perimästäsi pieni osa on neandertalilaiselta

Sinunkin perimästäsi pieni osa on lähtöisin neandertalilaiselta
06.05.2010 - 22:54 (21:01)

Varhainen nykyihminen paritteli neandertalilaisen kanssa joitakin kymmeniätuhansia vuosia sitten
Kaikkien Afrikan ulkopuolella asuvien ihmisten perimässä on pieni osa neandertalinihmistä, sillä ihminen ja neandertalilaiset parittelivat muinaisen Lähi-idän alueella 100 000-50 000 vuotta sitten.

Lopullinen vastaus tähän pitkään pohdittuun kysymykseen saadaan perjantaina Science-lehdessä julkistettavasta neandertalilaisen perimästä. Se saatiin vihdoin valmiiksi neljä vuotta kestäneen ankaran työn jälkeen. Dna:ta on lukenut ja analysoinut Max Planck -instituutin evoluutioantropologian yksikön johtajan Svante Pääbon johdolla toiminut kansainvälinen tutkijaryhmä.

Neandertalilainen on ihmisen lähin sukulainen.
Ihmisen ja neandertalinihmisen kehityslinjat erkanivat yhteisestä esi-isästä 500 000-400 000 vuotta sitten. Toiseksi lähimmän sukulaisemme eli simpanssin yhteinen esi-isä eli noin kuusi miljoonaa vuotta sitten.

Neandertalinihminen asutti Eurooppaa aina eteläiseen Siperiaan ja Aasian itäreunalle saakka 200 000 vuotta, kunnes laji kuoli sukupuuttoon vajaat 30 000 vuotta sitten.
Ihminen (Homo sapiens) ja neandertalilainen (Homo neanderthalensis) ehtivät elää rinta rinnan tuhansien vuosien ajan. Siksi monasti on pohdittu parittelivatko serkukset keskenään.
Kyllä parittelivat. Svante Pääbon mukaan neandertalilaisen ja nykyihmisen perimät sekoittuivat Afrikan ulkopuolella, nykyisen Lähi-idän alueella. Tämä tapahtui ennen kuin Homo sapiens jakaantui eri ryhmiin Euroopassa ja Aasiassa. Afrikan sisäpuolella näiden kahden perimät eivät ole sekoittuneet.

- Me Afrikan ulkopuoliset ihmiset kannamme pikkuisen neandertalilaista sisällämme, sanoo Pääbo.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/sinunkin-perimastasi-pieni-osa-on-lahtoisin-neandertalilaiselta/178267
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siten cro-magnonin jälkeläiset vähitellen hävitetään kuten varsinaiset neandertaalit.

cro-magnonin ja neandertalin jälkeläiset tosin on jo tieteellisesti todettu muuleiksi.

Äänestä

Late Lapista on aito.näihin päiviin säilynyt Neandertalilainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


out of africa kirjoitti:

Sinunkin perimästäsi pieni osa on lähtöisin neandertalilaiselta
06.05.2010 - 22:54 (21:01)

Varhainen nykyihminen paritteli neandertalilaisen kanssa joitakin kymmeniätuhansia vuosia sitten
Kaikkien Afrikan ulkopuolella asuvien ihmisten perimässä on pieni osa neandertalinihmistä, sillä ihminen ja neandertalilaiset parittelivat muinaisen Lähi-idän alueella 100 000-50 000 vuotta sitten.

Lopullinen vastaus tähän pitkään pohdittuun kysymykseen saadaan perjantaina Science-lehdessä julkistettavasta neandertalilaisen perimästä. Se saatiin vihdoin valmiiksi neljä vuotta kestäneen ankaran työn jälkeen. Dna:ta on lukenut ja analysoinut Max Planck -instituutin evoluutioantropologian yksikön johtajan Svante Pääbon johdolla toiminut kansainvälinen tutkijaryhmä.

Neandertalilainen on ihmisen lähin sukulainen.
Ihmisen ja neandertalinihmisen kehityslinjat erkanivat yhteisestä esi-isästä 500 000-400 000 vuotta sitten. Toiseksi lähimmän sukulaisemme eli simpanssin yhteinen esi-isä eli noin kuusi miljoonaa vuotta sitten.

Neandertalinihminen asutti Eurooppaa aina eteläiseen Siperiaan ja Aasian itäreunalle saakka 200 000 vuotta, kunnes laji kuoli sukupuuttoon vajaat 30 000 vuotta sitten.
Ihminen (Homo sapiens) ja neandertalilainen (Homo neanderthalensis) ehtivät elää rinta rinnan tuhansien vuosien ajan. Siksi monasti on pohdittu parittelivatko serkukset keskenään.
Kyllä parittelivat. Svante Pääbon mukaan neandertalilaisen ja nykyihmisen perimät sekoittuivat Afrikan ulkopuolella, nykyisen Lähi-idän alueella. Tämä tapahtui ennen kuin Homo sapiens jakaantui eri ryhmiin Euroopassa ja Aasiassa. Afrikan sisäpuolella näiden kahden perimät eivät ole sekoittuneet.

- Me Afrikan ulkopuoliset ihmiset kannamme pikkuisen neandertalilaista sisällämme, sanoo Pääbo.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/sinunkin-perimastasi-pieni-osa-on-lahtoisin-neandertalilaiselta/178267

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu