Kuinka luottamus palautetaan? Molemmilla on siihen halua.
Kumpikaan ei ole pettänyt, mutta molemmat on toiminut tuplasti väärin. Itse en suhteemme alussa uskaltanut kullalle kertoa, että soittelin/viestittelin muutaman kerran aiemman suhteeni kanssa. Jotenkin minulla oli "velvollisuuden tunne" pitää häneen yhteyttä, kun hän sitä toivoi. Tiedän nyt, ei ollut velvollisuutta. Jotenkin vain ihminen yrittää turhaan miellyttää kaikkia. Se ei onnistu...
No, siis salasin asian. Mies oli silloin epäillyt ja tutkinut kännykkääni muutaman kerran. Väärin toimittu. Mutta hän sai tietää totuuden, tosin ei koskaan kertonut sitä minulle.
Lopetin itse yhteydenpidon, kun koin se vääräksi. On ollut helppo elää sen jälkeen. Ajan kanssa minusta tuli itsestäni epäluuloinen mieheni exän suhteen. He pitävät jonkin verran yhteyttä, kun on yhteinen lapsi, se on tieytysti ok. (Minullakin on muuten lapsi entuudestaan, joten ymmärrän tilanteen hyvin.) Tämä exä on kuitenkin ollut suunnattoman hankala ja ilkeä, sekä minua että miestä koskaan. Jostain mies pahoittuneen mielensä jälkeen kuitenkin löysi aina ymmärrystä tuota naista kohtaan, vaikka hän kuinka loukkasi...
Nainen on ollut minusta hyvin mustasukkainen ja katkera. Oma epävarmuuteni sai minut pelokkaaksi, kun meille alkoi kultani kanssa tulemaan kovasti riitoja. Oli paha mieli, taatusti molemmilla, kun tappelimme milloin mistäkin. Sovittiin, suukoteltiin, päätettiin ettei enää samanlaista... ja sitten taas tapeltiin! Tuntui että miehellä oli minua kohtaan jotain vihaa, jota en ymmärtänyt. Minullakin kasvoi koko ajan kiukku ja epäluulo häntä kohtaan.
Olimme puhuneet, että hän ei koskaan kerro exälleen mistään meidän asioista. Mies oli samaa mieltä, koska "omaa pesää ei liata" hän sanoi. Erään riidan jälkeen hän puhui lasten asiosta ym, exän kanssa puhelimessa melko pitkään. Sen jälkeen hän näpytteli tekstaria, vaikka kuinka pyysin että tulisi jo viereeni sopimaan ja puhumaan. Hän kuulema viestitteli jollekin kaverille ensin...
No, sovimme. En kuitenkaan luottanut... luin hänen viestit kun mies meni suihkuun. Hän oli poistanut lähettämänsä viestin, mutta exän vastaus oli tallella. Mies oli kertonut exälleen, että meillä on riitoja! Siis sille samalle exälle, josta olin kertonut olevani niin epävarma...;(
Tunnustin tekoni. Keskustelun aikana mies kertoi siitä, mitä hän oli tehnyt jo aikaa sitten, eli että itsekin olin jäänyt kiinni puhelu/viesti valheista. Hmm...
Aluksi mies ei tuntunut tajuavan, miten syvästi hän minua loukkasi. Puolusteli tekoaan ja syytti minua. Minäkin selittelin omaa toimintaani ja syytin miestä. Hiljalleen aloimme kuitenkin nähdä toisen puolen asiasta... Pyysimme anteeksi.
Kerroin että en ole aikoihin enää mitään puheluita tai muutakaan salaillut. Laitoin jopa viestillä kullalleni mailini ym. salasanat, sen osoituksena että hän voi minuun luottaa. Sanoin että tietysti toivon, että hänen ei koskaan tarvitse mennä lukemaan, mutta että hänestä tuntuisi, että hän voisi. Itse taas toivoin, että hän tekisi exälle selväksi, että hän rakastaa minua, vaikka joku riita olikin... Korjaisi vahingot.
Olemme molemmat valtavan pahoillamme teoistamme. Häpeissämme. Samalla valtavan pettyneitä toisiimme. Rakkautta on rajaton määrä! En osaa selittää sitä tunnetta, mikä tulee näin aikuisilla ihmisillä toisen katseesta, kosketuksesta, äänestä. Yhteiset haaveet, unelmat ja arjen huumori. Olemme hyvä pari, loistava pari, joka on pilannut ihan liikaa epävarmuudella.
Mistä luottamuspula johtuu... Olemme molemmat elämässä tottuneet siihen, että aina tulee turpiin. Ehkä emme osaa odottaa ihmisiltä hyvää. Surullista. Luonteemme ovat hyvin samanlaiset, vähän jääriä ja "oikeassa", mutta niin tavallisen pienistä asioista onnellisia.
En halua koskaan luopua siitä kauneudesta, mitä sekä rakkautemme että ihan käytännön asiatkin suhteessamme on. Ilman luottamusta ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Mitä siis voimme tehdä, että opimme luottamaan toisiimme? Tämä pelokas olotila ahdistaa.
Kumpikaan ei ole pettänyt, mutta molemmat on toiminut tuplasti väärin. Itse en suhteemme alussa uskaltanut kullalle kertoa, että soittelin/viestittelin muutaman kerran aiemman suhteeni kanssa. Jotenkin minulla oli "velvollisuuden tunne" pitää häneen yhteyttä, kun hän sitä toivoi. Tiedän nyt, ei ollut velvollisuutta. Jotenkin vain ihminen yrittää turhaan miellyttää kaikkia. Se ei onnistu...
No, siis salasin asian. Mies oli silloin epäillyt ja tutkinut kännykkääni muutaman kerran. Väärin toimittu. Mutta hän sai tietää totuuden, tosin ei koskaan kertonut sitä minulle.
Lopetin itse yhteydenpidon, kun koin se vääräksi. On ollut helppo elää sen jälkeen. Ajan kanssa minusta tuli itsestäni epäluuloinen mieheni exän suhteen. He pitävät jonkin verran yhteyttä, kun on yhteinen lapsi, se on tieytysti ok. (Minullakin on muuten lapsi entuudestaan, joten ymmärrän tilanteen hyvin.) Tämä exä on kuitenkin ollut suunnattoman hankala ja ilkeä, sekä minua että miestä koskaan. Jostain mies pahoittuneen mielensä jälkeen kuitenkin löysi aina ymmärrystä tuota naista kohtaan, vaikka hän kuinka loukkasi...
Nainen on ollut minusta hyvin mustasukkainen ja katkera. Oma epävarmuuteni sai minut pelokkaaksi, kun meille alkoi kultani kanssa tulemaan kovasti riitoja. Oli paha mieli, taatusti molemmilla, kun tappelimme milloin mistäkin. Sovittiin, suukoteltiin, päätettiin ettei enää samanlaista... ja sitten taas tapeltiin! Tuntui että miehellä oli minua kohtaan jotain vihaa, jota en ymmärtänyt. Minullakin kasvoi koko ajan kiukku ja epäluulo häntä kohtaan.
Olimme puhuneet, että hän ei koskaan kerro exälleen mistään meidän asioista. Mies oli samaa mieltä, koska "omaa pesää ei liata" hän sanoi. Erään riidan jälkeen hän puhui lasten asiosta ym, exän kanssa puhelimessa melko pitkään. Sen jälkeen hän näpytteli tekstaria, vaikka kuinka pyysin että tulisi jo viereeni sopimaan ja puhumaan. Hän kuulema viestitteli jollekin kaverille ensin...
No, sovimme. En kuitenkaan luottanut... luin hänen viestit kun mies meni suihkuun. Hän oli poistanut lähettämänsä viestin, mutta exän vastaus oli tallella. Mies oli kertonut exälleen, että meillä on riitoja! Siis sille samalle exälle, josta olin kertonut olevani niin epävarma...;(
Tunnustin tekoni. Keskustelun aikana mies kertoi siitä, mitä hän oli tehnyt jo aikaa sitten, eli että itsekin olin jäänyt kiinni puhelu/viesti valheista. Hmm...
Aluksi mies ei tuntunut tajuavan, miten syvästi hän minua loukkasi. Puolusteli tekoaan ja syytti minua. Minäkin selittelin omaa toimintaani ja syytin miestä. Hiljalleen aloimme kuitenkin nähdä toisen puolen asiasta... Pyysimme anteeksi.
Kerroin että en ole aikoihin enää mitään puheluita tai muutakaan salaillut. Laitoin jopa viestillä kullalleni mailini ym. salasanat, sen osoituksena että hän voi minuun luottaa. Sanoin että tietysti toivon, että hänen ei koskaan tarvitse mennä lukemaan, mutta että hänestä tuntuisi, että hän voisi. Itse taas toivoin, että hän tekisi exälle selväksi, että hän rakastaa minua, vaikka joku riita olikin... Korjaisi vahingot.
Olemme molemmat valtavan pahoillamme teoistamme. Häpeissämme. Samalla valtavan pettyneitä toisiimme. Rakkautta on rajaton määrä! En osaa selittää sitä tunnetta, mikä tulee näin aikuisilla ihmisillä toisen katseesta, kosketuksesta, äänestä. Yhteiset haaveet, unelmat ja arjen huumori. Olemme hyvä pari, loistava pari, joka on pilannut ihan liikaa epävarmuudella.
Mistä luottamuspula johtuu... Olemme molemmat elämässä tottuneet siihen, että aina tulee turpiin. Ehkä emme osaa odottaa ihmisiltä hyvää. Surullista. Luonteemme ovat hyvin samanlaiset, vähän jääriä ja "oikeassa", mutta niin tavallisen pienistä asioista onnellisia.
En halua koskaan luopua siitä kauneudesta, mitä sekä rakkautemme että ihan käytännön asiatkin suhteessamme on. Ilman luottamusta ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Mitä siis voimme tehdä, että opimme luottamaan toisiimme? Tämä pelokas olotila ahdistaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No woi herra siunaa ja varjele tätä tyhjän pyöritystä ! Jos haluaa luottaa, niin luottaa. Jos taas ei, niin ei luota. Mikä tässä yksinkertaisessa asiassa on monimutkaista ?
"Jos haluaa luottaa, niin luottaa. Jos taas ei, niin ei luota" Onko sellasta asiaa tullu mieleen että vaikka kuinka haluaisi toiseen luottaa ja uskoa, toisen teot saattaa sitä epäluottamusta kylvää niinkuin äskeisessä stoorissa varmaan käynyt!?!?!
Jos "viestittely aikaisempien suhteitten kanssa" aiheuttaa uskomis- ja luottamispulaa, on parempi elää ilman suhteita. Sillä lailla voi kokeilla, luottaako edes itseensä. "Stoori" ei ainakaan tule järkevän ihmisen päästä: epäluottamus, epävarmuus, häpeä, pahoittelut ... H-i mitä potaskaa.
Ja sitten: "Rakkautta on rajaton määrä." - Sanoisin, että ristiriitaa on rajaton määrä eivätkä ne selviä muuta kuin järkeilemällä pää selväksi turhasta tunnelmamössöstä ja elämällä ilman negatiivisia hapatuksia. Onni on ihmisen omassa taskussa, ei missään muualla.