IRAN HIRTTI HUUMEKAUPPIAITA.
Iran on hirttänyt kuusi huumekauppiasta, kertoo uutistoimisto Irna.
Uutistoimiston AFP:n mukaan Iranissa on teloitettu tänä vuonna ainakin 56 ihmistä. Viime vuonna maassa hirtettiin ainakin 270 ihmistä.
Iranissa kuolemantuomion voi saada huumekaupan lisäksi murhasta, raiskauksesta, aviorikoksesta ja aseellisesta ryöstöstä. Iranin mukaan kuolemantuomio on välttämätön yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi.
(MTV3 - AFP)
Iran on hirttänyt kuusi huumekauppiasta, kertoo uutistoimisto Irna.
Uutistoimiston AFP:n mukaan Iranissa on teloitettu tänä vuonna ainakin 56 ihmistä. Viime vuonna maassa hirtettiin ainakin 270 ihmistä.
Iranissa kuolemantuomion voi saada huumekaupan lisäksi murhasta, raiskauksesta, aviorikoksesta ja aseellisesta ryöstöstä. Iranin mukaan kuolemantuomio on välttämätön yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi.
(MTV3 - AFP)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Huumerikollisuus on juuri niitä kaikkein törkeimpiä rikoksia, koska yhden rikoksen haitta kostautuu niin monin kertaisesti lähinnä nuorisoon. Nuorisoon ja lapsiin kohdistetut rikokset, vaikkapa vain välillisesti, ovat niitä tuomittavimpia. Siinä kuolemanrangaistus saattaisi Suomessa tehoja melkein sataprosenttisesti, koska täällä voidaan olettaa olevan lain kunnioitus vähän suurempaa, kuin monissa kovissa huumemaissa.
Henkilökohtaisesti kyllä olen taipuvainen kannattamaan kuolemanrangaistuksen mahdollisuutta tuollaisissa pitkävaikutteisissa törkeissä rikoksissa, kuten huumerikollisuus on.
Lauantaiaamuisin vaikkapa klo 10 olis hyvä aika.
Viikonloppu lähtis käyntiin oikeilla arvoilla.
Okey, demokraattisuuden vuoksi hirttäjäisiä täytyy pitää joskus myös maakunnissa, ainakin isommissa kaupungeisa. Muuten hyvää on tarjolla vain pääkaupunkilaisille.
Tuo olis myös uusi hyvä matkailuvaltti.
kyllä olisi aihetta muuttaa kähytäntöä tässä rikollista suosimassa maassa. Kuolemanrangaistus on paikaalaan juuri: murhissa, raiskauksissa, lapsiin sekaatumisista, huumeiden myynnistä/välittämisestä, asellisesta ryöstöstä.
JOTAIN HYVÄÄ IRANISSAKIN!
olisivat hyvä tuote. Kaikilla mausteilla, ääniefektit etc, pääsylippu katettuun lämmitettyyn katsomoon voisi olla vaikka 10.000€. Jos hirtettävä on ulkomaalainen, tulkkauksesta eri korvaus..
Palvelu pitää ulkoistaa kustannusten säästämiseksi..
Ja yrittäjä saa tuotteistaa / myydä tuotettaan taloudellisten lakien mukaan..
Jos tapetaan suomessa tätänykyä syyttömiä, niin tulisi sitten tappaa syyllisiäkin. Se olisi nykytilanteesta vain askel HUMAANIMPAAN suuntaan.
rahvas on niin helppo pitää tyytyväisenä leivällä ja huveilla. suurinta huvia on nähdä kun joku kuolee.
huomasitteko että myös aviorikoksesta oli kuolemantuomio? tämä koskee käytännössä vain naisia muslimimaissa.
ehdotan äänioikeuden muuttamista. oikeus äänestää sallitaan vain niille jotka läpäisevät testin jolla mitataan ihmisen äly ymmärtää asioita ja niiden seurauksia. tämä on aika pieni vähemmistö, arviolta 5%
väestöstä.
demokratia on kuin idols kisa. suosio on tärkeämpää kuin sisältö.
ja sivistyneisyydestään. Useimmiten nämä ihmiset ovat niitä, jotka lopulta ovat kykeneviä kaikkein julmimpiin tekoihin. Juuri he kannattavat demokratian tuhoamista ja vähemmistön diktatuuria. Juuri itseään älykkäinä ja sivistyneinä pitävät olivat 30-luvun saksan nousevan kansallissosialismin käyttövoima.
Rehellistä olisikin hyväksyä ihminen sellaisena kuin se on. Ihminen on toki planeettamme älykkäin ja sivistynein laji, muttei niin älykäs kuin toiveajattelussa kuvitellaan. Yksilöinä ihminen toki kykenee hämmästyttäviin tekoihin, mutta lajina olemme myös hyvin vaarallisia ja verenhimoisia. Tämä on hyvä ymmärtää, ja kehittää yhteiskuntaamme kokonaisvaltaisen inhimillisyyden huomioonottavaksi.
Anteeksiantaminen on jumalallista mutta kosto on inhimillistä. Koska emme ole jumalia vaan ihmisiä, tulisi koston olla täysin hyväksytty osa yhteiskunnallista toimintaa.
Esimerkiksi huumekauppiaiden suhteen ei päätäntävallan heidän kohtalostaan tulisi olla lainkaan kalkkeutuneiden valiokuntien ja tekopyhien instanssien hallussa. Näiden jäsenet elävät turvattua elämäänsä yksityisarmeijoiden ja muurien suojissa. Heillä ei ole minkäänlaista omakohtaista tuntumaa siitä, mitä huumeet saavat aikaan. Siksi huumekauppiaiden kohtalo tulisi antaa sellaisen lautakunnan päätettäväksi, jonka jäsenet ovat joutuneet seuraamaan vierestä läheisen riutumista kuolemaan huumeiden orjana. Tällä lautakunnalla tulisi olla vapaat kädet päättää rankaisutoimista vain rankaisubudjetin ja mielikuvituksen asettaessa luontaiset rajat.
vertauksesi natseihin on enemmän kuin ontuva, se on lähinnä ryömivä. natseja kannattivat oikeisto ja teollisuus jotka hyötyivät kyseisestä ismistä. todellinen älymystö ei ole koskaan puoltanut totalirismejä missään muodossa. ei kommunismiä, kapitalismia tai mitään muutakaan ns. "aatetta"
todellinen ja oikea älymmistö ei kannata aatteita, me näemme ihmisen kyvyt ja puutteet. me myös pidämme elämää sinänsä arvokkaana ja olemme sitä mieltä että järjen pitäisi ohjata toimiamme.
nythän valta on annettu oman edun tavoittelijoille ja rahalle. siihen yhtälöön tappaminen omien etujen
ajamiseksi on aivan tavallista.
valtaan pitäisi valita henkilöitä jotka eivät sinne pyri. tiedän että tuo lause hämmentää sinua mutta anna
minun perustella. henkilö joka hallitsee ilman kunnianhimoa kykenee paljon parempiin ratkaisuihin kuin henkilö joka haluaa saada jotain omaksi hyödykseen. sääli vain että suuret massat ovat aina jonkin huuhandelin johdateltavissa koska heille tärkeintä on nopeasti saatu tyytyväisyys.
tietyssä mielessä demokratia on nerokas keksintö. se antaa tavikselle harhan siitä että pystyy vaikuttamaan. nooh, ainahan tyhmiä on jymäytetty.
Te ette selvästikään tiedä mikä on kuolemantuomion ongelma.
Ongelma kuolemantuomiossa on se, että jos tuomion täytäntöönpanon jälkeen teloitettu paljastuu syyttömäksi tuomiota ei voi enää kumota kun syytön ihminen on teloitettu.
Yhdysvalloissa on käynyt juuri niin, että ihminen on paljastunut syyttömäksi vasta teloituksen jälkeen.
Sitä paitsi tutkimukset osoittavat, että kuolemantuomio lisää murhien määrää joten siinä on toinen syy miksi kuolemantuomiota ei kannata ottaa käyttöön.
Vahva pointti. Miksi jättää eläviä silminnäkijöitä jos kaulakiikku odottaa ? Toiseksikin ihmisen voi hirttää vain kerran. Lobotomia ja työleirille kiviä murskaamaan, puoli-ilmaista zombie työvoimaa.