vhh;ta takana ja paino noussut puoli kiloa :(
Jatkan kuitenkin vielä ja katson jos alkais jossain vaiheessa toinen suunta.
Jatkan kuitenkin vielä ja katson jos alkais jossain vaiheessa toinen suunta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse aloitin hiilareiden rajaamisen vajaa viisi viikkoa sitten. Ekan kahden viikon aikana painoa lähti 4-5 kiloa (josta iso osa lienee vettä). Sitten tuli viikon pysähdys, jonka jälkeen alkoi tasainen pudotus. Nyt pudotussaldo on yhteensä seitsemän kiloa (alkupaino oli 120 kg ja tavoite noin 100, kun pituuttakin on pari metriä).
Syömistä tulee harrastettua riittävästi. Ruokavalio sisältää munakkaita kinkulla ja juustolla, paljon salaattia kanalla, kalalla ja pähkinöillä, herkkujuustoja (kovia ja pehmeitä), rahkaherkkua (kermavaahtoa rahkaa makeutusainetta marjoja) sekä paljon vettä (3-4 litraa per päivä). Punaviinikin maistuu kohtuullisesti aina silloin tällöin.
Hiilarimääriä en ole laskenut, mutta näppituntuma on, että liikutaan noin 20-30 g/pvä tasolla.
että "alku aina hankalaa" Kyllä nyt muutaman viikon jatkan,ellei nyt sitten ihan jatkuvasti nouse puoli kiloa/viikko :) Sitten pitänee harkita takaisin siirtymistä kevyisiin tuotteisiin.
Melko lailla samanlaiset syömiset on minullakin.Tuo kerma-rahka-marjat syön vain ilman makeutusta ja punaviiviä en juo,siitä tulee migreeni.
Vettä juon paljon vähemmän,se on aina ollut se vaikea paikka minulle tuo veden juominen.Juon vettä vain kun janottaa.
Minulla aloitus mitat 158cm ja 69kg.
Hiilareita en minäkään ole laske.Hiilarit tulee lähinnä kasviksista.
Nälkäähän tässä ei ole tarvinnut kärsiä ja olen nyt huomannut ettei enää tee mieli makeaa niinkuin ennen.Voihan se tietty johtua jostain muustakin ettei tee mieli makeaa.Aivan sama mistä johtuu,hyvä vaan kun ei tee mieli.
Alussa tuntui että teki mieli koko ajan jotain syömistä,nyt ei ole enää siitä vaivaa ollenkaan.
Tuntuu että nyt syön vähemmän kun ennen,mutta silti oli paino noussut,sitä hiukka ihmettelen :O
osalla käy niinkuin sinulla, paino ja kolesterolit nousee! Se on fakta, lopeta ja siirry takaisin normiruokailuun.
Kokemusta minullakin.