Rangaistus osa-aikatyöstä.

Kun vakituista työtä ei ole löytynyt, olen hankkinut osa-aikaista työtä useana vuonna jopa yli 6 kk/vuosi. Euroakaan yhteiskunnan tukia ei ole noihin työjaksoihin sisältynyt, eli kassalla en ole ollut. Ja kun edellinen työjakso maaliskuun alusa loppui, niin ilmoittauduin työvoimatoimistoon, mistä myöhemmin tuli lausunto, ”Ei estettä työttömyysturvaan...”. En ole liitossa, joten toimitin KELAan palkkatodistuksen ja päivärähahakemuksen. Äskettäin sieltä tuli kiva kirje: Vaaditaan työnanatajan todistus viimeisten 8 kk ajalta viikotyötuntien määrästä, jotta voidaan selvittää täyttyykö työssäolehto. Mikäli selvitystä ei tule x.x. päivään mennessä, hakemus hylätään.

Sitä luulisi, että kun työllistyy oman aktiivisuuden ansiosta, olisi se hyvä asia. Ja että kun ei nirsoile, ja ottaa osa-aikaisiakin pätkätöitä, niin parempi sekin kuin ei mitään. ...Mitä vielä, tästähän rangaistaankin ankarasti. Piittamatta jo yli 2 kk kestäneestä tulojen katkeamisesta ja tukalasta tilanteestani KELA:lla on nyt tärkeintä saada tietää, paljonko oli tunteja, ja miten ne ovat jakaantunut eri viikoille. ...Miksi? Onko sillä tiedolla oikeasti merkitystä tälle yhteiskunnalle? Tai tässä asiassa? Tunteja on tehty juuri niin paljonkuin on olllut tarvis, ja palkkaa on maksettu sovitun mukaisesti kuin myös kaikki velvoitteet hoidettu.

En vain halunnut olla ympärivuotinen yhteiskunnan elätti, vaan halusin työllistyä vaikka sitten alhaisellakin tulotasolla. Ajattelin, että ei itseäkään vituta niin paljon kun ei tarvitse elää muiden siivellä ja on edes jotakin järkevää tekemistä. ...Mutta nyt vasta vituttaakin. Perustoimeentulo yritetään evätä tai ainakin sen maksua viivyttää juuri sen vuoksi, että parhaani mukaan yritin olla lojaali tälle yhteiskunnalle.

ÄLKÄÄ IKINÄ TEHKÖ MITÄÄN VASTUULLISTA TÄMÄN YHTEISKUNNAN HYVÄKSI, SILLÄ VIRANOMAINEN TEKEE SIITÄ PUUKON, JONKA SITTEN TÖKKÄÄ MAHAANNE. Lusmuilkaa ja käyttäkää kaikki mahdolliset porsaanreiät hyödyksi. Tehkää kaikkea mahdollista epärehellistä ja hämärää! Tässä maassa se on ainoa järkevä tie jos haluaa pysyä taloudellisesti "hengissä". ...Ja niinhän lähes kaikki jo tekevätkin päättäjät etunenässä... Ja tästä lähtien minäkin hyvällä omallatunnolla.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Liittoon pitää heti liittyä kuin työ alkaa samana päivänä. Tarkoitan sak:n liittoja enkä muita sippiliittoja.Sippiliitot eivät neuvottele ikinä sinun palkoista vaan siten tulet vain vapaamatkustajana mukana.Eli ne vapaamatkustajien palkkojen ei pitäisi nousta ensinkään vaan jarrutella palkkojen perässä.Ja jos kelalle putoaa sieltä on todella hankala nousta vaikka olisi kuinka rehellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräs duunari kirjoitti:

Kun vakituista työtä ei ole löytynyt, olen hankkinut osa-aikaista työtä useana vuonna jopa yli 6 kk/vuosi. Euroakaan yhteiskunnan tukia ei ole noihin työjaksoihin sisältynyt, eli kassalla en ole ollut. Ja kun edellinen työjakso maaliskuun alusa loppui, niin ilmoittauduin työvoimatoimistoon, mistä myöhemmin tuli lausunto, ”Ei estettä työttömyysturvaan...”. En ole liitossa, joten toimitin KELAan palkkatodistuksen ja päivärähahakemuksen. Äskettäin sieltä tuli kiva kirje: Vaaditaan työnanatajan todistus viimeisten 8 kk ajalta viikotyötuntien määrästä, jotta voidaan selvittää täyttyykö työssäolehto. Mikäli selvitystä ei tule x.x. päivään mennessä, hakemus hylätään.

Sitä luulisi, että kun työllistyy oman aktiivisuuden ansiosta, olisi se hyvä asia. Ja että kun ei nirsoile, ja ottaa osa-aikaisiakin pätkätöitä, niin parempi sekin kuin ei mitään. ...Mitä vielä, tästähän rangaistaankin ankarasti. Piittamatta jo yli 2 kk kestäneestä tulojen katkeamisesta ja tukalasta tilanteestani KELA:lla on nyt tärkeintä saada tietää, paljonko oli tunteja, ja miten ne ovat jakaantunut eri viikoille. ...Miksi? Onko sillä tiedolla oikeasti merkitystä tälle yhteiskunnalle? Tai tässä asiassa? Tunteja on tehty juuri niin paljonkuin on olllut tarvis, ja palkkaa on maksettu sovitun mukaisesti kuin myös kaikki velvoitteet hoidettu.

En vain halunnut olla ympärivuotinen yhteiskunnan elätti, vaan halusin työllistyä vaikka sitten alhaisellakin tulotasolla. Ajattelin, että ei itseäkään vituta niin paljon kun ei tarvitse elää muiden siivellä ja on edes jotakin järkevää tekemistä. ...Mutta nyt vasta vituttaakin. Perustoimeentulo yritetään evätä tai ainakin sen maksua viivyttää juuri sen vuoksi, että parhaani mukaan yritin olla lojaali tälle yhteiskunnalle.

ÄLKÄÄ IKINÄ TEHKÖ MITÄÄN VASTUULLISTA TÄMÄN YHTEISKUNNAN HYVÄKSI, SILLÄ VIRANOMAINEN TEKEE SIITÄ PUUKON, JONKA SITTEN TÖKKÄÄ MAHAANNE. Lusmuilkaa ja käyttäkää kaikki mahdolliset porsaanreiät hyödyksi. Tehkää kaikkea mahdollista epärehellistä ja hämärää! Tässä maassa se on ainoa järkevä tie jos haluaa pysyä taloudellisesti "hengissä". ...Ja niinhän lähes kaikki jo tekevätkin päättäjät etunenässä... Ja tästä lähtien minäkin hyvällä omallatunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu