miehet!?

vai jotain suhteisiin liittyviä kysymyksiä?..osaatko esimerkisi jonkun valaista mitä.

Minulle tulee vain mieleen sellainen pieni epäilys toisen rehellisyydestä, ensinnäkin itselleen ja sitten meille kaikille muille. Henkilökohtaisesti kierrän ko. tyypit kaukaa.

UPDATE_9155111 kirjoitti:

Minulle tulee vain mieleen sellainen pieni epäilys toisen rehellisyydestä, ensinnäkin itselleen ja sitten meille kaikille muille. Henkilökohtaisesti kierrän ko. tyypit kaukaa.

Itse jokusen eron kokeneena en yhtään ihmettele vuoden hiljaiseloa, etenkään pidemmän suhteen jälkeen. Ja tuota rehellisyyttä itselleen tuossa peräänkuulutin tuolla edesmenneen suhteen käsittelyllä. Jos pomppaa kuolleesta pitkästä suhteesta oitis uuteen suhteeseen, niin aika usein tilaa ongelmia ittelleen. Ja suhteelleen.

UPDATE_9155111 kirjoitti:

Minulle tulee vain mieleen sellainen pieni epäilys toisen rehellisyydestä, ensinnäkin itselleen ja sitten meille kaikille muille. Henkilökohtaisesti kierrän ko. tyypit kaukaa.

epärehellistä tuossa yksinolossa oikein on?

old_profile_57657 kirjoitti:

Itse jokusen eron kokeneena en yhtään ihmettele vuoden hiljaiseloa, etenkään pidemmän suhteen jälkeen. Ja tuota rehellisyyttä itselleen tuossa peräänkuulutin tuolla edesmenneen suhteen käsittelyllä. Jos pomppaa kuolleesta pitkästä suhteesta oitis uuteen suhteeseen, niin aika usein tilaa ongelmia ittelleen. Ja suhteelleen.

Se on se toipuminen siitä henkilökohtaisesta nöyryytyksestä, että se pitkä suhde ei onnannutkaan... ensimmäinen mihin sen jälkeen törmää on aina väärä. Lähtökohtaisesti ... jos ei mitään säätöä ole vuoteen pitkän parisuhteen jäljiltä ... ja lähde on vain tuo nainen. En usko sellaiseen. Se ei vain ole totta. Ja jos vaikka olisikin, silloin se olisi liian hyvää ollakseen totta -- siis valhe, joka johtaisi sellaiseen kierteeseen, jota välttelen. Todellisuuskokemukset vaihtelevat. Itse suosin niitä tyyppejä, jotka elävät 'yhdessä todellisuudessa', siis eivät valehtele itselleen itsestään. Sellainen sattuu toisinaan, mutta mieluummin kipu, kuin valheellinen elämä.

ihmett.elen kirjoitti:

epärehellistä tuossa yksinolossa oikein on?

1. jos olet vuoden yksin, sinussa on jotain vikaa
2. jos väität olleesi vuoden yksin ja olet ns. normaali nainen, valehtelet pokkana

Siis ei toimi mun logiikalla ollenkaan. En koskisi pitkällä kepilläkään.

UPDATE_9155111 kirjoitti:

Se on se toipuminen siitä henkilökohtaisesta nöyryytyksestä, että se pitkä suhde ei onnannutkaan... ensimmäinen mihin sen jälkeen törmää on aina väärä. Lähtökohtaisesti ... jos ei mitään säätöä ole vuoteen pitkän parisuhteen jäljiltä ... ja lähde on vain tuo nainen. En usko sellaiseen. Se ei vain ole totta. Ja jos vaikka olisikin, silloin se olisi liian hyvää ollakseen totta -- siis valhe, joka johtaisi sellaiseen kierteeseen, jota välttelen. Todellisuuskokemukset vaihtelevat. Itse suosin niitä tyyppejä, jotka elävät 'yhdessä todellisuudessa', siis eivät valehtele itselleen itsestään. Sellainen sattuu toisinaan, mutta mieluummin kipu, kuin valheellinen elämä.

No kokemusmaailmat ovat erilaisia ja hyvä niin. Karvat vain nousevat pystyyn aina kun puhutaan siitä *oikeasta*... Mikä ja millainen se on? Missä se on? Kestääkö se suhde sen *oikean* kanssa eliniän, 20 vuotta, 10 vuotta vai mitä? Miksi pitäisi kohdata se *oikea*, kun toista ei voi muuttaa, vain itseään voi, mistä se oikea silloin löytyy, muualta kuin peilistä katsomalla? Jokainen alkava suhde voi olla se *oikea*, mutta sehän ei kuitenkaan selviä kokeilematta, miksi siis jättää kokeilematta, sydänsurujen takiako?

Tietysti pitää olla oikeanlainen tunne toisesta, mutta se voi olla se ensimmäinen vastaantulijakin. Säätö pitkän suhteen jälkeen on ehkä toisinaan hyväkin asia, siinä ehkä ikäänkuin hakee itseään uudestaan sinkkuna, potentiaalisena kumppanina suhteessa. Mutta samoin on taukokin, kerätä palaset kasaan ja katsoa mitä niistä syntyi, mitkä palat ehkä puuttuvat jne. Siihen menee aikaa.

UPDATE_9155111 kirjoitti:

1. jos olet vuoden yksin, sinussa on jotain vikaa
2. jos väität olleesi vuoden yksin ja olet ns. normaali nainen, valehtelet pokkana

Siis ei toimi mun logiikalla ollenkaan. En koskisi pitkällä kepilläkään.

sitten viisinkertaisesti vikaa kun olen ollut viisi vuotta eron jälkeen yksin?

Hassua, etten ole itse ainakaan missään vaiheessa edes saanut päähäni tuollaista ajatusta että olisin viallinen. Pikemminkin olen pitänyt itseäni keskimääräistä ihmistä fiksumpana kunnen ole sännännyt suinpäin suhteeseen jokaisen halukkaan kanssa.

Toisella meistä taitaa nyt olla harhauskomuksia, koska molemmat emme voi mitenkään olla oikeassa tämän asian suhteen.

old_profile_57657 kirjoitti:

No kokemusmaailmat ovat erilaisia ja hyvä niin. Karvat vain nousevat pystyyn aina kun puhutaan siitä *oikeasta*... Mikä ja millainen se on? Missä se on? Kestääkö se suhde sen *oikean* kanssa eliniän, 20 vuotta, 10 vuotta vai mitä? Miksi pitäisi kohdata se *oikea*, kun toista ei voi muuttaa, vain itseään voi, mistä se oikea silloin löytyy, muualta kuin peilistä katsomalla? Jokainen alkava suhde voi olla se *oikea*, mutta sehän ei kuitenkaan selviä kokeilematta, miksi siis jättää kokeilematta, sydänsurujen takiako?

Tietysti pitää olla oikeanlainen tunne toisesta, mutta se voi olla se ensimmäinen vastaantulijakin. Säätö pitkän suhteen jälkeen on ehkä toisinaan hyväkin asia, siinä ehkä ikäänkuin hakee itseään uudestaan sinkkuna, potentiaalisena kumppanina suhteessa. Mutta samoin on taukokin, kerätä palaset kasaan ja katsoa mitä niistä syntyi, mitkä palat ehkä puuttuvat jne. Siihen menee aikaa.

Kypsää tekstiä sinulta.

Juurikin noin se menee, ettei ole ketään tai mitään, mihin pitäisi kiintyä liikaa. Ne raukat, jotka kiintyvät parisuhteissaan toiseen, häviävät aina sille osapuolelle, joka ei kiintymyssuhdetta kykene luomaan. Toki on niitä harvinaisia tapauksia, joissa kiintymyssuhde on molemminpuolinen, tasavertainen ja niitä, joissa molemminpuolinen kiintymyssuhde puuttuu kokonaan, mutta materialla korvataan se, mikä henkisellä puolella uupuu. Tuollaiset suhteet voivat kestää siihen kuuluisaan kuolemaan saakka. Ehkä hieman ironista, mutta myös sellaiset suhteet, joissa kiintymyssuhde on yksipuolinen, päättyvät usein juurikin tuohoon kuolemaan. Joko oman käden, loppunpalamisen tai sitten sen toisen, kylmän tyypin käden kautta.

Mutta kannatta hieman tunnustella, minkälainen tyyppi vastassa on. Mikään ei ole sitä, miltä päällepäin näyttää.

. kirjoitti:

sitten viisinkertaisesti vikaa kun olen ollut viisi vuotta eron jälkeen yksin?

Hassua, etten ole itse ainakaan missään vaiheessa edes saanut päähäni tuollaista ajatusta että olisin viallinen. Pikemminkin olen pitänyt itseäni keskimääräistä ihmistä fiksumpana kunnen ole sännännyt suinpäin suhteeseen jokaisen halukkaan kanssa.

Toisella meistä taitaa nyt olla harhauskomuksia, koska molemmat emme voi mitenkään olla oikeassa tämän asian suhteen.

Vai voisiko olla niin, että molemmat olemme oikeassa omilla tahoillamme? Katsomme puuta vain eri puolilta?

. kirjoitti:

sitten viisinkertaisesti vikaa kun olen ollut viisi vuotta eron jälkeen yksin?

Hassua, etten ole itse ainakaan missään vaiheessa edes saanut päähäni tuollaista ajatusta että olisin viallinen. Pikemminkin olen pitänyt itseäni keskimääräistä ihmistä fiksumpana kunnen ole sännännyt suinpäin suhteeseen jokaisen halukkaan kanssa.

Toisella meistä taitaa nyt olla harhauskomuksia, koska molemmat emme voi mitenkään olla oikeassa tämän asian suhteen.

Varmasti sinullakin on tuon viiden vuoden aikana ihastumisia ollut?

UPDATE_9155111 kirjoitti:

Vai voisiko olla niin, että molemmat olemme oikeassa omilla tahoillamme? Katsomme puuta vain eri puolilta?

ihminen on sinkkuna parisuhteen jälkeen ei automaattisesti tarkoita että tämä haikailisi vielä exänsä perään. Mä itse pidän sitä ainakin osoituksena kypsyydestä että osaa olla yksinkin. Ei sellaiset ihmiset, jotka seurustelevat vain sen vuoksi että olisi joku, ettei heidän tarvitsisi olla yksin, mun mielestä ole mitenkään ihailun arvoisia.

Ehkä sä katsot tätä puuta jostain maan alta juurien seasta ja mä taas sieltä latvuksista. Mä mielestäni näen paremmin.

. kirjoitti:

ihminen on sinkkuna parisuhteen jälkeen ei automaattisesti tarkoita että tämä haikailisi vielä exänsä perään. Mä itse pidän sitä ainakin osoituksena kypsyydestä että osaa olla yksinkin. Ei sellaiset ihmiset, jotka seurustelevat vain sen vuoksi että olisi joku, ettei heidän tarvitsisi olla yksin, mun mielestä ole mitenkään ihailun arvoisia.

Ehkä sä katsot tätä puuta jostain maan alta juurien seasta ja mä taas sieltä latvuksista. Mä mielestäni näen paremmin.

Siis viittaatko henkisiin arvoihin? Henkisyyteen? Se on mielestäni ikäkysymys. Alle 40v ei voi tuota latvusasiaa ymmärtää mitenkään. Yli 60v se alkaa oleen jo ihan itsestäänselvä juttu. Jos olet yli 60 ja ollut viisi vuotta yksin, ymmärrän, sillä se mitä sisäisesti elämältä haet on ihan eri juttu, kuin mitä vaikkapa kolmekymppinen ihminen tekee.

UPDATE_9155111 kirjoitti:

Siis viittaatko henkisiin arvoihin? Henkisyyteen? Se on mielestäni ikäkysymys. Alle 40v ei voi tuota latvusasiaa ymmärtää mitenkään. Yli 60v se alkaa oleen jo ihan itsestäänselvä juttu. Jos olet yli 60 ja ollut viisi vuotta yksin, ymmärrän, sillä se mitä sisäisesti elämältä haet on ihan eri juttu, kuin mitä vaikkapa kolmekymppinen ihminen tekee.

että on olemassa mitään tiettyjä kaavoja, joiden mukaan kolmekymppisen pitäisi elämänsä elää ja mitä hänen siltä pitäisi haluta. Tai jos tuollaisia olisikin, toivon voivani kiertää ne mahdollisimman kaukaa.

Mulla oli tuo seurusteluhalukkuusvaihe jo nuorena, ikävuosina 13v.-18v.. Silloin muistan kaivaneeni kumppania ja suurimpana syynä oli se, kun kaveritkin seurustelivat. Ei niinkään se, että olisin itse sitä nyt niin välttämättä kaivannut. Ensimmäisen oikean ja tähänasti siis ainoan suhteeni aloitin (vasta?) parikymppisenä. Silloin olin omasta mielestäni jo vanha. Nyt lähentelen tosiaan sitä kolmeakymmentä, ja huomaan miten raakile monissa asioissa vielä olenkaan. Kuitenkin olen oppinut taas uudelleen olemaan yksin ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut kyseenalaistamaan koko parisuhteen ideaa. Se ei silti tarkoita ettenkö uskoisi rakkauteen ja ettenkö sitä silti kaipaa.

. kirjoitti:

että on olemassa mitään tiettyjä kaavoja, joiden mukaan kolmekymppisen pitäisi elämänsä elää ja mitä hänen siltä pitäisi haluta. Tai jos tuollaisia olisikin, toivon voivani kiertää ne mahdollisimman kaukaa.

Mulla oli tuo seurusteluhalukkuusvaihe jo nuorena, ikävuosina 13v.-18v.. Silloin muistan kaivaneeni kumppania ja suurimpana syynä oli se, kun kaveritkin seurustelivat. Ei niinkään se, että olisin itse sitä nyt niin välttämättä kaivannut. Ensimmäisen oikean ja tähänasti siis ainoan suhteeni aloitin (vasta?) parikymppisenä. Silloin olin omasta mielestäni jo vanha. Nyt lähentelen tosiaan sitä kolmeakymmentä, ja huomaan miten raakile monissa asioissa vielä olenkaan. Kuitenkin olen oppinut taas uudelleen olemaan yksin ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut kyseenalaistamaan koko parisuhteen ideaa. Se ei silti tarkoita ettenkö uskoisi rakkauteen ja ettenkö sitä silti kaipaa.

Niin... neljä selvää vaihetta ihannekumppanissa naisilla on havaittu... vanha juttu. Sielunkumppani.

1. Nuorukainen, uhreilija, puhtaan fyysinen olento, usein muistuttaa isää, BB. Nico (ceellä)
2. Sotilas, suorittaja, rahamies, Jallis Harkimo
3. Sanantaitaja, poliitikko, Matti Vanhanen
4. Hengellinen johdattaja guru, Mahadma Gandhi, Jeesus

Siinä neljä karrikoitua ihannemiestyyppiä naiselle. Ja ikäjakauma näiden osalta menee karkeasti niin, että kaksi ensimmäistä osuu elämän ensimmäiselle puoliskeolle 34-50 ja kaksi jälkimmäistä sille toiselle elämän puoliskolle 34-50 - jotain.

Nykyajalle tyypillistä tosin on, että vain aniharva todella pääsee tuolle neljännelle tasolle. Se on se latvusajatus, jonka heitin. Ja tää ei ole mun keksintö tää juttu.

Eli sun osalta sanoisin, että sun ihannekumppani on toi suorittaja, sotilas, jolla on suunnitelmia elämän varalle, tulevaisuudennäkymiä.

UPDATE_9155111 kirjoitti:

Niin... neljä selvää vaihetta ihannekumppanissa naisilla on havaittu... vanha juttu. Sielunkumppani.

1. Nuorukainen, uhreilija, puhtaan fyysinen olento, usein muistuttaa isää, BB. Nico (ceellä)
2. Sotilas, suorittaja, rahamies, Jallis Harkimo
3. Sanantaitaja, poliitikko, Matti Vanhanen
4. Hengellinen johdattaja guru, Mahadma Gandhi, Jeesus

Siinä neljä karrikoitua ihannemiestyyppiä naiselle. Ja ikäjakauma näiden osalta menee karkeasti niin, että kaksi ensimmäistä osuu elämän ensimmäiselle puoliskeolle 34-50 ja kaksi jälkimmäistä sille toiselle elämän puoliskolle 34-50 - jotain.

Nykyajalle tyypillistä tosin on, että vain aniharva todella pääsee tuolle neljännelle tasolle. Se on se latvusajatus, jonka heitin. Ja tää ei ole mun keksintö tää juttu.

Eli sun osalta sanoisin, että sun ihannekumppani on toi suorittaja, sotilas, jolla on suunnitelmia elämän varalle, tulevaisuudennäkymiä.

saada tuon listan väärinpäin, koska alhaalta ylöspäin mä tunnen olevani kulkemassa. :)

Nelosen mä noista olen ensimmäisenä saanut eteeni, ehdottomasti kaikista merkittävin henkilö koko elämääni ajatellen. Sitten tuli kolmonen. Kakkosta ei ole vielä vastaan tullut, enkä ole ollenkaan varma, haluanko koskaan tulevankaan. Ykköstyypin miehen kanssa tuskin ainakaan olisi kovin mukavaa vanheta (nuorukainen minä, vanha kurttuinen mummo).:)

. kirjoitti:

saada tuon listan väärinpäin, koska alhaalta ylöspäin mä tunnen olevani kulkemassa. :)

Nelosen mä noista olen ensimmäisenä saanut eteeni, ehdottomasti kaikista merkittävin henkilö koko elämääni ajatellen. Sitten tuli kolmonen. Kakkosta ei ole vielä vastaan tullut, enkä ole ollenkaan varma, haluanko koskaan tulevankaan. Ykköstyypin miehen kanssa tuskin ainakaan olisi kovin mukavaa vanheta (nuorukainen minä, vanha kurttuinen mummo).:)

* maanantain naurut *

Ainakin olet rehellinen ... noin minäkin sen haluaisin elää... nimenomaan listan väärinpäin. Ja luulen, että kuvittelen, jokaisen niin haluavan. Vaka vanha Väinämöinen ja aino... johan se meidän myytissäkin löytyy.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aino

Se sieltä taas pölähti paikalle.