Pitkän parisuhteen / avioliiton jälkeen on päädytty eroon vuosi sitten. Asutaan exän kanssa samassa kaupunginosassa vajaan kilometrin etäisyydellä toisistamme. Lapsi on yhteishuoltajuudessa.
Kummallakaan ei ole ollut tänä aikana varsinaisia suhteita ja oikeastaan ex-mies tahtoisi jatkaa ex-vaimonsa kanssa, eikä ole oikein päästänyt hänestä irti.
Nainen alkaa tapailla uutta miestä ja tämä uusi mies tulee naisen kotiin kylään sekä yöksi. – Murkkuikäinen lapsi ei tahdo olla kotona yötä yhtä aikaa tämän tuntemattoman kanssa, vaan omasta tahdostaan menee isälleen yöksi, vaikka muuten viihtyy hyvin kotona eli on kotiutunut äidin luokse.
Miten olette hoitaneet lasten kanssa keskustelemisen tästä aiheesta ja koska tai missä vaiheessa olette kertoneet exälle, että teillä on nyt uusi seurustelukumppani, vai oletteko kertoneet lainkaan eli onko tieto kulkenut vain lasten tai naapureiden välityksellä ? Mies, millä tavalla haluaisit kuulla ex-vaimon uudesta miehestä, jos tilanne kuitenkin pakosti jossakin vaiheessa tulee eteen ?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannatan avointa toimintaa niin lasten kuin exänkin kanssa, kertoa ettei suhde heihin muutu miksikään, vaikka uusi ihminen tulee kuvioihin.
Voisi kertoa, sitten kun uuden kaverin kanssa tilanne selkiytynyt, sitä ennen jotain ennakkoon vihjailla, vähän niinkuin valmistella, varsinkin jos exä ei ole vielä kunnolla ole päässyt irti.
kohdalla mä en näe mitään syytä erityiseen tiedotuskampanjaan - paitsi jos ollaan muuttamassa yhteen. Toki jos hän asiasta kysyy niin ei mitään syytä asian kieltoonkaan ole. Mut minusta existä huolehditaan aivan liikaa - puolin ja toisin.
Lapset ovat toinen asia. Lapsille on hyvä kertoa ja heitä kuunnella, mut viime kädessä asia ei ole edes lasten päätettävissä. Pahimmillaan lapset eivät suostu edes asumaan samassa talossa uuden kanssa - varsinkin jos ex avittaa omilla mielipiteillään - mut mä kannatan oman pään pitämistä. Lasten reagoinnista on toki hyvä puhua exän kanssa, mut mitä isomman numeron tekee sitä isompi numero tulee. Sanotaanko et just suihkusta tullessa ei ole ehkä paras aika tavata toisen lapset ekan kerran - tai lasten kuulla asiasta.
Miten - lapset kertoo joka tapauksessa ja se riittää aluksi. Minun tehtäväni ymmärtää lapsia ja pyrkiä selittämään omalta puoleltani asiaa - ja selitys ei ole et se huora äitinne löysi jonkun vittumaisen äijän.
Avoimuus on hyväksi jos toimii, mut ei uudet oikeastaan ole exien asia.
"Mies, millä tavalla haluaisit kuulla ex-vaimon uudesta miehestä, jos tilanne kuitenkin pakosti jossakin vaiheessa tulee eteen ?"
... mieluiten ehkä niin, että naisen itsensä kertomana, mieluummin "vapaaehtoisesti vinkaten etukäteen" kuin sitten jälkijunassa kun tieto on jo saatu muuta kautta. Eihän tuollaiset tavallaan exälle kuulu, mutta kuitenkin minusta kuuluu jos lapsi siinä välissä pyörii. Lapsen tehtävä ei ole toimia välikätenä aikuisten viestinvaihdolle.
joten piä mulkunhimos aisoissa.
Tossa se exä ole ongelma vaan se että väkisin tuot tuntematonta ihmistä teille niin että lapsi joutuu lähteen omasta kodistaan karkuun.
ex-kumpanille pätkän vertaa. Eikä itseäni kiinnosta exän uudet deitailut.
Lapsi tosin saattaa olla mustasukkainen uuden seurustelun aloittaneesta isästä/äidistä.