Olen seurustellut kolme ja puoli vuotta miehen kanssa joka aina vaan huitelee maailmalla mieluummin kun viettäisi aikaa kanssani. Iltaisin menee yhdeksän tienoille ennen kuin voin edes ajatella yhteistä olemista, koska miehelle tulee joka päivä sopivasti jotain muuta tekemistä sen jälkeen kun pääsen töistä. Yleensä tulee jotain iltahommia joista ei "vielä edes tiennyt" päivällä kolmen-neljän aikaan. Koskaan ei tiedä mihin kellon aikaan tulee joten ruokiakaan ei voi tehdä etukäteen.
Viikonloppuisin hänellä on yleensä pakottava tarve päästä baariin ja koska en halua lähteä baariin hänen kanssaan niin hän lähtee sitten yksinään huolimatta siitä että pahoitan mieleni. Vetää siellä kumarat ja tulee sammumaan sohvalleni. Tai jos ei baariin niin sitten lähtee töihin koko päiväksi ja saan keksiä itselleni muuta tekemistä.
Olen usein miettinyt miksi hän edes haluaa olla kanssani? Mitä hän sitten tästä kokee saavansa? Ihan oikeasti, olen monesti kysynyt että mihin hän minua edes tarvitsee. Riitelemme näistä asioista jatkuvasti kun tuntuu että saan olla olemassa kunhan en puutu mitenkään hänen elämäänsä. Hän tulee silloin kun tulee jos muilta asioiltaan ehtii ja siihen on tyytyminen. Meidän suhde on ollut pelkkää odottamista minun puoleltani. Eikö mieskin pääsisi helpommalla kun ei tarvitsisi aina riidellä hänen menemisistään, eläisi sinkkuna ja kävisi tyydyttämässä tarpeitaan jonkun sutturan luona kerran pari viikossa. Ei hän naista muutenkaan muuhun näytä tarvitsevan niin miksi olla väkipakolla suhteessa?
Viikonloppuisin hänellä on yleensä pakottava tarve päästä baariin ja koska en halua lähteä baariin hänen kanssaan niin hän lähtee sitten yksinään huolimatta siitä että pahoitan mieleni. Vetää siellä kumarat ja tulee sammumaan sohvalleni. Tai jos ei baariin niin sitten lähtee töihin koko päiväksi ja saan keksiä itselleni muuta tekemistä.
Olen usein miettinyt miksi hän edes haluaa olla kanssani? Mitä hän sitten tästä kokee saavansa? Ihan oikeasti, olen monesti kysynyt että mihin hän minua edes tarvitsee. Riitelemme näistä asioista jatkuvasti kun tuntuu että saan olla olemassa kunhan en puutu mitenkään hänen elämäänsä. Hän tulee silloin kun tulee jos muilta asioiltaan ehtii ja siihen on tyytyminen. Meidän suhde on ollut pelkkää odottamista minun puoleltani. Eikö mieskin pääsisi helpommalla kun ei tarvitsisi aina riidellä hänen menemisistään, eläisi sinkkuna ja kävisi tyydyttämässä tarpeitaan jonkun sutturan luona kerran pari viikossa. Ei hän naista muutenkaan muuhun näytä tarvitsevan niin miksi olla väkipakolla suhteessa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mies tuntuu saavan suhteesta / sinulta sen haluamansa, jota voit tarjota ja antaa.
Sinulla on valinnanvapaus miehen suhteen. Varmasti moni (muu) mies olisi ikionnellinen sinun muistakin puolistasi kuin vain piparistasi.
kuuluukin miksi itse olet hänen kanssaan.
juuri tämä sama tuli mieleen aloitusta lukiessa!
Kun suhde on kerran pelkää odottelua aloittajan kannalta, niin miksi hän jatkaa sitä?!
No, ehkä sitten jonkinlainen parisuhde on parempi kuin ei parisuhdetta ollenkaan..? Mutta tuolla tavalla tulee kyllä eliminoitua se mahdollisuus, että löytyisi joku toinen rakkaus, joka haluaisi viettää enemmän aikaa toisen kanssa!
Niin, unohdin mainita että olen juuri pistänyt jutun katkolle enkä usko että suhde enää saa jatkoa ellei tapahdu ihmettä miehen puolelta. Se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta koska mikään ei tähänkään mennessä ole muuttunut ainakan parempaan.
Jäin vain miettimään miksi tällainen ihminen ylipäätään haluaa olla parisuhteessa kun hän ei halua siihen kuitenkaan panostaa yhtään? En epäile etteikö mies rakastaisi minua, omalla tavallaan, mutta se tapa eri ole riittävä minulle. Olemme sitten varmaan niin erilaisia että toiselle riittää pari tuntia yhdessäoloa viikossa kun toinen kaipaa paljon enemmän eikä sitä saa. Turhaa siitä sitten on enää tapellakkaan kun asia kerran on näin eikä toinen osapuoli ole valmis joustamaan ollenkaan omasta katsantokannastaan vaikka se sitten merkitsisi suhteen loppumista.
Sääli sinäänsä mutta minkäs teet. Nostan kädet pystyyn.
Sinun olisi pitänyt kysyä: "Miksi minä olen tuon miehen kanssa?"
Vastauksen oletkin jjo saanut ilmiselvästi. Tuo mies on halunut sinut vain jakamaan asuntonsa vuokran.
Sinun poistuttua hänen kuvioistaan hän loytää uuden kämppäkaverin. JA sinä saat oman tuvan, oman luvan.
Toivottavasti opit tuosta sen verran että on olemassa asia nimeltään SEURUSTELUAIKA jolloin tutustutaan toiseen, asumalla eri kattojen alla.
Niin, itseltäni voin kysyä tuota samaa kyllä. Omat syyni tiedän, odotin hölmänä että kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu, mutta ei muuttunut.
Mutta miehen motiiveja en tiedä, ei senkään luulisi olevan kivaa kun toinen jatkuvasti "nalkuttaa" että missä mies taas on ja miksi ei tulekaan silloin kun lupasi. Ei saa rauhassa istua baarissakaan jatkuvasti kun akka on heti kiukkuinen. Niin olisko hippusen verran helpompaa kun ei edes lupailisi turhia ja koittaisi väsätä jotain parisuhdetta oman itsenäisen elämän ympärille? Ei menis hermot ja sais vapaasti olla, tulla ja mennä mielensä mukaan ilman että kukaan vähät välittää.
Jos tietää suhteeseen mennessään että siitä tulee koitumaan hankaluuksia omalle mukavalle sinkkuelämälle niin jättäis suosiolla väliin. Ihan turhaan kuluu tunteita ja tulee sydänsuruja kaikille osapuolille kun alunperinkin tuhoon tuomittu suhde lopulta kaatuu mahdottomuuteensa.
Ja emme siis asuneet yhdessä vaan omat kämpät on molemmilla. Ei tullut koskaan ajankohtaiseksi yhteenmuutto kun on ollut niin vaikeeta muutenkin kaikki.
Kenties miehen maximaalinen rakkaus / "rakkaus" on tuollaista freelancer-tyypisesti sovellettua parisuhteessa olemista.
Kenties mies ei pysty parempaan; ei halua tai ei vaan pysty ja ole motivoitunut?
Niin, ei varmaan pysty. Minkäs sille luonteelleen voi jos kotona ei vaan viihdy niin sitten ei viihdy vaikka mitä tekisi. Ei hän ole koskaan kotona viihtynyt ennenkään ja tähän varmaan on kariutunut aiemmatkin yritykset tai ainakin on osa syy siihen miksi ei tule onnellista loppua.
Voi olla että joskus paljon myöhemmin ymmärtää mitä on menettänyt ja katuukin ehkä "sokeuttaan" mutta niinhän se menee että kantapään kautta kaikki on opittava eikä hän sitten ole vielä oppinut. Varmasti tähän on ollut paljonkin mahdollisuuksia mutta jostain syystä ei halua/pysty/viitsi ymmärtää mikä aina menee pieleen. Kai se sitten on kivaa ikisinkkunakin elellä..... mene ja tiedä.
No sen nyt ainakin voi sanoa, että mies ei tuosta muutu, vaan samaa tulee olemaan jatkossakin. Hän voi olla ihan tyytyväinen suhteeseenne, ja jopa rakastaa sua, mutta ei halua sinulta muuta kuin seuraa silloin tällöin ja vapauden elää omaa elämäänsä kavereittensa kanssa. Mieti tosissaan, riittääkö se sulle ja kannattaako sun kärsiä vuodesta toiseen yksin odotellen. Jos ei riitä, niin ei auta muu kuin kestää eron tuskat ja vapautua katselemaan parempia vaihtoehtoja.
Varmaan hän rakastaa sinua, omalla tavallaan. Tuo saattaa olla hänen tapansa rakastaa. Jotkut eivät yksinkertaisesti tarvitse niin paljon yhdessäoloa. Jos et koe, että tuo riittää, lähde. Muista kuitenkin, että saattaa tulla aika, jolloin sinä itse kaipaisit aikaa yksin tai yhdessä kaveriesi kanssa. Ja siksi antaisin toisen näkökulman omasta suhteestani. Itse olin aluksi jossain määrin miehesi kaltainen, mutta vähitellen taivuin tyttöystäväni odotuksiin yhdessäolosta. Jossain vaíheessa tuli piste, jossa koin, että olemme riittävän paljon yhdessä. Mutta, siitä mentiin vieläkin yli ja nyt minulle nalkutetaan jopa tunnin salireissusta. Jos suunnittelen tapaavani ystäviäni esimerkiksi yhtenä arki-iltana tai maksimissaan kahtena kuussa, niin narina alkaa siitä, kuinka emme ole yhdessä "ikinä". Jos joskus haluaisin olla viikonloppuna baarissa kaverieni kanssa, niin mielihän toisella pahoittuu. Tällainenkin on kovin rankkaa ja alkaa nopeasti ahdistamaan. Myös parisuhteeseen kuuluu vapaus, aivan ehdottomasti. Jatkuvaan yhdessäoloon kahlitseva suhde ei ole hyvä kahlehditulle. Kahlitsijakin ahdistuu pahemman kerran.
Kiitos kommentistasi Itsensäpaljastaja, on hyvä kuulla samankaltaisessa tilanteessa olleelta mielipiteitä ja ajatuksia. Ymmärrän kyllä tuonkin että liiallisuuksiin menevät vaatimukset yhteisestä ajasta alkavat ahdistaa. Ei se saisi mennä tuollaiseksi että vahditaan kaikkia menemisiä ja vaaditaan olemaan kotona seurana.
Tottakai kuuluu olla myös omia menoja, ei toinen voi määrätä koko elämästäsi ja aikatauluistasi. Rajan löytäminen voi joillekin olla tässä kohtaa vaikeaa, pitäisi löytää kultainen keskitie niin että molemmat olisivat tyytyväisiä. Sovittaisiin esim. että ensi viikonloppuna vietetään yhdessä aikaa ja sitten seuraavana voisi mennä vaikka baariin kaverien kanssa ja yhdessäkin. Omat harrastukset ovat myös mielestäni tosi ok, onhan se hyvä että tekee muutakin kuin istuu baarissa kaljoilla.
Valitettavasti tilanteet yleensä kärjistyvät sellaisiksi että jos on aina ollut menevää sorttia sitä mennään aivan samaan tapaan vaikka oltaisiinkin suhteessa. Ja taas toisinpäin jos viihtyy enemmän kotona, sitä viihtyy suhteessakin enemmän kotona kuin baarissa tms. Ei se vaatisi kummaltakaan paljoa jos omista toiveista ja tavoista hieman joustettaisiin. Jos toinen jättäisi edes jotain menemisiään vähemmälle ja antaisi toiselle sitä yhteistä aikaa ja toinen "löysäisi liekaa" siten ettei sitten valittaisi joka menosta. Kun molemmat tajuaisivat että tällainenkin järjestely voisi toimia niin kaikki olisi paljon helpompaa kun olisi yhteiset pelisäännöt siitä miten toimitaan. Kyllä parisuhteessakin tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä juuri tällaisista syistä. Jos toinen pelaa aina vaan omaan pussiin niin näinhän siinä käy että toinen ei ole tyytyväinen tilanteeseen koska kokee että toinen ei sen vertaa välitä että joustaisi omista näkökulmistaan suhteen parhaaksi.
Jos niin ei tehdä, tilanen lukkiutuu ja lopulta käy niin että tulee viimeinen piste jolloin niin ei voi enää jatkaa. Ei vaan yksinkertaisesti riitä enää puhtia kun näkee ettei toista kiinnosta ja sama vaan jatkuu päivästä toiseen. Tässä kohtaa on tosi vaikeaa enää alkaa rakentaa suhdetta uudelta pohjalta, yleensä tarvitaan ainakin jonkinlainen aikalisä. Ehkä toinen silloin tajuaa mitä on menettämässä ja ehkä sitten voidaan jatkaa puhtaalta pöydältä jos rakkautta on tarpeeksi jäljellä. Vaikeita nämä suhdekiemurat ovat kun olemme niin erilaisia kaikki ja pitäisi tajuta se että kaikilla on omat tarpeet eikä vain itsellä.
Minä luulen että sinun tyttöystäväsi tarkoittaa sillä "ikinä" ei olla yhdessä jutulla sitä että aina te teette vain ihan arkisia asioita yhdessä mutta ikinä ei mitään yhteistä seikkailua(romantiikkaa ym). Mies voi kokea että yhteinen arki on niiiin paljon jo ja kavereiden kanssa sitten lähdetään arkea välillä pakoon mutta naisen mieli on karata sinne yhdessä sen miehen kanssa. Arki on itsestäänselvää pakkoolemista mutta siitä pois pääsy on vasta yhteistä aikaa...kinkkisiä juttuja.
Paras ratkaisu olisi että molemmat eläis omaa arkeaan ja sitten yhdessä tehdään jotain muuta mutta eipä tuokaan taitaisi olla kiva..