Miehekästä silittelyä?

Miksi mieheni silittää lantiota?
Juu pelkkänä kysymyksenä hysteerisen outo, mutta antakaas kun hiukan selitän. Olen melko kurvikas nainen, kapea vyötärö ja leveä lantio ja siinä lantiossa muutama kilo extraa. Joskus kun esim. aamulla meikkailen kokovartalopelin äärellä pelkissä alusvaatteissa tai nakuna, tulee miesystäväni siihen selän taakse tuijottamaan toimiani ja hankaa lantiotani. Tähän päivään mennessä en oo osannut tulkita onko ele arvosteleva vai hyväksyvä. Ei se ilkeämielinen ole, muttei tunnu ihan satunnaiseltakaan kosketukselta. Tuota kosketusta tapahtui aika paljon suhteemme alkuaikoina ja yhdistettynä selkäkipuiluni kommentoimiseen "sun pitäs liikkua enemmän", aloin miettimään että ehkä hänellä on jotakin kroppaani vastaan. Vaikea vain tulkita asiaa kun on monesti sanonut, että tykkää että mulla on hedelmällinen lantio, ja silti muistuttaa, että nyt viimeistään mun kannattaisi ruveta liikkumaan säännöllisemmin kun olen jo 30 ja kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen kuulemma kroppa ja kunto romahtaa kuin itsestään ja nuoruuden kroppaa on vaikea ylläpitää. On kuulemma nähnyt ystävistään, että pikku masua ja lihomista on alkanut tapahtua. Hän on itse piiitkä ja tosi solakka, joku sanoisi laiheliiniksi. Ja alkaa lähennellä neljääkymmentä. Mä taas olen lyhyt ja pienikin painonlisäys näkyy helposti. Oon kuullutkin kommenttia, että painoni tuntuu vaihtelevan rajustikin eri päivisin. Toisinaan näytän tosi hoikalta ja toisinaan vähän pyöreämmältä.
Eli kovasti oon miettinyt että onko ukkokullalla huoli siitä että pullakoitusin tulevaisuudessa vai joko se nyt on jo sitä mieltä että liikaa on vaikka itse pidän itseäni normaalivartaloisena. Hänet tuntien toki syynä voi olla sekin että kyseessä nyt vain tosiaankin on ne toiveet että hoitaisin terveyttäni kun mulla on ollu aikalailla kaikennäköistä kremppaa...

Mutta joo, eli miksi sinä silittäisit naisesi lantiota, kuitenkaan kommentoimatta mitään?
6387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

silittäisin, koska tuntuu ja näyttää miellyttävälle.

Äänestä

sinä omaa terveyttäsi, yleiskuntoasi ja hyvinvointiasi?

Jos et, niin miksi et?

Jos hoidat, niin miten?

Äänestä
  • Pakko myöntää, että sen verran rutiinitonta vapaaherrattaren elämää olen koko elämäni viettänyt, että vasta tämän miehen myötä olen ruvennut tekemään (ja haluamaan) "aikuisten" juttuja, koska hän niitä tarvitsee ja noudattaa. Aikuisten jutuilla tarkoitan säännöllistä unia säännöllisillä tunnilla, monipuolista ruokaa kasviksineen, edes jonkinlaista elämänrytmiä ja säännöllistä liikuntaa. (Haluamisella: vauvvoja. Selvisin kolmikymppiseksi ilman mitään ajatuksia perheenlisäyksestä ja nyt ne on sitten lopulta tulvinut päähän...oikean miehen myötä kenties...) Olen viimeisen kolme vuotta polttanut kynttilääni vähän kuin molemmista päistä; tehnyt päivisin töitä ja iltaisin istunut koululla. Aikaa ei ole ollut (ainakaan mukamas) kunnollisen ruoan laittamiseen, vapaa aika on vietetty yöaikaan ja liikunnalle ei tietenkään yhtään aikaa jos ei lasketa niitä satunnaisia viikonloppuja jolloin mies on halunnut että lähdetään lenkille tai pelaamaan sulkista. Olemme seurustelleet vasta 10kk, mutta jo silloin alussa huomasin hänen ällistyvän elämäntyylini johdosta kun siihen ei kuulunut minkäänlaista rutiinia esmes. nukkumaan menon kanssa. Öljypullon ja vitamiinien kanssa se mua seurailee pitkin kotia, että saa tuupattua mun suuhun terveyttä 8) Kyllä mä syön nykyään melko terveellisesti, varsinkin kun aloitin taas joku aika vatsavaivojen takia vähähiilihydraatittoman ruokavalion.

    Että joo, enpäs ole tainnut hirveästi tarkastella omaa terveyttäni. En koskaan edes pitänyt unta mitenkään arvossaan ennekuin huvikseni katselin pari dokumenttia aiheesta. Nyt on koulu loppunut lopullisesti ja mahdollisuudet aloittaa taas ne hyvät harrastukset jotka koulun alkaessa loppui (astanga jooga). Ajattelin myös mennä kiipeilykurssille kokeilemaan että minkäslaista se olisi :)

    Hmm...ihan kuin olisi elämä edessä :D

    Äänestä

Lantion kaari on naisellinen, joten mikäs sitä on silitellä. Kunhan vain ei käy niin, että nainen lihottaa itsensä siihen kuntoon, että kaari peittyy laardiin. Tasapaksu pullukka kun ei ole enää lainkaan yhtä esteettinen ja todentotta terveysriskikin se on.

Äänestä

siitä lantiosta ja siksi sitä silittelee, mutta pelkää, että menettää sen, eli että lihoat vatsasta ja perseestä niin, ettei se olekaan enää seksikäs. Ja niin käykin josset ala harrastaa liikuntaa. Iän myötä vartalon säilyttäminen vaaii työtä.

Äänestä

on jokin pakkomielle päästä hipelöimään nimenomaan naisen lantionseudulle, tahtoo se (toki naisesta ja lantiosta riippuen) olla sen verran eroottinen alue. Siihen vielä jos nainen pikkupöksyissään tai ilman meikkailee, niin voipi olla että kädet eksyy sinne lantiolle. Vaikka onhan se omasta fiiliksestäkin kiinni, ja eihän sitä nyt aina... Enkä minä ainakaan kommentoisi, mitä useammin toistelee asioita, sen herkemmin ne kokee inflaation.

Sun ukkoosi, niin ehkä silmäilee "molemmista" syistä. Eli tykännee sun lantiosta, mutta ehkä myös on huolissaan jos terveytesi tms. temppuilee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xxxzipperxxx kirjoitti:

Miksi mieheni silittää lantiota?
Juu pelkkänä kysymyksenä hysteerisen outo, mutta antakaas kun hiukan selitän. Olen melko kurvikas nainen, kapea vyötärö ja leveä lantio ja siinä lantiossa muutama kilo extraa. Joskus kun esim. aamulla meikkailen kokovartalopelin äärellä pelkissä alusvaatteissa tai nakuna, tulee miesystäväni siihen selän taakse tuijottamaan toimiani ja hankaa lantiotani. Tähän päivään mennessä en oo osannut tulkita onko ele arvosteleva vai hyväksyvä. Ei se ilkeämielinen ole, muttei tunnu ihan satunnaiseltakaan kosketukselta. Tuota kosketusta tapahtui aika paljon suhteemme alkuaikoina ja yhdistettynä selkäkipuiluni kommentoimiseen "sun pitäs liikkua enemmän", aloin miettimään että ehkä hänellä on jotakin kroppaani vastaan. Vaikea vain tulkita asiaa kun on monesti sanonut, että tykkää että mulla on hedelmällinen lantio, ja silti muistuttaa, että nyt viimeistään mun kannattaisi ruveta liikkumaan säännöllisemmin kun olen jo 30 ja kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen kuulemma kroppa ja kunto romahtaa kuin itsestään ja nuoruuden kroppaa on vaikea ylläpitää. On kuulemma nähnyt ystävistään, että pikku masua ja lihomista on alkanut tapahtua. Hän on itse piiitkä ja tosi solakka, joku sanoisi laiheliiniksi. Ja alkaa lähennellä neljääkymmentä. Mä taas olen lyhyt ja pienikin painonlisäys näkyy helposti. Oon kuullutkin kommenttia, että painoni tuntuu vaihtelevan rajustikin eri päivisin. Toisinaan näytän tosi hoikalta ja toisinaan vähän pyöreämmältä.
Eli kovasti oon miettinyt että onko ukkokullalla huoli siitä että pullakoitusin tulevaisuudessa vai joko se nyt on jo sitä mieltä että liikaa on vaikka itse pidän itseäni normaalivartaloisena. Hänet tuntien toki syynä voi olla sekin että kyseessä nyt vain tosiaankin on ne toiveet että hoitaisin terveyttäni kun mulla on ollu aikalailla kaikennäköistä kremppaa...

Mutta joo, eli miksi sinä silittäisit naisesi lantiota, kuitenkaan kommentoimatta mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu