Heräsin pari päivää sitten ja menin aamupesulle. Kylppärissä huomasin, että yön aikana otsastani oli tullut hassun ropoinen. Se on normaalin värinen ja kaikin puolin muuten normaali. Se vain on täynnä pieniä nystyröitä jotka erottuvat läheltä katsoen ja otsa tuntuu ropoiselta. Olen aina pitänyt ihostani hyvää huolta ja olen kauhuissani. Olen vasta 19 vuotias ja olisi kiva jos iho pysyisi hyvänä vähän pidempään. Mikä tämän on voinut vaikuttaa yhden yön aikana????
Ropoinen otsa
jenna.
1246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni oli kyseessä "luufinnit", eli puhkaise näppylöiden "katot" eli päälliset varovasti ohuella neulalla ja purista tavallisen finnin tapaan. Sen jälkeen laitoin näppyjen päälle tavallista meikkivoidetta koko yöksi, minkä seurauksena loputkin jämät finneistä kuivettuivat olemattomiin. Hammastahna ei kuivattamisessa auta. Liian vähän tehoa, koska kuivunutkin tahna on kostea verrattuna esim. kuivuneeseen meikkivoiteeseen, jonka päällä on puuteria.