- Sinä olet levoton sielu, minulle sanottiin eräänä yönä. Olimme Iisalmessa suuren huoltamon parkkipaikalla, jossa nuoret tapasivat kokoontua. Tuo tuli nyt mieleeni, vuosien takaa. Suunnittelen jättäväni kaiken. Olen jo käynyt asuntoesittelyissä. Ne ovat vanhoja pieniä kerrostaloasuntoja kaupungin keskustassa. Ei minulla muuhun olisi varaakaan, mutta, minusta tuntuu, että juuri tuonne minä haluankin. Olen valmis jättämään hienon kivitalomme ja haluan tuohon nuhjuiseen kerrostaloon kaupungin keskustaan, jossa on pieni piha, ei hissiä, kanaverkkoa olevat ullakokopit, saunavuoro kerran viikossa. Ajattelin, kuinka kävelisin pesuvälineet vadissa kylpytakissa saunavauorolleni.
Huoneistomaailman mies ei vain saanut ääneensä innostusta, kun esitteli asuntoa. Korjaustarpeitakin hän luetteli, putkiremontti oli talossa tekemättä, samoin talon julkisivun kunnostus. Se kuulosti ennemminkin syytekirjeen lukemiselta oikeudessa. Ei kiinnosta. Toivoin, että hän olisi ollut hiljaa eikä kulkenut perässäni.
Olin kiinnostunut hiljaisesta rappukäytävästä, menin häntä pakoon sinne. Siellä oli suljettuja ovia, naapureita, joiden minulle mitään sanomattomat nimet näkyivät eleettöminä ovien nimikilvissä.
Parvekkeen seinästä oli irronnut rappausta, sieltä näkyi vastapäisen talon seinää ja aaltopeltistä pyöräsuojaa. Tunsin lämpöä kaikkea tätä kohtaan. Sellaista lämpöä, jota en tuntenut omaan kotiini.
Halusin alkuun, yksin. Halusin yksinkertaisen television, ei sen tarvinnut olla litteä, en halunnut litteää. Inhosin sellaista. Ajattelin, kuinka katsoisin sitä hämärtyvässä illassa. Juuri niitä huonoja ohjelmia. Minun täytyisi katsoa kauan ennen kuin voisin tehdä mitään muuta. Pitäisi katsoa itseni irti kuluneista vuosista.
Halusin kerrostalon viileän, naarmuisen ja rosoisen kivilattian, en parkettia, jota koko ajan varoimme. Kirpputorilta ja kierrätyskeskuksesta kannetut kalusteet kävisivät hyvin, en ollut tolppajalkaisesta keittiönpöydästämme ja palasohvasta enää kiinnostunut. Voisit puolestani tehdä niille mitä haluaisit, sinähän ne olit ostanutkin.
Voisin kutsua veljeni kylään. Sitä olen odottanut. Olisi ahdasta, mutta kuitenkin nyt tilaa. Voisimme panna patjoja lattialle. Lapset voisivat olla kotonani rauhassa. Ei enää kalusteiden suojaamista tai lapsilta suljettuja huoneita. Voisin ostaa tarjouskorista tuotteita, joiden parasta ennen päiväys oli käsillä. En ymmärrä, miksi en saanut ostaa niitä kotiimme. Päästäisin sisään Jehovan todistajat, avaisin oven yhteisvastuukerääjille, menisin yhtiökökoukseen, vaatteissa, joissa viihdyn. Taskussani messinkinen avain.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Erittäin hyvin kirjoitettu! :)
Upea teksti! Herätti katkeransuloisia muistoja ja tuo sama mielentila tulvahti ylitseni. Kiitos =)
Kaikki maallinen mammona jää sille toiselle, joka on tuonut suuremman osan leivästä yhteiseen kotiin? On se niin väärin. Vaikka valinta olisi oma, ettei haluaisi mitään, kyllä mielestäni jako pitää tehdä reilusti, etenkin jos on lapsia. Sitä varten en voisikaan suunnitella lapsia ellen olisi naimisissa. Enkä hankkia yhteistä asuntoa. Enkä jättäytyä uraputkesta kotiäidiksi. Kyllä naisen on välttämätöntä tässä kovassa maailmassa suojata oma selustansa.