kostamisesta

Ihan sama onko petetty vai varattuun sekaantunut ihminen niin helposti lipsahtaa tällä kostamiselle elämä.Oli sitten puoliso lähtenyt uuden matkaan tai kakkonen tullut jätettyä. Miksi ihmeessä ihmiset tekevät täydellisen pellen itsestään? MInkä ihmeen takia täytyy muille näyttää se että vituttaa ja raskaasti. Kaikkiahan tiettyy vituttaa, mutta pakkoko sitä on mennä näyttämään. Ja jotkut häiriintyneethän oikein rypee ja kietoutuu katkeruuteen ja vihaan...keneen se osuu? Ei ainakiin niihin joita kiusaa, vaan omaan itseen.Huorittelut ym. on todella lapsellista käytöstä, ei aikuisen eikä varsinkaan sellaisen jolla on lapsia.
Monen asian taakse on hyvä mennä ja oikeuttaa itselleen huonon käytöksen, mutta ei se nyt ihan niin mene.
4415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minut rumasti..lähetti viestin 'en halua enää kuulla sinusta'. Ei antanut selitystä, ei vastannut viesteihin. Valtava viha alkoi kasvaa; ei niinkään siksi, että jätti, vaan siksi, etten saanut edes kerran puhua hänen kanssaan ja kuulla sen hänen suustaan, että olisi jättänyt jotenkin nätimmin - enkö ollut edes ihminen hänelle? Kyllä satutti niin. Haudoin aluksi kostoa, mutta pääsin onneksi kostonhalun yli. Mitä se olisi auttanut? Mies ei välittänyt, eikä se muuksi olisi kostamalla muuttunut. Pahinta oli se, että huomasi, ettei toinen ollut ilmeisesti lainkaan välittänyt, kuinka kylmä ja kova voi toiselle olla. Olen pohtinut,että tuliko hänelle vaara kärähtää ja hänen mukava elämänsä olisi ollut uhattuna. Siksi niin tyly lopetus, kenties. Mitä sain siitä suhteesta..opetuksen elävästä elämästä. Kerta kakkosena riitti. Kakkosnaisella ei ole mitään oikeuksia, eikä ihmisen arvoa.

Äänestä
  • Elämässä pitää mennä eteenpäin, eikä jäädä paikalleen ja katkeroitua. Jostain syystä meillä on vaan tapana etsiä sitä syyllistä aina muista ja syytellä omaahuonoa oloa sillä. Minä olen petetty enkä kuitenkaan ole katkera entiselle miehelleni, miksi olisin elämä jatkuu ja parempana kuin ennen, oli hyvä saada edes tietää tämän ihmisen luonne, etten olisi enempää pilannut elämääni. Nyt on kaikki hyvin oman elämäni kohdalle ja ex puolison kanssa myöskin ollaan väleissä, turha sitä on kaunaa hänelle kantaa tai jollekkin naiselle. Pääasia, että itse pääsee elämässä eteenpäin eikä jää paikalleen katkerana kaipaamaan menneitä ei niin hyviä aikoja kuitenkaan ne olleet.

    Äänestä

  • elämä jatkuu kirjoitti:

    Elämässä pitää mennä eteenpäin, eikä jäädä paikalleen ja katkeroitua. Jostain syystä meillä on vaan tapana etsiä sitä syyllistä aina muista ja syytellä omaahuonoa oloa sillä. Minä olen petetty enkä kuitenkaan ole katkera entiselle miehelleni, miksi olisin elämä jatkuu ja parempana kuin ennen, oli hyvä saada edes tietää tämän ihmisen luonne, etten olisi enempää pilannut elämääni. Nyt on kaikki hyvin oman elämäni kohdalle ja ex puolison kanssa myöskin ollaan väleissä, turha sitä on kaunaa hänelle kantaa tai jollekkin naiselle. Pääasia, että itse pääsee elämässä eteenpäin eikä jää paikalleen katkerana kaipaamaan menneitä ei niin hyviä aikoja kuitenkaan ne olleet.

    elämä tosiaan jatkuu. Voi olla, että mies jättää noin rumasti kakkosensa, koska kokee ,ettei pääse muutoin irti, kuin riuhtaisemalla. Voipa jopa tuntea kipua itsekin. Koska kakkossuhteet kuitenkin on lopetettava, ei osata nätisti lopettaakaan. Jos olisi pehmeä lasku, voisi kakkonen jäädä roikkumaan.
    Siis eteenpäin sano mummo lumessa

    Äänestä

  • en liepeisiis jää kirjoitti:

    elämä tosiaan jatkuu. Voi olla, että mies jättää noin rumasti kakkosensa, koska kokee ,ettei pääse muutoin irti, kuin riuhtaisemalla. Voipa jopa tuntea kipua itsekin. Koska kakkossuhteet kuitenkin on lopetettava, ei osata nätisti lopettaakaan. Jos olisi pehmeä lasku, voisi kakkonen jäädä roikkumaan.
    Siis eteenpäin sano mummo lumessa

    Tämä kostaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta en hyväksy sitä, mutta tapauskohtaisesti se voi silti joskus toimia. Yksi esimerkki on naispuolinen ystäväni. Hänen miehensä jätti hänet toisen naisen vuoksi monia vuosia sitten. Tämä ystäväni oli pitkän aikaa tosi katkera ja loukkaantunut ja kantoi kaunaa niin ex-miehelleen kuin tämän uudelle avokille. Sitten muutaman vuoden kuluttua hänelle tuli tilaisuus kostaa. Hän sai eräänä iltana tekstiviestin ystävältään, joka oli baarissa viettämässä iltaa: "Ex-ukkosi on täällä ja kuhertelee jonkun naisen kanssa, joka ei ole hänen vaimonsa". Tähän ystäväni vastasi: "Otas kuva kännykälläs, jos onnistut". No, ystävä onnistui ottamaan kuvan pussailevasta parista ja jätetty vaimo sitten mailasi tämän kuvan exänsä uusikolle. Ja kuten arvata saattaa, oli tämä ystäväni suunnattoman vahingoniloinen, kun sai kuulla jälkeenpäin että kuva oli aiheuttanut melkoisen rähinän ex-miehen ja hänen uuden vaimonsa välille. Mutta tämän tapauksen jälkeen ystäväni alkoi jotenkin voimaan henkisesti paremmin ja pääsemään katkeruudesta yli. Häntä ilmeisesti jotenkin helpotti se, että pääsi näpäyttämään ex-miestään ja tämän uutta naista ja sen jälkeen hän alkoi vähitellen toipumaan tuosta erosta. Ja nykyään hänellä menee jo ihan hyvin eikä hän ole ollenkaan niin katkera enää. Ainakin hänen tapauksessaan tuo pieni kostotoimenpide auttoi häntä pääsemään paremmin erosta yli. Joten ei asiat ole aina niin mustavalkoisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


no bitter kirjoitti:

Ihan sama onko petetty vai varattuun sekaantunut ihminen niin helposti lipsahtaa tällä kostamiselle elämä.Oli sitten puoliso lähtenyt uuden matkaan tai kakkonen tullut jätettyä. Miksi ihmeessä ihmiset tekevät täydellisen pellen itsestään? MInkä ihmeen takia täytyy muille näyttää se että vituttaa ja raskaasti. Kaikkiahan tiettyy vituttaa, mutta pakkoko sitä on mennä näyttämään. Ja jotkut häiriintyneethän oikein rypee ja kietoutuu katkeruuteen ja vihaan...keneen se osuu? Ei ainakiin niihin joita kiusaa, vaan omaan itseen.Huorittelut ym. on todella lapsellista käytöstä, ei aikuisen eikä varsinkaan sellaisen jolla on lapsia.
Monen asian taakse on hyvä mennä ja oikeuttaa itselleen huonon käytöksen, mutta ei se nyt ihan niin mene.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu