Palkan lisä

On sinänssä mielenkiintoista nähdä että ammattiliitot on nyt vähän vaisuja, ymmärtävät ettei kannata liikaa uhota ettei menetä kaikkea.

NO, vaikka olen työnantaja niin puollan kyllä liittoja, vaikkakin päätöksenteko pitäisi aina olla enemmän paikallistasoa.
Yleiskorotukset ej ole mistään kotoisin kuin siinä lopputilanne on sama palkansaajalle kuin alussa, MUTTA kilpailukyky on heikentynyt ja ne palvelut/tuotteet korvataan halvemmilla yleenssä ulkomaisilla.

Mutta jonkunlainen porkkana pitäisi olla että kuin menee hyvin niin kaikki saa lisän omistajat johto työntekijät. Se myös varmistaa että yhtiö pysyy pystyssä lamaaikoina, PUSKURI.

Ammattiliittojen puhuttu lisä työturva potku-suoja jne. voisi toimia vähänkuin vakuutusyhtiö vapaaehtoisena.

Mikäli suojat tulee liian vaikeaksi vähentää/lisätä työntekijöitä, niin eihän sitten palkata. Se on mahdottomuus, kuin silloin ei rahat riitä muden palkkoihin.

Tulos tai ulos  < on ainut mikä toimii, muttei liian hatarin perustein, ymmärrystä puoleen ja toiseen.

Lyly joka on vähän tyly, on siinä muutamissa asioissa ihan ok, kuinhan kaveri alkaa näkemään kokonaisuuden
4185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On siinä paikallisella sopimesella puolensa, mutta myös niitä käänteisiä asioita. Paikallinen yrityskohtainen sopiminen olis vahvojen, fikusjen yrittäjien ja työntekijöiden etu, siinä jyvät eroteltaisiin akanoista! Tai sitten työnantaja olisi hätää kärsimässä niiden fiksujen osaavien tekjöidensä kanssa ja päinvastoin!

Paikallinen sopiminen jos se ON todellista, eikä sanelemista sitoo yrittäjän voimavaroja aivan eri tavalla jos pitää itse olla selvillä työelämän lainsäädännöstä ja kaikista sopimuksista, pitää huolta, että työntekijöitä kohdellaan tasapuolisesti.

Moniko yrittjä sijoittaisi PUSKURIIN tai maksasisi bonusta työntekijöilleen? Oma suu on lähempänä kuin pussin suu ja nykyisin on maan tapa, että voitot ovat omia vain tappiot tasataan!

Äänestä
  • kuin sovitaan systeemistä. Isommasta kakusta on helpompi jakaa.

    Nyt aletaan olla tilanteessa että on vain ylös jotka ovat pärjänneet, toiset on konkursissa.

    Tapa on monta 2 edellisenvuoden keskiarvo seuraten menevää, siitä tietty prosentti pari kuukauden viivellä.

    Toinen on tietty osinkoon sitoutuva

    Rippuu yhtiön ja sen rakenteesta.

    Äänestä

Onkohan se oikein, kun yritys tekee voittoa, niin se on omistajan aikaan saannosta, mutta kun tulee tappiota niin se sosialisodaan veronmaksajille? Ja paikalliset sopimukset on kyllä nähty, pääkonttori sanelee, kuinka tehdään tiedetään tilanne, eli ei toimi.... (esim polttaisko satasen vai viis-satasen) mut käsky käy.....

Äänestä
  • Mikäli työntekijällä on sinun käsityksesi palkallisena silloin ei ole toivo järjestellä mitään, muttei myöskään maksamaan yhtäkään senttiä ylimääräistä.

    Isommasta kakusta on helpompi jakaa, silloin on myös työntekijät tehneet ylimääräistä, muusta se on sovittu palkka ilman riskejä.

    Eli kuin näet firman jossa bemari pihalla, iso kirjoituspöytä kokolattiamatolla, no se menee ihan kohta nuriin.

    Huijari firmoja löytyy ja niitä saisi panna kuriin, mutta myös laiskuus työpaikalla. Kumpikin asia vie leivän kaikilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sansibaar kirjoitti:

On sinänssä mielenkiintoista nähdä että ammattiliitot on nyt vähän vaisuja, ymmärtävät ettei kannata liikaa uhota ettei menetä kaikkea.

NO, vaikka olen työnantaja niin puollan kyllä liittoja, vaikkakin päätöksenteko pitäisi aina olla enemmän paikallistasoa.
Yleiskorotukset ej ole mistään kotoisin kuin siinä lopputilanne on sama palkansaajalle kuin alussa, MUTTA kilpailukyky on heikentynyt ja ne palvelut/tuotteet korvataan halvemmilla yleenssä ulkomaisilla.

Mutta jonkunlainen porkkana pitäisi olla että kuin menee hyvin niin kaikki saa lisän omistajat johto työntekijät. Se myös varmistaa että yhtiö pysyy pystyssä lamaaikoina, PUSKURI.

Ammattiliittojen puhuttu lisä työturva potku-suoja jne. voisi toimia vähänkuin vakuutusyhtiö vapaaehtoisena.

Mikäli suojat tulee liian vaikeaksi vähentää/lisätä työntekijöitä, niin eihän sitten palkata. Se on mahdottomuus, kuin silloin ei rahat riitä muden palkkoihin.

Tulos tai ulos  < on ainut mikä toimii, muttei liian hatarin perustein, ymmärrystä puoleen ja toiseen.

Lyly joka on vähän tyly, on siinä muutamissa asioissa ihan ok, kuinhan kaveri alkaa näkemään kokonaisuuden

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu