Vaimo lähti

vaimo lähti juuri
Minulla on nyt niin tuore tilanne että vaimoni muutti pois kodistamme toisen miehen luokse Tiistaina. Meillä on kaksi yhteistä lasta 9v ja 4v. jotka asuvat nyt minun kanssani. Mutta asiaan miksi ja miksi erottiin sitähän tässä kyselee itseltäänkin.

Meillä olisi tullut 10 vuotta aviolittoa täyteen kesäkuussa eli pitkä liitto takana. Eron syyksi vaimo ilmoitti että ei enää tunne rakkautta minua kohtaan. ja se rakkaus on haalennut tässä muutaman viimeisen vuoden aikana. Suhteessamme ei ollut koskaan pettämistä eikä mitään isoja riitoja toki riitojahan aina on. Kaikki perusasiat elämässämme oli kunossa koti molemmilla työ ja mökkikin oli saatu hankittua eikä taloudellisia huolia tai riitoja ollut koskaan.

Eilen olimme keskustelemassa perheneuvonnassa ja siellä vaimoni kertoi että hän väsyi kotielämään koti-työ-lastenharrastukset tuntui että elämä on suorittamista. toinen syy liitty seksielämäämme.
Minä pidin siitä että vaimoni pukeutui vaikka nahkahousuihin ja seksikkäisiin nahkasaappaisiin välillä kun sekstailtiin. Hän koki sen esineellistämisenä että en ole kiinnostunut hänestä vaan vain niistä asusteista. tästä sitten kinattiin...Kuitenkin useimmin rakasteltiin ihan normaalisti ilman asusteita.

Ostin vaimolleni paljon vaatteita ja kenkiä joista hänkin piti ja käytti niitä kyllä arkena miellään. Mutta jos pyysin niitä laittamaan päälle illalla oli kinastelu valmis alkamaan. Ja Ehkä joskus vaadin liian itsekkäästi näitä asioita häneltä ja perustelin sitä itselleni että parisuhteessa täytyy tehdä asioita toisenkin eteen eikä vain voi olla itsekäs että mä teen mitä mä haluun. (Vai olinko sitten itse itsekäs, näitä vaatiessani/pyytäessäni ja halutessani toteutta omia mieltymyksiäni... sitä tässä mietiskelen)

No Nyt on siis se tilanne että vaimo jätti minut ja muutti kaksi kuukautta sitten luokkakokouksessa tapaamaansa vanhaan koulukaveriin ja muuti tämän luokse. Jonka oli siis tavannut vain muutaman kerran kasvotusten ja ollut kyllä yhteydessä netin ja puhelime välityksellä.

Kaksikuutta tässä yritettiin että jos meidän suhteemme voisi jatkua puhuttiin ja lupasin muutta tapojani ja yrittää päästä eroon niistä asioista ja ns. korjata virheeni omalta osaltani.Vaimo lupasi lopetta yhteydenpidon tähän mieheen mutta se mies oli niin ihastunut vaimooni että ei jättänyt häntä rauhaan vaan soitteli hänelle ja näin sai sitten "hurmattua" vaimoni ja vaikeutettua vaimoni keskittymistä meidän parisuhteeseen ja perheeseen.

No kun sitten käry kävi että hän on pitänyt yhteyttä koko ajan tähän mieheen niin sanoin että nyt sun pitää lähteä miettimään mitä sä haluat elämälläs tehdä. mua et voi enää roikuttaa löysässä hirressä. Niimpä hän lähti ja jo 4 tunnin päästä oli tämän miehen luona. Eli päätös syntyi aika nopeasti.

Avioliittomme kaatui siis siihen että asioista ei keskustelut riittävän perinpohjaisesti( vaimoni ei juuri puhunut tuntemuksistaan) Hän ahdistui ja väsyi kotielämään.(Hoidimme kyllä kotia ja talous töitä täysin tasavertaisesti) ja sitten hän ihastui vaikessa tilanteessa toiseen mieheen.
Vaikka olen loukkaantunut ja murskana niin en katkeroidu, haluamme kumpikin lastemme parasta tästä eteenpäin ja vaimoni pitää lapsiaan niin usein kun voi ja käy heitä katsomassa usein. Meillä on hyvät välit edelleen, kaiken tämän jälkeenkin mitä olen kokenut. Se on vain yritettävä hyväksyä että toisen ihmisen rakkaus on loppunut

Lopuksi haluan sanoa että ihmiset jos olette parisuhteessa niin ottakaa toinen ihminen huomioon ja kuunnelkaa häntä. Puhukaa puhukaa puhukaa jos on paha olo, Älkää hautoko pahoja ja negatiivisia tunteita sisällänne Hakekaa apua ajoissa perheneuvonta palveluista. Ottaka kumppaninne huomioon ja osoittakka hänelle rakkautta ja hellyyttä. Arvostakaa puolisoanne, Älkää olko liian itsekkäitä. Meidänkin liitto olisi ehkä voitu pelastaa jos vaimoni olis suostunut aiemmin jo lähtemään perheneuvontaan.....ja puhunut tunteistaan ja tuntemuksistaan eikä hautonut niitä

Osoittakkaa rakkautta lähimmäisillenne
- kahden lapsen yh isä-
233811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Vaikea sanoa teidän tarkkaa syytä eroon, mutta suhteiseenne on varmasti tullut itsestäänselvyyttä. Itse olen nyt asumuserossa vaimon pettämisen takia. Se on vaan niin, että toista ei voi, eikä kannata omistaa. Ota nyt rauhallisesti tilanteesi. Lapsesi on sinulla ja olet senkin takia vahvoilla. Kummastelen vaimoasi, että lähtee toisen matkaan ja jättää lapsesi sinulle. En usko, että kauan on sen toisen miehen kanssa, kunhan tulee järkiinsä. Ei normaali nainen jätä ikinä lapsia. Älä nyt ota mitään yhteyttä häneen. Ole vaan hyvä isä lapsillesi. Tulee vielä päivä, jolloin vaimosi pyytää päästä takaisin. Ole cool nyt ja älä tee mitään tyhmää.

Äänestä
  • Hiukan tarkennan että vaimo ei jättänyt lapsiaan siis kokonaan, vaan pitää niihin yhteyttä ja lapsia luonaan, nyt yhdessä yritämme saada arkirutiinit toimimaan. hän kyllä jatkossakin on lasten kanssa ja hakee poikaamme tarhasta ja kuljettaa tytärtä harrastukseen. mutta siis muuten pääasiassa lapset asuvat ja ovat onneksi minulla koska he ovat elämäni paras ja tärkein asia!

    Se mua kalvaa että se mies joka vaimoni vei ja "hurmasi" ei omaa näköjään mitään moraalia. Vaimoni pyysi häntä jättämään hänet rauhaan noin pari kuukautta sitten kun tämä koko taphatuma alkoi . ilmoitti tälle miehelle että haluaa nyt yrittää lasten vuoksi ja toivoisi että meidän välitkin vielä oikenis. kaksi viikkoa kuulemma oli soittelmatta ja sitten alkoi taas soitella vaimolleni. mies on itse eronnut ja luulisi ymmärtävän että pelaa aika monen ihmisen elämällä "tulevaisuudella" kun vokottelee kahden lapsen äitä. Tietysti myös ymmärrän sen että vaimoni ilmeisesti tunsi sitten niin suurta kiinnostusta häntä kohtaan että yhteyden pito jatkui myös hänen puoleltaan. Vaimoni toimet kalvaa tietysti yhtä paljon. Koska ilman tätä kolmatta pyörää luulen että olisimme voineet saada vielä asiat ehkä puhuttua ja selvitettyä parisuhdeterapian avulla... mutta jälkiviisaus ei kannata se on selvä.

    Jotenkin tuntuu että vaimolla on nyt hiukan vauhtisokeus kun puhui että haluaisi viedä täältä kodista yhden ison huonekalun sen miehen asuntoon. Sanoin että jarruta nyt vähän ettehän te edes tunne vielä oikeasti kunnolla toisianne, millainen se mies edes on kun tulee eka erimilisyys tai asiat ei menekkän niinkuin haluat. Nyt hän te vaan mielytätte toisianne ja näytätte parhaat puolenne. on meinaan vähän helvetin painava täyspuinen tammisenkki liikutella kovin usein.....jos lähdetkin sen luota kovin nopeasti.

    Äänestä

  • mies 39 kirjoitti:

    Hiukan tarkennan että vaimo ei jättänyt lapsiaan siis kokonaan, vaan pitää niihin yhteyttä ja lapsia luonaan, nyt yhdessä yritämme saada arkirutiinit toimimaan. hän kyllä jatkossakin on lasten kanssa ja hakee poikaamme tarhasta ja kuljettaa tytärtä harrastukseen. mutta siis muuten pääasiassa lapset asuvat ja ovat onneksi minulla koska he ovat elämäni paras ja tärkein asia!

    Tuntuu, kuin vinkumisella olisi sun vaimosi vienyt? Kun tilanteen tosiaan tajuaa, tulee häntä koipien välissä takaisin, koska ei nainen pysty tuohon. 9v lapsi jo tajuaa paljon ja se mitä ajattelee äitistään painaa paljon. Yritä pitää vaan lippu korkealla, älä soita, meilaa tai muutenkaan ota nyt yhteyttä häneen. Voimia sinulle.

    Äänestä

  • mies 39 kirjoitti:

    Hiukan tarkennan että vaimo ei jättänyt lapsiaan siis kokonaan, vaan pitää niihin yhteyttä ja lapsia luonaan, nyt yhdessä yritämme saada arkirutiinit toimimaan. hän kyllä jatkossakin on lasten kanssa ja hakee poikaamme tarhasta ja kuljettaa tytärtä harrastukseen. mutta siis muuten pääasiassa lapset asuvat ja ovat onneksi minulla koska he ovat elämäni paras ja tärkein asia!

    Se mua kalvaa että se mies joka vaimoni vei ja "hurmasi" ei omaa näköjään mitään moraalia. Vaimoni pyysi häntä jättämään hänet rauhaan noin pari kuukautta sitten kun tämä koko taphatuma alkoi . ilmoitti tälle miehelle että haluaa nyt yrittää lasten vuoksi ja toivoisi että meidän välitkin vielä oikenis. kaksi viikkoa kuulemma oli soittelmatta ja sitten alkoi taas soitella vaimolleni. mies on itse eronnut ja luulisi ymmärtävän että pelaa aika monen ihmisen elämällä "tulevaisuudella" kun vokottelee kahden lapsen äitä. Tietysti myös ymmärrän sen että vaimoni ilmeisesti tunsi sitten niin suurta kiinnostusta häntä kohtaan että yhteyden pito jatkui myös hänen puoleltaan. Vaimoni toimet kalvaa tietysti yhtä paljon. Koska ilman tätä kolmatta pyörää luulen että olisimme voineet saada vielä asiat ehkä puhuttua ja selvitettyä parisuhdeterapian avulla... mutta jälkiviisaus ei kannata se on selvä.

    Jotenkin tuntuu että vaimolla on nyt hiukan vauhtisokeus kun puhui että haluaisi viedä täältä kodista yhden ison huonekalun sen miehen asuntoon. Sanoin että jarruta nyt vähän ettehän te edes tunne vielä oikeasti kunnolla toisianne, millainen se mies edes on kun tulee eka erimilisyys tai asiat ei menekkän niinkuin haluat. Nyt hän te vaan mielytätte toisianne ja näytätte parhaat puolenne. on meinaan vähän helvetin painava täyspuinen tammisenkki liikutella kovin usein.....jos lähdetkin sen luota kovin nopeasti.

    Kertomasi on aika tuttu juttu, minulle kävi samoin runsas vuosi sitten ja lapset jäivät minulle, tosin ex vaimolla on jo toinen mies menossa, eli omasta mielestäni olen sitä mieltä, että sellaisille naisille tulee näitä "ihastuksia" 40 ikävuoden lähestyessä, joilla on lapsuudessa/nuoruudessa ollut tunnehäiriö tai vastaava. Tuokin juttu, että ei tunne sinua kohtaan enää mitään kuulostaa tutulta, voitaisiin myös kysyä, mitä ex vaimosi oli valmis tekemään suhteenne eteen?? Tietysti on helpompi hakea sitä kiimaa oman suhteen ulkopuolelta, mutta kun se kiima ei kanna kovin pitkään, eli kun arki iskee ex siippasi elämään, on taas aika etsiä uusi mies.

    Älä jää roikkumaan ex vaimosi elämään tai vastaavaan, keskity lapsiin, harrastuksiin ja vastaaviin aluksi, keskustele ystäviesi kanssa pääsi selväksi ja sen jälkeen alat katselemaan uusia naisia aivan eri silmällä. Kannattaa harjoitella sitä seurustelemista aluksi, koska kun olet pitkään ollut parisuhteessa, niin se ei tule olemaan aluksi helppoa.

    Tärkeintä oman pääsi saamiseksi selväksi on se, että katkaiset henkisen siteen ex vaimoosi, eli et juttele hänelle enää omista asioistasi tai vastaavista. Ainut asia mikä teillä on yhteistä on lapset ja niistä teette huoltajasopimuksen lastenvalvojalla. Koska lapset jää sinulle olet oikeutettu elatusapuun lapsilisät kuuluu sinulle.

    Mennyt pitää selvittää omassa päässä, mutta se ei saa antaa häiritä tulevaa, muista se!!

    Lopuksi muista tämä: "Elämää ei kannata heittää kaivoon yhden naisen takia, niitä on maailma täynnä" !

    Äänestä

  • mies 39 kirjoitti:

    Hiukan tarkennan että vaimo ei jättänyt lapsiaan siis kokonaan, vaan pitää niihin yhteyttä ja lapsia luonaan, nyt yhdessä yritämme saada arkirutiinit toimimaan. hän kyllä jatkossakin on lasten kanssa ja hakee poikaamme tarhasta ja kuljettaa tytärtä harrastukseen. mutta siis muuten pääasiassa lapset asuvat ja ovat onneksi minulla koska he ovat elämäni paras ja tärkein asia!

    Se mua kalvaa että se mies joka vaimoni vei ja "hurmasi" ei omaa näköjään mitään moraalia. Vaimoni pyysi häntä jättämään hänet rauhaan noin pari kuukautta sitten kun tämä koko taphatuma alkoi . ilmoitti tälle miehelle että haluaa nyt yrittää lasten vuoksi ja toivoisi että meidän välitkin vielä oikenis. kaksi viikkoa kuulemma oli soittelmatta ja sitten alkoi taas soitella vaimolleni. mies on itse eronnut ja luulisi ymmärtävän että pelaa aika monen ihmisen elämällä "tulevaisuudella" kun vokottelee kahden lapsen äitä. Tietysti myös ymmärrän sen että vaimoni ilmeisesti tunsi sitten niin suurta kiinnostusta häntä kohtaan että yhteyden pito jatkui myös hänen puoleltaan. Vaimoni toimet kalvaa tietysti yhtä paljon. Koska ilman tätä kolmatta pyörää luulen että olisimme voineet saada vielä asiat ehkä puhuttua ja selvitettyä parisuhdeterapian avulla... mutta jälkiviisaus ei kannata se on selvä.

    Jotenkin tuntuu että vaimolla on nyt hiukan vauhtisokeus kun puhui että haluaisi viedä täältä kodista yhden ison huonekalun sen miehen asuntoon. Sanoin että jarruta nyt vähän ettehän te edes tunne vielä oikeasti kunnolla toisianne, millainen se mies edes on kun tulee eka erimilisyys tai asiat ei menekkän niinkuin haluat. Nyt hän te vaan mielytätte toisianne ja näytätte parhaat puolenne. on meinaan vähän helvetin painava täyspuinen tammisenkki liikutella kovin usein.....jos lähdetkin sen luota kovin nopeasti.

    "Se mua kalvaa että se mies joka vaimoni vei ja "hurmasi" ei omaa näköjään mitään moraalia. Vaimoni pyysi häntä jättämään hänet rauhaan noin pari kuukautta sitten kun tämä koko taphatuma alkoi 2

    mitä ihmettä sinä oikein olet duunaillut?

    tuollaisessa tilanteeessa pitäisi laittaa se mies ja oma vaimo kuriin perkele. eli verta pakkiin, turpasaunat ja kunnon käräjät siihen päälle.

    jos ei oman perheen puolesta kannata käydä hakkaamassa ketään, niin johan on perkele kumma. nenä poskella on vaikee vikitellä. olisit antanu vaimolleki vähän viestiä että seuraavaksi tulilinjalla voi ollakin hän (ja olis pitänytki olla, tasapuolisuuden nimissä sitäkin lättyyn ja sitten vasta pihale).

    nyt sinä olet ollut vain kaarnavene virran vietävänä, et ole oikeastaan tehnyt mitään ratkaisuja vaimos on tehnyt kaikki päätökset.

    Äänestä

takaisin ja raapii oven takana , älä ota rutkua takaisin.
Ansaitset parempaa kuin katalan pettäjän.
tsemiä!

Äänestä

kohta vaimosi laittaa eron vireille,omaisuutenne menee jakoon,ja lapset muuttavat äidin luo.älä ole lapanen,vaan toimi.et tarvitse tuollaista naista.hanki jo nyt asianajaja itsellesi,tyhjennä oma tilisi säästöistä,jos niitä on.jaossa kaikki omaisuus huomioidaan.jos olet vähävaraisempi,sitä parempi,ellei teillä ole avioehtoa.vaimosi tulee vaatimaan lapsia itselleen,ja sinusta tulee se etävanhempi,vaikket halua.nyt pystyt siihen vielä vaikuttamaan.ole mies,ja laita ero vireille,ja vaadi lapsia itsellesi.voimia sinulle,olet jo naisesi menettänyt,tosin et hänenlaista tarvitsekkaan.toivon,että ajattelet sanojani,vaikka ne sattuvat,muista,hyökkäys on paras puolustus.hyvää jatkoa,jos oma ei riitä.

Äänestä
  • tähän asiaan. Olen pitkälti samaa mieltä että varmasti jonakin päivänä vaimosi tulee katumaan lähtöään ja osoittaa halua palata takaisin. Kuvailusi perusteella tuntuu että hän on jotenkin ns.sekaisin ja haluaa vain nyt elää jotakin elämätöntä elämää erittäin itsekkäällä tavalla. Kun aika kuluu ja hän tajuaa mikä tyhjiö elämässä on ilman sitä omien lasten jatkuvaa läheisyyttä, harrastusrumbaa jne.niin varmasti se sattuu ja helvetisti. Onko hän ollenkaan ajatellut mitä tämä lapsille tekee kun he eivät voi ymmärtää miksi äiti on lähtenyt pois kodista ja miten vakavasti tämä horjuttaa heidän psyykettään. Sanotaan että kyllä lapset sopeutuu, no hittolainen pakkohan heidän on kun vanhemmat niin päättävät, mutta tosiasia on että ero on lapsille hyvin traumaattinen kokemus ja usein he alkavat oireilemaan taantuvasti vasta noin puolen vuoden kuluttua tapahtuneesta. Kehoittaisinkin sinua olemaan silmät ja korvat auki ja hakemaan myös lapsille perheneuvola palveluja, etenkin vanhemmalle lapsellesi. Joka ilta viimeinen ajatus lapsilla on että kunpa äiti ja isä palaisivat yhteen. Minusta on hyvin törkeää jos vaimosi on jo tässä vaiheessa tavannut lapsiaan tämän uuden miehen seurassa. Jos vaimosi jonakin päivänä kuitenkin osoittaa halua tulla takaisin, älä sulje ovea, tehkää se lasten vuoksi ja korjatkaa välinne. Parasta mitä lapsille voi tarjota on ehjä perhe.

    Äänestä

  • yhdessäparempi kirjoitti:

    tähän asiaan. Olen pitkälti samaa mieltä että varmasti jonakin päivänä vaimosi tulee katumaan lähtöään ja osoittaa halua palata takaisin. Kuvailusi perusteella tuntuu että hän on jotenkin ns.sekaisin ja haluaa vain nyt elää jotakin elämätöntä elämää erittäin itsekkäällä tavalla. Kun aika kuluu ja hän tajuaa mikä tyhjiö elämässä on ilman sitä omien lasten jatkuvaa läheisyyttä, harrastusrumbaa jne.niin varmasti se sattuu ja helvetisti. Onko hän ollenkaan ajatellut mitä tämä lapsille tekee kun he eivät voi ymmärtää miksi äiti on lähtenyt pois kodista ja miten vakavasti tämä horjuttaa heidän psyykettään. Sanotaan että kyllä lapset sopeutuu, no hittolainen pakkohan heidän on kun vanhemmat niin päättävät, mutta tosiasia on että ero on lapsille hyvin traumaattinen kokemus ja usein he alkavat oireilemaan taantuvasti vasta noin puolen vuoden kuluttua tapahtuneesta. Kehoittaisinkin sinua olemaan silmät ja korvat auki ja hakemaan myös lapsille perheneuvola palveluja, etenkin vanhemmalle lapsellesi. Joka ilta viimeinen ajatus lapsilla on että kunpa äiti ja isä palaisivat yhteen. Minusta on hyvin törkeää jos vaimosi on jo tässä vaiheessa tavannut lapsiaan tämän uuden miehen seurassa. Jos vaimosi jonakin päivänä kuitenkin osoittaa halua tulla takaisin, älä sulje ovea, tehkää se lasten vuoksi ja korjatkaa välinne. Parasta mitä lapsille voi tarjota on ehjä perhe.

    Olet saanut paljon hyviä neuvoja. Niiden läpi kuultaa lauseet "keskity itseesi, pidä arki kunnossa äläkä yritä ymmärtää eksääsi".

    Askel askeleelta aamusi alkavat ilman alakuloisuutta. Askel askeleelta irtaannut eksästäsi. Ja askel askeleelta sinä pääset ja joudut luomaan tulevaisuutta omin ehdoin,

    Kyllä se siitä lähtee, vaikka polku tulee olemaan helvetin kova. Sen polun päässä siintää henkisesti voimaantunut mies, joka on itsenäinen ja kykenee tarjoamaan saman tulevalle kumppanilleen. Tsemppiä ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä itsesi kanssa, koe nyt kun olet siihen joutunut, viiden vuoden päästä ymmärrät mitä tarkoitin,

    Äänestä

  • yhdessäparempi kirjoitti:

    tähän asiaan. Olen pitkälti samaa mieltä että varmasti jonakin päivänä vaimosi tulee katumaan lähtöään ja osoittaa halua palata takaisin. Kuvailusi perusteella tuntuu että hän on jotenkin ns.sekaisin ja haluaa vain nyt elää jotakin elämätöntä elämää erittäin itsekkäällä tavalla. Kun aika kuluu ja hän tajuaa mikä tyhjiö elämässä on ilman sitä omien lasten jatkuvaa läheisyyttä, harrastusrumbaa jne.niin varmasti se sattuu ja helvetisti. Onko hän ollenkaan ajatellut mitä tämä lapsille tekee kun he eivät voi ymmärtää miksi äiti on lähtenyt pois kodista ja miten vakavasti tämä horjuttaa heidän psyykettään. Sanotaan että kyllä lapset sopeutuu, no hittolainen pakkohan heidän on kun vanhemmat niin päättävät, mutta tosiasia on että ero on lapsille hyvin traumaattinen kokemus ja usein he alkavat oireilemaan taantuvasti vasta noin puolen vuoden kuluttua tapahtuneesta. Kehoittaisinkin sinua olemaan silmät ja korvat auki ja hakemaan myös lapsille perheneuvola palveluja, etenkin vanhemmalle lapsellesi. Joka ilta viimeinen ajatus lapsilla on että kunpa äiti ja isä palaisivat yhteen. Minusta on hyvin törkeää jos vaimosi on jo tässä vaiheessa tavannut lapsiaan tämän uuden miehen seurassa. Jos vaimosi jonakin päivänä kuitenkin osoittaa halua tulla takaisin, älä sulje ovea, tehkää se lasten vuoksi ja korjatkaa välinne. Parasta mitä lapsille voi tarjota on ehjä perhe.

    Kirjoitit aivan loistavasti ja olen samaa mieltä kanssassi. Ehjä perhe on kallein lahja mitä voi lapsilleen antaa. Itse en voi sitä antaa.

    kärsivät tuollaisesta erosta. se on pojalle varmasti traumaattinen kokemus kun tajuaa, että oma äitiä on lutka ja huora. se varmasti tulevaisuudessa järsii luottamusta kaikkiin naisiin.

    Äänestä

  • boitti kirjoitti:

    Kirjoitit aivan loistavasti ja olen samaa mieltä kanssassi. Ehjä perhe on kallein lahja mitä voi lapsilleen antaa. Itse en voi sitä antaa.

    perheen antamisen laita. vert. "man kann, was man will."

    Äänestä

Moi,

Meillä on hyvin samankaltainen tilanne. Vaikka se tuntuu vaikealta hyväksyä niin jo lasten takia on yritettävä. Itse olen ajatellut toteuttaa kaikki ne tekemättä jääneet asiat ja oppia virheistä seuraavaan suhteeseen joskus siirryttäessä. Tosin tuo on vielä arvoitus kuinka saada naiset puhumaan tunteistaan ajoissa omalle puolisolle, eikä verkossa tms. puolituntemattomille.

Äänestä

Voi, että kun harmittaa lukea tällaista...siis, että perheet näin hajoaisi.

En itsekään ole mikään pulmunen, olen kahdesti miehen jättänyt osittain siitä syystä, ettei miehistä ollut mihinkään... Ja sitten luen, että mies, joka on naiselle kaikkensa antanut, lapset, kodin, mökin...tulee jätetyksi. Omasta lähtökohdastani en vain voi ymmärtää. Jos minulle joku olisi nämä antanut niin toivonpa todella, että olisin osannut sitä sitten arvostaakin (ei nyt voi vannomaankaan mennä, mutta silti). Sitä ymmärrän, että jos nainen on ollut turhautunut ja kokenut jääneensä paitsi huomiosta ja olemaan vain työjuhta, että alkaa reagoida jotenkin, mutta että tällä tavoin..voi pahus.

Hienoja ohjeita annoit meille parisuhteessa oleville tuosta huolenpidosta. Pidetään huolta toisistamme!

Äänestä

kahden lapsen kanssa,kun mies tylsistyi arkeen. Hän ei myöskään puhunut,eikä puhu vieläkään asioista mitkä mieltä painoivat. Katsoi helpommaksi muuttaa toisen naisen luo(työtoverinsa). Siellä nyt elellyt vuosia.
Lapsista toinen muuttanut omilleen ja puheesta kuultaa katkeruus isää kohtaan. Nuorempi menetti kaikki asuinpaikkansa muutamat ystävät, kun purki heihin pahaa oloaan ja sen seurauksena kaverit tietysti loukkaantuivat kiukkuttelusta ym. Ei auta vaikka pyytänyt anteeksi kavereilta jos on loukannut. Nyt yksin päivät,ainoastaan pelikone "kaverinaan". ainoa paikka missä voi keskustella toiseten kanssa. Isänsä luokse ei mene, joten tapaamiset on luonani. Saan vihat nskaani,jos en isää päästä käymään. Oireita on monen laisia.Tunnen tuskaa, kun joudun x:ää näkemään ja haavat revitään joka lähdöllä uudelleen auki. En ole vieläkään lakannut rakastamasta ja ikävöin edelleen. Yritän parhaani,mutta en aina jaksa ehkä olla se paras äiti, kun arki vie voimat, eikä ketään kenen kanssa jakaa ne. Miten käy sitten kun nuorempi lähtee omilleen. Jos jt positiivista on, niin se että edelleen maksamme yhdessä lainaa asunnostamme johon jäin lasten kanssa. Ositusta tai mitään muutakaan ei ole tehty. Ei haluttu repiä lapsia tutusta ympäristöstä, koulusta jne. Siinä on tarpeeksi kun menetti isän ja ystävänsä. Parhaani yritän, mutta mihin se riittää jää nähtäväksi. Yksinäisyys tuntuu todella pahalta, kun aina ollut joku lähellä. Nyt se on myöhäistä. Tsemppiä ja ISO HALAUS SINULLE J LAPSILLE!

Äänestä
  • Muualtahan sitä alkaa hakeen, mitä ei kotoa saa!!
    Kummallista paskaa täällä jauhatte!
    Hellyys ja läheisyys on asioita, mitä miehet panttaa...toisilta miehiltä niitä saa.
    Siinä syy naistenne lähtöön! Pöhköt!

    Äänestä

  • olkaapa rehellisiä! kirjoitti:

    Muualtahan sitä alkaa hakeen, mitä ei kotoa saa!!

    että itse olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen nuorena (n.12-16v), jos vanhempani olisivat eronneet. aina vaan jauhetaan, että lapsille on parempi kun on molemmat vanhemmat... joo, on totta, jos se systeemi toimii, että ne ovat hyvät vanhemmat ja hyvät puolisot... jos tilanne on, mikä minulla oli kotona, ero on joskus ihan hyvästä!
    tsemppiä ap:lle kuitenkin tilanteessa!

    Äänestä

  • olkaapa rehellisiä! kirjoitti:

    Muualtahan sitä alkaa hakeen, mitä ei kotoa saa!!
    Kummallista paskaa täällä jauhatte!
    Hellyys ja läheisyys on asioita, mitä miehet panttaa...toisilta miehiltä niitä saa.
    Siinä syy naistenne lähtöön! Pöhköt!

    antaa hellyyttä ja läheisyyttäkin, ja varsinkin tämä viimeiset kaksikuukautta enne vaimon lähtöä yritin korjailla virheitäni, Vaan kun näköjään oli niin ihastunut toiseen että ei enää mikään auttanut. Vaimo oli melko lailla kylmä ja viileä koko tuon kaksi kuukautta. Kun kysyin että eikö humaa mitään muutosta mun käytöksessä niin sanoi kyllä huomanneensa, mutta pelkää että se taas muuttuu.. No ei siis halunnut enää yrittää kun oli jo toinen mies kiikarissa näin siinä vain kävi.

    Äänestä

  • Kiitos ja jaksamisia sinullekin.

    Äänestä

suoraan avioliitosta. Juttu ei tule kestämään ja voi olla, että haluaa yhtenä päivänä takaisin luoksesi.

Uskomatonta, miten löysästi ihmiset hyppäävät omasta, pitkästä suhteestaan johonkin nopeaan ihastumiseen, joka usein osoittautuu suureksi virheeksi, kun sitä yhdessä elettyä arkea aletaan elämään.

Tsemppiä sinulle ja lapsillesi. Älä sinä tee sitä virhettä, että heti syöksyt seuraavaan suhteeseen...

Äänestä
  • Näistä viesteistä sen huomaa myös miten erilaisia ovat ihmiset, toisen mielestä pitää käydä vetämässä turpaan jätkää ja pistää vaimo tiukille ja toisten mielestä suhdetta pitää jatkaa lastenkin takia.

    No olen tässä kohta kaksiviikkoa asiia pyöritellyt mielessäni öin ja päivin ja monen aisia asioita on mieleeni tullut. Olen löytänyt virheitä omasta toiminnastani/käyttäytymisestäni sekä vaimoni toimista/käyttäymisestä suhteemme aikana. Omat ajatukseni ovat tällähetkellä seuraavat.
    Ketäänhän ei voi suhteeseen pakottaa, jos ei tunne toista ihmistä kohtaan rakkauta, kuten vaimoni sanoi ettei minua kohtaan enää tunne, tuntee vain kaveruutta. Minkälainen suhde sellainen on jossa toinen rakastaa ja toinen ei ja yhdessä ollaan vain lapsien takia. Lapsetkin saa mielestäni väärän kuvan parisuhteesta jos siitä puuttu rakkkaus ja läheisyys.

    Turpaan veto ja vaimon tiukille laitto katkeroittaa hänet vain ja suhde ei ole hyvä ja taas lapset kärsii!! sekä tuskin olisin itsekkään sellaiseen suhteeseen tyytyväinen

    itse olen nyt hyväksynyt tosiasiat että hän ei halua siis elää suhteessa kanssani. lasteni takia haluan säilyttää vaimooni välit, jotta lasten asioiden hoitaminen olisi helppoa ja lapset eivät kärsisi takiamme.

    Nyt siis jatkan elämääni lasteni kanssa heitä rakastaen ja kaikkeini heille antaen, jotta heistä kasvaisi kunnollisia ja tasapainoisa ja tervejärkisiä toiset ihmiset huomioonottavia aikuisia aikanaan. Käytännössä se tarkoittaa paljon rakkautta riittävästi rajoja. Että he voisivat ainakin sanoa aikuisena että heillä oli isä joka piti heistä hyvää hyvää huolta ja rakasti sekä välitti heistä ja jolla oli aikaa heille.

    Vaimoni tekoset ovat tietysti aiheuttanut minulle melkoisen tunneshokin. Ihminen jota olet rakastanut lähes 15vuotta jättä sinut toisen vuoksi, voiko sen enmpää enää mikään sattua??!! Mutta hän on valintansa nyt tehnyt ja vastaa nyt omasta elämästään ja tulevaisuudestaan. Yhteen palaamista en edes tällä hetkell näe kovin mahdollisena vaihtoehtona. kuten ystäväni sanoi että on olemassa vain kahden laista luottamusta se on joko 100% tai sitten sitä ei ole. Joten yhteine elämä kyllä jatkuisi kovin vaikesita olosuhteista ilma luottamusta. Kaiken tämän jälkeen sen palauttaminen on kyllä vaikea ajatus-

    Nyt olen siis sinut faktojen kanssa vaikka se paljon sattuukin, tunne puolta yritän korjailla ajan kanssa enkä todellakaan ole vielä edes ajatellut uutta suhdetta. sitten kun tämä puoli on saatu kuntoon ja käsiteltyä ehkä löydän jonkun vierelleni jonka kannssa voi olla ja viihtyä ja jonka kanssa voi antaa rakkautta ja saada sitä myös....

    Äänestä

  • mies 39 kirjoitti:

    Näistä viesteistä sen huomaa myös miten erilaisia ovat ihmiset, toisen mielestä pitää käydä vetämässä turpaan jätkää ja pistää vaimo tiukille ja toisten mielestä suhdetta pitää jatkaa lastenkin takia.

    Joskus vain suhteesta kasvetaan "ulos".
    Vuosia ja vuosia yhdessä oltuaan kaikki ikään kuin lamaantuu ja mikään ei tunnu enään oikealta.
    Paskat asiat alkavat painamaan mieltä ja niistä rakennetaan keppihevonen eroon.
    Ei pystytä näkemään selkeää tulevaisuutta menneiden repiessä ajatuksia. Hyvät asiat ovat lukkiutuneena omiin lokeroihin eikä niitä pystytä avaamaan ennen jonkinlaista välimatkaa. Toivo tulevasta antaa voimia mikä tekee mielen ristiriitaiseksi eikä aina jaksa uskoa siihen itsekkään. Kasvun paikka.

    Äänestä

  • mies 39 kirjoitti:

    Näistä viesteistä sen huomaa myös miten erilaisia ovat ihmiset, toisen mielestä pitää käydä vetämässä turpaan jätkää ja pistää vaimo tiukille ja toisten mielestä suhdetta pitää jatkaa lastenkin takia.

    No olen tässä kohta kaksiviikkoa asiia pyöritellyt mielessäni öin ja päivin ja monen aisia asioita on mieleeni tullut. Olen löytänyt virheitä omasta toiminnastani/käyttäytymisestäni sekä vaimoni toimista/käyttäymisestä suhteemme aikana. Omat ajatukseni ovat tällähetkellä seuraavat.
    Ketäänhän ei voi suhteeseen pakottaa, jos ei tunne toista ihmistä kohtaan rakkauta, kuten vaimoni sanoi ettei minua kohtaan enää tunne, tuntee vain kaveruutta. Minkälainen suhde sellainen on jossa toinen rakastaa ja toinen ei ja yhdessä ollaan vain lapsien takia. Lapsetkin saa mielestäni väärän kuvan parisuhteesta jos siitä puuttu rakkkaus ja läheisyys.

    Turpaan veto ja vaimon tiukille laitto katkeroittaa hänet vain ja suhde ei ole hyvä ja taas lapset kärsii!! sekä tuskin olisin itsekkään sellaiseen suhteeseen tyytyväinen

    itse olen nyt hyväksynyt tosiasiat että hän ei halua siis elää suhteessa kanssani. lasteni takia haluan säilyttää vaimooni välit, jotta lasten asioiden hoitaminen olisi helppoa ja lapset eivät kärsisi takiamme.

    Nyt siis jatkan elämääni lasteni kanssa heitä rakastaen ja kaikkeini heille antaen, jotta heistä kasvaisi kunnollisia ja tasapainoisa ja tervejärkisiä toiset ihmiset huomioonottavia aikuisia aikanaan. Käytännössä se tarkoittaa paljon rakkautta riittävästi rajoja. Että he voisivat ainakin sanoa aikuisena että heillä oli isä joka piti heistä hyvää hyvää huolta ja rakasti sekä välitti heistä ja jolla oli aikaa heille.

    Vaimoni tekoset ovat tietysti aiheuttanut minulle melkoisen tunneshokin. Ihminen jota olet rakastanut lähes 15vuotta jättä sinut toisen vuoksi, voiko sen enmpää enää mikään sattua??!! Mutta hän on valintansa nyt tehnyt ja vastaa nyt omasta elämästään ja tulevaisuudestaan. Yhteen palaamista en edes tällä hetkell näe kovin mahdollisena vaihtoehtona. kuten ystäväni sanoi että on olemassa vain kahden laista luottamusta se on joko 100% tai sitten sitä ei ole. Joten yhteine elämä kyllä jatkuisi kovin vaikesita olosuhteista ilma luottamusta. Kaiken tämän jälkeen sen palauttaminen on kyllä vaikea ajatus-

    Nyt olen siis sinut faktojen kanssa vaikka se paljon sattuukin, tunne puolta yritän korjailla ajan kanssa enkä todellakaan ole vielä edes ajatellut uutta suhdetta. sitten kun tämä puoli on saatu kuntoon ja käsiteltyä ehkä löydän jonkun vierelleni jonka kannssa voi olla ja viihtyä ja jonka kanssa voi antaa rakkautta ja saada sitä myös....

    Voimia. Olet varmasti hyvä mies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies 39v kirjoitti:

vaimo lähti juuri
Minulla on nyt niin tuore tilanne että vaimoni muutti pois kodistamme toisen miehen luokse Tiistaina. Meillä on kaksi yhteistä lasta 9v ja 4v. jotka asuvat nyt minun kanssani. Mutta asiaan miksi ja miksi erottiin sitähän tässä kyselee itseltäänkin.

Meillä olisi tullut 10 vuotta aviolittoa täyteen kesäkuussa eli pitkä liitto takana. Eron syyksi vaimo ilmoitti että ei enää tunne rakkautta minua kohtaan. ja se rakkaus on haalennut tässä muutaman viimeisen vuoden aikana. Suhteessamme ei ollut koskaan pettämistä eikä mitään isoja riitoja toki riitojahan aina on. Kaikki perusasiat elämässämme oli kunossa koti molemmilla työ ja mökkikin oli saatu hankittua eikä taloudellisia huolia tai riitoja ollut koskaan.

Eilen olimme keskustelemassa perheneuvonnassa ja siellä vaimoni kertoi että hän väsyi kotielämään koti-työ-lastenharrastukset tuntui että elämä on suorittamista. toinen syy liitty seksielämäämme.
Minä pidin siitä että vaimoni pukeutui vaikka nahkahousuihin ja seksikkäisiin nahkasaappaisiin välillä kun sekstailtiin. Hän koki sen esineellistämisenä että en ole kiinnostunut hänestä vaan vain niistä asusteista. tästä sitten kinattiin...Kuitenkin useimmin rakasteltiin ihan normaalisti ilman asusteita.

Ostin vaimolleni paljon vaatteita ja kenkiä joista hänkin piti ja käytti niitä kyllä arkena miellään. Mutta jos pyysin niitä laittamaan päälle illalla oli kinastelu valmis alkamaan. Ja Ehkä joskus vaadin liian itsekkäästi näitä asioita häneltä ja perustelin sitä itselleni että parisuhteessa täytyy tehdä asioita toisenkin eteen eikä vain voi olla itsekäs että mä teen mitä mä haluun. (Vai olinko sitten itse itsekäs, näitä vaatiessani/pyytäessäni ja halutessani toteutta omia mieltymyksiäni... sitä tässä mietiskelen)

No Nyt on siis se tilanne että vaimo jätti minut ja muutti kaksi kuukautta sitten luokkakokouksessa tapaamaansa vanhaan koulukaveriin ja muuti tämän luokse. Jonka oli siis tavannut vain muutaman kerran kasvotusten ja ollut kyllä yhteydessä netin ja puhelime välityksellä.

Kaksikuutta tässä yritettiin että jos meidän suhteemme voisi jatkua puhuttiin ja lupasin muutta tapojani ja yrittää päästä eroon niistä asioista ja ns. korjata virheeni omalta osaltani.Vaimo lupasi lopetta yhteydenpidon tähän mieheen mutta se mies oli niin ihastunut vaimooni että ei jättänyt häntä rauhaan vaan soitteli hänelle ja näin sai sitten "hurmattua" vaimoni ja vaikeutettua vaimoni keskittymistä meidän parisuhteeseen ja perheeseen.

No kun sitten käry kävi että hän on pitänyt yhteyttä koko ajan tähän mieheen niin sanoin että nyt sun pitää lähteä miettimään mitä sä haluat elämälläs tehdä. mua et voi enää roikuttaa löysässä hirressä. Niimpä hän lähti ja jo 4 tunnin päästä oli tämän miehen luona. Eli päätös syntyi aika nopeasti.

Avioliittomme kaatui siis siihen että asioista ei keskustelut riittävän perinpohjaisesti( vaimoni ei juuri puhunut tuntemuksistaan) Hän ahdistui ja väsyi kotielämään.(Hoidimme kyllä kotia ja talous töitä täysin tasavertaisesti) ja sitten hän ihastui vaikessa tilanteessa toiseen mieheen.
Vaikka olen loukkaantunut ja murskana niin en katkeroidu, haluamme kumpikin lastemme parasta tästä eteenpäin ja vaimoni pitää lapsiaan niin usein kun voi ja käy heitä katsomassa usein. Meillä on hyvät välit edelleen, kaiken tämän jälkeenkin mitä olen kokenut. Se on vain yritettävä hyväksyä että toisen ihmisen rakkaus on loppunut

Lopuksi haluan sanoa että ihmiset jos olette parisuhteessa niin ottakaa toinen ihminen huomioon ja kuunnelkaa häntä. Puhukaa puhukaa puhukaa jos on paha olo, Älkää hautoko pahoja ja negatiivisia tunteita sisällänne Hakekaa apua ajoissa perheneuvonta palveluista. Ottaka kumppaninne huomioon ja osoittakka hänelle rakkautta ja hellyyttä. Arvostakaa puolisoanne, Älkää olko liian itsekkäitä. Meidänkin liitto olisi ehkä voitu pelastaa jos vaimoni olis suostunut aiemmin jo lähtemään perheneuvontaan.....ja puhunut tunteistaan ja tuntemuksistaan eikä hautonut niitä

Osoittakkaa rakkautta lähimmäisillenne
- kahden lapsen yh isä-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu