle. Minusta sillon on terveempää hankkia se lapsi yksin kun väkisin ängetä jonkun miehen kanssa parisuhteeseen saadakseen lapsia.
"Lapset ovat ehkä enemmänkin sitten se luonnollinen jatke vakaalle suhteelle, kun on sopivan aikaa oltu yhdessä ja molemmilla löytyy tarpeeksi uskoa siihen, että tässä voisi olla käsissä jotain kestävää jonka päälle rakentaa"
Olen kai aika outo, mutta minusta lasten ei kuulu olla jatke jollekkin muulle asialle. Ei mikään rakennuspalikka jolla ikään kuin luodaan kuvaa että olemme Matti ja Maija Meikäläisiä. Tuntuu vieraalta ja pelottavalta ajatukselta. Mutta varmasti asian voi nähdä eritavalla.
lapsen voi saada monella tapaa, enkä suhun tolla huijaamisella viitannutkaan, vaan puhuin ihan yleisellä tasolla. Sitäkin vaan tapahtuu, enkä ymmärrä miten jotkut voi hyväksyä sellaisen. No jokainen tapaus on tosiaan omanlaisensa, eikä näissä jutuissa ole olemassa yhtä kaikille sopivaa kaavaa onneen. Yhteiskuntamme on kuitenkin ihan hyvistä syistä rakentunut vahvasti tätä perinteistä naisen ja miehen, sekä lapsien yhdessä muodostamaa perhemallia ajatellen ja sitä tukevaksi. Asiat kun tuppaavat menemään siihen suuntaan mitä enemmistö oikeasti haluaa ja muiden on vaan yritettävä parhaansa mukaan sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.
Takerruit tossa mun sanavalintaan lapsien olemisesta jatke suhteelle. Eihän lapset tietenkään mitään esineitä (jatkeita) tai rakennuspalikoita ole. Mitä vierasta ja pelottavaa siinä on, että lapset ovat osa suhdetta, joka muuttuu lapsien myötä perheeksi? Kuten sanoin, niin lapset eivät ole se itse tarkoitus tai mikään lopullinen päämäärä, vaan yksi osa suhdetta. Ei lapsia ainakaan normaalisti minkään imagon tai julkikuvan takia hankita, vaan ihan omasta tahdosta. No toki sitäkin jossain määrin tapahtuu, mutta mielestäni tässä puhutaan jostain korkeassa asemassa olevista ihmisiä ja heitäkin koskevasta marginaali ilmiöstä, koska heille imagolla on suuri merkitys jolloin jopa kulissiavioliitto ihan todellinen vaihtoehto.
Vaikka ei toi perinteinen perhemalli tosiaan ole ainoa oikea ratkaisu. Lapsen voi onnistuneesti kasvattaa yksinkin, mutta ainakin se yhdessä olo ja kumppanuus jää silloin väistämättä pois tuosta yhtälöstä. Noi on asioita joista aika moni kuitenkin haaveilee lasten ohella. Usein kuulee sanottavan, ettei tarvitse miestä tai naista mihinkään. Harva sitä pakosti tarvitseekaan, koska yhteiskuntamme tuki on nykyään niin vahvaa. Se on kuitenkin jo sitten kokonaan toinen kysymys kuinka monen ihmisen elämään hyvä elämänkumppani voisi tuoda roppakaupalla onnea ja sisältöä, jos vaan sellaisen onnistuu löytämään. Mielestäni se on etsimisen arvoista, vaikka useimmille tällä matkalla monia pettymyksiä mahtuukin.
Heather-täti on varmaan tullut vasta käytyään läpi suhteet Tommy Leen ja Richie Samboran kanssa ja katseltuaan heidän groupie-armeijansa meininkiä hetken verran.
linkki tähän tutkimukseen kiitos?
Ajatus hyvästä suhteesta joka luonnostaan etenee lastentekoon on tietenkin ihana. Sitä kuitenkin niin harvoin näkee (olenkohan koskaan nähnyt?) että moiset ajatukset jää taka-alalle lottovoittojen sun muiden kanssa. Usein olen näkevinäni muiden ihmisten suhteista että heidän välillään oleva liima koostuu ainakin osittain yhteiskunnan/kavereiden luomista malleista ja painostuksesta. Paineesta että täytyy olla suhteessa että on hyvä/menestyvä tyyppi. Sellaiseen usein lapsi tehdään juuri siksi että kiiltokuva-asetelma vietäisiin äärimmäisyyksiin. Ja osittain jahdataan sitä omaa unelmaa perheestä joka meihin kaikkiin on pienenä valettu. Kuitenkin suhteet alkaa pahasti rakoilemaan lapsen synnyttyä. Arki on rankkaa, mutta siksikin että kun on saatu se kiiltokuva valmiiksi niin 'mitä nyt???'
Omalle kohdalleni ei ole koskaan osunut sellaista suhdetta jossa molemmat osapuolet olisivat tunteneet yhtä voimakkaasti, ainakaan ensi ihastusvaiheen jälkeen. Joskus ei vaan synkkaa ja joskus taas jommankumman elämäntilanne tai henkinen tila ei ole otollinen.
Haluaisin kuitenkin kokea ihanan parisuhteen ja luulen että minulla on paljon annettavaa. Oman lapsen saaminen on tehnyt minusta entistä paremman kandidaatin parisuhteelle, koska ei ole enää sitäkään painamassa mieltä että saankohan lapsia. Mutta sitten kun ajattelen että miehillä on biologinen tarve hakea uusia seksituttavuuksia niin tulee sellainen olo että ehkä ei pitäis edes pyrkiä vakaviin suhteisiin. Avoimissa tai lyhyemmissä suhteissa en näe mitään moraalisesti väärää, ehkä tulisi vaan asennoitua että tätä tämä elämä on.
Siitä on niin kauan kun aloitin psykologian opiskelut yliopistolla, mutta ihan ekan vuoden perustietoa tämä on. Paljon tutkittu asia. Järkikin sen sanoo että kaikenlainen riitely on lapselle pahasta.
Olen samaa mieltä että miestä varmaan aina kiehtoo ne vieraat naiset, mutta jos mies pitää kuitenkin enemmän vakaasta parisuhteesta kuin rilluttelusta, niin ei se minun mielestäni haitaksi kuitenkaan ole. Olen myös tuon edellisen viestin kirjoittajan kanssa samaa mieltä ettei kaikki miehet kuitenkaan havittele irtosuhteita, vaikka vieraita naisia vähän vilkuilisikin. Onhan ainakin viriili.
Mutta tuo että tekisi ihmisestä uskollisemman tai valmiimman parisuhteeseen kun on aikoinaan rillutellut niin siihen en usko. Yhtä paljon(mutua) on avioeroja takana niillä jotka ovat nuorempana rillutelleet kuin niillä jotka ovat vakiintuneet aikaisin. Se "toinen kierros" alkaa vain hieman eri ikäisenä.
Itse irtosuhteita aikoinaan kokeilin ja nopeasti totesin ettei tämä ole sitä mitä minä haluan ja ne nopeasti myöskin lopetin, sekä samanlaisen elämäntavan toivon naiseltakin. Olen ollut joskus pitkiäkin aikoja sinkkuna täysin vapaaehtoisesti kun samanlaisia arvoja kannattavaa, viehättävää naista ei ollut vastaan tullut. On tullut myös tästä syystä annettua pakkeja sellaisillekin naisille jotka eivät yleensä pakkeja saa ja sen vuoksi nirson maineen saanut.
Se että niistä kokeiluista sitten ajan saatossa luopuu kun niitä vuosia on harrastanut, ei minun tapauksessa enää mielenkiintoa saa heräämään, niin en pysty tähän myöskään rakastumaan. Sama juttu on avosuhteiden kanssa, mutta pidemmät parisuhteet ovatkin sitten jo mielenkiintoa reippaasti herättäviä piirteitä.
Toki ymmärrän että on erilaisia koulukuntia, niin kuin tässä ketjussa on havaittu ja minä kuulun siihen maltillisempaan, mutta kuitenkin pidän kaikkia näitä oikeina kun kuitenkin erilaisia ihmisinä ollaan.
Luulen että meitä yksinäisiä perheen perustusikäisiä naisia on pilvin pimein ja valitettavasti määrä vain lisääntyy. Johtuu juuri siitä että sitä oikeanlaista kumppania on niin pirun vaikeaa löytää. Kun perhemalli on vielä iskostettu meille niin syvälle että siinä kuuluu lähtökohtaisesti olla sekä kunnollinen isä että äiti ennenkuin voi edes kuvitella lasta. Siispä minäkin olen siirtänyt ja siirtänyt toivettani lapsesta koska en ole löytänyt ns. kunnollista isäehdokasta josta voisi olla edes 50% varma että meistä tulisi ihan oikea onnellinen perhe jossa myös isä ottaisi vastuun perheestään ja jälkikasvustaan.
Olen jo miettinyt sitäkin vaihtoehtoa että tosiaan saisin sen lapsen yksin, hankkisin siittiöt jostain spermapankista sitten ja lakkaan haaveilemasta mistään perheidyllistä koska se näyttää olevan niin hankala nykypäivänä toteuttaa. Tuntuu aika kalsealta tavalta mutta en haluaisi omaa haavettani haudata senkään takia etten löydä sopivaa kumppania. Sitäpaitsi niin monet suhteet kariutuvat jo kun lapsi on alle kouluikäinen, siinä sitä sitten on se perheidylli jota on metsästetty henkeen ja vereen parhaassa tapauksessa vuositolkulla.
Nykypäivänä juuri tuo kukasta kukkaan lentäminen ja houkutus aidan toiselle puolelle on valitettavan yleistä ja sitä tapahtuu kyllä molemmissa sukupuolissa. On naisia jotka hakevat vaihtelua elämäänsä vieraasta sängystä ja miehiä jotka sitä mielellään tarjoavat. Kun oma elämä on "tylsää" ja kotona "vain se kiukkuinen puoliso" niin on kiva kokeilla sitä omaa viehätysvoimaansa lihamarkkinoilla ja pönkittää jopa sitä omaa itsetuntoaan että vielä kelpaa.
Minäkin olen pudottanut vaaleanpunaiset lasit päästäni mutta en ole kuitenkaan vielä menettänyt toivoani löytää rakastava ja minua kunnioittava puoliso. Sellaisiakin ihmeitä tapahtuu toisinaan, mutta tuntuu tosiaan jo lottovoittoon verrattavalta ilmiöltä. En tiedä mikä meihin ihmisiin on mennyt kun elämä on pelkkää pintaliitoa ja suorittamista ja jatkuvasti uusien kokemusten metsästystä. Mikään ei enää tunnu riittävän....
Jotenkin tökkii tuo ajatus, että hyvä kumppani olisi helppo löytää ja sen etsiminen olisi pääosin kivaa. Kyllä sinkkunaisen mahdollisuus löytää edes jokseenkin hyvä mies on lähes olematon. Suurimmalla osalla on suunnilleen äyriäsen tunne-elämä ja uskollisuus onnistuu pidemmän päälle ehkä viideltä prosentilta miehiä. Lisäksi mun ikäiset miehet on ihan uskomattoman itsekkäitä ja itserakkaita.
Menneisyydessä mulla on ainoastaan huonoja kokemuksia; kaikki ovat valehdelleet tunteistaan, osa on pettänyt, yksi jopa varasti minulta!! Ehkä mä sitten olen niin kauhea ihminen, että olen ansainnut tuon kohtelun, mutta parhaani kuitenkin yritin. Miehet vain käyttivät hyväkseen. Aika pitkältä saat etsiä naista, jolla ei ole ihan samoja kokemuksia.
Mä olen myös eri mieltä siitä, etteikö valtaosalle miehistä nainen todella olisi pelkkä pillu. On niitä poikkeuksiakin, mutta harvinaisia ne ovat. Ja että mies rakastuisi? Kiintyy ehkä, mutta ei rakastu.
Mitä tulee aloitukseen, niin minä en ole koskaan kaivannut mitään yhden illan kokemuksia. En minä halua maata jonkun tuntemattoman kanssa, jonka nimeä en edes muista parin vuoden päästä. Mikä kokemus se sellainen on? Siitä olen samaa mieltä, että nuoruus kannattaa elää, mutta musta kokemuksia kannattaa hankkia esimerkiksi matkustelemalla yksin, kavereiden kanssa ja vaikka hurjissa harrastuksissa. Ei niin että saa munaa mahdollisimman monelta mieheltä.
oon sanonu, että se etsiminen kivaa olisi? Mähän sanoin just päinvastoin. Ei munkaan mielestä sinkkuus mitään herkkua ole, jos siis on sellainen parisuhdekeskeinen ihminen. Tai voi sitä välillä lepäillä laakereillaan ja on sinkkuudessakin toki puolensa, mutta se etsintä on tosiaan kuluttavaa puuhaa monessakin mielessä.
Katsot kuitenkin selvästi maailmaa hyvin pitkälti omasta näkövinkkelistäsi ja niinhän se usein meneekin, että omat kokemukset vaikuttaa vahvasti myös omaan ajatteluun ja asenteisiin. Kuitenkin tuollainen otanta miehistä on aivan liian suppea todistaakseen mitään puhuttaessa miehistä yleisesti. Jotenkin sun koko ajatusmaailma tuntuu näkevän tän koko tilanteen puhtaasti miesten syynä. Eli jos miehet parantaisivat tapojaan, niin kaikki olis hyvin. Jos katsot tutkimuksia, niin joidenkin mukaan naiset pettää suhteissaan nykyään jopa enemmän mitä kuin miehet. Siispä mitä tulee ns. "sikailuun", niin miehet ja naiset alkaa olla hyvinkin samalla viivalla, eikä syytä voi yksiselitteisesti kaataa kummankaan sukupuolen niskaan. Ehkä kannattaa miettiä millaiseen seuraan hakeutuu, jos omalle kohdalle osuu pelkkiä pettymyksiä.
Niin ja en tosiaankaan tarkoittanut elämisellä ja kokemusten kartuttamisella sitä, että pitäisi harrastaa huolettomasti irtosuhteita. En itsekään ole koskaan ollut kiinnostunut sellaisista, vaikka tilaisuuksia olisi kyllä ollut. Kokemuksia karttuu niinkin, että vuosien varrella käy läpi lyhyehköjä suhteita jotka ei sitten vaan jostain syystä toimikaan ja erotaan.
Minä kyllä pidin yhdenillan juttuja jännittävinä silloin aikoinaan. Ja nimet muistan vieläkin. Meitä on niin moneksi. (Lisäksi toki matkustelin ja oli muita hurjia harrastuksia.) Olen yllättynyt ettei vielä ole tälläkään palstalla tullut yhtään miestä sanomaan "joo, tulihan niitä harrastetttua mutta sitten niihin tylsistyi". Sellaista reaktiota kai toivoin, eli toivoa siitä että miehissä olis samanlaisia ihmisiä kuin minä.
saat odottaa! :D Naiset on parisuhdekeskeisiä ja miehet pillukeskeisiä.
Niin se varmaan on . :D
No jos niin on asiat niin sellasta on elämä. Mieluummin sitten olen suhteissa joissa mies saa 'toteuttaa itseään' kun elän valheessa että ollaan muka ainukaisia toisillemme ja kuitenkin seläntakana tai mielessä hän on jotain ihan muuta.
Olet vaan kaiken laskeva ja kylmä psykopaatti eli perus suomalainen nainen. Teitä on 13 tusinassa.
En voi tarjota uuttaa tarkastelutapaa, koska ajattelen täsmälleen samalla tavalla ja juuri tuota samaa näen tapahtuvan omissa niin omissa piireissäni kuin suuressa maailmassa.
Kiitoksia aloittajalle erittäin tervetulleesta avauksesta. Seurannut keskustelu
on varsin mielenkiintoista.
Aloittaja esittää väitteitä todellisuudesta, joiden lisäksi esittää yhden
kysymyksen. Tiivistettynä väite on, että läpi elämän miehelle syntyy
seksuaalinen halu uusiin naisiin. Kysymys on, miksi edes yrittäisi etsiä "kunnon
miestä".
Mielestäni aloittajalla on erinomaisen realistinen kuva maailmasta! Joskin otsikko on harhaanjohtava: kyllä mies suhteen haluaa, jopa useita.
Vastaukseni kysymykseen on, että ei kannatakaan yrittää etsiä, jos (1) kunnon
miehen määritelmä on niin äärimmäinen ja (2) naisella on takanaan villejä
seksikokeiluvuosia. Näistä lähtökohdista ponnistavalle ei ole tarjota
toisenlaista (järkevää) tapaa katsella asiaa.
Mutta jos lähtökohtia (1,2) muutetaan, niin uusia ovia ja ikkunoita aukenee.
(i) Jos riittäisikin, että mies aidosti rakastaa naista, viettää naisen kanssa
laatuaikaa, suunnittelee ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta, pysyy vierellä
kuolemaan saakka.
(ii) Nainen on kunniallinen ja siveä; sekstailee vain sellaisen miehen kanssa,
jonka uskoo olevan (tuleva) elämänkumppaninsa; alkaa suhteeseen vain jos mies on
seksuaalisesti vähintään yhtä puoleensavetävä kuin yksikään naisen aiemmista
kumppaneista.
Tässä eväät (i, ii) asian katsomiseksi uudella tavalla. Nimittäin mies voi
rakastaa ja haluta jakaa elämänsä (kohta i) tällaisen naisen (kohta ii) kanssa;
ei mies niihin irtopano-naisiin ja seksiseikkailija-naisiin samalla tavoin
rakastu.
Ainoa järkevä pointti tossa sub pitkässä jupinassa oli että mies tulee aina vilkuilemaan ja himoitsemaan muita. Jos olen niin ehdoton että en siihen suostuis niin sitten ei oo syytä ettiä vakavaa suhdetta koska toisenlaista miestä ei oo olemassa. Joku sen jo sanokin täällä, mutta ihan hyvä saada lisävarmistusta, kiitos.
Toi sun toinen pointtis kokeneiden naisten pilaantuneisuudesta on fiktiota, ei täsmää ollenkaan sen kanssa mitä ympärilläni näen kun miehet rakastuu naisiin. Ei sillä oo väliä mitä joku on tehny joskus kymmenen vuotta tehny, varsinkaan kun se ei oo mitään pahaa (päinvastoin). Ainoastaan jollain vanhoillisella pikkupaikkakunnalla sillä vois olla väliä. Ei mua haittaa ollenkaan tollaset urputukset koska tiedän että oot väärässä.
Kyllä sillä on väliä, mitä nainen on tehnyt aiemmin. Se nimittäin johtuu siitä, että nainen, joka on antanut miesten vietellä itseään nuorempana, sortuu kyllä vanhempanakin ennemmin tai myöhemmin. Yksinkertaisemmin ilmaistuna: lutka pettää takuuvarmasti.
Mies ei sorru niin helposti, koska seksin hankkiminen on miehelle niin vaikeaa. Sitä ei tuoda lautasella nokan eteen niin kuin sinulle.
En ottaisi sinua. Haluan naisen, jonka kanssa saa uskollisen parisuhteen.
No ollaan erimieltä. Tunnen sellaisen pariskunnan jossa nainen alkoi 16v neitsyenä seurustelemaan ja ovat vieläkin naimisissa. Nainen usein kyselee minulta mimmosta on seksi muiden kanssa. Sitten meni opintomatkalle ja siellä petti miestään. Vieläkin saan sen vaikutelman että hän on utelias muista koska on vain kahta kokeillut. Itse en edes tykkää puhua hänen kanssan näistä koska olen aina itse ollut 100% uskollinen suhteessa, sekä ruumiiltani että mieleltäni. Ekan poikakaverin (neitsyt olin hänet tavatessa) kanssa alkoi tehdä muita mieli kokeilla ja laitoin suhteen poikki koska en päässy ajatuksista eroon ja ne tuntui pahalta häntä kohtaan. En silti heti juossu sänkyyn toisen kanssa vaan aikaa meni puol vuotta eron jälkeen. Eli paljon pahempia 'lutkia' voi tulla sieltä kokemattomien parista.
16v neitsyt on eri asia kuin 21v neitsyt.
16v neitsyt voi olla vaikka mikä lutka, joka ei ole vain ehtinyt toteuttaa itseään vielä. 21v on paljon pienemmällä todennäköisyydellä tällainen.
Parisuhteessa jos ollaan, niin oleellista on se, että mies on ja kokee olevansa naiselleen seksuaalisesti kaikkein yhteensopivin naisen siihen astisista seksikumppaneista. Koska miehen ja naisen yhdistää seksi - ei asuntolaina, ei firma, ei toveruus, ei ulkopuolinen paine.
Naisen luonto on pettää silloin tällöin - se ei lopulta ole kovin oleellista. Miksi mua harmittaisi enemmän se, jos nainen on ollut toisen miehen kanssa eilen, kuin jos nainen on ollut toisen miehen kanssa viisi vuotta sitten?
Häh?? Nyt en ymmärtäny, varmaan alkaa jo nukuttaa. :) Siis se milloin neitsyys menee niin sehän johtuu monista asioista: rohkeudesta, arvoista, itsevarmuudesta, kaveripiiristä, tuurista, sosiaalisuudesta yms. Ei kai sillä väliä minkä ikäsenä se on menny. Jos heti vakiintuu jonkun kanssa niin silloin on hyvin tod.näk. että jossain vaiheessa tekee mieli pettää. Siksi on parempi ottaa sellainen nainen joka on toteuttanut nämä kokeilut ja valmis suhteeseen.
Mitä väliä sillä on kenen kanssa sinunkin muijasi n..sii ja milloin, varsinkaan jos et tiedä asiasta? Kummankaan sukupuolen vehkeet eivät kulu käytössä. Pääasiahan on, että riittävän usein itse pääset yhdistymään muijasi kanssaan. Se teidän keskinäinen sitoo teidät yhteen, kuten itse totesit.
"kokee olevansa naiselleen seksuaalisesti kaikkein yhteensopivin naisen siihen astisista seksikumppaneista"
Juu, ja tuokin on sellainen asia joka paranee naisella iän ja kokemuksen kasvaessa. On nimittäin pitkälti myytti että on olemassa hyviä ja huonoja panomiehiä - paljon on kiinnin naisen omasta asenteesta. Kun nainen oppii tuntemaan omaa vartaloaan ja mieltään niin jokainen mies on parempi sängyssä kuin edellinen. :)
Jos nukuttaa, niin kokeile lukea huomenna uudestaan. Ehkä sitten ymmärrät mitä tarkoitan.
Sillä ei ole sen enempää tai vähempää väliä tulevaisuudessa kuin menneessä.
Seksi ei riitä. Seksuaalinen yhteensopivuus, joka on ylittämätöntä tasoa, voisi riittää.
Seksuaalinen yhteensopivuus ei ole juurikaan tekniikkajuttu. Se juttu on haju, maku, fiilis, ensikertaisuus ja uutuus, kuin ensirakkaus, voimakas himo, intohimo yms. yms. Toki tekniset taidot kehittyvät sekä miehellä että naisella iän ja kokemuksen myötä (mahd. kovuus, kestävyys, notkeus, kosteus pois lukien), mutta se on toissijaista.
Tavallaan. Mutta yhteensopivuutta auttaa jos osaa virittäytyä ottamaan toisen haju, maku, fiiliksen vastaan. Siihen auttaa oman mielen tunteminen ja ohjaaminen.
Toinen juttu joka tosta tuli mieleen on että ihminen muuttuu joka päivä, ikään kuin syntyy uudestaan joka aamu pikkusen erilaisena. Vuosi sitten olin eri kuin nyt ja vuoden päästä olen taas hieman eri. En itse vois miettiä vanhoja tuttavuuksiani niin että 'kylläpä olin yhteensopivampi sen kanssa kuin nykyisen kanssa' koska mielestäni olin silloin hieman eri ihminen kuin nyt ja muistotkin haalistuu. Mieleen saattaa jäädä että seksi oli hyvää, mutta ei enää muista hajua, makua fiilistä. Toisaalta on tietenkin niinkin että jonkun kanssa seksuaalista yhteensopivuutta ei ollenkaan ole ja silloinhan ois helppo mielessä ajatella jotain muuta tyyppiä jonka kanssa osui paremmin.
Vaikka asiallisesti aluksi sanoit että on erilaisia koulukuntia siitä miten menneisyytensä on viettänyt niin nyt vedät herneet nenään kun toisten ajatukset ei osu omiesi kanssa kohdalleen. Olen kyllä monessa mielessä samaa mieltä kuitenkin. Mikä juuri olisikaan ihmiselämässä parempaa kuin pitkä rakastava ihmissuhde.
Kyllä minä ymmärrän sen että ihmiset ajattelee asioista eri tavalla ja rajat olen myös sen mukaisesti laittanut, eikä ne ole pääasiassa ulkoisia vaikka niitäkin on. Ulkoisissa asioissa voi kuitenkin joustaa. Jos toinen ei sovi menneeltä käytökseltään ihannekumppanin haarukkaan niin turha se on sitä selitellä, näitä kriteereitä on paljon muitakin ja kaikilla meistä.
Tuossa kun totesit että seksi paranee kokemuksen myötä, niin mistähän tulit päätelleeksi sen että se paranee vain useiden kumppanien kautta? Miksei se voisi kertyä myös vakaassa parisuhteessa?
No joo, en väännä veistä haavassa, me nyt vaan ajatellaan asioista eri lailla eikä se ole kummaltakaan pois.
Ai minullekko puhut? Ainoo asia mistä herne alkoi uhkaavasti lähestyä nenää oli kun joku alkoi taas sille polulle että "vain neitsyt naiset kelpaavat miehelle". Ei ihan noin sanonut, mutta tällä palstalla on joukko urveloita jotka tota toitottaa eikä niiden kanssa voi mistään kekustella, koska ihmisarvoa ei ole kellään ei-neitsyellä. Sitten nää ketjut menee ihan surkeiks kun ei voi edes keskustella.
No voi toki vakituisenkin partnerin kanssa kehittää kokemusta. Ei tartte vaihdella, mutta jos on yhden ja saman kanssa aina niin se ei mun mielestä suurimmalle osalle oo hyväks koska me ihmiset ollaan uteliaita otuksia. Mutta sekin varmasti sopii joillekkin. Varsinkin sellaisille jotka heti päätyvät erittäin sopivan ihmisen kanssa yhteen ja jotka itse ovat henkisesti kehittyneitä ja tasaisia luonteita. Itse tarvitsin tuollaisen rillutelu vaiheen koska olen kokemusperäinen, utelias ihminen joka oppii vain kantapään kautta. En kuitenkaan ketään loukannut teoillani enkä koskaan pettänyt.
Voihan se noinkin olla mutta naisena et varmaan ole puolueeton tässä asiassa. Sanotaan sitten ajatusleikkinä että miehet ovat tuollaisia eli toisinsanoen miehet eivät ole 100% tyytyväisiä suhteeseensa. Ovatko naiset sitten 100% tyytyväisiä? Eiköhän molemmat osapuolet katso joitakin asioita sormien läpi ja tyydy vähempään kuin omaan kuvitelmaansa täydellisyydestä. Nainen ei vaan ehkä voi samalla tavalla korjata niitä epätäydellisyyksiä mutta eipä toisaalta mieskään voi vaihtaa nuorta naista lastensa äidiksi ja vaimoksensa tuosta vain.
Sen lisäksi alemman viestisi perusteella (luin koko ketjun) näyttää silti että vähän ajattelet sitoutumishaluisemman miehen olevan jotenkin heikompaa ainesta ja pienempi mies. Eli kun sitoutumishaluinen mies löytyy niin ajattelet että se on vain heikompitasoisen miehen selviytymisstrategia. Tuossahan tietysti on vanha naisen seksuaalisuuden paradoksi eli halutaan sitä mitä ei voi saada.
Jos oikein heittäytyisin elämänkestävään parisuhteeseen niin kohtelisin sitä kuin ikuista tanssia jonka rytmi muuttuu pikkusen joka päivä. Silloin ei olis olemassa ajatuksia "olenpa tyytymätön kun tuokin tuossa rapistuu" vaan asioille tehtäis jotain, uutta jännitystä haettais yhdessä toisistamme, yhdessä vanhennuttais. Tyytymättömyys on ihmisen omien korvien välissä. Vaihtaminen toiseen tai pettäminen on roskaruokamainen pikaratkasu jonka jälkeen on pian taas nälkä uutta. Mutta kun elän siinä uskossa että miehet ei halua tätä ikuista tanssia vaan oikeasti haluavat sitä roskaruokaa niin miksi pakottaisin/suostuisin tanssiin kun se ei toiselle ole luontaista?
Sitoutumishaluinen mies joka mielikuvituksissani elää ei ole heikko, hän on erittäin paljon vahvempi kuin toisenlainen mies. Mutta onko häntä olemassa? Tuntuu että mies haluaa sitoutua koska on sitten sitä ilmasta seksiä tarjolla ja jotain kumppanuutta. Hän on ehkä kyllästynyt iskemään naisia baarissa. Hän on ehkä yksinäinen. Eli sitoutumisesta on hyötyä. Siinä ei ole sitä taikaa ja ainutlaatuisuutta jota itse haen.
Aloittaja ei siis halua sitoutua parisuhteeseen, koska ei usko miehen kykenevän olemaan uskollinen. Tai toisin sanoen aloittaja uskoo kyllä miehen kykenevän nippa nappa fyysiseen uskollisuuteen, mutta ei henkiseen. Ja aloittaja on varma, että jos hän eläisi parisuhteessa, niin hän olisi uskollinen miehelleen niin henkisesti kuin fyysisesti lopun ikänsä. Huomaa, ettei aloittajalla ilmeisesti ole ollut kovin pitkiä parisuhteita, kun hän voi noin varmana sanoa noin. Väitän nimittäin, että 90 % niistä naisista, jotka ovat eläneet pitkässä esim. 20 vuotta kestäneessä parisuhteessa, ovat takuuvarmasti joskus suhteensa aikana tunteneet vetovoimaa johonkin toiseen mieheen. Eri asia on, tunnustavatko he sitä. Sehän ei suinkaan tarkoita, että nämä naiset olisivat pettäneet miestään konkreettisessa mielessä, mutta joka tapauksessa he ovat olleet ihastuneita toiseen. Ja mikäli aloittaja olisi itse kokenut 20 vuotta kestäneen parisuhteen, niin tuskin välttämättä hänkään olisi henkisesti (fyysisesti ehkä) ollut niin 100 % uskolllinen kuin itse nyt kuvittelee. Helppoahan sitä on sanoa olevansa, jos ei ole niin pitkää parisuhdetta kokenut.
Vaikka meillä olisi hyväkin parisuhde, se ei tee meitä immuuneiksi vastakkaiselle sukupuolelle. Tulemme aina kohtaamaan, sekä miehet että naiset, ihmisiä jotka viehättävät meitä ja herättävät huomiomme. Tässä astuu sitten kuvioihin ilmiö nimeltä sitoutuminen. Jos vakavissamme sitoudumme parisuhteeseemme, emme petä ja vaaranna sitä, vaikka joskus muita tulisi katseltuakin. Tietysti fiksu ihminen, joka pitää parisuhdettaan merkityksellisenä, välttelee tilanteitakin, jossa voisi langeta pettämään. Sille emme välttämättä mitään mahda, että parisuhteessa eläessämme kiinnitämme väkisinkin huomiota vastakkaiseen sukupuoleen ja saatamme tuntea viehtymystä muihin. Ajatuksiaan ei voi kahlita, mutta omiin tekoihinsa ja käytökseensä voi aina vaikuttaa.
Oletko muuten tullut ajatelleeksi, että se on myös suuren rakkauden merkki, että pysyy puolisolleen joka tapauksessa uskollisena, vaikka tuntisikin viehtymystä myös muihin ? Uskollisuushan olisi maailman helpointa, jos ei edes tuntisi kiinnostusta kehenkään toiseen. Mutta jos tuntee mielenkiintoa myös muihin ja silti pysyy omalle parilleen uskollisena, niin se kertoo jo aidosta sitoutumisesta.
ei voi muuta kuin kompata tätä.
olla pelkästään miesten kontolla.
"Silloin ei olis olemassa ajatuksia "olenpa tyytymätön kun tuokin tuossa rapistuu" vaan asioille tehtäis jotain, uutta jännitystä haettais yhdessä toisistamme, yhdessä vanhennuttais."
Mun parin parisuhteen perusteella naisillakin on taipumus sortua siihen, että asioille ei tehdä mitään, ei haeta uutta jännitystä omaan suhteeseen vaan aletaan vieraantumaan toisistaan koko ajan enemmän.
"Tuntuu että mies haluaa sitoutua koska on sitten sitä ilmasta seksiä tarjolla ja jotain kumppanuutta. Hän on ehkä kyllästynyt iskemään naisia baarissa. Hän on ehkä yksinäinen. Eli sitoutumisesta on hyötyä. Siinä ei ole sitä taikaa ja ainutlaatuisuutta jota itse haen."
Aika harvoin elämässä taitaa löytyä enemmän kuin "jotain kumppanuutta", varsinkin jos pitkästä aikavälistä puhutaan. Taidat olla kohtuullisen idealistinen kun haet taikaa ja ainutlaatuisuutta :-) . Ainutlaatuisuudessa on se huono puoli, että sitä löytyy juurikin harvoin, taikoihin en enää oikein usko. Mahtavaahan se olisi, jos sekä mies että nainen panostaisi suhteen kehittämiseen vielä pitkän ajan jälkeen.
"Mahtavaahan se olisi, jos sekä mies että nainen panostaisi suhteen kehittämiseen vielä pitkän ajan jälkeen."
Miksi lähteä sitten suhteeseen jossa kumpikin ei ole valmis panostamaan kaikkensa? Juuri tämän takia, ja myös sen mitä ap kirjoitti, olen itsekin tehnyt ratkaisun että olen loppuikäiseen suhteeseen kykenemätön.
"Miksi lähteä sitten suhteeseen jossa kumpikin ei ole valmis panostamaan kaikkensa? Juuri tämän takia, ja myös sen mitä ap kirjoitti, olen itsekin tehnyt ratkaisun että olen loppuikäiseen suhteeseen kykenemätön."
Suhteen aloitteluvaiheessa kumpikin taitaa usein lupailla melkein mitä vain. Menneisyydestä ja persoonasta pitäisi sitten päätellä, onko toisen lupailut uskottavia. Tai sitten sen näkee vasta pitemmän ajan kuluttua.
Kiitos monista vastauksista. Ne auttavat selkeyttämään ajatuksia.
Henkisellä pettämisellä tarkotan kai sitä että mielessään antaa kumppaninsa vajota alalukemiin ja ihannoi sitä vihreää ruohoa aidan takana. Eikä aktiivisesti tiedosta että ne on omia ajatuksia, vaan uskoo että se on kumppanin syy koska on niin ala-arvoinen. Henkisesti uskollinen ihminen panostais täysillä parisuhteeseen ja käsittelis sen asian mikä onkaan joka saa hänet ajattelemaan muita.
Musta vaan tuntuu että miehillä ei ole viettiä olla yhden kumppanin kanssa, vaan heillä on biologinen vietti olla monen kanssa. He saattavat suostua tai jopa haluta parisuhdetta, mutta vain siksi koska emme enää elä missään viidakossa missä he saisivat muitta mutkitta käyttää jokaista vastaantulevaa naista omien halujensa mukaisesti. Meidän maailmassamme mies joutuu tekemään kompromisseja omien viettiensä kanssa ja parisuhde saattaa olla yksi tapa saada vakituista, ilmaista seksiä yms. yksinäisyyden poistoa.
Itse haluaisin kokea sellaisen sielujen kohtaamis parisuhteen missä toteutetaan kummankin unelmia ja haetaan elämästä kaikki irti. Mutta semmosta ei voi kokea ellei toinen oo täysillä mukana.
" Musta vaan tuntuu että miehillä ei ole viettiä olla yhden kumppanin kanssa, vaan heillä on biologinen vietti olla monen kanssa". Pitää tietysti osittain paikkansa, mutta toisaalta ei ihminen ole täydellisesti biologiansa vanki. Ihminen on myös kulttuuriolento ja sosiaalinen olento. Myös ympäristö vaikuttaa osittain ihmisen, miehenkin, käytökseen. Niissä ympäristöissä, jossa esim. uskottomuus on hyväksyttävää ja jopa ihannoitua, kuten nykyään länsimaissa, uskottomuutta esiintyy paljon. Sitten taas niissä ympäristöissä, joissa uskottomuuteen suhtaudutaan jyrkän paheksuvasti, sitä myös esiintyy vähemmän. Sekä miehillä että naisilla.
Ja kylmä totuus on, että myös naiset ovat ja ovat aina olleet uskottomia. Eli voisi perustellusti sanoa, että naisillakin on biologinen viehtymys muihin miehiin. Vaikka tämä viehtymys ei ole ehkä naisissa niin hallitseva ominaisuus kuin miehissä, se on silti olemassa. Tästä syystä miehet ovat kautta aikojen mustasukkaisesti vahtineet vaimojaan. Jos nainen olisi luonnostaan 100 % yksiavioinen ja uskollinen, ei häntä olisi tarvinnut vahtia. Mutta miehet ovat aina tienneet, ettei hän sitä ole ja siksi vartoineet heitä mustasukkaisesti. Äärimmäisinä esimerkkeinä voisi mainita siveysvyön ja haaremilaitoksen.
Valitettava fakta on se, että minä miehenä kyllä haluan parisuhteen naisen kanssa.
En tosin kenen tahansa naisen kanssa.
Minulle ja miehille yleensäkin kelpaa panoksi melkein kuka tahansa siedettävän näköinen nainen.
Avioliittoon taas halutaan sellainen nainen jota ei yksinkertaisesti voi pettää ja jonka puolesta voi hakea kuun taivaalta.
Kirjoituksestasi paistaa läpi normaali keskiverto älykkyydellä varustettu perus baaripatjanainen
joka myöhemmän iän katkeruudessaan yrittää keksiä tekosyitä sille miksi hänellä ei ole miestä.
Yksinkertaisesti minä miehenä etsin toki naista jonka kanssa menen naimisiin, mutta etsin myös pelkkää pillua, koska jos menisin avioliittoon niin en pettäisi.
Ylipäätään nainen jonka kanssa haluaisin perheen on jotain niin harvinaista että sen puolesta kannattaa kärsiä, tehdä työtä jne..
Halpa lutka on vain perjantai-illan tai vikinglaivan riskaabelia aikuisviihdettä jolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Niin ja kyllä jokaiselle on olemassa "se oikea"
sen tuntee silloin kyllä ja Jumala yhdistää silloin kaksi ihmistä yhdeksi lihaksi.
Kyllä sen asian eteen kannattaa nähdä vaivaa, koska hyvä perhe-elämä on se asia joka luo eniten onnellisuutta ihmiselle.
Nykyajan irtosuhdekulttuuri vain on paholaisen juonta, jolla on omat pointtinsa, mutta (kuten sinutkin)
tulee syöksemään korkealta alas ja kovaa katkeruuden ja mielensisäisen helvetin sekä masennuksen pauloihin
Hyvää äitienpäivää kaikille lutkille!
Sinulla sitä on katkeruutta äänessä eikä minulla. Itse puhut naisista pilluina niin miksen minäkin voisi ottaa miehet kevyenä viihteenä? En edes alentuisi puhumaan ihmisistä pilluina ja munina.
Siitä et voi sanoa yhtään mitään tulisko sinusta pettäjä vai ei avioliitossa Luultavasti pettäisit koska olet tähän mennessä kohdellut naisia noin. Minä tuskin pettäisin koska en ole ennenkään pettänyt. Ihmisen tulevaisuuden tekojen paras ennustaja on hänen tekonsa menneisyydessä, tutkittu juttu.
Asetat itsesi marttyyri aviomiehen osaan jo nyt vaikka morsianta ei ole näkyvissäkään. "sen puolesta kannattaa kärsiä, tehdä työtä jne.." Kuka tuollaista miestä haluaa? Vali, vali, vali olen niin paljon kärsinyt eteesi rakas vaimo...yäk!
eli nait mielelläsi kaikkea mikä liikkuu ja haukut muita samalla tavalla käyttäytyviä. Kuvittelet vielä että siveä neitonen sinut huolii, miksi ihmeessä huolisi kun parempia, siveämpia ja naista kunnioittavia miehiä on tarjolla?
Jyvät erottuvat akanoista, luonnon laki, vain alfat pärjäävät. Sinä, beeta, et kuulu heihin.
Katkeruutesi on suloista, mutta niin kitkerää.
Katso peiliin.
Kylmä fakta on, että onnellisuuden eteen pitää tehdä töitä.
Kyllä parisuhteenkin eteen pitää tehdä töitä.
Ei elämä ole ainaista kaljailua ja sekstailua.
Niin ja minulle vaimo on se pilluista parhain, ja luonteista sävyisin.
En voisi pettää sellaista naista jonka kanssa aion jakaa elämääni ja elää perhe-elämää.
Odottelu on tuskaista ja kyllä siihen yksi jos toinenkin irtopillu saattaa kuulua ajan ratoksi.
Toisaalta irtoseksissä on väistämättä aina kyse rakkauden pelosta ja omasta hedonismista.
Kyllä jokainen ihminen pystyy vastuullisesti hakemaan seuraa tositarkoituksella jos niin haluaa.
Pillu on silti niin maukas!
Anteeksi, mutta todellinen rakkaus on jotain mikä kärsii kaiken
"kaiken se kärsii, kaiken se kestää"
Kyllä se rakkaus kestää minun aikaisemmat pillunikin.
Vaimoni (siveä ja kaunis sekä sävyisä tai joku jonka kanssa rakkaus nyt sattuu syttymään siis) tulee vain pitämään siitä kuinka osaan tehdä kaikki temput hänelle:) ja vaikka en osaisikaan hän pitää siitä ettei ole mikään varaventtiili vaan nainen jonka juuri minä halusin vaikka pillua saisin muiltakin.
Eihän naiset näytä huolivan niitä kilttejä hiirulaismiehiä vaikka olisivat kuinka komeita.
Alfauros sinulla on kohta housuissasi:)
Onko pillusi jo kostea?
Hyvää äitienpäivää!
Heh heh ! Entäs kun siihen sinun siveään neitsyt-naiseesi alkaa jossain vaiheessa iskeä ahnas uteliaisuus, että minkähänlaista olisi olla jonkun toisen miehen kanssa. Ja sitten se pettää, koska tahtoo tietää, millaista se on. Tiedän vaikka kuinka paljon tämmöisia tapauksia. Eli ei niihin neitsyeisiin kannata pitkällä tähtäimellä todellakaan luottaa. Uteliaisuus vie voiton siveillä neitsyeilläkin, ennemmin tai myöhemmin. Se on nähty ja kuultu.
No sitten otan avioeron ilomielin ja haukun hänet huoraksi ja pahoinpitelen vaimoni psyykkisesti ja fyysisesti.
Sen jälkeen panen 1000 naista ihan vaan lohdutuksekseni.
Tai sitten en tee mitään.
Sellainen nainen on yhdentekevä joka minut pettää.
Ai, eikös se ollutkaan niin, että todellinen rakkaus kestää kaiken ? "Kaikki se kestää, kaikki se kärsii". Mene muualle jeesustelemaan !
Pala helvetissä saatanan lutka!
Sanoinhan jo, että avioliitto on eri asia kuin sinkkuus.
Jos nainen tai mies pettää avioliiton ulkopuolella niin se minulle täysin ok ja toivottavaa jopa, mutta jos avioliitossa kun perhe pitäisi perustaa ja lapset kasvattaa petetään niin sitten akka vaihtoon ja nyrkin kera!
määräaikaista suhdetta. Sovi jo aluksi että viiden vuoden päästä katsotaan homma uudestaan. Jos jompikumpi osapuoli ei ole tyytyväinen, suhde puretaan. Siitä voisi tulla molemmille halua ja yritystä. Kukaan kun ei halua olla jätetty.
Think about it.
terve ihminen haluaa varmasti sitoutua kun sen itselleen sopivan löytää. Oli mies tai nainen.
Höpö höpö. Miksi haluaisi? Kerropa ihan oikeasti miksi näin olisi JOKAISEN kohdalla. Eikä mitään niin se vaan on- miehisiä höpöteorioita.
että sen vuoksi, koska "se itselle sopiva" tarkoittaa määritelmällisesti sitä, joka pistää haluamaan sitoutumista. Siis tautologisesti tosi väite.
Hölö hölö ja huomenna lisää.
olisi mahdollisuus saada niin paljon seksiä eri naisilta kuin haluaisivat, niin yhtään parisuhdetta ei enää olisi. Miehelle parisuhde on ihan käytännönjärjestely, ei mitään muuta.
käytännönjärjestely. Lapsia ja idyllistä perhe-elämää miehen kanssa (kun on näin sovittu) = kulissia. Asiat hyvä sopia ns.mustaa valkoisella tälläisissä tapauksissa. Rakkaus on ihan huuhaa-asia. Ehkä jossain elokuvissa on näitä ikuisia rakkaustarinoita mutta ei sitä ole tosielämässä.
Jaa että jos miehillä olisi mahdollisuus saada seksiä eri naisilta niin paljon kuin haluaisivat, niin parisuhteita ei olisi. Mutta hetkinen, miehillähän on siihen mahdollisuus. Nimittäin prostituutio, joka on Suomessa ihan laillista. Eihän yhdenkään suomalaisen miehen tarvitsisi mennä parisuhteeseen, koska voisivat hoitaa seksuaaliset tarpeensa huorissa. Joku voi nyt sanoa, että se tulee kalliiksi. Mutta toisaalta jos ajattelee, että kuinka paljon rahaa parisuhde ja perhe vie, niin huorissa käyminen vaikka kolmesti viikossa voi tulla pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin esim. avioliitto. Ja huorissa saa vielä vaihteluakin, kun käy aina eri huoran luona.
Eli jos miehet menevät parisuhteeseen vain seksin vuoksi, niin miksi ihmeessä he tekevät niin, kun ne seksuaaliset tarpeet voisi hoitaa prostitoidun kanssa ? Jopa komeat alfauroksetkin, joiden on helppo saada seksiä useilta eri naisilta, usein jossain vaiheessa hakeutuvat siihen parisuhteeseen, vaikka heidän ei tosiaankaan tarvitsisi ainakaan seksin takia. Siis miksi ihmeessä ??
Siksi koska miehet tyykkää saalistaa. Siitä saa hyvänonlon hormoonit kun tärppää. Ammattilaisilla käynti on liian helppoa.
käyntiin liittyy edelleen häpeää, se on kallista, mies tietää, että huora tekee sen vain rahasta ja esimerkiksi jossain syrjäseudulla se on käytännössäkin hankalaa. Sitä paitsi parisuhteessa nainen tekee myös kotityöt ja laittaa ruokaa.
Nuo ovat vain verukkeita. Huorissahan voi käydä anonyymisti. Ei sitä kenenkään tarvitse tietää. Ja jos mies haluaa naiselta vain pillua, niin mitä merkitystä sillä on, tekeekö nainen sen rahasta vai ei. Sehän on silloin yhdentekevää. Eikä huorissa käyminen ole sen kallimpaa kuin avioliittoon ja perheeseen liittyvät kulut. Päinvastoin, huorissa käyminen voisi pitkällä aikavälillä tulla jopa halvemmaksi. Mitä tulee kotitöihin ja ruuanlaittoon, niin ainahan mies voi jäädä mamman luokse asumaan. Äiti voi tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä. Voi nauttia täydestä palvelusta äidin luona ja tyydyttää seksuaaliset tarpeet käymällä vaikka kolme kertaa viikossa huorissa. Onhan oikeasti aivan järjetöntä, että mies menee parisuhteeseen, jos parisuhteen idea on hänelle vain pillun saaminen, kun kerran on olemassa paljon vaivattomampi vaihtoehto eli huorissakäynti.
käytetyn huoran kanssa alkaa seukkaamaan? ainakaan jos taviksen näköinen, heh. Tietysti epätoivo ajaa jotkut miehet tämmöiseen, mutta se on ihan oikein että nämä äijät sitten vaihtaa muijan parempaan jos mahdollista koska muija jo nussittu huoraksi ennen parisuhdetta.
Muijat luulee nykyään että äijille kelpaa joku taviksen näköinen käytetty huora kun kerran kelpaa panoksikin :).
Ja mistä se mies voi niin varmasti tietää, kuinka käytetty nainen on, jos nainen ei kerro sitä. Koska miehet ovat tuollaisia kaksinaismoralisteja, niin siksi moni nainen joutuu valehtelemaan menneisyydestään. On enemmän kuin tyypillistä, että nainen alkaessaan seurustelemaan vakinaisesti jättävät monia asioita kertomatta miehelle, koska tietävät näiden miesten tekopyhän asenteen. Tälläkin hetkellä moni mies seurustelee tai on naimisissa naisen kanssa, jota luulevat "siveämmäksi" kuin tämä nainen on. Ja on sellaisiakin miehiä, jotka elävät tietämättään parisuhteessa naisen kanssa, joka on voinut opiskeluaikoina tienata rahaa prostituutiolla. Kyllähän näitä löytyy. Lukuisat miehet ovat vain autuaan tietämättömiä siitä.
valheella pääse aika pitkälle. Mutta kuka tuntee onnea suhteesta, jota ei rehellisyyden tilassa olisi?
Aika lailla vahva negatiivisen - ellei jopa makuuni vastenmielisen - kuvan luot mielestäsi "enemmän kuin tyypillisistä" naisista.
Mitä tarkoitat miehen tekopyhällä asenteella? Sitäkö, että mies tietää, mitä haluaa ja toimii sen mukaan?
Mies ei voi varmuudella tietää, mutta mies voi arvioida perustuen mm. tutkimuksin tuotettuihin tilastoihin ja omiin havaintoihin vastaavien naisten seksuaalihistoriasta. Mies kohtelee naista(an) arvionsa mukaisesti.
"mies voi arvioida perustuen mm. tutkimuksin tuotettuihin tilastoihin ja omiin havaintoihin vastaavien naisten seksuaalihistoriasta"
Kuinkahan moni kulkee tutkimustulokset kädessä naisten perässä? Ja kuinka monessa tutkimuksessa kuvataan että sen ja sen oloinen nainen on sitten liian paljon miesten kanssa ollut? Mitä tarkoittaa 'vastaavien naisten', miten heidät voi tunnistaa? =D
Tolla asenteella ei kannata lähteä mihinkään parisuhteeseen. Vaikka saisit sen impi ihanan niin oma vainoharhaisuutesi pukkaisi jossain vaiheessa päälle ja alkaisit kaikkea epäilemään ja riitaa haastamaan tutkimuksiin perustuvin väittein. Aaaargh!! Muuta ajatteluasi. Tällä hetkellä vaikutat ihan painajaismaiselta ehdokkaalta.
Rehellisyys ei onnistu yksinkertaisesti siksi, että miehet eivät halua kuulla totuutta. He haluavat uskoa, että se heidän naisensa on joku impi ihanainen, joka palvoo vain heidän kulliaan (ilmeisesti siksi kun ei paremmasta tiedä). Mutta se ei vaan yksinkertaisesti ole totuus. Ihan samalla lailla kuin mieskin, niin myös naiset haluavat kokeilla erilaisia miehiä ja kokea, miltä rakastelu tuntuu eri miesten kanssa. Se on ihan luonnollista. Välillä naurattaa, kun jotkut miehet ihannoivat joitain entisajan naisia, kun ne olivat muka niin kauhean siveitä. Niin varmaan olivatkin, koska oli PAKKO. Ei ollut ehkäisyvälineitä, joten riskit olivat isot. Nyt nämä riskit ovat poistettu, joten nainenkin voi ottaa ilon irti elämästään. Mikä siinä on niin pahaa ? Miksi miehet sallivat itselleen irroittelun, mutta sitten irroitteleva nainen onkin kauhea ja siveetön tapaus, jonka kanssa ei voi mennä naimisiin. Ja koska suurin osa miehistä yhä epärealistisesti haluaa vakinaiseen parisuhteeseen jonkun siveyden sipulin ja koska enemmistö naisista ei sellaisia ole, ei naisen auta kuin valehdella, jos haluaa suhteen jatkuvan. Ja näin myös moni pakon edessä tekee.
Aika rankkoja väiteitä esität monien naisten epärehellisyydestä ja itsekkyydestä asioissa, jotka vaikuttavat ratkaisevasti toisen (lähimmän) ihmisen koko elämään. Puolustakaa nyt hyvät naiset itseänne, siis te, joilla siihen on oiketetusti aihetta.
"Miksi miehet sallivat itselleen irroittelun, mutta sitten irroitteleva nainen onkin kauhea ja siveetön tapaus,..."
Tässä jälleen kerran sorrutaan miehen ja naisen vertaamiseen keskenään asiassa, jossa mies ja nainen yksinkertaisesti eivät ole vertailukelposia. Miesten irtosuhteet ovat luonteeltaan ja seuraamuksiltaan oleellisestgi erilaisia kuin naisten irtosuhteet. Siksi tämä tematiikka ei voi toimia perusteluna naisen mahdolliselle itsekkyydelle ja epärehellisyydelle.
Jos mies ei naista halua, niin silloin naisen (ja miehen) tulee tyytyä tilanteeseen.
"Rehellisyys ei onnistu yksinkertaisesti siksi, että miehet eivät halua kuulla totuutta."
Väite päin persettä. Mies haluaa kuulla totuuden ja toimia sen mukaisesti.
On se vaan naurettavaa että vieläkin löytyy miehiä, jotka viitsivät vaatia että heidän tulevan vaimonsa pitää olla joku neitsyt. Ymmärrän sen silloin, jos mies itsekin on seksuaalisesti kokematon, mutta jos miehet ovat itse kokeneita, niin miksi vaimon pitäisi olla kokematon ? Jos nämä kokeneet miehet odottavat tulevalta vaimoltaan neitsyyttä, niin aika kapeaksi jää heidän mahdollisuutensa, koska nykyään 90 % naisista harrastaa esiaviollisista seksiä. Ja osasyyllisiä siihen ovat juuri nämä kokeneet miehet, joilla on kuitenkin sitten otsaa lutkitella ihmisiä, vaikka ovat itse osasyypäitä "lutkien" olemassaoloon.
naurettavaa, jos kohta itkettävääkin, jos sen niin ottaa.
Aloitit neitsyt/ei-neitsyt-asetelmalla, mutta vaihdoit onneksi sitten tuohon järkevämpään ei-lutka/lutka-jakoon.
"Jos nämä kokeneet miehet odottavat tulevalta vaimoltaan neitsyyttä, niin aika kapeaksi jää heidän mahdollisuutensa, koska nykyään 90 % naisista harrastaa esiaviollisista seksiä."
Ensinnäkin, se mitä odotetaan on ei-lutkuus pikemmin kuin neitsyys. Toiseksi: tulkintasi on sikäli päin persettä, että oikeasti kokeMATTOMIEN mahdollisuudet jäävät aika kapeaksi, koska kokeNEET saavat ei-lutkat, niin kauan kun niitä riittää.
"Ja osasyyllisiä siihen ovat juuri nämä kokeneet miehet, joilla on kuitenkin sitten otsaa lutkitella ihmisiä, vaikka ovat itse osasyypäitä "lutkien" olemassaoloon."
Sanoohan mies linnunpönttöäkin linnunpöntöksi, vaikka olisi sen itse rakentanut. Useimpia miehiä (kokemattomampia ja kokeneempia) yhdistää se, että asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. Toinen yhdistävä tekijä on looginen toiminta: esim. naisen kanssa ollaan sitä pidempään, mitä puoleensavetävämpi tämä on - pidempään suhteeseen kelpaava nainen kelpaa tietenkin ja aina myös lyhyempään suhteeseen; naiset ovat tyypillisesti "kaksinaamaisempia".
Periaatteesa olet oikeassa. Jokainen mies, vaikka olisi kuinka hyvässä suhteessa, tulee ihastumaan lukuisia kertoja suhteen aikana muihin naisiin, jos suhde pitkään kestää. Sama pätee muuten myös naisiin! Sinuunkin, jos olet rehellinen itsellesi. Se ei kuitenkaan ole mitenkään parisuhdetta ja sen haluamista pois sulkeva asia. Ihminen ei ole pelkästään hetken mielihalujensa mukaan elävä alkukantainen eläin, vaan aika pitkälle nimenomaan aivojensa puolesta kehittynyt laji, joka pystyy tekemään sen valinnan, että on uskollinen.
Onko tämä sitten toimimista perimmäistä halua vastaan? Ei, jos halu olla parisuhteessa on suurempi kuin halu lentää kukasta kukkaan. Elämässä pitäisi oppia (nykyään monelle vaikeaa), että moni valinta sulkee pois jonkin vaihtoehdon. Kaikkea ei voi saada. Ei voi saada rehellistä ja toimivaa parisuhdetta ja ikuisia irtosuhteita samaan aikaan, vaikka haluaisi molempia. Kumpi tekee onnelliseksi, kieltäytyä tällä perusteella molemmista eli olla tekemättä valintaa, vai tehdä valinta, valita se, kumman uskoo tuovan pysyvämmän onnen ja tällöin toisaalta sulkea se toinen vaihtoehto pois? Vaikka siis haluaisi muita naisia/miehiä, niin halu olla juuri sen tietyn ihmisen kanssa voi olla niin paljon suurempi ja enemmän onnea tuottava, että kannattaa luopua irtosuhteista.
Entä kannattaako jokaista ihastustaan, joita siis jokaiselle tulee, kertoa kumppanilleen? Jos et osaa sitä ratkaista, suosittelen etsimään vielä itseäsi ihan ilman sitä parisuhdetta:)
Jotain sinusta kertoo myös se, että koet ilmeisesti positiivisena miehen mustasukkaisuuden ja sitomishalun alkuvaiheessa? Miksiköhän niin? Onko mustasukkaisuus lisäarvo suhteeseen? Vinkkinä voin kertoa, että se ei TODELLAKAAN kerro siitä, että toinen sinua arvostaisi yhtään enempää, enemmän se kertoo mustasukkaisesta itsestään. Jos kaikki empiirisen tutkimuksesi miehet ovat heti suhteen alussa olleet erittäin mustasukkaisia, olisiko siellä syytä suhteen toimimattomuuteen? Entä miksi ihastut sellaisiin miehiin?
Toivottavasti tarjosi näkökulmia, se taas mitä sinä etsit tai olet etsimättä on kuule ihan oma asiasi.
Pelimiehet eivät halua suhdetta, normaalit miehet haluavat, joten turhaan naiset vollotatte, että miehet ovat sikoja, kun päädytte aivan oma-aloitteisesti suhteisiin lähinnä PLAYEREIDEN kanssa.
Leikkaa toi kamala moppitukka pois ja laihduta 5 kiloa niin alkaa naista kaatua.
- noin vinkkinä.
että kaikki juuri sinua kiinnostavimmat miehet ovat todennäköisesti pelimiehiä. He kiinnostavat monia muitakin naisia. Ja miksi he eivät olisi pelimiehiä, jos siihen on mahdollisuus. Toinen vaihtoehto on, että yrität nähdä hyviä asioita muissakin miehissä.