vuosia kakkonen

Minä rakastuin tähän mieheen hullun lailla avioliittoni loppumetreillä. Lapseni olivat pieniä ja tarhassa ja työni jousti niin että ehdin miestä päivisin viihdyttämään, aina ennen seitsää suuntasi kotiinsa. Puheluita, uskomatonta seksiä, hellyyttä.
Oliskohan näin menty viisi vuotta, miehen vaimo halusi elämän ja erosi miehestä. Ei tiennyt aavisteli ja oli kysellyt kymmeniltä ennustajilta.
Me oloimme seurustella minulla oli keskiviikot ja lau-su ja muilla muut.
Sitten tuli viimeinen niitti oikein raju kusetus netti tuttavuuden kanssa josta kärähti. Nostin helvetillisen metelin ja olisin heittänyt miehen pihalle. Hän sai minut kuitenkin ympäri puhutta, helposti, avoliittoon, yhteiseen kotiin ja sitoutumiseen.

Nyt oltu yhdessä kahdeksantoista vuotta ja taas mennään. Pettää.

Mieheni on ikäisekseen hyvännäköinen menestyvä jne naisia riittää. Lisäksi hän kyllä osaa vietellä ja ihastuttaa.

Eniten muuten otti aivoon että herra käyttää minun hellyttely lauseitani hänelle näihin prisessoihin. Hän ei ennen minua niitä hallinut. Ompahan jotain oppinut.

Niin että turha puhua etteikö pettäjä aina pettäisi. Se on kuin shamppanjaa sen korkin kun avaa ei sitä enää kiinni saa.

Minä katselen vähän aikaa ja päätän sitten mitä teen. Haluan tehdä päätökseni rauhassa, täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Ovimatto en ole enkä sellaiseksi tule. Minulla on rajani joitten rauhaa on pahasti rikottu.

Puran kiukkuani jos siltä tuntuu ja ihan minne tykkään. Ahdistusta en halua yhtään enempää kerätä.

Pettäjät ovat osansa vallineet ihan itse ja saavat mitä ovat tilanneet.

Elikkäs kyllä se elämäkin opettaa hiljaa kulkemaan ja maksamaankin pistää.
5393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ollut kyllä uskomattoman sinisilmäinen! Siis kaikkeen sitä nainen ryhtyykin..! Olet siis kaiken aikaa jakanut miehen ensin hänen vaimonsa ja sitten lukuisien muiden naisten kanssa? Miksi?
Sanot, ettet ole ovimatto eikä sinusta sellaista tule - sorry, mutta koko ajan olet ollut: täysin miehen hyväksi käyttämä. Ei ihminen, joka toista rakastaa, sähellä koko aikaa muiden kanssa!

Äänestä
  • ei oo AP:llakaan puhtaita jauhoja pussissaan, ei vissiin ole yhtään kiva maistaa vähän omaa lääkettään?

    miehen mielestä hän on varmaan säheltänyt kokoajan "avioliiton loppumetreillä"

    Äänestä

Voimia sinulle! Hienoa että suhtaudut asiaan kypsästi ja miettimällä rauhassa mitä haluat. Monet naiset nostavat tuossa vaiheessa vvain hirveän sodan pystyyn miettimättä mitä oikeasti edes haluaa. Elämä jatkuu, usko pois. :) Olet vahva nainen ja pärjäät kyllä vaikka lähtisit.

Äänestä
  • Tuli vaan mieleen, että n.s tapapettäjät käyttävät tarkoituksella samoja hellittelynimiä yms, ettei vaan mene pasmat sekaisin.
    Kaksi kertaa kakkosena ollessa sain esim. vaimolleen lähettämän tekstarin. Ihan samanlaisesti alkoi ja loppui, hellittelynimet oli samoja (ja perkele vielä mun sanomia agrh!).
    Vahingossa laittoi, kun on niin vain minulle tottunut pistään niin usein,heh,heh.
    No, juttu oli jo loppusuoralla miehelle kotin suloisesti, muistaahan minut varmasti maailman tappiin asti :D

    Äänestä

  • Nyt naurattaa kirjoitti:

    Tuli vaan mieleen, että n.s tapapettäjät käyttävät tarkoituksella samoja hellittelynimiä yms, ettei vaan mene pasmat sekaisin.
    Kaksi kertaa kakkosena ollessa sain esim. vaimolleen lähettämän tekstarin. Ihan samanlaisesti alkoi ja loppui, hellittelynimet oli samoja (ja perkele vielä mun sanomia agrh!).
    Vahingossa laittoi, kun on niin vain minulle tottunut pistään niin usein,heh,heh.
    No, juttu oli jo loppusuoralla miehelle kotin suloisesti, muistaahan minut varmasti maailman tappiin asti :D

    Ei ollut kyse hellitelly nimistä vaan muista näteistä sanoista ;(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainahan on maksettav kirjoitti:

Minä rakastuin tähän mieheen hullun lailla avioliittoni loppumetreillä. Lapseni olivat pieniä ja tarhassa ja työni jousti niin että ehdin miestä päivisin viihdyttämään, aina ennen seitsää suuntasi kotiinsa. Puheluita, uskomatonta seksiä, hellyyttä.
Oliskohan näin menty viisi vuotta, miehen vaimo halusi elämän ja erosi miehestä. Ei tiennyt aavisteli ja oli kysellyt kymmeniltä ennustajilta.
Me oloimme seurustella minulla oli keskiviikot ja lau-su ja muilla muut.
Sitten tuli viimeinen niitti oikein raju kusetus netti tuttavuuden kanssa josta kärähti. Nostin helvetillisen metelin ja olisin heittänyt miehen pihalle. Hän sai minut kuitenkin ympäri puhutta, helposti, avoliittoon, yhteiseen kotiin ja sitoutumiseen.

Nyt oltu yhdessä kahdeksantoista vuotta ja taas mennään. Pettää.

Mieheni on ikäisekseen hyvännäköinen menestyvä jne naisia riittää. Lisäksi hän kyllä osaa vietellä ja ihastuttaa.

Eniten muuten otti aivoon että herra käyttää minun hellyttely lauseitani hänelle näihin prisessoihin. Hän ei ennen minua niitä hallinut. Ompahan jotain oppinut.

Niin että turha puhua etteikö pettäjä aina pettäisi. Se on kuin shamppanjaa sen korkin kun avaa ei sitä enää kiinni saa.

Minä katselen vähän aikaa ja päätän sitten mitä teen. Haluan tehdä päätökseni rauhassa, täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Ovimatto en ole enkä sellaiseksi tule. Minulla on rajani joitten rauhaa on pahasti rikottu.

Puran kiukkuani jos siltä tuntuu ja ihan minne tykkään. Ahdistusta en halua yhtään enempää kerätä.

Pettäjät ovat osansa vallineet ihan itse ja saavat mitä ovat tilanneet.

Elikkäs kyllä se elämäkin opettaa hiljaa kulkemaan ja maksamaankin pistää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu