Moi, Haluaisin näkökantoja ja pointteja seuraavaan:
On tiedossa luokkakokous. Peruskoulun päättymisestä on kulunut 5 vuotta ja nyt sain kutsun luokkakokoukseen. Tarkotus pitää rannalla hauskaa, sanounoen, juoden jne. Ongelmani on ihmissuhteet. Luokkakokoukseen on tulossa muutama sellainen tyyppi joihin oon välit katkassu tietyistä syistä. Nä tyypit oli ennen mun tosi hyviä kavereita, nyt ei olla oltu yhteydessä eikä nähty vuoteen. sitä ennen pari vuotta jo meni huonosti. Haluaisin tosi kovasti mennä tonne miitinkiin niiden kaikkien muiden takia ja etenkin itseni takia. Se vois olla hauskaa. Epäilyttää ja pelottaa vaan noiden muutaman vanhan ystävän kohtaaminen ja näkeminen joihin on katkassu välit. Mitä kaikki musta ajattelee, mitä kukakin tietää, mitä kenellekin on kerrottu, onko kerrottu mitään jne...Ensin ajattelin etten mee koko luokkakokoukseen, helpompi niin. Ei tarvii kohdata noita tyyppejä. Sit ajattelin et täytyy olla vahva ja rohkea ja mennä vaan. Nekin menee! Eikä anna MUN läsnäolon tai poissaolon vaikuttaa siihen/estää sitä. Sydän sanoo et pitäis mennä välittämättä niistä, olla rohkea ja nauttia siitä et kuuluu tohon porukkaan ja on kutsuttu sinne. Itsesuojeluvaisto taas sanoo ettei kannata mennä, siit tulee vaan paha mieli ja muistot kumpuu esiin vaikka niitä on yrittäny tukahduttaa yli vuoden. Pitäis säästää itseä ikäviltä tunteilta....En tosiaan tiedä! Auttakaa? jotain pointteja tai mielipiteitä?
Kiitos kamalasti!
On tiedossa luokkakokous. Peruskoulun päättymisestä on kulunut 5 vuotta ja nyt sain kutsun luokkakokoukseen. Tarkotus pitää rannalla hauskaa, sanounoen, juoden jne. Ongelmani on ihmissuhteet. Luokkakokoukseen on tulossa muutama sellainen tyyppi joihin oon välit katkassu tietyistä syistä. Nä tyypit oli ennen mun tosi hyviä kavereita, nyt ei olla oltu yhteydessä eikä nähty vuoteen. sitä ennen pari vuotta jo meni huonosti. Haluaisin tosi kovasti mennä tonne miitinkiin niiden kaikkien muiden takia ja etenkin itseni takia. Se vois olla hauskaa. Epäilyttää ja pelottaa vaan noiden muutaman vanhan ystävän kohtaaminen ja näkeminen joihin on katkassu välit. Mitä kaikki musta ajattelee, mitä kukakin tietää, mitä kenellekin on kerrottu, onko kerrottu mitään jne...Ensin ajattelin etten mee koko luokkakokoukseen, helpompi niin. Ei tarvii kohdata noita tyyppejä. Sit ajattelin et täytyy olla vahva ja rohkea ja mennä vaan. Nekin menee! Eikä anna MUN läsnäolon tai poissaolon vaikuttaa siihen/estää sitä. Sydän sanoo et pitäis mennä välittämättä niistä, olla rohkea ja nauttia siitä et kuuluu tohon porukkaan ja on kutsuttu sinne. Itsesuojeluvaisto taas sanoo ettei kannata mennä, siit tulee vaan paha mieli ja muistot kumpuu esiin vaikka niitä on yrittäny tukahduttaa yli vuoden. Pitäis säästää itseä ikäviltä tunteilta....En tosiaan tiedä! Auttakaa? jotain pointteja tai mielipiteitä?
Kiitos kamalasti!
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaan.... mene ihmeessä. Mitä sinä siitä mitä ne muutamat ajattelevat. Jos et mene niin annat käytökselläsi aihetta huhupuheille. Älä anna peloillesi valtaa. Kunhan pysyt tyynenä etkä lähde samalle linjalle niitten kanssa jotka yrittävät mustamaalata sinua tms... niin kaikki menee hyvin. Pysy heidän yläpuolella asiassa, eli ole sinä se viisaampi. Mistä tiedät ylipäätään onko ne tulossa? Varmasti tuntuu pahalta ja ahdistavalta mutta jos et mene niin annat niille keihin olet välisi katkaissut ns. erävoiton ja sittenhän niillä vasta onkin hauskaa. Ja jos menet niin osoitat etteivät he ole sinua nujertaneet.
Ja tiedoksi, harvemmin ylipäätään peruskoulun aikaiset kaverisuhteet pysyvät.... loppuaikaiset ystävyydet yleensä syntyvät siinä ylä-asteen loppupuolella, lukion, amiksen ym. aikana joten älä sitä stressaa.
Mene ja pidä hauskaa, onhan siellä enemmistö keiden kanssa tulet toimeen . Stemppiä!
Itse en menisi vaikka kutsun saisinkin, tosin ei kukaan minua kutsuisikaan koska koko kouluaikani koko luokka oli minua kiusaamassa, ja ne jotka järjestäisivät tällaista juhlaa, eivät muista minua, koska syrjäydyin enkä lähtenyt porukoihin, koska olin yleisesti vihattu henkilö. Kun luokkamme siirtyi yläasteelle ja osa hieman järkevöityi, ihastuin yhteen luokkamme tytöistä. Minulla kuitenkin terveys oli mennyt ja tyttö ei ollut kiinnostunut minusta, joten en viitsi/halua mennä kääntämään itse veistä omassa haavassani...
Tuossa ylempänä olikin tosi hyviä ajatuksia, kiitos siitä!
Vielä? anyone? Kokemuksia/ajatuksia?
riippuu siitä, onko sulla jotakin syyllisyyttä asioiden suhteen. Jos sä koet jotakin syyllisyyttä, niin silloin voi tuntua, että ei ehkä haluaisi lähteä. Toisaalta jos sä olet tehnyt parhaasi silloin niissä olosuhteissa ja niissä tilanteissa, sulla ei ole mitään hidastetta mennä mihinkään, vaikka nykyään voisitkin tehdä toisin. Miten sä olet hyväksynyt eletyn elämän ja ne virheet, mitä silloin on ollut?
Toisaalta jokainen tietysti muistaa asiat omalta kannaltaan, joten voi olla, ettet sä niistä luokkatovereista ole edes mikään suuri juttu kaiken keskellä. Kun siellä on ne parikymmentä muutakin ihmistä ja niillä ne omat asiansa. Ei sun jutut siellä korostu, oli ne mitä hyvänsä.
Ja jotenkin sä voit lähteä siitä, että sun suhteet jokaiseen on sun ja heidän välisiä asioita. Ei niin, että siinä välissä olis jotain muiden juttuja tai kertomuksia. Niin, että kun sä tiedät, että sulla on hyvät välit toisiin ja hyvä tahto, se riittää sulle ja se on se sun juttusi, mitä sä olet heille itse. Sun ei tarvitse huolehtia muiden väleistä ja suhteista. Se on todellista muille, millainen sinä itse olet jollekin, ei se, mitä jonkun toisen näkemys jossakin ihan muualla on. Jos sulla on jotain kränää jonkun kanssa, sähän voit mennä sanoon, että kiva nähdä pitkästä aikaa. Kaikesta huolimatta tuntuu mukavalta ehkä nähdä kuitenkin. Teet vain oman osasi. Ja se helpottaa paljon, kun saa sanottua, että jännitti kyllä nähdä todella paljon, että kun ei ole pitkään aikaan nähnyt ja kaikkea ei tarvitse selitellä. Yleensä siihen saa vastaan, että ei tarvitse yhtään tai että muitakin voi jännittää, monesti se tilanne vaan laukee siihen.
Lisäksi se, että mene vain avoimin mielin. Älä maalaa seinille etukäteen, mutta älä myöskään ihannoi liikaa. Ota se kokemuksena, jota voit vain tarkastella, että jaa näin tällä kertaa. Toisella kertaa ehkä toisin.
Moikkaa iloisesti vanhoja "ystäviäsi", mutta älä suotta tuhlaa heihin energiaasi. Hakeudu niiden muiden seuraan joista pidit, tai sitten niiden joista et erityisemmin pitänyt. Ainaskin itse pidin omaa peruskoulun luokkakokousta ristiretkenä käydä kuittaamassa eräälle, jonka kanssa olin aina kinoissa. Minun oli pakko saada vaihtaa hänen kanssaan muutama sana, jotta.. jotenkin saan sen homman pois.
Pystyin kyllä jälkikäteen ymmrtämään ja ehkä silloin koulussa, että hän oli ihastunut minuun (ööö - ärsyttävää käyttää tuota sanaa vieläkin tässä yhteydessä, koska todella vihasin häntä), mutta luokallani olleet kolme tyttöä onnistuivat muuttamaan sitä niin monta astetta ilkeämpään suuntaan.
Onnistuin hyvin. Juttelimme hyvän tovin pelkästään kaksin ja ne vanhat jutut tuli kuin sovittua. Jutustelu keskeytyi kun uuden kouluni ihastus tuli pokaamaan minua tassilattialle, mistä sainkin kuningataridean karatata hänen matkassaan toiseen paikkaan. Hah, siitähän sai sen viimeisenkin terveiseni ja sinnehän muutkin jäivät :)
Hieman myöhemmin samaan paikkaan saapui eräs toinen tyttö luokaltani. Aika tavalla hämmästyin hänen kertoessa ettei voinut sietää koko luokkaa. Ei olis tullut hänen kohdaltaan mieleenkään. Muutoin en ketään muita edes juuri muistele. Mutta ei minun kohdalla ollutkaan kyse koko kouluiästä, vaan neljästä viimeisestä luokasta.