Minä ja mieheni olemme avioliitossa ja me ollaan kahdestaan.Äitini asuu yli 100km:n päässä ja muutaman kerran vuodessa käydään äitini luona kyläilemässä.Mutta se harmittaa kun äitini määrää että meidän pitäisi tulla silloin käymään kun hän käskee,me taas halutaan käydä silloin kun meistä tuntuu kivalta lähteä käymään äitini luona.Meillä ei ole omaa autoa ja me joudutaan käyttämään yleisiä kulkuneuvoja ja sitten kun on välillä rahallisesti tiukkaa niin ei ole varaa matkustella ja olen yrittänyt sanoa omalle äidilleni että nyt ei ole oikein varaa lähteä matkustelemaan niin äitini ei sitä ymmärrä,vaikka sanoo että meillä ei ole oikein nyt rahaa. Kun me ollaan perhe niin tuntuu siltä että äiti yrittää määrätä meidän elämäämme ja hän ei anna elää meidän omaa elämäämme ja hän sekaantuu muihin meidän asioihin kuten esimerkikisi siivoamiseen.Minä ja mieheni ollaan puhuttu tästä ja kyllä sitä mies ihmettelee anopin määräämistä ja puuttumista meidän elämäämme.
Haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne teiltä jotka olette anoppeja,mitä pitäisi tehdä?Ottakaa muutkin kantaa jos teillä on kokemusta.
Haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne teiltä jotka olette anoppeja,mitä pitäisi tehdä?Ottakaa muutkin kantaa jos teillä on kokemusta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asiallahan on monta puolta. Asuukohan äitisi yksin ja oletko viimeinen pesästä lähtenyt.
Haluaakohan äitisi ilahduttaa teitä hyvällä ruualla esim. pääsiäisenä ja siksi "käskee " teitä tulemaan.
Yritä tehdä selväksi jo viikkoja aikaisemmin, milloin olette tulossa, niin äitinne pystyy suunnittelemaan oman elämänsä.
Minun äitini oli mestari jopa syyllistämään: minä täällä sitten aivan yksin jne. ja niin oli minunkin pyhänseutu pilalla. Kasvoin irti tästä vasta lapsieni synnyttyä, huomasin, että jos vietämmä kaikki pyhät ja lomat äitini luona, meille ei perheenä keräänny oman kodin perinteitä ja kaiken uhallakin pahoitin äitini mielen, toki pyysin häntä meille, mutta kun se ei kuulemma ollut sama juttu. Loppujen lopuksi olen hyvin tyytyväinen ratkaisuuni ja välit äitini kanssa on kunnossa. Äidiltäsi voi vaatia pitkänkin aikaa prosessin hyväksymiseen, mutta toivottavasti pikkuhiljaa.
Minun äitini ei asu yksin vaan minun isäni elää ja he ovat yhdessä ja yksi minun veljistäni asuu vielä vanhempieni kanssa. Myös minun äitini syyllistää minua jos ei mennä sinne ja myös äitini syyllistää minua raha-asioissa että kun sanoo äidilleni,ettei nyt ole varaa matkustella,niin hän ei sitä ymmärrä ja minulle tulee siitä syyllisyys. Minä aion nyt olla itsekäs ja haluan elää omaa elämääni ja haluan mennä sitten käymään vanhempieni luona myöhemmin.Äitini ei kunnioita minua ja miestäni että meillä olisi omaa elämää ja elää omaa elämää.
Vähän samansuuntaisia juttuja olen minäkin kokenut - minun anoppi yrittää puuttua mieheni ja lasten asioihin liikaa. Hän ei ymmärrä, että hän ei ole meidän perhettä ja hänen poikansa ovat lentäneet kotoaan pois jo ajat sitten. Hän ja appi ovat vain heidän perheestä jäljellä; heitä on taas vain kaksi. Anopin olisi syytä mennä elämässä eteenpäin, mutta hän on jämähtänyt tähän meidän asioihin puuttumiseen ja tarkkaan seurantaan tyyliin; mitä, missä, milloin, kuka, mitä, hä, kenen kanssa jne.?
Minua ei edes huvita mennä käymään anoppilassa - sen anoppi appikin ovat saaneet aikaan omalla käytöksellään.
Sama juttu, että anoppilaan pitäisi mennä aina, kun on: isänpäivä, äitienpäivä, pääsiäinen, joulu, uusi vuosi, juhannus ja heidän nimpparit synttärit ja anoppi olettaa myös, että lastenlasten merkkipäivinä!(Mummo laittaa herkkua.) Apua sanon minä. Kohta lähdemme oman äitini luo näinä päivinä 200 km päähän, jokohan sitten anoppi tajuaisi, ettei hänen holhous kiinnosta. Anoppi kun ei ymmärrä sitä, että haluamme olla pyhiä keskenämme!
Kirjoitin omista kokemuksistani nimimerkilläni aiemmin, vaikka vähän erilaisista vaikeuksista.
Ei kysymys ole kunnioituksesta, vaan rakkaudesta.
Äitisi ei halua päästää sinua vielä omilleen tai haluaa kontrolloida, että sinulla on kaikki hyvin.
Se on omanlaistaan rakkautta, mutta sinun tehtäväsi on elää omaa elämääsi siten, että olet onnellinen. Älä tee sitä tiuskimalla, vaan aikuisen ihmisen rauhallisuudeella ilmoitat, että onneksi olette kasvattaneet meistä ihmisiä, jotka haluavat tulla toimeen omillaan ja nyt ei rahaa ole matkustamiseen, voit vielä lisätä, että kunnioitat ja rakastat vanhempiasi, mutta rahatilanne on sellainen, ettei matkustamiseen ole varaa ja haluatte tulla toimeen ihan itseksenne. Voisit jutella myös isäsi kanssa, hän ehkä voi vaikuttaa tilanteeseen. Ole itsekäs oikealla tavalla!
Tuopas see...
Miksi annatte määräillä. ei mitään asiaa kotiinne jos puheet ei mene perille. eiks niin...
hankkikoon oman elämän
Ei noin voi ajatella.
Keskustelemalla tälläinen "pieni" murhe saadaan pois päiväjärjestyksestä.
Elämässä on paljon pahempia asioita jotka tarvitsevat energiaa riitelyyn.
Kyllä se niin on että se aina määrää tuloajan joka vieraat vastaan ottaa. Turha edes keskustella asiasta, jos poikani olisi tulossa perheensä kanssa luokseni juuri silloin, kun minulle ei sovi.
...1) kun sinulle sopii, sinä haluat, että poikasi perheen _on tultava_? vai
...2) he tulevat silloin, kun _molemmille osapuolille_ sopii yhtä aikaa.
Tottakai lasten on oltava tottelevaisia.