Jotenkin tuntuu aina että jos mies lähtee perinteiseen tapaan tekemään tuttavuutta/lähestyy naista niin ensivaikutelma on aina tärkeä? Se että ei ole kaato kännissä ja käyttäytyy asiallisesti varmaan ihan hyviä asioita? Mutta entäpäs se kun mies jännittää, esimerkiksi treffeillä. Tuntuu että ujojen miesten on vaikea saada naista, ei siks etteikö itsellä olisi munaa tehdä aloitetta, vaan siksi koska naiset eivät siedä punastelua, äänen värinää ja näin edelleen. Onko siis ihan toivotonta ujohkona miehenä , tai tarkoitan että miehenä joka jännittää lähestyä naista? Mies voi siis olla sosiaalinen ja fiksu, en nyt mitään alkoholisoitunutta erakkoa tai luonnehäiriöistä tarkoita.
Kun mies tulee iskemään tai on kiinnostunut..
ilman naistako?
7441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä arvostan ennen kaikkea sitä, että ihminen on oma itsensä. Jos treffeillä jännittää, mun seurassani kannattaa sanoa siitä suoraan. Muiden puolesta en pysty puhumaan, mutta arvelisin, että moni muukin mukava nainen on ihan valmis avittamaan ujoa miestä noissa treffipuuhissa. Ja monella naisella on itselläänkin kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun ujostuttaa. Mulla ainakin, ja siksi sympatiani ovat ehdottomasti ujon puolella :)
iskis. Miehellä pitää olla kuitenkin sen verran itseluottamusta. Sun kannattaa ehkä olla vähän välinpitämättömämpi tytön suhteen siinä alussa. Ajatella, että jos ei onnaa ni ei sitten, ei ollu mulle tarkotettu, ni ei olis niin suuret suorituspaineet. Treffit kannattaa sopia johonki hämyiseen paikkaan, vaikka baariin, jossa voitte ottaa neuvoa antavat ja vaikka pelata jotain peliä, niin ei tarvi olla puheen aiheita keksimässä koko aikaa. Tämä siis mun mielestä.
Ai, no tuota en tiedä tai osaa sanoa liittyykö tuo nyt mitenkään itseluottamukseen tuo jännitys.. Mutta, niin siis ja ei puheenaiheitakaan ole vaikea keksiä, sosiaalinen ja supliikki olen. Ehkä olen vain tunteella eläjä. Niin mitä asioita et siis hyväksy, tai mikä ei iskisi? Onko pahinta punastuminen, äänen värinä, änkytys vai joku muu?
ujostelu on, tietää ainakin, että toinen tykkää tosissaan. Ujon kannataa sanoa olevansa ujo, joka vapauttaa tunnelmaa ja huumori. Oikeastaan mikään ei ole rohkeampaa kuin puhua ja olla oma itsensä ujoudesta ja punastelusta huolimatta. Estyneisyys on eri asia, eli se, ettei puhu mitään tai vastaa toisen keskusteluyrityksiin vaan joo. Silloin voi saada käsityksen ettei toista kiinnosta yhtään oma seura. Tai toinen ääripää on liika yrittäminen ja rohkean esittäminen, jolloin toinen vaan papattaa suu vaahdossa eikä itse ehdi sanomaan mitään. Se on tosi rasittavaa ja kielii myös epävarmasta itsetunnosta.
Ei muuten ole pelkästään miesten ongelma...
mä ainakin kiinnitän huomioni aina niihin ujoihin naisiin.:) en kyllä näe tuota asiaa ongelmana, pahempaa on kotkamaisuus, kaksnaamaisuus, epäluotettavuus, empatian puute, tupakointi, seksin kumppanit, huoramaisuus, epävarmuus ja sitä kautta sotkeutuminen vääriin ihmisiin ja piireihin.
iskee muhun ujoon aikas hyvin :)