Kirvoittipa tuo ajatuksia, ketju siitä kuinka nainen vanhenee ja miehet mielestään eivät.
Miten on kuinka moni naisista olisi valmis elämään parisuhteessa itseään 20 – 30 vuotta vanhemman miehen kanssa?
Tein mielikuvitusmatkan ja kuvittelin elämää tuon ikäisen miehen kanssa kun oli 30v ja nyt yli 50 v. Taitaa olla niin, että asiassa painaa enemmän yhteensopivuus kuin ikä.
Jos olisi löytynyt sellainen mies, jolla olisi ollut samanlaiset arvot ja maailmakatsomus kuin minulla, ei iällä olisi merkitystä. Kuten ei ole ollutkaan, sillä olen tästä syystä ollut itseäni nuorempien kanssa. Tahtoo olla että sitä yhteistä sitovaa asiaa ei löydy vanhempien miesten kanssa. Seksi pitänee jonkun aikaa yhdessä, mutta ei pitemmän päälle. Taloudellista turvaa en iälläni ole miehissä hakenut, mutta se saattaa olla yksi tekijä. Ei itse tarvitse nähdä ”vaivaa” vaan kaiken saa valmiina kun menee vanhan miehen mukaan.
Nyt jos elämää ajattelee yli 70 vuotiaan kanssa, tuo se lähinnä huvittavia mielikuvia. Jos jo oman ikäiseni elävät fakkiutuneessa maailmassa, niin entä tuon ikäinen? Se myös tuo kummasti vähän insestimäisen tunteen, ihan kuin olisi oman isän kanssa. Mitä yhteistä minulla on tuon ikäisten kanssa?
Onko niin että miehet jotka etsivä tuntuvasti nuorempaa, ovat isällisempiä? Ei mikään huono puoli. Hehän ovat oman lastensa ikäisten kanssa, joten siinä saa toteuttaa sitä huolenpitoa ja samalla olla arvostettuna. Nämä ovat niitä tekijöitä, joista miehet valittavat ja mielestäni eivät turhaan. Se vanha rooli on nyt vain murtunut, eivätkä miehet ole löytäneet muuta. Jospa tuo nuorten naisten etsiminen paikkaa tuota tarvetta?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyse oli siis nuoria naisia hakevista vanhemmista miehistä. Eräs heistä (nimettömänä pysyen) kommentoi: "Nuoren naisen kanssa sekstailu kiihottaa, koska se on kuin laillistettua TYTTÄREN PANEMISTA." Että niin.
On kai niinkin, että pelko vanhenemisesta ja oman seksuaalisen kyvyn heikkenemisestä on aina ollut yksi tekijä, jonka takia miehet ovat metsästäneet nuorempia naisia. Ajatus, että seksielämä nuoren ja hedelmällisen naisen kanssa pitää minutkin viriilinä ja kyvykkäämpänä. Vähän samaa kai hakevat nämä ns. puuma-naisetkin.
Ongelma onkin siinä, ettei mikään ihmissuhde voi perustua pelkän seksin varaan. Vaikka saisikin sen viehättävän ja nuoremman seksikumppanin, niin pelkällä seksillä ei pitkälle pötkitä, jos ollaan ihan eri sukupolvea ja edustetaan aivan eri ajatusmaailmaa. Ja kyllähän iso ikäero tuo seksielämäänkin ennemmin tai myöhemmin ongelmia. Vaikka mies alussa olisikin vireämpi ja innostuneempi seksistä nuoremman kumppanin kanssa, niin ikä tekee tehtävänsä myös hänessä ja jossain vaiheessa ikäero alkaa näkyä makuuhuoneessa. Usein siinä vaiheessa astuu sitten kuvioihin mustasukkaisuus ja se lienee aika yleinen ongelma vanhemman miehen ja nuoremman naisen avioiliitoissa. Samoin nuoremman vaimon uskottomuus on aika tavallista, ainakin minun kokemuspiirissäni.
Tietysti ihmiset menevät naimisiin niin eri syistä. Joskushan tällaiset "sugardaddy"-avioliitot voivat olla ihan toimivia, kun vanhempi rikas mies ikäänkuin "ostaa" itselleen nuoren ja nätin vaimon ja avioliitto perustuu molemminpuoliseen hyötyyn ja molemmat tiedostavat ja hyväksyvät sen. Tietysti mistään rakkaus-avioliitosta ei voi silloin puhua, mutta jotkuthan ovat ihan tyytyväisiä järkiavioliitossakin.
Onhan se kieltämättä huvittavaa, kun joku kaljuuntuva ja hieman ylipainoinenkin keski-ikäinen mies paasaa, että voi voi kun nuo naiset rupsahtaa. Minun mielestäni se kertoo ennen kaikkea alemmuuskompleksista ja oman ikääntymisen kieltämisestä.
Näitä vanhoja ukkoja, jotka luulee liikaa itsestään, on vaikka kuinka paljon.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9069008
Et sitten erota provoa?
Kyllähän se todennäkösesti olikin provo, mutta toisaalta tuontyyppisiä ajatuksia löytyy joskus tosielämästäkin. Ihmiset voivat niin monella tavalla pettää itseään.
Työpaikalla kuulee lähes päivittäin eläkeikää lähentelevien, kaljuuntuuvien ja kulahtaneiden ukkojen arvostelevan keskenään nuoria naisasiakkaita. Se että keski-ikäinen, tietenkin aviossa elävä, mies tyrkyttää itseään parikymppisille harjoittelijatytöille, on vakiokuvio meidän firmassa. Nämä "pojat" eivät usko, että heltat, allit ja harmaantuminen ovat iskeneet myös heihin itseensä.
Toisaalta on niinkin, että näihin nettikirjoituksiin tulee aina suhtautua varauksella. Netissähän kuka vaan voi esiintyä minä vaan. Työtön voi esiintyä miljönäärinä. Yksinäinen peräkammarinpoika voi esiintyä naistenmiehenä. Myös nämä nuorella ja nätillä naisella kehuskelevat keski-ikäiset miehet voivat todellisuudessa olla hyvin yksinäisiä miehiä, joilla ei oikeasti ole nuorta eikä vanhempaakaan naista. Katkeruus puretaan sitten tällaisilla naista halventavilla kirjoituksilla.
Ja sitten on tietysti niitä jotka tarkoituksella kirjoittelevat provoja ja tahtovat haastaa riitaa, joskaan sekään ei ole ihan tervettä.
^ Siis tuo on niiiiiiiiiin totta täällä nettimaailmassa, komppaan 110% edellistä kirjoittajaa ^
Netissä voi kuka tahansa esiintyä kenä tahansa provoillakseen tai vaikka vahvistaakseen argumenttejaan. Joskus provoilut voivat olla hauskoja ja jänniä tarinoita, jotka kuulostavat aika uskomattomilta, mutta voisivat olla tottakin. Tällöin on ihan mukava välillä seurata ihmisten reaktioita, mielipiteitä ja neuvoja yms. provoilijan juttuun. Sitten on näitä sairaita tyyppejä, jotka kirjoittelevat sairaita mielipiteitä esim. vakavista rikoksista, ja tällaisten tyyppien todellakin toivoo olevan provoja. Mikä saa ihmisen kirjoittelemaan raiskauksia puoltavia viestejä tai iloitsemaan lapsen murharaiskauksesta (tällaistakin olen nähnyt). Olen miettinyt, että kokevatko nämä ihmiset tämän jotenkin hauskaksi vai ajattelevatko he oikeasti näin edes pikkuriikkisen siellä pääkoppansa perukoilla ja uskaltavat tuoda epäkorrektit mielipiteensä esille vain nimettömänä netissä.
että ihmisen todelliset mielipiteet tulevat esiin siinä, minkälaista leikinlaskua hän suosii. Se, joka pitää lapsen murharaiskausta kauhistuttavana tekona, ei koskaan pystyisi laskemaan leikkiä kyseisestä asiasta. Se joka kyseisellä asialla "leikillään" ilakoi, paljastaa vain todelliset asenteensa.
Sama pätee kaikkeen vitsailuun (rasistiset-, blondi-, seksi-, vammaisia pilkkaavat- ym. vitsit) kertovat vitsailijan omasta arvomaailmasta.
"On kai niinkin, että pelko vanhenemisesta ja oman seksuaalisen kyvyn heikkenemisestä on aina ollut yksi tekijä, jonka takia miehet ovat metsästäneet nuorempia naisia"
no enpoä kyllä usko, että se on vanhenemisen pelosta kiinni. kyllä se on kiinni siitä tosiseikasta että koska miehete katsovat pääasiassa ulkonäköä ja nuoremmat ovat viehättävämpiä kuin vanhemmat, siitä seuraa vääjäämättä että vanhempikin mies pitää nuorempaa viehättävänä.
"Vähän samaa kai hakevat nämä ns. puuma-naisetkin. "
no minä kyllä uskon että puumat etsivät sitä samaa nuoresta miehestä mitä ikäisensä miehetkin, eli enemmän ja parempaa seksiä ja parempaa ulkonäköä. naiset nyt vaan eivät välitä niin paljoa ulkonäöstä, joten näitä puumia on miehissä enemmän kuin naisissa.
"Samoin nuoremman vaimon uskottomuus on aika tavallista, ainakin minun kokemuspiirissäni. "
niinhän se menee, että mitä suurempi ero on pariskunnan markkina-arvoissa, sitä epästabiilimpi suhde on.
itse en pidä järkevänä ottaa 20v nuorempaa vaimoa, se on liian nuori ajatellen vanhenemista. 10v alkaa olemaan siinä rajoilla, mieluiten alle. 5v nuorempihan on se tilasto-optimi ikäero.
kyse ei ollut nettikeskustelusta. Luin sen kommentin aihetta käsittelevästä kirjasta, jossa näitä miehiä oli haastateltu.