Erosin avomiehestäni yli vuosi sitten. Pari kuukautta meni itkiessä ja sopeutuessa yksinhuoltajan elämään, sitten olin vain iloinen että olin saanut elämäni kuntoon.
Vasta nyt olen alkanut kelailla menneitä tapahtumia. Minut on vallannut aikamoinen katkeruus. Ensinnäkin siitä, että miten mies kehtasi käyttäytyä niin huonosti, ja se että miksi minä sallin sen kaiken tapahtua enkä pistänyt välejä poikki.
Olen miettinyt ihan pieniäkin asioita.. kuten se, että miehellä oli lompakossa aina perhevalokuva.. tosin siinä ei ollut minä, hän ja lapsi, vaan hänen äitinsä, isänsä ja siskonsa! Silloin se tuntui aika pieneltä asialta, mutta nyt vasta ymmärrän miten se kuvasi hänen arvomaailmaansa. Minä ja lapsi emme olleet sen arvoisia, että olisi viitsinyt kuvaa kantaa.
Minusta tuntuu, että tunne-elämäni on vammautunut loppuelämäkseni. Haluaisin lopettaa tämän vanhojen asioiden miettimisen, mutta ne vaan tulevat, ja ihmettelen miten sokea ja hölmö olenkaan ollut. Pystynkö enää ikinä luottamaan keneenkään.. jos olen näin sinisilmäinen ja hidas ymmärtämään asioita. Itseinho painaa päälle.
Kommentteja saa antaa..
Vasta nyt olen alkanut kelailla menneitä tapahtumia. Minut on vallannut aikamoinen katkeruus. Ensinnäkin siitä, että miten mies kehtasi käyttäytyä niin huonosti, ja se että miksi minä sallin sen kaiken tapahtua enkä pistänyt välejä poikki.
Olen miettinyt ihan pieniäkin asioita.. kuten se, että miehellä oli lompakossa aina perhevalokuva.. tosin siinä ei ollut minä, hän ja lapsi, vaan hänen äitinsä, isänsä ja siskonsa! Silloin se tuntui aika pieneltä asialta, mutta nyt vasta ymmärrän miten se kuvasi hänen arvomaailmaansa. Minä ja lapsi emme olleet sen arvoisia, että olisi viitsinyt kuvaa kantaa.
Minusta tuntuu, että tunne-elämäni on vammautunut loppuelämäkseni. Haluaisin lopettaa tämän vanhojen asioiden miettimisen, mutta ne vaan tulevat, ja ihmettelen miten sokea ja hölmö olenkaan ollut. Pystynkö enää ikinä luottamaan keneenkään.. jos olen näin sinisilmäinen ja hidas ymmärtämään asioita. Itseinho painaa päälle.
Kommentteja saa antaa..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sulla on asiat vielä kesken ja selvittämättä koska ette ilmeisesti niinkuin usein tapahtuu pystynyt keskustelee asioita loppuun. Ei muuta kun ammattiauttajan luo puhumaan nämä asiat läpi. Puhumalla puhumalla nekin sitten selviää ja pystyt menee eteenpäin. Pitää sulkea ovi takaa ennen kun pystyy avaa uuden edessä, niinhän ne sanoo..
Siinähän se olikin, kun mies ei ikinä puhunut mitään, ei sanonut edes hei kun tuli kotiin.
Löysin tämän tänään netistä;
"Narsistilla on jatkuva tarve hallita perhettänsä. Narsisti ei yleensä tervehdi eikä ole huomaavinaankaan ”hallittaviaan” tullessaan kotiin."
Mies luuhasi toisen naisen kanssa kaikki päivät, ei siis käynyt töissä, vaan minä elätin häntä ja lastamme pienellä palkallani. Kun halusin puhua niin hän pudisteli päätään "me ollaan niin erilaisia".
Elämä oli siis ihan täysin käsittämättömän uskomattoman helvettiä. Tämä johtuu siitä että olin ja olen yhä niin käsittämättömän kiltti, etten halua uskoa ihmisistä pahaa. Mutta uskottava se nyt on. Nähty on!
Ei tässä keskustelut auta. Haluaisin vain saada elämäni takaisin..
On ihan normaalia tuntea erilaisia tunteita elämän isoissa muutoksissa. Katkeruus on yksi niistä ja se kuuluu asiaan, varsinkin jos eron taustalla on toisen taholta huonosti kohdelluksi tuloa. Käy asiat rauhassa läpi, puhu niistä, ystäville, jos mahdollista, tai vaikka ammattiauttajalle, pääasia että purat pahanolon sisältäsi pois. Katkeruuteen ei kannata jäädä roikkumaan, se on vain vaihe, joka käydään läpi ja sitten se jätetään taakse. Itselläni tunteiden ketju meni suurin piirtein näin: suru-viha-katkeruus-välinpitämättömyys-ja lopulta onnellisuus, että olin huonosta suhteesta vihdoin päässyt pois.
Minulla tunteet ovat mennet suru-ilo-katkeruus.. nyt ehkä suru jälleen, koska olen itkenyt koko päivän. Tyhmää, eikö?
Ehkä se ilo vielä joskus koittaa, nyt vaan tuntuu niin mahdottomalta ajatukselta.
Ei siinä mitään tyhmää ole, että tunteet menevät vuoristorataa. Niitä kaikkia voi kokea moneen kertaan, pääasia että tuntee, jos et niitä tuntisi, olet kuollut tai konemöhkäleeksi muuttunut.
Ero on aina rankka kokemus ja vielä rankemmaksi siitä tekee se, että toisena osapuolena on ollut narsistinen henkilö. Olen itse eronnut myös narsistisesta henkilöstä, joten se hämmästyksen määrä, kun sitä eron jälkeen pikkuhiljaa alkoi tajuamaan, mitä kaikkea p***aa sitä onkaan niellyt, oli ihan sanoinkuvaamaton. Minä puhuin kaikki asiat - siis ihan kaikki - vaikka hävetti oma tyhmyyteni, että olin moiseen moskaan ikinä sotkeutunut, hyville ystävilleni. Puhuin ja itkin ja itkin ja puhuin..... Onneksi he jaksoivat kuunnella ja auttoivat minut jaloilleni. Yhä siis suosittelen´, puhu, kirjoita, huuda, itke, mitä tahansa tee, kunhan saat narsistisen henkilön sairaan toiminnan aiheuttamat taakat sisältäsi pois.
Jonain päivänä sitten huomaat, että kuinka ihanaa elämä on, löydät ilon pienistä asioista ja alat enemmän ajatella nykyhetkeä kuin mennyttä. Sitä minä teen, elän tässä ja nyt, läsnä tässä päivässä. Mennyt on mennyttä ja tulevaa ei kannata vielä murehtia. Voimia :)
täällä. Mulla on erosta yli vuosi ja olen nyt vellonut katkeruuden tunteissa taas vaihteeksi.
Tunteet meni jotenkin näin: syyllisyys-iloisuus/energia-katkeruus-seesteisyys(uusia ihastuksiakin välissä)-ja nyt taas älytön katkeruus.
Edelleen tulee syylisyyden tunteita koska ensin ajattelen että mies ei rakastanut sitten koen syyllisyyttä että kyllä hän vamaan rakasti. Nyt alan tajuta että ero on lopullista ja se on oikeasti surullistakin.. :( olen pohtinut hetkittäin hyviäkin aikoja, kotiamme, sanoja...sitten taas tajuan etten voinut jatkaa ja että jossain tuolla minullekin on onni.
Olen nyt onnellinen yksin. Nämä tunteet vain eivät jätä rauhaan. En silti halua palata entiseenkään...?