ero on ainoa vaihtoehto väkivaltaisessa suhteessa jossa huumeita ja muuta sotkua on tullut sekaan. en tunne miestäni, tunnen sen miehen johon rakastuin vuosia sitten. ulkokuroi on sama ja sydän, elämäntapa ja muu on niin sekaisin, ettei sitä kestä. asuntoa on vaikea löytää, mutta pahin pelkoni on yksinäisyys suhteen päätyttyä, tai itseasiassa sitten kun saa aikaiseksi muutettua pois. ihan yksin. en ole koskaan asunut yksin. en tiedä miten pärjätä ja miten kestää yksinäisyyttä. jos olisi laaja ystäväpiiri, muttakunn ei ole. suurin osa ystävistäni ovat avopuolisoni (tai pian entisen) ystäviä. ihan yksin. en osaa päättää kumpi on pahempi, tämä rikollisuus- ja huumehelvetti vai yksinäisyys.
miten kunnon miehestä kehittyy vuodessa tuollanen ja pahinta on kun silmissä vilahtaa se vanha kulta johon tutustui vuosia sitten ja tiedän että hän rakastaa. miten yksin pärjää jos ei ole ketään?
miten kunnon miehestä kehittyy vuodessa tuollanen ja pahinta on kun silmissä vilahtaa se vanha kulta johon tutustui vuosia sitten ja tiedän että hän rakastaa. miten yksin pärjää jos ei ole ketään?
Vastaukset 8
Vanhimmat
?
... myöskään auttaa loputtomiin miestäsi, toki voit, ja osittain sinun täytyykin miehesi rakkaana yrittää auttaa häntä pois tuosta kierteestä ja eteenpäin elämässä, silti on olemassa se tietty piste missä ei enää sinun apusi, kuten ei lähes kenenkään, enää auta. Hänen on itse löydettävä se tahto sisältään, tahto päästä pois huumeista ja rikollisuudesta..
Sinun on vain tiedettävä onko se piste jo ylitetty minkä jälkeen et voi enää vaikuttaa tilanteisiin.
Jos näin on tapahtunut, on sinun aikasi siirtyä pois ja toivoa sydämestäsi että hän nousee ylös jaloilleen, et voi vaarantaa omaa itseäsi ja uhrata elämääsi maailmalle jonka miehesi kehitti.
Itselläni on ystävä, jonka tunsin 7- vuotiaasta asti 20- vuotiaaksi, hän oli tärkein henkilöni, olemme edelleen tekemisissä, kokoajan vähenemissä määrin. 4 vuotta sitten hän lähti mukaan elämään johon minä en enää mahtunut, lähdimme täysin eri teille, itse olen perheellinen, hän on tietääkseni tällä hetkellä psykiatrisella osastolla hoidossa.. yrittää taas jälleen kerran saada elämänsä hallintaan. Ainoa asia mikä jäi kaikesta siitä paskasta käteen mitä jouduin vierestä katsomaan, oli tieto, että ihminen ei voi pakottaa toista lopettamaan, ellei häneltä löydy sitä halua.
Voimia ja jaksamisia, joskus elämä on ihan hirveän epäreilua..
jos suhde on väkivaltainen, sinun ei olisi pitänyt/eikä pidä enää siinä olla.
Väkivaltaisuus harvemmin on poistuva luonteenpiirre.
Kiitos.
entä se yksinäisyys?
se piste on ylitetty, miestä ei voi auttaa, koksa itse ei apua halua, vaikka tilanteen ymmärtää.
pelottaa yksinäisyys, yksinolo, yksin eläminen...
parempaa se varmasti on kuin tämä mutta silti kun minä murrun on joku johon takertua.. kun muutan pois tästä (vaikka helvettiä onkin) ei ole enään ketään, edes "sitä"!
on raastava aina eron jälkeen, se satuttaa ensin uskomattoman paljon, mutta se helpottaa ajan myötä, oikeastaan ainoa mikä siihen auttaa on tieto, että se tulee helpottamaan.
Entä perheesi?
Ja jos ei perheestä ole hyötyä siihen hätään, yleensä eron jälkeen huomaa ihmiset eritavalla, täysin odottamattomista henkilöistä saattaa tulla äkisti tärkeitä ystäviä, ja "entiset ystävät" saattavat jäädä täysin unohduksiin..
Harrastuksien kautta löytyy ihmisiä, työpaikalta löytää, ja missä vaan voi törmätä, ja tietenkin on myös auttavia puhelimia minne voi soittaa jos paha olo kasvaa liian suureksi.. yksin ei saisi asioita jäädä hautomaan.. ja usko pois, kesä tulee tällä hetkellä kovaa tahtia, valon määrä kasvaa ja ihmiset alkaa olemaan iloisempia ja liikkumaan pihalla enemmän, kyllä se kaikki alkaa valoisalta näyttämään, alku on varmasti silti vaikea.
Itse muutin aikanaan opiskelemaan vieraaseen kaupunkiin ihan vain siksi että tahdoin tietää miltä tuntuisi lähteä yksin.. alku oli pelottavaa, mutta kuukauden päästä ihmettelin miksen ollut aiemmin lähtenyt.
Ja jos olet koti- ihminen, hanki vaikka kissanpentu, välillä mikään ei ole niin lohduttavaa seuraa kun pelkistä silityksistä tyytyväiseksi tuleva eläin :)
hih, toil oli ihan hauskasti sanottu, sillä hankin itseasiassa näistäkin syistä muutama kuukausi sitten kissanpennun. elämäni keskipiste johon voin kohtdistaa rakkauteni.
se on hyvä :) kyllä se elämä lähtee aina liikkeelle, sillä on vaan semmonen taipumus, kunhan saat kerättyä voimaa ettet jää paikallesi, tai miehesi vierelle, niin inhottavalta kun saattaakin kuulostaa.
Joskus on pakko tehdä tosi kipeitä valintoja, kun ei ole enää vaihtoehtoja.
Todella ikävää että mies on sotkeutunut huumeisiin.
Se on kammottava tapa elää, siihen ei toinen voi tehdä mitää ellei ao itse halua aineista irti. Sinä voit itkeä, surra, uhkailla, riehua, pauhata, aivan mitä ikinä haluat, se on yhtä tyhjän kanssa. Huumehoyryinen mies rikkoo elämäsi sekä sisältä että ulkoa (koti, luottotiedot, valehtelu, pahoinpitelyt jne, jne)
Lähde pois hänen lähettyviltään. Hae oma asunto jonne miehellä ei ole asiaa.
Tietenkin sinä osaat elää yksin! Se on mitä sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tekevät, et sinä ole sen kummempi kuin muutkaan.
Jos ja kun haluat seuraa, mene sinne missä on muitakin, kirkkoon ja seurakunnan yhteisoon ( tapaat hiukan fiksumpaa sakkia), harrastusten pariin tekemmään mitätahaansa mikä sinua kiinnostaa, ota kursseja ja ala auttamaan vanhuksia, sairaita.
Jos aivan pikkuisen antaisit itsestäsi muille (EEEIIIIII liimaamalla itseäsi ensimmäiseen vastaantulevaan!!), saisit kaiken antamasi tuhatkertaisesti takaisin.
Tuon kaiken eteen sinun itse on nähtävä huikan vaivaa mutta se kyllä palkitaan.