Kun näitä juttuja lukee, alkaa oikein miettiä, mihin on hävinnyt terve järki. Yritetään vain epätoivoisesti laihduttaa ja miettimättä asiaa eteenpäin. Kun vain kilot äkkiä putoaa vaikka vain hetkeksi, se riittää.
On glykeemistä indeksiä, Painonvartjoita, atkinsia ja jos vaikka mitä.
Yksi kieltää perunan, toinen riisin ja makaronin (joka sekin on ristitty uudellen ja on pastaa) ja parhaat (ai pahimmat) käskevät jopa rajoittaa kasvisten ja vihannesten määrää. Mutta mihin on hukkunut se järki?
Johan siinä menee "pieni ihminen" ihan sekaisin, kun ei saisi syödä mitään, kun kaikki lihottaa tai on muuten vain epäterveellistä tai epätrendikästä. Ja kuitenkin elimistö toimii ihan samoin kuin ennen vanhaankin!
Eikö tule mieleen,että jos vain syö vähän kevyemmin esim. lisäämällä ruokavalioon kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, ja pienentämällä sitä raskaamman ruoan osuutta laihtuminen on varmaa.
Kieltämisen tie ei johda mihinkään. Pitää sallia itselleen kaikenlaista ruokaa. Myös herkkuja oikein herkullisina eikä yrittää niistäkin tehdä kevytversioita, jolloin ne eivät maistu miltään.
Kyllä kunnon kermajäätelö maistuu paremmalle kuin joku rasvaton jäädyke, jota saisi ehkä syödä enemmän, mutta on opittava nauttimaan niistä herkuista ja se taas ei tarkoita sitä, että niitä saisi ahmia vatsan täydeltä.
Monet kyllä tuntuvat "laihduttavan" vain siksi, että se on trendikästä. Eikä mene kovin monta vuotta, kun he eivät enää olekaan niin trendikkäitä, kun ovat tuon muodikkaan harrastuksensa vuoksi pulskistuneet.
Siis miettikää asioita, älkää uskoko kaikkea, mitä luette.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mitä vaan voi kohtuudella syödä, jos sen sitten kuluttaa.Mä tuppaan nykysin syömään enemmän kuin tarvis-satsaan:( ja se on tosiaan alkanut näkyä,etenkin kun nyrjäytin nilkkani ja se on vielä aika arka ja en paljoa sillä lenkkeile...
Eipä ollut painopulmia kun söin normaalisti ja vähän liikuinkin(vain ns.hyötyliikunta)
Tuli syötyä aamupala,päivällinen...töitten jälkeen jotain,parin kilsan matkat kävelin tai pyöräilin...nyt autolla tai bussilla...Aamupalaa en nyt syö,mut sit ahdankin kuin vähäpäinen päivällä...töitten jälkeen taas ruokaa...ja illalla lisää...ja liikunta nollassa-että ottaa päähän et olen laskenut itseni tälle linjalle!!!
V...tuttaa oma peilikuva!!20kg ylimääräistä,tai ainakin reilu 10kg...olen 167/75...vuosikaudet paino oli alta 60,vaikka 2 muksuakin on...painavimmillani raskauden aikana olin 69kg!Ja nyt...:( ja vika vauvan saannista on jo yli 10v.
Eli mun resepti ois,vähemmän ruokaa,säännölliset ruokailut,LIIKUNTAA edes hyötysellaista!!!