voisko joku antaa jotain vinkkejä, miten pääsis nopeammin eroon tästä kamalasta ahdistuksen tunteesta? mut jätettiin reilu kuukaus sitten. välillä on niin angstinen olo ettei tiedä mitä tekis ja miten selviää. hengittäminenkin on tuskaa! tuntuu et jumalauta mussa on pakko olla joku vika ku mut jätettiin, ex sanoo et ei mussa mitään vikaa ole, mentiin vaan eri suuntiin. miten mä pystyisin uskomaan siihen, ja miten pääsen tästä järkystä olosta eroon? auttakaa! mä en jaksa tätä enää kauan. vinkkejä miten pääsis elämässä eteenpäin?
järkkyä ahdistusta
minna
81098
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Uusi mies on paras ja helpoin lohdutuskeino. Sama se mikä torvi, kunhan hetken pyörit jonkun seurassa. Typerää, mutta auttaa. Muu ei, ellei sitten aikaa lasketa. Vai jotain reseptiäkö odotit?
Ensinnäkin, ei sussa tosiaan sen kummempaa vikaa ollut, aattele ennemmin niin, että parempi ku juttunne loppui nyt, jos kerta poikaystäväsi halusi lähteä toiseen suuntaan. Pahempaahan ois ollu se, että se ois teeskennelly ja jatkanu suhdetta, jolla ei kuitenkaan ois hänen mielestään ollut tulevaisuutta. Joten oli hyvä, että hän päästi sut jatkamaan elämääsi ja etsimään parempaa! Äläkä huolehdi liikaa tosta ahdistuksesta, se kyllä helpottaa pikkuhiljaa ajan kanssa. Kyllä sä kestät!
Yritä kehitellä kivaa tekemistä nyt keväällä, aloita vaikka jotain uutta (onko joku harrastus tai asia, mitä oot halunu jo kauan tehdä, muttet oo vaan tullut tehneeksi?) tai keskity jo tulevaan kesään. Milloin oot viimeks tehnyt suursiivouksen tai vaihtanut asunnossasi sisustusta? Entäpä käynti kampaajalla? Jotain uutta ja piristävää..Myös ystävyyssuhteisiin panostaminen voisi olla nyt hyvä juttu.
Olihan sulla elämää ennen seurusteluakin, joten on sitä taas nytkin! Olet arvokas ihminen juuri omana itsenäsi. Hyvää kevättä ja voimia!
Toivon sulle aivan mielettömästi voimia tuohon tilanteeseen, täsmälleen samassa olin itse viime kesänä. Tuli tutuksi googlen haku "erosta selviäminen" ja "erosta toipuminen" ja muistan aivan tasan tarkkaan tunteen kun henki ei kulje ja jokainen sydämenlyönti sattuu. Elät nyt tosi vahvaa sisäisen myrskyn kautta monine muistoineen, hyvien sekä huonojen muistojen ristiriitaa ja kaikkea yhdessä läpi elettyä.. Tottakai se koskee kun erotaan, se on aivan mielettömän vaikea kasvun paikka, mutta yritä nähdä siinä se hyvä puoli että sinä ihmisenä olet kuitenkin arvokas, tuolla jossain odottaa sinua joku joka todella arvostaa sitä mitä olet ja rakastaa sinua enemmän kuin kukaan aikaisemmin. Usko pois.
Tällä hetkellä keskity itseesi. Jokainen tunti jona et ajattele edellistä suhdettasi on jo voiton puolella, pikkuhiljaa sitä huomaa että on saattanut mennä puoli päivääkin ettei ajatus ole palannut entisiin muistoihin..aikaa se vie ja sen se ottaa. Itsekin mietin viime kesänä miten helppoa olisi kun elämässä olis eteenpäin kelausnappi jolla pääsis muutaman kuukauden päähän, kauemmas erosta..
Lue kirjoja, vaikka erosta toipumista käsitteleviä, niistä voi saada hyviä ajatuksia ja uskoa tulevaan. Kirjoita päiväkirjaa, minulla se toimi kun sain vuodattaa ajatuksia paperille ja seurata siten oman prosessin etenemistä. Anna aikaa ystäville, tee kävelylenkkejä ja keskity Pieniin asioihin joita näkyy ympärillä. Puhu ihmisten kanssa, täällä me ollaan sinua varten :)
Voimaa ja jaksamista uuden elämän juurien kasvatukseen! Elämällä on ihmeellinen taipumus jatkua, surujen kautta opimme silti aina jotain itsestämme. Valoisampaa kevättä sinulle ystäväisein.
Kyllä kuule vikaa voi olla myös toisessa osapuolessa.
Itse jätin mieheni, koska en ole itseni kanssa sinut.
Tunsin, että minun on ensin opittava hyväksymään itseni ihmisenä, naisena ja seksuaalisena olentona, ennen en voi tulla onnelliseksi suhteessa.
Päinvastoin suhteessa olo raastoi minua pala palalta, en osannut hoitaa sitä vaan ryvin itsesäälissäni ja pahanolon kierteessäni.
Kyllä siis eroon voi olla lukemattomia muitakin syitä kuin se, että juuri sinussa olisi jotain vikaa.
olen todella kiitollinen vastauksista, sitä tarttee koko ajan saada kuulla että elämä jatkuu vaikka se vaatiikin aikaa. kun sitä kuulee koko ajan alkaa pikkuhiljaa itsekin uskomaan että tulevaisuudessa voi olla onnellinen. vaikka jatkuvasti mietin että mussa on pakko olla joku vika. kai se siitä...
sanoin eilen exälle että meillä ei ole mitään syytä enää olla yhteyksissä, että tähän se nyt sitten loppui. en minä pysty olemaan sille pelkkä ystävä, ei koskaan. sattuuhan se mutta minkäs teet. niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, hän ei enää rakasta mua ja nyt on vaan PAKKO ryhdistäytyy. tällä hetkellä on kyllä semmonen olo että olen maailman epäonnistunein ihminen ku en pystynyt pitää tätäkään suhdetta elossa. voi ku pääsis pois täältä, pääsis jonnekin kauas seikkailemaan...
moi minna,
vitsi osaan niin hyvin kuvitella miltä susta tuntuu, olin vuosi sitten ihan samassa tilanteessa. Se on tosi rankkaa mutta usko tai älä, jonain päivänä elämä taas tuntuu ihan kivalta, itse asiassa tosi mahtavan ihanalta. Sitä on vaan niin tylsä odottaa sitä päivää, tiedän kyllä...
itselläni suurin apu noihin ahdistuspäiviin oli ihmisille puhuminen. Jos susta tuntuu ettei ole ketään jolle voisit ihan kaikki tunteesi purkaa, niin mene vaikka terveydenhoitajalle/lääkärille. Ihan lyhytkin juttutuokio jo auttaa huimasti, ja he osaavat neuvoa sinua myös eteenpäin. Ulkopuolinen apu on jostain kumman syystä ainakin itselleni ollut mielettömän helpottavaa, vaikka kävisi ihan vain pari kertaa jossain juttelemassa.
Sitten myös elokuvat auttaa, siellä pääsee pariksi tunniksi eroon ahdistavista ajatuksista. Sekä rankka urheilu, esim juokseminen on itselleni aina apu tuollaisessa olotilassa. Ylipäänsä se että pakottautuu menemään ulos vaikka vain kävelylle jo auttaa, kotona märehtiessä kaikki ongelmat tuntuu niin isoilta. Auringonpaiste auttaa. Ja kuten joku jo sanoikin, päiväkirja on myös hyvä. Parasta olisi että purkaisit vaan tunteitasi uudestaan ja uudestaan kaikille jotka jaksaa kuunnella (ja päiväkirja ainakin jaksaa ;), kunnes olet joka jutun kertonut jo noin sata kertaa ja sitten yhtäkkiä se katoaa mielestä. Se on hämmästyttävää, mutta tosi kätevää. Silloin kun ahdistaa, niin kerro se jollekin, silloin kun suututtaa niin ole tosi vihainen ja niin edelleen. Kirjoita vaikka kaikki mikä mielessä pyörii kirjeeseen exällesi, sekin on hyvä purkautumiskeino (mutta älä tietenkään lähetä sitä).
Mitä enemmän pidät pahaa mieltä sisälläsi, sitä kauemmin paraneminen kestää. KYllähän se asia sitenkin unohtuu, mutta sitten käsittelemättömät pahat tunteet tulee helposti seuraavassa suhteessasi vastaan uudestaan, ja se ei ole kivaa kummankaan osapuolen kannalta.
Myös maisemanvaihdos voi olla hyväksi, kuten itsekin haaveilet. JOs mahdollista, lähde johonkin matkalle, kylään kaukaisten kavereiden luo, mökille viikonlopuksi tms. Kaikki semmoinen vie ajatukset pois ankeasta arjesta ainakin siihen saakka kun palaat. Liikaa ei kuitenkaan pidä paeta niitä ikävän ajatuksia, muutoin ne ei koskaan poistu.
Halaus sinulle, koita jaksella.
vielä piti sanoa että ihan oikean ratkaisun teit kun päätit olla enää tapaamatta. Se ei tee hyvää tuossa vaiheessa, vaan päinvastoin hidastaa paranemista. Sen sijaan voi olla että sitten kun et enää yhtään kaipaa häntä ja ei ole paha mieli enää tuosta suhteesta, niin teidän ystävyys voikin vielä onnistua. Ei sitä ikinä tiedä miten käy. Mutta nyt ainakin pysy kaukana siitä miehestä.
Ja älä syytä itseäsi. Jos suhde ei toiminut, niin tämä ei vain ollut se sun mies. Ajattele ennemminkin niin että hyvä että et sen enempää elämääsi tuhlannut tuossa suhteessa jolla ei ollut tulevaisuutta. Sinua varten on jotain paljon parempaa vielä varattuna. Kunhan ensin parannat sydämesi tästä pikku takaiskusta. Ja yritä myös ajatella niin että juuri tämmöiset kokemukset ovat tarpeen jotta sitten tunnistat sen oikeanlaisen miehen joka on sinulle sopiva, ja osaat oikeasti arvostaa hyvää parisuhdetta. Lisäksi, kun olet toipunut sydänsuruistasi, olet mielettömän kallisarvoinen apu ystävillesi joilla särkyy sydän. Kukaan ei ymmärrä niin hyvin kuin se joka on itse kokenut saman.
No niin nyt lopetan vihdoin, oikein hyvää jatkoa sinulle.
Minut jätettiin kaksi viikkoa sitten, ja vaikka hetkittäin osaankin ajatella järkevästi, että emme saa enää tavata ja en saa soittaa, niin epätoivon partaalla(koko ajan) soitan hänelle. Nyt sitten hän ei enää vastaa. Tuntuu kun joku vääntäisi puukkoa haavassa. Repii sydäntä. Saatan kesken aamupalan laiton lyhistyä lattialle itkemään ja ajatella ettei elämä enää jatku, tai en siis kyllä tarkalleen tiedä mitä silloin ajatttelen. Koska tunne on vain ahdistus!
Mitä voin tehdä? En halua ahdistella häntä ja olla säälittävä. Haluaisin hänet takaisin ja tiedän ahdisteluni vain pahentavan asiaa.
Toisaalta en saata uskoa että ihminen jonka kanssa olin/olen niin läheinen ja asuttiinkin yhdessä vuoden päivät voi yhtäkkiä olla vastaamatta puheluihini.... En osaa selittää mitään loogisesti, pääni on aivan sekaisin ajatuksista ja tunteista. Auttakaa minua! En tiedä miten, ei ole vain ketään muuta keltä apua pyytäisin. asun ulkomailla(mieheni kotipaikalla keski-euroopassa) ja minulla ei ole täällä ketään. aion kuitenkin jäädä tänne vielä opiskelemaan vuodeksi, siinä toivossa ettei eromme olekaan lopullinen.
Säälittävää.
En osaa nukkua, muutin viikko sitten omaan asuntooni, ja tulen hulluksi täällä.
Auttakaa!!