Julkinen salaisuus Indiassa. Näet siellä on Jogy,

Joka pystyy voittamaan Benny hinnin taika temput Hypoosinsa alla: Tämä Jogy tuli tällä maaseutu paikkakunnalla tutuksi siitä, ettei hän ole käyttänyt juomanaan tippaakaan nestettä missään muodossa, eikä hän ole syönyt seitsemään kymmeneen vouteen mitään. Indialaiset tutkia kiinnostuivat miehestä, joka on nykyään 83 vuotias. Hän on ollut sikäläisessä sairaalassa tutkimusten alla useita viikkoja ja hän ei ole tänä aikana käyttänyt lainkaan mitään joutavaa eikä mitään ravintoa ja hän on kaikesta huolimatta erittäin hyvässä terveydessä. Tutkiat etsivät häneltä tätä perintötekiää eli Geeniä, joka on tehnyt hänet mahdolliseksi ilmasta tulevan ravinnon käyttäjäksi. Näet Astronaatit tarvitsevat saada haltuunsa tämän tiedon.

Hän itse sanoo olleensa 13 vuotias, kun Jumalatar oli antanut hänelle tämän lahjan. Näet hän on saanut jo eläessään tämän iankaikkisen elämän lahjan. Näinä viikkoina jotka hän on ollut tarkan Camera valvonnan alla. Hänellä ei ole havaittu olleen minkään laista viluukkia missään hän ei ole käynyt toiletissa koko aikana. Tämä tekee tämän Indialaisen Jumalattaren todella tosi Jumalaksi? Busmannihan varmasti tietää kuinka tämä systeemi toimii. Jään odottamaan mielipiteitänne, Ystävyydellä Emil
5148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

n: Näet oikea uskoinen Hindu Jogy on pystynyt elämään 70 vuotta ilman vettä ja ruokaa ja vielä 83 vuoden jälkeen hän on hyvä kuntoinen. Tällä Jogyllä on todella sitä oikeaa uskoa, että hän pystynyt terveelliseen elämään 70 vuoden ajaksi. Ehkä hän elää tällä menolla ikuisesti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ehkä tämä on eräs noita aurinko enerkialla toimivia: Paljon tapahtuu ihmeitä maailmassa. Kaikkeen näkemäänsä ja kuulemaansa pitää aina jättää pieni epäilyn poikanen, koska Maailma vilisee täynnä huijareita.

    Äänestä

  • UPDATE_9013793 kirjoitti:

    Ehkä tämä on eräs noita aurinko enerkialla toimivia: Paljon tapahtuu ihmeitä maailmassa. Kaikkeen näkemäänsä ja kuulemaansa pitää aina jättää pieni epäilyn poikanen, koska Maailma vilisee täynnä huijareita.

    Mikä ihmeen huijari hän voisi olla, koska on välittömässä valvonnassa, hän elää eetteri-ruumiissa, - äärettömän pitkälle itsensä taistellut guru, joka ei elä enään tästä ajasta, vaan hallitsee fysiikkansa täydellisesti.

    Äänestä

  • ajasta pois kirjoitti:

    Mikä ihmeen huijari hän voisi olla, koska on välittömässä valvonnassa, hän elää eetteri-ruumiissa, - äärettömän pitkälle itsensä taistellut guru, joka ei elä enään tästä ajasta, vaan hallitsee fysiikkansa täydellisesti.

    Ihmekös tuo. Onhan niitä kaikenlaisia luonnonoikkuja muutenkin. Mikäs tuossa niin kummallista jos kaksi viikkoa (aika jona hän oli valvonnassa) on syömättä ja juomatta. Selviäväthän karhutkin yli kokonaisen talven.

    Vastikään oli juttu eräästä 17 vuotiaasta, joka ei ollut vahnentunut ruumiiltan senjälkeen kun oli vauva. Mikähän "eetteri-ruumis" hänellä mahtaa olla?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ajasta pois kirjoitti:

    Mikä ihmeen huijari hän voisi olla, koska on välittömässä valvonnassa, hän elää eetteri-ruumiissa, - äärettömän pitkälle itsensä taistellut guru, joka ei elä enään tästä ajasta, vaan hallitsee fysiikkansa täydellisesti.

    Juuri paikkannalta olevan tiedon mukaan alkoivat terveys viranomaiset kiinnostua tästä ihmeestä: Näet tällaiset tarinat eivät kuulu jokapäiväiseen elämään. Näet paikkakuntalaiset olivat huomioineet tämä Gurun. Näet kaikki eläminenperustuu sähkön enerkian käyttöön ja täydellisyys tämän enerkian käytössä on silloin huipussaan, kun ihmisen elämä kulkee eteen päin Dark enerkialla Nicola Teslalla oli täysi tieto tästä tummasta enerkiasta, koska hän ajoi autolla, jonka Enerkian hän otti suoraan ilmasta. Tämä on kai tämä nykytieteen etsimä Tumma enerkia. Nikola Tesla on todistanut tämän enerkian tomivuuden, mutta tämä ei ole kovinkaan hyvä ajatus suurille öljyfirmoille, jotka hyötyvän miljarditulolonsa, juuri öljyn ansiosta. Mihinkä katosivat Teslan asiaa koskevat muistiin panot? Kuoliko Tesla normaalin kuoleman? Tätäkään tietoa ei ole julkaistu[]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9013793 kirjoitti:

Joka pystyy voittamaan Benny hinnin taika temput Hypoosinsa alla: Tämä Jogy tuli tällä maaseutu paikkakunnalla tutuksi siitä, ettei hän ole käyttänyt juomanaan tippaakaan nestettä missään muodossa, eikä hän ole syönyt seitsemään kymmeneen vouteen mitään. Indialaiset tutkia kiinnostuivat miehestä, joka on nykyään 83 vuotias. Hän on ollut sikäläisessä sairaalassa tutkimusten alla useita viikkoja ja hän ei ole tänä aikana käyttänyt lainkaan mitään joutavaa eikä mitään ravintoa ja hän on kaikesta huolimatta erittäin hyvässä terveydessä. Tutkiat etsivät häneltä tätä perintötekiää eli Geeniä, joka on tehnyt hänet mahdolliseksi ilmasta tulevan ravinnon käyttäjäksi. Näet Astronaatit tarvitsevat saada haltuunsa tämän tiedon.

Hän itse sanoo olleensa 13 vuotias, kun Jumalatar oli antanut hänelle tämän lahjan. Näet hän on saanut jo eläessään tämän iankaikkisen elämän lahjan. Näinä viikkoina jotka hän on ollut tarkan Camera valvonnan alla. Hänellä ei ole havaittu olleen minkään laista viluukkia missään hän ei ole käynyt toiletissa koko aikana. Tämä tekee tämän Indialaisen Jumalattaren todella tosi Jumalaksi? Busmannihan varmasti tietää kuinka tämä systeemi toimii. Jään odottamaan mielipiteitänne, Ystävyydellä Emil

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu