Koukussa ukkomieheen. Tiedostan että tämä on sekä elämäni paras että pahin asia, joten se riittänee syyksi repiä itsensä irti. Miksi on niin vaikeaa myöntää itselleen kuinka tuhoavaa tämä on, sekä itselleni että miehen avioliitolle ja perheelle? Miten vahvasta naisesta tulikin heikko, joka heitti koko arvomaailmansa roskikseen kun rakastui väärään ihmiseen????
Miten päästä eroon, kun työpaikka on sama ja kemia meidän välillä järkeä vahvempi? Olisi kiva kuulla vastauksia naisilta, jotka ovat onnistuneet lopettamaan ihanan ja intohimoisen, mutta pitkällä tähtäimellä tuhoavan salasuhteen.
Miten päästä eroon, kun työpaikka on sama ja kemia meidän välillä järkeä vahvempi? Olisi kiva kuulla vastauksia naisilta, jotka ovat onnistuneet lopettamaan ihanan ja intohimoisen, mutta pitkällä tähtäimellä tuhoavan salasuhteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En onnistunut lopettamaan alussa vaikka kuinka yritin. Monta kertaa. Mutta mies osasi puhua niin pehmoisia että yritykset irrottua miehestä jäi heikoiksi. Kymmenessä vuodessa suhde kuitenkin hiipui ja tuli kyllästyminen, en jaksanut enää. Mies ei kuitenkaan halunnut lopettaa. Käräytin miehen - ja pääsin irti :)
Sanoisin, että helvetin vaikea on päästä eroon ukkomiehestä. Monta syytä siihen, ja yksi suurin syy on se, että pitävät yhteyttä paremmin kuin vapaat miehet! Kuitenkin olemme yksin suurimman osan aikaa..
Suhde on kestänyt vain puoli vuotta, mutta intensiivisenä koko ajan, mutta tietenkin oma avioliitto on miehelle tärkein. Yritän päästä eroon ja pääsenkin, se on tahdosta kiinni. Aivan turhaa jäädä roikkumaan johonkin ukkomieheen, pakko meidän on löytää oma elämä todennäköisesti yksin..Parempi sekin kuin ukkomies tai vapaa jolla ainakin 3 naista..
koukko on tiukasti kiduksissa jo neljättä vuotta. En minä mitään tällaista hakenut erottuani vähän aikaisemmin. Tuttavuutemme alkoi muissa kuin romanttisissa merkeissä jo paljon aiemmin, sitten keskusteluihin tuli vähitellen erilainen sävy ja vaikkei suhteemme varsinaisesti mikään seksisuhde olekaan, niin vahvan eroottisesti sävyttynyt. Työpaikkanikin on vaihtunut tässä välillä, mutta mies pysyy mukana. Ei ole niitä miehiä, jotka lepertelisivät lemmenlurituksia, vaan puhe on ihmiseltä ihmiselle. Omituista kai... Mutta sanoisin, että mies on kaiken lisäksi paras ystäväni! Onhan minulla monta hyvää kaveria/ystävää, mutta salarakkaalleni voin kertoa aivan kaikki murheeni, mies on todella hyvä kuuntelija.
Vahinko vain, että joku toinen ehti ennen minua.
Kolme vuotta tulee kohta täyteen, rakastan ja vihaan häntä. Monesti olen päässyt eroon mutta kaipuu on kamala. Jotain ihme kemiaa meillä vaan on.
En voi elää ilman häntä, olen yrittänyt mutta se ei vaan onnistu.
Vaimo tiesi minusta, ollaan myös juteltu. Mutta luulee että se on ohi, ei todellakaan ole.
Enkä halua että se on.
Mä tyydyn vielä osaani näin, lapset on pieniä, omistan aikani nyt heille ja silloin kun hänen ja omat lapset ovat kasvaneet isoiksi, me tuomme rakkautemme esille.
Joskus pitää vain mennä sydämen ääntä kuunnellen.
yksi joka pettää itseään. Älytöntä uskottelua aikuinen ihminen muka!!
Sivusta katsojana sanoisin, että tällaisetkin "absoluuttiset totuudet" ihmetyttävät minua... Tuleeko itselle jotenkin turvallisempi olo, kun tällaisen kirjoittaa..?
Minulla on melko suuri kaveripiiri, johon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Ikää alkaa olla jo sen verran, että perheissä on joko lähes aikuisia lapsia tai sitten "toisen kierroksen" pikkukoululaisia. Ilmeisesti jokin "tilastollinen harvinaisuus", että pari kaveriani ovat lopulta päätyneet yhteen salarakkaidensa kanssa - molemmat miehet ovat eronnet vaimoistaan lasten kasvettua isoiksi. Never say never...