Meillä on ongelma, niin kuin monella parisuhteessa olevalla on.Meillä on kuitenkin ongelma, jota ei voi selvittää eikä sille voi tehdä mitään.Mies tahtoo kulissisuhteen lapsen takia ja minä tahdon aidon onnellisuuden lapsen takia.Kumpaakaan emme saa toisiemme kanssa.
Sanoin, etten halua häntä enää, enkä rakasta häntä enää.Haluan hänen lähtevän, mutta hän jää.Olen itse lähdössä, mutta hän kuvittelee tulevansa mukaan.Kuinka pitkä piina onkaan kuun loppuun ja lähtöön?On käsittämätöntä, kuinka ihminen roikkuu jossain missä ei ole hyvä olla, ja vaikka toinen on jo eronnut hän roikkuu silti.
Miksi emme ole onnellisia, koska mies ei saa alistaa -ei haukkua, ei huutaa, eikä tehdä mitä ikinä lystää.Odotan anteekipyntöä ja nöyrtymistä, mutta sekin tulisi jo liian myöhään.Ei ikuisuuksiin voi odottaa.Miehestä anteeksipyytäminen on turhaa, kuulemma teot todistaa kaiken.Mutta mitä ne todistaa kun joka ikinen päivä, kun hän palaa töistä kotiin elämä pimenee ja kaikilla on paha olla, vaikka hän vain olisi hiljaa.Henkinenhelvetti, sitä se kaiketi on.En muista milloin viimeki olisin ollut kulta tai rakas, minua kutsutaan nimellä huora ja pettäjä, vaikken ole koskaan pettänyt, enkä seksitä rahaa ottanut.Olemme ollet erossa monia kertoja, ja niiden jokaisten aikana olemme kumpikin elänyt omaa elämäämme.Onko se silloin pettämistä, jos silloin on löytänyt itselleen puhekumppania ja hivenen onnea?
Miksi yhdessä silti?Koska uskoimme voittaneemme aikaisemmat virheemme ja uskoimme unohtaneen monet teot ja sanat.Palaaminen yhteen ei taida koskaan onnistua, vai mitä?Ei ainakaan silloin, kun siitä aikoinaan lähtee hyvästä syystä.Miksi me emme opi virheistämme, miksi toistamme niitä jatkuvasti?
Vihaan häntä.Vihaan enemmän kuin mitään muuta.Olen helpottunut kun taas pääsen lapsen kanssa omaan kotiin ja omaan rauhaan, ja siihen tietoisuuteen ettei se ihminen ikinä astu töiden jälkeen enää meidän ovesta sisään.Siitä ovesta kulkee enää vapaus, joka määrää oman kohtalonsa ja oman onnensa.
Sanoin, etten halua häntä enää, enkä rakasta häntä enää.Haluan hänen lähtevän, mutta hän jää.Olen itse lähdössä, mutta hän kuvittelee tulevansa mukaan.Kuinka pitkä piina onkaan kuun loppuun ja lähtöön?On käsittämätöntä, kuinka ihminen roikkuu jossain missä ei ole hyvä olla, ja vaikka toinen on jo eronnut hän roikkuu silti.
Miksi emme ole onnellisia, koska mies ei saa alistaa -ei haukkua, ei huutaa, eikä tehdä mitä ikinä lystää.Odotan anteekipyntöä ja nöyrtymistä, mutta sekin tulisi jo liian myöhään.Ei ikuisuuksiin voi odottaa.Miehestä anteeksipyytäminen on turhaa, kuulemma teot todistaa kaiken.Mutta mitä ne todistaa kun joka ikinen päivä, kun hän palaa töistä kotiin elämä pimenee ja kaikilla on paha olla, vaikka hän vain olisi hiljaa.Henkinenhelvetti, sitä se kaiketi on.En muista milloin viimeki olisin ollut kulta tai rakas, minua kutsutaan nimellä huora ja pettäjä, vaikken ole koskaan pettänyt, enkä seksitä rahaa ottanut.Olemme ollet erossa monia kertoja, ja niiden jokaisten aikana olemme kumpikin elänyt omaa elämäämme.Onko se silloin pettämistä, jos silloin on löytänyt itselleen puhekumppania ja hivenen onnea?
Miksi yhdessä silti?Koska uskoimme voittaneemme aikaisemmat virheemme ja uskoimme unohtaneen monet teot ja sanat.Palaaminen yhteen ei taida koskaan onnistua, vai mitä?Ei ainakaan silloin, kun siitä aikoinaan lähtee hyvästä syystä.Miksi me emme opi virheistämme, miksi toistamme niitä jatkuvasti?
Vihaan häntä.Vihaan enemmän kuin mitään muuta.Olen helpottunut kun taas pääsen lapsen kanssa omaan kotiin ja omaan rauhaan, ja siihen tietoisuuteen ettei se ihminen ikinä astu töiden jälkeen enää meidän ovesta sisään.Siitä ovesta kulkee enää vapaus, joka määrää oman kohtalonsa ja oman onnensa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tule olemaan helppoa. Mies on vielä elämässäsi mukana tavalla tai toisella, koska teillä on yhteinen lapsi.
Onnea siitä, että teidät mitä teet :)
...mutta vapaus on vain näennäistä niin kauan kun mies ei tajua, että haluat erota ja asua ilman häntä.
Ole varovainen !
olekkin vapauttava tunne kun tajuaa ettei tuleen tarvitse jäädä makaamaan? Siis joo, miksi jatkaa jos molemmat ovat onnettomia. Onhan sekin parempi lapselle että on kaksi vanhempaa erillään kuin se että vanhemmat ovat väkisin yhdessä ja onnettomia.
Ehkä ukollasi on vaikea myöntää totuutta itsellensä, muutos pelottaa.... mutta jokainen on ansainnut onnellisuuden mikäli se ei ole teidän suhteessa niin parempi silloin teidän molempien etsiä sitä muualta. Ihan vaan lapsenne takia ja itsenne. Jos olet onnellinen pystyt kanssa olemaan paras mahdollinen äiti lapsellesi.
Eihän se helppoa ole kun toiseen on tottunut.... mutta harvemmin ongelma siitä yhtään paranee ajan myötä... sitä vaan katkeroituu. Tiedän kokemuksesta. Tee niinkuin sydämesi sanoo, onnea matkaan!
miehesi ei suostu lähtemään ja tilanne on paha mene jollekkin perheenjäsenesi tai ystäväsi luo niin kauaksi aikaa että tilanne rauhoittuu, miehelle tulee asia selväksi tai kunnes saat oman asunnon.
Miehesi kuulostaa narsistilta ja misogyyniltä. Lähde äkkiä pois nyt kun sinulla on vielä siihen voimia.
...just itken tässä taas tän päivästen solvausten vuoksi.... Mies hermostui kun joudun tekemään poikkeustilanteen vuoksi jopa 4päivää töitä melkein seitsemään saakka ja hän (tai siis pyytää äitinsä avuksi) JOUTUU olemaan meidän kaksivuotiaan kanssa lähes 3tuntia. (olen yrittäjä) Kun mun äiti ei päässytkään 400km:n päästä hoitamaan lasta VIIKOKSI, niin alkoi mun perheen solvaaminen. Ollaan leväperäsiä ja kissat on tärkeempiä kuin lapsenlapsi, köyhiä luusereita jne... Onkohan ihme että mun sukulaiset tai ystävät ei halua tulla meille, kun kusipää haukkuu niitä yöllä toisesta huoneesta, niin ettei varmasti voi olla kuulematta. Jopa lapsen ristiäisaamuna, vaikka sisko ja äiti oli tullut auttamaan järjestelyissä.
Omaan haukkumiseeni oon jo niin kyllästynyt, etten aina edes loukkaannu enää. Vaikka olen läskipersehuora, aivoton, pummi.
Kotitöitä ei tee koskaan. Kellarissa, autoa korjaamassa, venettä laittamassa viihtyy loistavasti yksin kaljalaatikon kera aamuyöhön saakka.
Oon niin loppu. toivon että se taas lähtis työreissuun tai jonnekki pois, että saan olla lapseni kanssa kahden. Seksiä ei oo, ehkä kerran kuussa kun palaa "hommistaan" kännissä. Sekin takaapäin, tukasta kiskoen. Pusuja, haleja, kauniita sanoja, mitä ne on?
Miks en oo jo lähteny? Muutin miehen vuoksi uuteen kaupunkiin nelisen vuotta sitten, loin yrityksen ja sain muutaman ystävänkin. Meillä on kaunis koti, hieno auto, moottoripyörä, vene..... On niin haikeaa luopua niistä. Ajattelen että josko sittenkin tää vielä muuttuis. Rakastin miestäni pitkään senkin jälkeen kun tämä paska tuli jokaviikkoiseksi, mutta en varmaan enää. Lapsi tykkää isästään, vaikka toinen ei olekkaan henkisesti läsnä kuin harvoin. Sekin on niin vaikea ajatus, että erottaisin lapseni ja miehen lopullisesti... Mieheni taitaa olla aikamoisen tunnekuollut kun ei IKINÄ enää pyydä mitään edes anteeksi...
Piti kirjoittaa lyhyesti, mutta tällänen tästä tuli ja tää ois vasta alkua..... :(
Kyllä liitot ja parisuhteet OVAT IHANIA ! Siirräpä tämä texti sille palstalle, missä kysytään, miksi sitoutuminen pelottaa. - Unohda mies ja liitto, ala elää omaa elämääsi siitä huolimatta että virallinen suhde on se, mikä se on. Vapauta itsesi kahleesta, älä välitä, kovetu, mutta vain päältä, pidä sisin pehmeänä itseäsi ja tulevaisuuttasi varten. Voimaannu.
'Rakkauden' vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Sitä, mitä eniten 'rakastaa', sitä myös eniten vihaa, 'rakkaimman' virheitten, osaamattomuuden, pystymättömyyden ... takia. Joutunet miettimään juttusi uusiksi.