Olen todella vaikean asian edessä. Olemme 30v olleet naimisissa. Mieheni on puhumaton ja pussaamaton jörrikkä ollut aina. Itse olen aina ollut hyvin ulospäinsuuntautunut ja pidän ihmisten kanssa seurustelusta. Koti on minulle tärkeä, perhe, ystävät.
Olen työtön tällä hetkellä ja kiihkeästi odotan saavani työtä koska nyt tuntuu että elämäni on helvettiä.Justiin sain tietää jotta mieheni on pitänyt yhteyttä entiseen naispuoliseen "työkaveriinsa" toiselle paikkakunnalle jo 20 vuotta. Tapaavat joissakin kokouksissa ja sen sellaisissa. Nainen varmistelee aina kun onjotakin menoja missä molemmat on millä junalla mieheni menee jne. Mieheni mielestä se on vain ystävyyttä, minusta jotenkin outoa.Nainen on 20v nuorempi perheellinen.
Kuvittelenko turhia. kaikkein huvittavinta jutussa oli jotta mieheni joka todellakaan ei ole mikään tarinaniskijä eikä puhu kotona juuri mitään on kertonut kaikki perheasiammekin tälle naiselle. Minulle ei koko aikana ole mainittu tälläisen naisen olemassaolostakaan. Sain yllättäin tietää kun nainen soitti ja tarvi apuani eräässä mieheeni kohdistuvassa asiassa. Silloin Hän kertoi minulle kaiken.Tapasimme.
Lapsemme ei asu enää kotona. Toinen asia kun sitten epäluuloisena aloin tutkia hänen puhelintaa niin siellä oli numerotiedustelusta haettu numero hänen entiselle heilalleen jonka kanssa on seurustellut ennen minua. Myönsi kun pakotin ottaneesa yhteyttä syksyllä kun minä oli lapsemme luona. Pistin hänet soittamaan tuolle naiselle ja puhuin itse myös tämän naisen kanssa, halusin tietää missä mennään, jatkuuko heidän suhde. Ei tiemmä ja kummankaan mielestä ei ollut mitään erikoista siinä jotta mieheni soitti, onhan heillä yhteinen menneisyys,. Ei olekkaan , mutta onko aika kumma juttu jotta nyt aletaankin yht äkkiä kysyä kuulumisia.
En voi sille mitään, olen hirveän epäluuloinen. Tiedän että seksi ei ole kyseessä, en usko....mutta enemmän mua rassaakin tuo henkinen uskottomuus. Olen sitä mieltä jotta asioista pitää puhua kotona.Olen aina suhtautunut avoimesti ja hyväksyen hänen naispuolisiin tuttaviinsa.Hän kuitenkin väitti ettei ole uskaltanut kertoa kun minä aina epäilen ja huudan ja raivoan jos hän vaikka tervehtii jotakin naista. En koskaan ole raivonnut tai huutanut. Ei minulla ole ollut aihettakaan. Ainut asia on mistä olen sanonut kovempaankin sävyyn on tuo puhumattomuus ja poissaoleva asenne kotona.
Mitä teen,ON puhuttu erostakin, kysyin hänen mielipidettään ja hän sanoi ensin jotta parempi se niin on kun mä kerran aina epäilen , tällänen epäily on niin helvettiä, jossain vaiheessa taas olis halukas jatkamaan.olen valmis siihen ja olen valmis jatkamaan mutta vain sillä ehdolla jotta hän hakee jotakin apua. En voi olla aina syyllinen kaikkeen. Hän on aina hakenut syyllisen minusta kaikkeen mistä olen huomauttanut. Hän tekee näin koska minä olen sellainen ja sellainen..Kertokaa mitä teen, näin ei voi jatkua.
Olen työtön tällä hetkellä ja kiihkeästi odotan saavani työtä koska nyt tuntuu että elämäni on helvettiä.Justiin sain tietää jotta mieheni on pitänyt yhteyttä entiseen naispuoliseen "työkaveriinsa" toiselle paikkakunnalle jo 20 vuotta. Tapaavat joissakin kokouksissa ja sen sellaisissa. Nainen varmistelee aina kun onjotakin menoja missä molemmat on millä junalla mieheni menee jne. Mieheni mielestä se on vain ystävyyttä, minusta jotenkin outoa.Nainen on 20v nuorempi perheellinen.
Kuvittelenko turhia. kaikkein huvittavinta jutussa oli jotta mieheni joka todellakaan ei ole mikään tarinaniskijä eikä puhu kotona juuri mitään on kertonut kaikki perheasiammekin tälle naiselle. Minulle ei koko aikana ole mainittu tälläisen naisen olemassaolostakaan. Sain yllättäin tietää kun nainen soitti ja tarvi apuani eräässä mieheeni kohdistuvassa asiassa. Silloin Hän kertoi minulle kaiken.Tapasimme.
Lapsemme ei asu enää kotona. Toinen asia kun sitten epäluuloisena aloin tutkia hänen puhelintaa niin siellä oli numerotiedustelusta haettu numero hänen entiselle heilalleen jonka kanssa on seurustellut ennen minua. Myönsi kun pakotin ottaneesa yhteyttä syksyllä kun minä oli lapsemme luona. Pistin hänet soittamaan tuolle naiselle ja puhuin itse myös tämän naisen kanssa, halusin tietää missä mennään, jatkuuko heidän suhde. Ei tiemmä ja kummankaan mielestä ei ollut mitään erikoista siinä jotta mieheni soitti, onhan heillä yhteinen menneisyys,. Ei olekkaan , mutta onko aika kumma juttu jotta nyt aletaankin yht äkkiä kysyä kuulumisia.
En voi sille mitään, olen hirveän epäluuloinen. Tiedän että seksi ei ole kyseessä, en usko....mutta enemmän mua rassaakin tuo henkinen uskottomuus. Olen sitä mieltä jotta asioista pitää puhua kotona.Olen aina suhtautunut avoimesti ja hyväksyen hänen naispuolisiin tuttaviinsa.Hän kuitenkin väitti ettei ole uskaltanut kertoa kun minä aina epäilen ja huudan ja raivoan jos hän vaikka tervehtii jotakin naista. En koskaan ole raivonnut tai huutanut. Ei minulla ole ollut aihettakaan. Ainut asia on mistä olen sanonut kovempaankin sävyyn on tuo puhumattomuus ja poissaoleva asenne kotona.
Mitä teen,ON puhuttu erostakin, kysyin hänen mielipidettään ja hän sanoi ensin jotta parempi se niin on kun mä kerran aina epäilen , tällänen epäily on niin helvettiä, jossain vaiheessa taas olis halukas jatkamaan.olen valmis siihen ja olen valmis jatkamaan mutta vain sillä ehdolla jotta hän hakee jotakin apua. En voi olla aina syyllinen kaikkeen. Hän on aina hakenut syyllisen minusta kaikkeen mistä olen huomauttanut. Hän tekee näin koska minä olen sellainen ja sellainen..Kertokaa mitä teen, näin ei voi jatkua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aika kummalta tuntuu, asiat eivät ole kunnossa, jotain miehesi hakee käytöksellään. Et kuvittele, taitaa olla miehelläsi haku päällä.
vähän saman tapaisessa tilanteessa, mutta puolet vähemmän aikaa kestäneessä liitossa oli ero. En jaksanut pidemmän päälle elämää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kykene ottamaan vastuuta omista tekemisistään, vaan kaataa kaiken toisen niskaan. Helpompi on hengittää, kun ei tarvitse miettiä, mistä seuraavaksi syyllistetään.
Tämä se onkin se vaikein juttu, pitää punnita sanansa ja miettiä kaikki mien sanoo. Onhan meillä ollut hyvät hetket aikoinaan.Nykyään se olen minä joka meillä keskustelee, yksin.
Tiedän työpaineet, mutta eikö se helpottais jos asioista puhuisi. Tänään tilasin ajan perheterapiaan , menen yksin ensin ja yritän saada hänet mukaan, on kuvannut mutta seuraavana päivänä taas ei. Jotenkin tuntuu että hän pelkää jotta siellä tulee selville kaikki.Parasta olisikin jos tietäisin kaikki.Olisi paljon helpompi lähteä.
hiljensi ? Epäilevä kaamea kaakatus vai ? Pitää pelätä sanojensa asettelua ? Miksi ? Syyllistää mistä? Kaameasta kaakatuksesta ja epäilyistä vai ? Pitäiskö kestää katsoa peiliin....henkisestikin. Yrität "ohjailla" miestä sinne tänne, mikset anna olla miehen rauhassa ? Kyllä sitten ottaa itse yhteyttä kun on valmis.
Voit vain päättää omasta puolestasi......et miehen. Luulen että et pärjää yksinkään, kun ei ole ketään jolle kaakattaisi....mutta kokeile, päätä ITSE !
Pitihän se arvata, aina näitä häirijöitä...jokapaikassa. Sinääkin kuitenkin opit elämästä jotakin, kunhan elät...tämähän se on monasti miehellä:karmea kaakatus, anna olla. No, tässä tapauksessa ei ole mistään hiljenemisestä kyse, hänellä syyt ovat aika syvällä, jo lapsuudssa kokemissaan traumoissa, hyljätyksi tulemisen tunteessa jne. tuohon min' aikoinaan lankesin, olen hoivaaja ja auttaja luonne.Koin tekeväni hyvää kohdellessani häntä lähes lapsen tavoin, siten kun hän "vaati".Kuvitteli tyhmästi pystyväni hänet muuttamaan, aikuistamaan. No elämä ei voi ikuisuuksia jatkua niin ja millään ei jaksa koko elämäänsä rakastaa saamatta vastarakkautta.LAsten ollessa pieniä ja kotona, se vaan meni siinä sivussa ja nyt kun olemme kahden on tilanne kärjistynyt.No tämähän on aika yleistä. Ei tämä ongelma nyt ole tullut, tämä on ollut olemassa. JOs luit alkuiestin siinä mainitsin:en ole raivonnut, huutanut, enkä epäillyt koska minulla ei ole ollut aihettakaan. HÄN VAIN PELKÄÄ ETTÄ TEEN NIIN, jostain kumman syystä jota ei osaa selittää.
No nyt siihen asiaan josta aioin kirjoittaa:
Eilen illalla saimme puhuttua asioista joista olisi jo pitänyt puhua aikoja sitten ja YHDESSä pohdimme tämän naisen käytöstä joka soittelee miehelleni, mieheni on todellakin pitänyt häntä hyvänä kaverina, uskonkin sen mutta asioita riitävän kauan kerrattuamme tuli aika selväksi mitä tuolla naisella on mielessä, hän käyttää miestäni nosturina pyrkiessään ylöspäin työelämässään,hänelle on erittäin tärkeää kertoa joka paikassa tuntevansa mieheni jne. se nyt vielä jäi arvoitukseksi miksi hän kertoi minulle asioita jotka oli aika ihmeellisiä, nekin selvisi, aika tavalla vääristeltykä. Mieheni oli sitä mieltä jotta hän ei mene seuraavaan kokoukseen jossa he taas olisivat yhdessä, minä olen vahvasti sitä mieltä jotta menee, ei tuosta saa lannistua.
Tuo toinen juttu , tuo hänen X:lle soitto, sitä hän ei osaa edes edes selittää miksi soitti. Hän on juuri se mainitsevasi joka-asiasta kälättäjä tiemmä ja siksi ei sitä aikoinaan kestänytkään.Nii kyllä minä nyt kälätin, mutta vasta aiheesta ja kolmena iltana. se on aika vähän. Yhdessä eilen kun mietittiin näitä juttuja niin onhan hän ollut työmatkalla naisen kanssa ja aina on ollut naisia paljon ympärillä.En koskaan ole sanonut mitään, ihan mielelläni minä jopa tutustun heihin aina tilaisuuden tullen.
Niin ja siitä pärjäämisestä. kyllä minä kuule pärjään, hänellä se vähän heikompaa olisikin jo ihan käytännössä, ei osaa pestä pyykkiä, silittää paitojaan ruuan laitosta puhumattakkaan yms.Minä olen aina tehnyt kaiken.Aika yksinäistäkin hänen elämänsä olisi.
Nyt meillä on asiat niin hyvin kun ne voi olla tässä tilanteessaja olemme aloittamassa parisuhdeterapian. Minä itse haluan että ne mitä minussa on korjattavaa ne myöskin tuodaan esille ja korjataan. Hänellä se on juuri tuo sulkeutuneisuus ja kuoreen vetäytyminen. koskaan ei tiedä mikä on. Hän myöntää sen ja tietää itsekkin näiden johtuvan jo lapsuudesta saakka. NYT VASTA asiasta puhuttiin . Näin se vaan on.
Niin paljon kaikesta huolimatta meillä on tunteita toisiamme kohtaan jotta ei tämä ole vielä aihe eroon. Katsotaan mitä tulee. Nyt en enää häiriköille vastaa , toivon todellakin jotta tämä edellinen kirjoittaja saisi myös apua elämäänsä, helppoa ei hänen puolisollaan (Jos siihen asti joskus pääsee) tule olemaan .
Aikoinaan kun alati nalkuttavaa äitiäni kuuntelin, päätin etten ite ikinä! Ja sen päätöksen oon pitäny. No, mun mies otti musta eron siksi, kun en kälätä. Naisen pitää kuulemma asettaa miehelle rajat (!) ja valvoa niitä = nalkuttaa... samaan aikaan kaverin mies otti eron, kun vaimo liikaa kuulemma kälätti. Mies ei omaa ajatustaan kuullut, kun vaimo jyräsi sen tyystin, pienen ressun.
Olisko niin ettei miehille kelpaa mikään, kun kevät koittaa ja hormoonit löytyy...
Minunkin olis pitäny kuulemma soitella perään ja vaatia tulemaan esim. illanistujaisista heti kotiin, kuten kaverien vaimot.. Aikani tätä teinkin, mutta tuloksetta, luovutin. Kuulemma en välittänyt. Mutta minkäs minä sille mahdan, jos hän ei viihdy minun ja lasten kanssa kotona. Ihan on vika itsessään. Itse olen vaan toivonut normaalia kotielämää ja avioliittoa. Mutta jos hän ei tätä ole halunnut, ei voi mitään! Kyllä avioliiton tulee perustua luottamukseen; että kumpikin tietää rajansa. Uskottomuudesta on nyt kiinni jäänyt ja avioero alkaa olla aika lähellä. Ei hyvä mikään.