Niin eli tullut nyt sitten tämä joidenkin naisten "tositarkoituksella" ilmoitus tullut todettua käytännössä vain pelkän hengailukaverin hauksi. Esimerkkinä vaan tässä tapasin tän palstan kautta vaihteeksi oikeasti muuan tosi kiinnostavanoloisen naisen ja tapailtiinkin hetken aikaa ja oli ihan ns. lämpimät välit vaikkei sen pidemmälle menty, ikää meillä siis 30 ja 25. No oltiin sitten päivittäin kirjotellen/luurin kautta yhteydessä, yhtäkkiä nainen sitten ilmoittikin että haluaa vain että vietän hänen kanssaan aikaa milloin mihinkin mennen jne muttei kuitenkaan haluakaan vielä mihinkään vakavampaan. No hetken tätä touhua sitten ns. katselin mutta totesin että itse olen liikkeellä enemmän kuin kaveripohjalla.
Tämän ajattelin siis vain tässä kertoa ettei se ilmoitus tositarkoituksella takaa sitä että välttämättä on oikeasti jotain kumppania etsimässä. Siis ei tästä mitään ikävää makua todellakaan jäänyt mutta se että nainen ei itsekään lopulta tiennyt olevansa valmis mihinkään vakavampaan vaikka profiili ja kaikki kertomansa antoi alunalkaen selkeästi ymmärtää että nyt haluaa asettua aloilleen.
Tämän ajattelin siis vain tässä kertoa ettei se ilmoitus tositarkoituksella takaa sitä että välttämättä on oikeasti jotain kumppania etsimässä. Siis ei tästä mitään ikävää makua todellakaan jäänyt mutta se että nainen ei itsekään lopulta tiennyt olevansa valmis mihinkään vakavampaan vaikka profiili ja kaikki kertomansa antoi alunalkaen selkeästi ymmärtää että nyt haluaa asettua aloilleen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sellaisiahan ne on.. Ensin uhitellaan mutta tositilanteessa meneekin pupu pöksyyn.
Juu, siinä on aina vissi ero mitä lähtee hakemaan ja mitä haluaa tietyn henkilön kanssa. Niin mäkin tukka hulmuten lähdin seksi- ja hengailuseuraa etsimään ja löysin sellaisen. Ja sitten kun kelataan reippaasti vuosia eteenpäin, niin olenkin saman tyypin kanssa naimisissa ja toivomassa haikaran lähetystä. Että sellaiseksi muuttui se hengailu. Niin ne mielet muuttuu, kun noihin haluamisiin summataan ihka oikea ihminen, luonteineen ja kaikkineen. Ja niin se on varmasti ollut ennen nettideittejä ja tulee olemaankin.
...että toki on sitten niitäkin, jotka lähtevät hakemaan asiaa X ja haluavat ja saavat juuri sen löydetyn henkilön kanssa.
"Tämän ajattelin siis vain tässä kertoa ettei se ilmoitus tositarkoituksella takaa sitä että välttämättä on oikeasti jotain kumppania etsimässä"
eihän se tositarkoituksella liikenteessä oleminen tarkoita sitä, että jos pääset treffeille pari kertaa, se olisi sitten siinä. minäkin olin tositarkoituksella liikenteessä ja annoin ja sain rukkasia. läysin kuitenkin kumppanin ihan normaalista elämästä ja elän avoliitossa. eli entistä ei löytynyt sitä omaa kultaa, vaikka pari kertaa pääsikin jo pidemmällekin tapailussa.
jos ne naiset, joiden kanssa kävin treffeillä, mutta joille annoin rukkaset väittäisivät etten ollut edes tositarkoituksella liikentessä, niin paskaa puhuisivat.
Miten helvetissä saat väännettyä tuosta sen, ettei nainen ole hakemassa seuraa tositarkoituksella? Eikö tuo vain todista sen, ettei sinusta ollut vakavampaan suhteeseen ja nainen tarjosi kuitenkin kaveruutta. Onko nainen mielestäsi tositarkoituksella liikkellä vain, mikäli hyppää kanssasi heti sänkyyn ja kokeilee seukkaamista pari kuukautta ja toteaa, ettei sitä fiilistä nyt tullutkaan?! On täällä ihme heikkejä.. ;P
Naisen "tositarkoituksellahan" tarkoittaa joko
A) Olen epätoivoinen, pettynyt miehiin ja nyt haluan kohta jo lapsia
B) Kriteerit ovat kovemmat kuin jos hakisin ilman tositarkoitus joten sulla ei ole todennäköisesti toivoakaan näiden lakikirjaa paksumpien kriteerien läpäisyssä
C) Kattelen tässä sitä joka vie jalat alta, pään pilviin, tuo perhoset vatsaan ja vie maailman ympäri, en osaa sanoa kuka se on mutta kokeile niin parin viikon päästä tiedät, tule ja pety!
Harvemmin se tarkoittaa että nainen etsii järkevästi seuraa kuten miehen tositarkoitus tarkoittaa.
Poistiko hän ilmoituksen sen jälkeen kun aloitte hengailla kavereina?
Luultavasti hän etsii edelleen miestä tosi tarkoituksella, mutta haluaa pitää sinut kaverina, saada seuraa, ehkä katsoa, jos tulisi kuitenkin jotain tunteita kun tutustuu paremmin. Moni nainen myös tavallaan "pelkää" seksiä, ei halua mennä sänkyyn tuntemattoman kanssa, tai aloittaa suhdetta siitä päästä, haluaisi ensin tutustua ja oikeasti ihastua. Ja senkin voi ilmaista toiveella että tapaillaan kaveripohjalta.
Se että nainen ei halua seksiä juuri sinun kanssasi ja nyt, ei tarkoita, etteikö hän etsisi netistä seuraa tositarkoituksella.
Naiselle tositarkoitus on muutakin kuin seksi, ja etenkin sitä jotain muuta.
Mistä lähtien tositarkoituksella on tarkoittanut sitä, että seksiä on saatava heti tai viimeistään kolmansilla treffeillä ? Itse miehenä siirryn seksin puolelle vasta sitten, kun tunnen ja olen tustunut naiseen riittävän hyvin. Perusteluna käy se, että mies kantaa kuitenkin kaikki seksiin liittyvät riskit. Myös elatusmaksut tapauksissa, jossa nainen ei halunnut lapsia tai nainen on epärehellinen ja hankkiutuu kepulikonstein raskaaksi.
Minä olen sanonut monta kertaa miehelle, että voidaan tapailla kaveripohjalta, kun mies on tavallaan kiinnostava, mutta en halua aloittaa mitään intiimiä suhdetta ennen kuin tutustun ihmiseen. Joskus on mennyt monta kuukautta ihan vain lenkkeillessä, kahvilla istuen tai elokuvissa käyden. Kaverina. Silti olen etsinyt miestä tositarkoituksella. Mutta näille miehille on voinut välittyä ihan toinen kuva, kun ei ole edes halattu erotessa.
"Moni nainen myös tavallaan "pelkää" seksiä, ei halua mennä sänkyyn tuntemattoman kanssa, tai aloittaa suhdetta siitä päästä, haluaisi ensin tutustua ja oikeasti ihastua."
Tuntuu naisilla ainakin olevan odotukset ristiriidassa, kun samaan aikaan pelätään sänkyyn menemistä tuntemattoman kanssa ja taas toisaalta edellytetään seksiä jo viimeistään kolmansilla treffeillä. Naisten kommunikaatiokyvyissä olisi ainakin paljon parantamisen varaa, kun ei uskalleta ottaa asioita puheeksi uuden kumppanin kanssa.
Jos nainen ei osaa tai halua kertoa odotuksistaan tai toiveistaan kuinka haluaa suhteessa edettävän, kuinka minä miehenä sen voisin tietää ? Se on aivan ymmärrettävää, että nainen haluaa ensiksi kunnolla tutustua. Ongelma tässä vain on se, että hyvin usein naiset jättävät tämän oleellisen seikan sanomatta.
Aika erikoista...
Ongelma näissä nettitreffeissä on se että mies haluaa sänkyyn heti. Nainen yleensä haluaa tutustua 1kk tai jopa 4kk ennenkun sänkyyn. Mies ei jaksa odottaa, koska ajattelee vain, että seksi merkitsee alussa jo paneutumista. Nainen haluaa tutustua "kaveripohjalta" jolloin ei painostusta seksiin. Nainen ei halua hyppiä sängystä sänkyyn ja huomata parin kuukauden päästä, että mies ei ollutkaan ihan sitä mitä antoi ymmrtää. Eli onko liikaa pyydetty miehiltä, että eivät kyttäisi sänkyyn pääsyä 1kk aikana??
Niin. Ihan tosielämässäkin, jos nyt vaikka tapaa jonkun kiinnostavan tyypin esim. baarissa, harrastuksen yhteydessä, deittailee jonkun aikaa, saattaa olla romanttistakin....Ja sitten käykin vaan niin, että hetken tapailun ja tiiviinkin yhteydenpidon aikana huomaakin, ettei ihminen, johon on alkanut tutustua olekaan sellainen, jonka kanssa haluaisi elämänsä jakaa.
Tämä asia ei liity mitenkään nettideittailuun, vaan on ihan normaalia kanssakäymistä ihmisten välillä.
Kun aletaan tutustua täysin ventovieraaseen ihmiseen, käy väistämättä joskus niin, että se mitä toisesta löytyy, ei olekaan sitä, mitä haluaisi. Siinä ei ole mitään pahaa tai omituista.
Olen 31 v.nainen ja mulla on deitissä tositarkoituksella profiili. Mutta se ei tarkoita sitä, että ihan kaikki maailman miehet ois sellasia, joista kiinnostun. En etsi siittäjää lapsilleni. Mua ei kiinnosta lapset.
Ja oon saanu rukkaset monta kertaa epämääräisen ja läheisenkin tapailun jälkeen. Ja olen niitä myös its joutunut antamaan.
Elämä on vaan sellasta, että aina kahden ihmisen tarpeet ja toiveet ei vaan ee yksiin. Miks ihmiset katkeroituu tällasesta...en ymmärrä..
Aloittajalle vielä: ethän säkään jatka alkanutta suhdetta ihmisen kanssa, joka ei sitten lopulta joidenkin viikkojen/kuukausien tapailun jälkeen tunnukaan susta enää hyvältä? Sehän ois väärin sua itseäs kohtaan ja myös sitä toista kohtaan....
Nyt meinaa mennä joko puurot ja vellit sekaisin, tai sitten tässä on kyseessä täysi väärinymmärrys.
Näin itse (miehenä) näen aloittajan viestin ihmetyksenä, en katkeroivana.
Ja kyllä...olen itse "törmännyt" (paremman sanan puutteessa) samanmoiseen asiaan.
Toki sitä voisi löytää helppoja syitä sille, miksi naiset etsivät miestä "tositarkoituksella" eivätkä profiilissaan kerro että he joko:
a) eivät oikein tiedä mitä etsivät/tahtovat
tai
b) tahtovat vain "seuraa", ilman minkäänlaista (syvempää) henkilökohtaista kiinnostusta
"Tämä asia ei liity mitenkään nettideittailuun, vaan on ihan normaalia kanssakäymistä ihmisten välillä."
Ei sellaista käyttäytymistä voi oikeuttaa yleistyksellä.
Jos tässä nyt tarkoituksella väärinymmärtävät naiset voisivat lukea uudemman kerran "muuan miehen" aloitusviestin, muun muassa tämän kohdan:
"No oltiin sitten päivittäin kirjotellen/luurin kautta yhteydessä, yhtäkkiä nainen sitten ilmoittikin että haluaa vain että vietän hänen kanssaan aikaa milloin mihinkin mennen jne muttei kuitenkaan haluakaan vielä mihinkään vakavampaan. No hetken tätä touhua sitten ns. katselin mutta totesin että itse olen liikkeellä enemmän kuin kaveripohjalla."
Jutellaan sitten uudemman kerran, että miksi se tämän ketjun aloittajaa (ja muitakin miehiä) niin sanotusti kyrsii kun kohdellaan tällälailla.
Niin no, teillä on kuitekin ikäeroa ihan kiitettävästi että toisella tuo menojalka taitaa vielä viedä ja sinä taas tahtoisit jo rauhoittua. Ikäero on siis liian suuri tuossa, 25v harvemmin vielä tahtoo niin vakavaa suhdetta ja sinä taas ole jo 30v joka siis ikäsi puolesta olisit valmis perheen perustamiseenkin.
Minä olin näkevinäni vaivaiset 5 vuotta!! Se on järisyttävän vähän ja ajan myötä vain kapenee, ehkä useimmat ymmärtävät mitä tarkoitan. Joku se jaksaakin puuttua - no ehkä perin nuori kirjoittaja.
Ikäero tuntuu tuossa iässä ja paljon, se on vain fakta. Oikeassa olet, että se kapenee iän myötä mutta kun toinen on vielä 25v niin tyttö on vielä nuori verrattuna mieheen..
Parempi katsoa kuin katua, hän oli kuitenkin kohtelias nuori nainen ja kuitenkin valmis lähtemään joskus mukaan. Ei pidä hosua, minusta vaikuttaa kuitenkin fiksulta likalta! En minä olisi lopettamassa vastaavassa tilanteessa.
Sellaista se on, jotkut haluavatkin jotakin muuta tai muuttavat mielensä... Eikä ole mitenkään sukupuolisidonnaista.
Itse olen tavannut toistakymmentä miestä, ja oppinut kantapään kautta ettei toisen kanssa ole *yhtään mitään* ennen kuin aikaa on jonkin verran kulunut ja on yhdessä sovittu mistä on kyse.
Et sitten oo hiffannu sellasta juttuu että kun ottaa sen tosi-paketin, niin näkee 50 viimeisintä kävijää sivullaan sekä 2 kuvannostoa ja 2 megafonikäyttöä. Eli se on monesti motiivi ottaa se tosi-paketti. Tää nyt vaan on näin täällä suomi24:ssa kun ovat keksineet tavan veloittaa.
Ja toisekseen, pitäähän naisen ilmoittaa profiilissaan olevansa hakemassa kumppania, kun muuten sitä pidetään seksin hakijana. Tää on niin tätä tää homma....