Työtön

Täällä puhutaan työttömistä sitä sun tätä, että ovat sellasta porukkaa. Itse olen huomannut töiden saamisen olevan aika vaikeaa. En jaksa stressata, koska toimeentuloni on turvattu 500 päiväksi. Saa ihan kohtalaista ansiosidonnaista päivärahaa, jolla elän aika niukkaa elämää. Kurssikaverini sanoi, kun tippuu normaali työttömyystuelle niin silläkin pärjää. Jos töitä ei ole niin niitä ei ole. Valtio elättää.
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Että itselle tuli 500 päivää täyteen, kun juuri tämän uuden laman kynnyksellä jäin työttömäksi, eikä tällä alalla töitä ole saatavilla. Mutta nytpä pakotetaan palkkatukitöihin, eli jos en muuta löydä, niin en enää ikinä pääse ns. oikeisiin töihin, yksikään työnantaja ei arvosta palkkatuella olleita, eipä silti ei minulle pidempiaikaisiakaan töitä ole ollut tarjolla, kun pätkäläisenä ole ollut, eivät luota siihen että pidempään viihdyn samassa paikassa, vaikka joka paikkaan olisin jäänyt tähänkin asti.

Äänestä

Töitä ei ole. Määräaikaisia kyllä, mutta muutaman kuukauden pituisia pätkiä. Niillä on menty eteenpäin. Nyt olen lomautettuna ja ihan tyytyväinen olen. On aikaa kaikkeen muuhun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Topi. kirjoitti:

Täällä puhutaan työttömistä sitä sun tätä, että ovat sellasta porukkaa. Itse olen huomannut töiden saamisen olevan aika vaikeaa. En jaksa stressata, koska toimeentuloni on turvattu 500 päiväksi. Saa ihan kohtalaista ansiosidonnaista päivärahaa, jolla elän aika niukkaa elämää. Kurssikaverini sanoi, kun tippuu normaali työttömyystuelle niin silläkin pärjää. Jos töitä ei ole niin niitä ei ole. Valtio elättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu