muistaa äitiäni äitienpäivänä, paska ämmä pilasi elämäni, lihotti minut keitoksillaan läskiksi, kun minua kiusattiin asia piti vain sulkea pois mielestä, pakotti opiskelemaan koko nuoruuteni ajan ja jäin kaikesta nuorien jutuista ulos, nyt aikuisena olen saanut tiputettua painoni alas, onnistunut jotenkin solmimaan pari "onnetonta" kaverisuhdettta, ja muuttamaan pois, olen yksin mutta en vitussa mene enää ikinä pönkittämään äitini ja isäni egoa, sukulaisten ollessa kylässä olen istunut kauluspaita päällä kädet ristissä hymyillen vaikka sisältä olen ollut ihan hajalla, se on loppu nyt, tiedän että mulla on surkeat sosiaaliset taidot, en osaa tulla ihmisten kanssa toimeen ja syytän tästäkin vanhempia, jos vanhemmat lahjovat elokuvilla ja jäätelöllä jäämään kotiin kun kaverit pyytää leikkimään, niin mitenköhän he odottivat sen vaikuttamaan muhun aikuisena?, tiedän että en tule ikinä seurustelemaankaan, en vain osaa olla ihmisten seurassa, ja kuka haluaisikaan psygologilla käynyttä kajahtunutta tyttöä seurustelukumppanikseen?
tää mun juttu varmaan herättää kritiikkiä monessa, ja joku varmana haluaa sanoa, että mitäs jäit kotiin ja mitäs pistit äitis keitokset suuhun, mutta helppoahan se on sanoa noin, kokeileppa käytännössä elää tuollaisessa helvetissä, lasikuplassa jossa olet vain pönkittämässä vanhempien itsetuntoa, niin huomaat kyllä miten se vaikuttaa, kun 3 vuotiaasta alkaen oppii tollaset "elämäntavat" ja herää todellisuuteen vasta aikuisuuden kynnyksellä, niin ei se noin vain onnistu!
en välitä enää, en varmana edes itkisi vaikka äitini tai isäni kuolisi, saavat mun puolesta elää seuraavat 50 vuotta kahdestaan pönkittäen toistensa egoja...
tää mun juttu varmaan herättää kritiikkiä monessa, ja joku varmana haluaa sanoa, että mitäs jäit kotiin ja mitäs pistit äitis keitokset suuhun, mutta helppoahan se on sanoa noin, kokeileppa käytännössä elää tuollaisessa helvetissä, lasikuplassa jossa olet vain pönkittämässä vanhempien itsetuntoa, niin huomaat kyllä miten se vaikuttaa, kun 3 vuotiaasta alkaen oppii tollaset "elämäntavat" ja herää todellisuuteen vasta aikuisuuden kynnyksellä, niin ei se noin vain onnistu!
en välitä enää, en varmana edes itkisi vaikka äitini tai isäni kuolisi, saavat mun puolesta elää seuraavat 50 vuotta kahdestaan pönkittäen toistensa egoja...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Surullista,että vanhempasi käyttäytyvät kertomallasi tavalla!Toivottavasti tulevaisuutesi on valoisampi!
Ymmärrän hyvin miksi jotkut vanhemmat yrittävät suojella lastaan sulkemalla pois muiden lasten seurasta. Välillä minunkin tekisi mieleni tehdä niin, koska pelkään, että lapseni tulevat loukatuksi. Olet elävä esimerkki siitä millaisia seurauksia eristämisestä on, joten yritän sitä kaikin tavoin välttää. Usko tai älä, vanhempiesi käyttäytyminen on seurausta rakkaudesta sinua kohtaan, ja se, etteivät he ole reagoineet kiusaamiseesi, johtuu vain siitä tavasta jolla ennen - ja yhä nykyäänkin - suhtauduttiin noihin asioihin. Niitä pidettiin perheen sisäisinä asioina, joista ei puhuttu ulkopuolisille. Heillä on todennäköisesti ollut myös kuilu keskustella tunteista, ja se on opittu heidän omista perheistään. Todennäköisesti vanhempasi ovat olleet samanlailla uhreja kuin sinäkin. Etenkin tarve suojella eristämällä viittaa siihen. He tietävät miltä tuntuu, kun loukataan, eivätkä tahtoneet sinun kokevan sellaista. Taustalla on huonommuudentunnetta, jota sitten kompensoidaan siistillä ja hyväkäytöksisellä ulkokuorella.
Jossain vaiheessa oma vihasi on oman onnesi edessä. Siitä on pakko luopua ja on annettava anteeksi. Sinullahan olisi tässä loistava tilaisuus katkaista tuo kierre, joka on tuottanut suvussasi surua sukupolvelta toiselle. Yritä avara keskusteluyhteys sen sijaan, että katkeroidut erossa perheestäsi.