työpaikka romanssit on siitä huonoja että toista ihmistä ei pääse karkuun minnekkään, väkisin vaan nähdään melkein joka päivä. olen tässä nyt vuoden päivät jahkaillut tulisiko minun ja erään työkaverin suhteesta mitään mutta edelleenkään en tosissaan tiedä :D meillä on ollut viime kesästä asti juttua, yhteen aikaan tapailtiinkin. mutta en vaan osaa kuvitella meitä yhteen, tiedän että hän haluaisi olla kanssani, on sanonut jopa että rakastaa minua, eikä halua olla ilman. hän on puhunut minusta ystävilleen ja he kysyivät minulta miksi en halua olla hänen kanssaan, miksei muka kelpaa..
mutta miksi tän pitää olla mulle niin helvetin vaikeeta! tietysti välitän hänestä ja hänen tunteistaan, hän on mukava mies, minua muutamaa vuotta vanhempi, ihan ok näkönen, ei varmasti satuttaisi minua ikinä... mutta siinä on vaan se tietty jokin, jotenkin odotan sellasta ensi ihastumista ja lupaa olla nuori ja tehdä kaikkea jännää. hän on jotenkin liian "asiallinen" tai ei ehkä niinkään, minusta tuntuu hänen seurassaan että olisin lapsi jota hän joutuu vahtimaan... ääh en osaa selittää... minua luullaan usein 15-vuotiaaksi, koska olen niin pieni kokoinen ja luonteeltani sellainen peni, söpö ja nauran paljon... oikeasti olen jo/vasta 19-vuotias.
Pitäisikö minun nyt vaan alkaa seurustelemaan hänen kanssaan, jos siitä vaikka tulisikin jotain? vai antaa vaan asian olla... kun en kerran tunne oikeastaan mitään sukupuolista vetoa häneen. toisaalta ystävänikin alkoi seurustella erään pojan kanssa josta ei ollu missään vaiheessa mitenkään kiinnostunut,piti jopa vastenmielisenä nyt he ovat olleen puoli vuotta yhdessä ja rakkaus kukoistaa. ja toisaalta taas olen seurustellut tässä talven aikana ihmisen kanssa johon tosiaan olin umpi ihastunut eikä siitäkään loppujen lopuksi tullut mitään :/ kyllä tälle hommalle jotain pitäis tehä, vaikka töissä ollankin totuttu tilanteeseen ja heitetään yhdessä läppää yms, uskon että aisa väivaa häntä vähintään yhtä paljon kun minuakin..
tää on hankalaa mitä mieltä te ootte? :)
mutta miksi tän pitää olla mulle niin helvetin vaikeeta! tietysti välitän hänestä ja hänen tunteistaan, hän on mukava mies, minua muutamaa vuotta vanhempi, ihan ok näkönen, ei varmasti satuttaisi minua ikinä... mutta siinä on vaan se tietty jokin, jotenkin odotan sellasta ensi ihastumista ja lupaa olla nuori ja tehdä kaikkea jännää. hän on jotenkin liian "asiallinen" tai ei ehkä niinkään, minusta tuntuu hänen seurassaan että olisin lapsi jota hän joutuu vahtimaan... ääh en osaa selittää... minua luullaan usein 15-vuotiaaksi, koska olen niin pieni kokoinen ja luonteeltani sellainen peni, söpö ja nauran paljon... oikeasti olen jo/vasta 19-vuotias.
Pitäisikö minun nyt vaan alkaa seurustelemaan hänen kanssaan, jos siitä vaikka tulisikin jotain? vai antaa vaan asian olla... kun en kerran tunne oikeastaan mitään sukupuolista vetoa häneen. toisaalta ystävänikin alkoi seurustella erään pojan kanssa josta ei ollu missään vaiheessa mitenkään kiinnostunut,piti jopa vastenmielisenä nyt he ovat olleen puoli vuotta yhdessä ja rakkaus kukoistaa. ja toisaalta taas olen seurustellut tässä talven aikana ihmisen kanssa johon tosiaan olin umpi ihastunut eikä siitäkään loppujen lopuksi tullut mitään :/ kyllä tälle hommalle jotain pitäis tehä, vaikka töissä ollankin totuttu tilanteeseen ja heitetään yhdessä läppää yms, uskon että aisa väivaa häntä vähintään yhtä paljon kun minuakin..
tää on hankalaa mitä mieltä te ootte? :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
milloin ma luen ?
Jos ei tunteet riitä anna olla. Itsekin olen siinä tilanteessa, että miestä kiinnostaa, minua ei. Ystävänä toki pidän valtavasti, mutta kun ei halua ole, niin ei siitä sitten mitään tule.