Onko muilla tällaista, että mies rakastaa olla tekemättä yhtään mitään? Itse olen melko eläväinen ja mies ei esimerkiksi ennen minua ollut koskaan käynyt keikoilla tai juhlinut, minun kanssanikin ajanvieton keksiminen ja usein myös keskustelun vetäminen tuntuu olevan minun vastuullani. Aluksi se tuntui hyvältä, sain olla täysin oma itseni ja mies tykkäsi tulla joka paikkaan mukaan, mutta nyt alkaa tuntua siltä että se johtuu siitä, koska mies ei itse jaksa keksiä mitään. Uudetvuodet, vaput sun muut juhlat hän on lähes poikkeuksetta ollut kotonaan, tekemättä mitään ja kesältäkin hän odottaa sitä, ettei nimenomaan tarvitse tehdä mitään, voi vain olla. Kyllä minä rentoutumisen ymmärrän enkä halua suorittaa elämää, mutta minä vain kyllästyn siihen ainaiseen olemiseen, tuntuu kuin elämä menisi ohitse. Tuntuu siltäkin, että ajatus juoksee paljon vilkkaammin yksin tai kaverin kanssa kuin mieheni kanssa. Vitsejä kyllä tulee, mutta sellainen hiljainen emmä-tiiä-meininki alkaa väsyttää, flegmaattisuus tylsistyttää. Mitään muita ongelmia ei suhteessa ole, joten tämänkin asian kanssa haluaisin oppia elämään, yhdessä olemme olleet vasta päälle 5 kk, olemme parikymppisiä. Muutenkin tuntuu siltä, että suurempia ongelmia olisi liikaa omia asioitaan minun elämääni tunkevan miehen kanssa.
Olisiko neuvoja? Voiko tämän kanssa oppia olemaan ja tuleeko elämän varrella ihan tarpeeksi ajateltavaa muutenkin?
Olisiko neuvoja? Voiko tämän kanssa oppia olemaan ja tuleeko elämän varrella ihan tarpeeksi ajateltavaa muutenkin?
Vastaukset 76
Vanhimmat
Joo, on nyt jotain... Mutta ei ehkä mitään kivoja. Nuo taitaa meinaan olla semmoisia luonne-eroja, että enpä nää muutosta näkyvissä. Miehesi on laiska ja jörrikkä-tyyppiä, joka tosiaan odottaa vaan että pääsee tekemästä mitään. Hän ei ole kekseliäs eikä vilkas, vaan melko mielikuvitukseton ja tylsä. Joillekin se sopii, niille, ketkä nimenomaan sitä haluavat, ehkä ovat itsekin. Heille se ei ole kuitenkaan mielikuvituksetonta ja tylsää elämää, vaan ehkä rentoa ja mukavaa.
Sinulla on siis "tylsä mies". Kyse ei oikeastaan ole siitä, etteikö elämässä tulisi muutakin ajateltavaa, tulee, ja paljon. Tulee sellaisiakin hetkiä, kun tylsyyttä arvostaa, tottakai. Mutta noinko sä haluat sitten elää? Niin sä tulet sen miehen kanssa elämään, se tuskin siitä muuttuu ideoita pursuavaksi innoituksen lähteeksi, vaan on aina vaan kyllä lähdössä mukaan, muttei vie minnekään, on hidas tempoinen ja odottaa laiskottelua. Voitko todella olla siis suhteessanne syyllistämättä häntä, valittamatta asiasta, vaatimatta häntä olemaan jotain muuta? Voitko olla oma itsesi ja elää sen tärkeimmän ihmisen kanssa suurimmaksi osaksi kuten haluat? Te jaatte samat perusarvot ja elämän toiveenne ovat samanlaiset? Tai edes samansuuntaiset? Hänellä on oikeus olla semikä on, tulla rakastetuksi ja arvostetuksi sellaisena kun on: niin on sinullakin.
Kannattaako vähän päälle 2kymppisenä jo tyytyä tylsään elämään, kun 5kymppisenä joudut tyytymään jo huomattavasti enemmän kuitenkin? No, mutta! Jos voit rakastaa häntä sellaisena kun hän on (eikä hän vaadi sinua "rauhoittumaan") ja voit olla asiasta valittamatta, niin suhde on kunnossa.
Itse en tyytyisi, enkä nää siihen mitään syytä, mutta ihmisillä on eri taipumuksia. Kunnollisia miehiä löytyy vilkkaampinakin versioina, ja sopivat parit kyllä löytävät toisensa, kun etsii.
Mitähän ihmettä ajattelit sanoessasi että viisikymppisenä joutuu tyytymään tylsään elämään? Tuo on nyt kassissa kasvaneen "kaxkytvee ja risat" tyttelin ihqun ahdasta ajatusmaailmaa. Viisikymppisillä on useimmiten varaa ja myöskin aikaa ja halua elää ihan täyttä elämää ilman parikymppisten angsteja milloin mistäkin. On tietoa ja kokemusta tehdä ja kokeilla vaikka mitä, jos haluaa. Hieman perspektiiviä siihen kirjoitteluun varsinkin kun jakelet neuvojasi muille...
Kakskymppisillä tahtoo olla rahat aika tiukassa eikä ole oikein varaa mihinkään. Itse olen neljäkymmentä ja nuorinkin lapsi on jo toisella kummenellä. Viidenkympin korvilla olemme vaimon kanssa melko vapaita tekemään ihan mitä haluamme. Odotan jo innolla viidenkympinvillitystä :)
Itse valitsin aikoinaan näin että hankittiin lapset keveästi alle kolmekymppisinä, joku toinen valitsee toisin.
No ei vastaaja varmaan tarkoittanut että 50-kymppisillä ei ole elämää vaan että yleensä tuollaiset ominaisuudet vaan tuppaavat vahvistumaan ihmisessä. Ja tottahan se on että yleisemmin 20-kymppisenä on se "menoaika" ja jos ei silloinkaan ole menohaluja mistä ihmeestä ne yhtäkkiä ilmestyisivät..
ihme on sanonut, että 50 ja siitä eteenpäin elämä on tylsää!!!! Voi taivas, uskotteko että monessa suhteessa silloin vasta elämä alkaa. En vaihtaisi osaani kenekään nuoren kanssa, varsinkin jos sais terveytensä pitää; se nyt on Luojan kädessä kaikilla.
Aihe oli varmaan kysyjän elämä, eikä ikäasiat.
Puhut nyt ilmeisesti seurustelukaverista, poikaystävästä etkä oikeasti miehestä.
Seurustelun tarkoitus on selvittää, menettekö hyvin yksiin ja kannattaako suhdetta kehittää. Mielestäni olette niin erilaisia että kannattaa pistää nokat eri suuntiin ja etsiä se sopiva kumppani elämän ilot ja surut jakamaan. Ajan myötä tuo nimittäin ei parane vaan eronne vain kärjistyvät. Sinä kaipaat energiaa, keskustelua, älykkyyttä ja hauskuutta.
Tunnusta se. Seurustelu on silloin onnistunut, kun tullaan oikeaan päätökseen vaikka se päätös olisi seurustelun päättäminen eikä avioliitto. Usein virheellisesti ajatellaan että seurustelu epäonnistuu jos ei päädytäkään eliniäksi yhteen.
Tosiaan mies oli nyt vain sellainen helppo nimitys, poikaystävästä siis kyse, ei aviomiehestä.
Niin en sitten tiedä, tosiaan meillä on sama koulutus, sama asuinpaikkakunta ja sama tulevaisuudenkuva ja huumorikin, olemme hyviä kavereita ja olen pitänyt jätkää täydellisenä tapauksena, mutta tämä on alkanut nyppimään. Olen kyllä seurustellut ja säpinöinyt sinkkuillen, mutta kun vihdoinkin on edes hieman pidempiaikaista menossa, en haluaisi luovuttaa herkästi vaikken nyt sinänsä sinkkuutta pelkää. Sen tiedän, etten voi häntä muuttaa, mutta omaa suhtautumistani voin, enkö?
Tarvitseeko sitä sitten edes odottaa jätkän keksivän mitään, eihän sitä sinkkunakaan kukaan muu päivääni suunnittele? En halua ruveta hänelle asiasta nalkuttamaan, siinä vaiheessa ero parempi. Mutta haluan vielä yrittää, josko sittenkin oppisin siihen, että voin luottaa ajanvietteen keksimisessä vain itseeni ja ainakin näin voin vapaasti kaikkea keksiäkin ja jätkä tulee sitten mukaan välillä, kun huvittaa, onhan minulla muutakin elämää kuin vain suhde. Hmh, en tiedä, apuva.
kiteytti asian erinomaisesti. Kuluneet 5 kk ovat osoittaneet, että te olette ihan erilaisia luonteita. Toista et voi muuttaa ja miksi muuttaisit noin olennaista luonteenpiirrettä itsessäsi (etenkään, kun siinä ei ole mitään negatiivista)?
Suhteessanne on ollut jotain hyvääkin, mutta riittääkö se kumoamaan tuon mainitsemasi eron? Vai olisiko parempi todeta, että on ollut paljon hyvää mutta nyt tunnet itseäsi taas sen verran enemmän, että tiedät kaipaavasi suhteeseen enemmän toimintaa?
Voit toki jäädäkin suhteeseen - ihan itse sinun pitää päätös joka tapauksessa tehdä - mutta älä yritä muuttaa toista ihmistä. Mieti, voitko itse sopeutua elämään tällä tavalla ja jos, niin mitä se jatkossa tarkoittaa; oletteko yhdessä "tekemättä mitään" vai alatko viettää aikaa kaverien kanssa ja olette esimerkiksi juhlapyhät jatkossa erikseen. Onko se sellainen suhde, mitä te molemmat haluatte?
Seurustelun päättäminen ei tosiaan tarkoita epäonnistumista tai sitä, että jompikumpi olisi ollut "huono" tai "väärä" - ilman kuluneita kuukausia ette voisi tietää toistenne erilaisista haluista, toiveista tai luonteenpiirteistä. Se siis teki tehtävänsä ja - toivottavasti - no hard feelings.
Olisiko se sitten parempi että sinulla olisi kumppani jolla olisi ohjelmaa joka illaksi (ureiluharrastuksia, kalareissuja, baari-iltoja, yms.)? Turha kuvitella että jos (myös) mies on suorituskeskeinen, niin että sinä kuulut niihin kuvioihin automaattisesti mukaan.
Tuo voi olla ihan sopivakin kombinaatio että toinen aktivoi ja toinen rauhottaa.
sanoisin niin elämää nähneenä..minullakin oli mies ja syntyi poika ja elettiin aika tylsästi...vasta eroni jälkeenajattelin ettei ihmistä voi muuttaa ...muuttaa voin vain itseäni ja asennettani...eron jälkeen mietin etteikö voi vain olla..ja kun haluaa voi olla ystävien kanssa...siitä tulee tapa ei tarvitse suorittaa ja jokainen saa olla sellainen kuin on ilman sen kummempia paineita...ei puolessa vuodesssa vieltä tiedä mitä elämä tuo vastaan iloa surua ja kyyneleitä jolloin tarvitset sitä olkapäätä johon nojata..ja silloin se tylsä mies onkin niin tarpeellinen ettet ilman häntä tulis toimeen..että ajttelepas hänen näkövinkkelsitäkin...laittaa muottiin ja yrittää muuttaa en ymmärrä tuota ollenkaan..KOTONAAN IHMISESN PITÄÄ SAADA OLLA OMA ITSENSÄ..KERÄTÄ VOIMIA ETTÄ JAKSAA ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ.Opettele nauttimaan niistä hetkistä mitkä olette yhdessä ja kun itse haluat mene ystäviisi ym tekemään.Itselläni oli väkivaltaan taipuvainen mies oli mentävä välillä lapsen kanssa pois ja lopulta erota...että ihan eri ongelmia ne on kuin sinun kärpäsen kokoinen...että ELÄ JA ANNA TOISEN ELÄÄ..se on hyvä neuvo.
Tämä on todella hyvä lähestyminen asiaan. Olen itse jonkin verran tällainen "tylsä tapaus", joka ei ole hyvä itse aktiivisesti keksimään tekemistä tai menoja (urheiluharrastukseenikin käytän vain muutamia tunteja viikossa). Toisaalta pystyn tylsyyteni takia antamaan kumppanilleni todella paljon aikaa, läsnäoloa ja rauhoittumista. Onko se tosiaan huonompi kuin kaverini, joka viettää n. 5 % vapaa-ajastaan kotona. Tämä 5 % vapaa-ajasta on siis se ainoa yhteinen aika mitä heidän parisuhteessaan on.
Minua tosin ärsyttää oma luonteeni suunnattomasti, haluaisin elää elämäni kokien ja tehden, mutta toisaalta en tiedä miten sen tekisin. Kaveripiiri toimii suunnattomana helpotuksena tähän, koska välillä pääsee heidän tempauksiinsa mukaan, joskin tylsiä ovat osa heistäkin. Näiden tylsien tapausten tylsyys johtuu mielestäni heidän parisuhteistaan, kun puoliso määrää olemaan kotona, sitä muuttuu moni väkisinkin tylsäksi.
Ongelma tässä kotona notkumisessa ja tekemättömyydessä on parisuhteen kannalta se, että sitten kun elämäntilanne muuttuu (uusi työ, uusia ystäviä, uusi harrastus), miten kumppani suhtautuu siihen, että yht'äkkiä ollaankin menossa ja tulossa koko ajan. Itse ainakin toivon, että jo nuoren ikänikin takia kumppanini ymmärtää, että elämäni tuskin täysin samanlaista tulee aina olemaan, vaikka juuri nyt tylsä sohvaperuna olenkin. Toisaalta sekään ei näytä haittaavan häntä niin kauan kun huomioin hänet joka päivä sekä teen jotain millä elätän itseni.
Meillä on toiminut kymmenen vuotta juuri näin. Minä kiihdytän ja mies jarruttaa ja kunhan vaan pidetään tiukasti toisiamme käsistä kiinni niin tahti on just sopiva!
mies ei harrasta mitään ja tuntuu ettei mitään kaipaakaan. olen ikävystynyt ja vilkuilen muualle jo nyt eikä olla pitkään seurusteltu. mies on niinkun ennen aikojaan papparoitunut.
kyllä tää on enempi tuskaa. onneks on muut kamut.
No käske se sinne lenkille tai jätä se, siitä ei ole sulle mitään hyötyä?
> Sen tiedän, etten voi häntä muuttaa, mutta omaa suhtautumistani voin, enkö?
> Tarvitseeko sitä sitten edes odottaa jätkän keksivän mitään, eihän sitä sinkkunakaan kukaan muu päivääni suunnittele?
Onneksi olkoon! Olet päässyt asian ytimeen :)
Toista et voi muuttaa, vain itseäsi. Jos et pysty tuon miehen kanssa elämään, sitten pitää etsiä toisenlainen, joka järjestää niitä tempauksia myös sinun puolestasi.
Keskustele miehesi kanssa. Tietääkö hän, että haluaisit hänenkin keksivän tekemistä? Onko se kiinni rahatilanteestanne? Yrittääkö hän vain miellyttää sinua tekemällä sinun tahtosi mukaan? Pitääkö hän sinua teistä parempana ohjelmanjärjestäjänä ja jättää roolin siksi sinulle?
Monille voi olla tärkeämpää seura kuin tekeminen. Siksi miehesi seuraa sinua mielellään ja tekee mitä haluat, kunhan voitte olla yhdessä.
Jos haluat, että miehesi keksii välillä puuhaa, kerro siitä hänelle suoraan.
Pääsääntöisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että puoliso, jonka mielestä on tylsää, on velvollinen tekemistä keksimään. Tylsyydestä ei saa syyttää kumppania!
Se joka on tyytyväinen tilanteeseen, ei välttämättä katso tarpeelliseksi keksiä mitään muuta tekemistä :)
Ajan kanssa teillä voi hyvinkin roolit vielä muuttua ja mies vaikka keksiä harrastuksen, minne toivoo sinua mukaansa. Kaikki ei elämässä kuitenkaan ole niin yksitoikkoista tai ennaltamäärättyä.
Puhukaa ja viihtykää hyvin. Yhteinen huumorintaju on tärkeää :)
Olemme kyllä puhuneet, itseasiassa tämä sama ilmiö on johtanut useaankin "rakentavaan" keskusteluun (luulen vain, että vaikka miten käyttäisin sanoja ja kommunikaatiotaitoja, se on turhaa). Sama juttu myös tässä puhumisen puolella. Hän pitää hiljaisuudesta, hän esimerkiksi jättää usein keskustelunvirittelyt minulle, jos esim. ruokapöydässä on minun lisäkseni edes yksi ihminen, vitsin saattaa heittää. Minä olen kasvanut kodissa, jossa puheen määrä on lähes loputonta ja maailmaa parannetaan joka kerta ruokapöydässä, hänen kotonaan ei pöydässä puhuttu kuin välttämättömimmät. Minä lisäksi tulkitsen äkkiä hiljaisuuden niin, että hän on minulle suuttunut tai ärtynyt, kun totuus on että hän vain ei jaksa ajatella mitään ja väsyttää. Siksi olen toivonut, että hän vain kertoo vaikka yhdellä sanalla, että väsyttää, niin en ylireagoi. Ja myöskin että hänkin voisi viritellä keskustelua, jos se kolmas ihminen on nimenomaan enemmän hänen kaverinsa kuin minun ja kyllä minuakin voi väsyttää.
Olen myöskin pyytänyt, että hän keksisi meille tekemistä edes kerran, ei tarvitse olla ihmeellistä, mutta se olisi mukavaa vaihtelua. Rahatilanne on molemmilla sama, joten ilmaiseksikin voi tehdä yhtä sun toista, mennä vaikka rannalle istumaan. Keskustellessamme hän on todennut, että miellyttämiseni ei ole hänelle itse tarkoitus, vaikka hän sinänsä haluaa toki että pidän hänestä. Kyllä hän taitaa pitää minua ohjelmanjärkkääjänä, mutta toisaalta hän ei taida kyllästyä pelkkään olemiseenkaan yhtään, kunhan minä olen siinä vieressä.
Joten tosiaan, syyhän on minun, minä se tässä kyllästyjä olen ja olen pohtinut hänen kanssaan, että miksi minulle on niin tärkeää olla koko ajan menossa ja tekemässä jotain. Siitä tämä ristiriita johtuukin, haluaisin lähinnä muuttaa itseäni tai kanavoida tämän riehumistarpeeni johonkin muuhun elämässä kuin odottaa että poikaystäväni viihdyttäisi minua. Miten sen tekisin, vai onko se vain luonnonlaki että tulen vielä kyllästymään häneen, kun tämä asia on meillä suurin ero, muuten tuntuu että olemme välillä kuin kaksoset?
Heips, eiköhän se ole luonnonlaki, eikä sille mitään voi.
Äkkiä siitä katselemaan kiinnostavampia ehdokkaita, tai
miksi ihmeessä haluat olla edes jonkun kanssa, taitaisi olla yksinkin parempi.
Kohta olet hänelle vain siivooja sekä mami, entäs kun tulee lapsia,
isi istuu vain sohvalla eikä muuta haluakkaan.
Luonnonlaki, ja sitten kun kyllästyt, ei kiinnosta tämä
kumppani edes sängyssä. Mitäs sitten, jaksaa ja jaksaa,
miksi ihmeessä pitäisi jaksaa!!
Mene vaikka melonta tai purjehduskurssille, unohdat ukon!
-lyhyesti ja ytimekkäästi minun mietteeni, tsemppiä!
Voi tuo kuullostaa todella tutulta. Minulla myös aviomiehenä hiljaisemman sorttinen kotona viihtyvä "ukkeli"jota kuitenkin rakastan yli kaiken. Yhdessä oltu jo 15 vuotta ja naimisissa kohta 8. Joskus alkuaikoina yritin muuttaa häntä ja nalkuttaa asiasta sekä pyysin häntäkin keksimään yhteistä tekemistä mutta melko turhaan. Minä menen ja touhuan ystävieni kanssa ja nautin sitten oman kullan kanssa rauhallisista koti-illoista aivan kahdestaan.Itse ainakin arvostan miehessä turvallisuutta ja luotetavuutta enemmän kuin sitä että jaksaa touhuta ja mennä paikasta toiseen. Tsemppiä vain teille ja muista, koskaan ei tule aivan" täydellistä" vastaan vaan jokaisessa meissä on niitä hyviä ja ärsyttäviäkin puolia. Kyse on vain siitä mitä pitää tärkeimpänä.
Tosiaan toista ei voi muuttaa. Jos hän on onnellinen noin, mikset voisi olla hänen puolestaan onnellinen ja mennä kavereinesi niihin rientoihin? Onko pakko olla aine yhdessä menossa?
Minä halusin ehdottomasti miehen, jonka kanssa voi matkustella ja lähteä extemporerientoihin. Ja sellaisen sain. Oli minulla aikaisemmin sellainenkin mies, joka halusi ennemmin olla kotona. Ei sekään varsinainen ongelma ollut, koska minä matkustin ystävien kanssa, kävin heidän kanssa juhlimassa ja keikoilla. Mies teki mitä halusi. No tämä suhde kaatuikin muihin juttuihin.
Eli voit etsiä paremmin luonteeseesi sopivan miehen tai pitää tämän nykyisen, mutta keksiä rientosi itse ja toteuttaa ne jonkun muun kanssa. Toisaalta tuollainen kotimieshän on hyvä jos tulee lapsia. Se tykkää varmaan sitten hoitaa niitä kotona ja sinä saat enemmän vapaa-aikaa :)
Jej, jotain tällaista olinkin ajatellut, että ehkä tämä voisi toimia silti, kunhan vain itse tulisin ja menisin niinkuin haluan. Yksi ongelma kuitenkin on: meillä on yhteiset kaverit ja muutenkin vapaa-ajallamme olemme lähinnä kaksin varsinkin opiskelukaupungissa ollessa, koska aloitimme samassa koulussa ja päädyimme samaan kaveriporukkaan heti alussa. Eli tavallaan olemme kasvaneet yhteen ja nyt se sitten iskee takaisin, pitäisi varmaankin yrittää vähän eriytyä ensi vuonna, ettei homma tukahdu...
koko ajan et vika on vaan mussa. diagnoosi poikaystävästä: ollut vanhempiensa silmien alla liian pitkään, talutusnuorassaki, joten ei omaa tahtoa jäljellä. myös ujo tai pelokas joten ei uskalla. tekee liikaa töitä mutta mitä hänen ahkeruutensa duunissa mua lämmittää?? ei lämmitä.
väsyttää myös olla se joka hankkii meille kavereita kun toinen ei tee mitään asian hyväks :(
No joo, toi vanhempien vaikutus kyl on menny multa ohi, mutta nyt kun ajattelen, niin kyllä ne soittelee sille päivittäin, niin että se on jo lopen kyllästyny siihen ja ärähtelee niille. Mutta kyllä tuo meininki poikkeaa omasta kasvatuksesta, sieltä soitellaan ehkä kerran viikossa ja kun käyn heillä, minä siivoan porukoiden taloa, poikaystävän kotona äiti hoitaa kaiken.
Mutta niin, toisaalta huomasin eilenkin, että kun on kyse hänen omista asioistaan, päätöksiä tulee nopeasti ja varsinkin kun rupean väittelemään jostain pikkujutusta hänen kanssaan jostain, hän pitää kyllä puolensa. Sitten jos vielä itse sanon vain että hän saa päättää, kun sanon pari vaihtoehtoa, niin kyllä se päätös sitten tulee jo nykyään nopeammin kun hän tietää etten pahastu. Joten ajattelin kesän ajan olla sitten stressaamatta ja emmä-tiiä-asenteella hänen kanssaan ja vain nauttia elämästä, kun kesäksi nyt on puuhaa ilman että minä mitään keksin. Että joo, katsotaan nyt, kasvaako tästä joku meidät erottava mörkö vai opimmeko elämään oikeasti toistemme kanssa, molempiin vaihtoehtoihin kun on aineksia. Ja onneksi kun on kyse semmoisista fyysisemmistä jutuista, niin hän kyllä osaa sitten viedä tarpeen tullen, nykyään rohkeammin kuin ennen, joten ei tämä ihan toivotonta ole :)
donaelävä ja hubbabubba, ongelmanne on kuin minun kirjoittamiani...reilu vuosi sitten.
8 vuotta elin tällaisen luppoilua rakastavan, sisäänpäinkääntyvän ja mielipiteettömän miehen kanssa.
ja sen kahdeksan vuotta sitä koitin "käännyttää" mutta tässä vaiheessa sanonta "ei vanha koira uusia temppuja opi" pitää täydellisesti paikkansa.
Ja ero tuli. mies muutti takaisin vanhempiensa hoiviin ja siellä luppoilee...
JA MULLA SE ELÄMÄ VASTA ON ALKANUT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :D
Hei.
Olen ollut naimisissa samanlaisen miehen kanssa yli 20 v. Ei koskaan mitään uutta, eli hän ei keksi mitään, eikä myöskään halua tehdä mitään. MUTTA hän on turvallinen, luotettava ja aina kotiinpäin miettivä (=ei juopottele, ajattalee aina kodin / perheen parasta jne.) mies, jolle lapset ovat maailman tärkeimpiä. Meillä onkin todella tasapainoiset lapset, joten olen onnekas verrattuna muiden naisten ongelmiin nähden. Tämä mies ei myöskään juokse häntänsä perässä eli koska mielikuvitusta on vähänlaisesti, hän ei pahemmin sivuilleen vilkuile. Ystäväni avioitui todella eläväisen miehen kanssa samoihin aikoihin kuin me, ja mies löysikin heti kahden vuoden sisällä naapurin eroonneesta rouvasta uuden kumppanin. Tämän jälkeen kumppanit ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin ja viimeksi kun kuulin tästä kaverista, hän oli tullut isäksi taas kerran (ensimmäiset lapset 21 v. ja 18 v.) ja nyt kuudes ja toivottavasti viimeinen lapsi ja taas eri naiselle. Sen miehen mielikuvitus on ollut loputon..
Olen ratkaissut ongelman siten, että minulla on paljon ystäviä ja omia menoja. Koska mies ei kertakaikkiaan halua ottaa niihin osaa, olen hyväksynyt tilanteen, ja häntä ei asia häiritse. Mielestäni ero meidän tapauksessa ei ratkaisisi mitään, mieshän on paras mahdollinen isä ja puoliso.
Mutta siltikin, mieti tarkkaan mitä haluat. On minullakin on niitä hetkiä, että olisin voinut pakata kamani ja heti. Näin kävikin 7 vuoden kohdalla, mutta parin viikon miettimisen jälkeen ajattelin, että lasten ja perheen kannalta olisi järkevämpää palata uud. yhteen ja näin teimme enkä ole katunut (asiasta on yli 15 vuotta aikaa)..Eräs ystäväni sen sijaan ei palannut takaisin (syy eroon oli sama) ja hänellä on kolmen lapsensa kanssa vaihtunut miesystävä sen jälkeen kymmeniä kertoja ja hänelle on tullut kahden näistä kanssa vielä lisää lapsia (yht. lapsia on 5).
Toivottavasti tämä auttaa näkemään asioita monelta kantilta.
Tunnistan itseni tästä. Taidan olla samanlainen kuin miehesi. Tykkään olla omissa oloissani ja miettiä asioita rauhassa omassa päässäni. Kaipaan paljon omaa tilaa ja rauhaa. Täydellinen vapaapäivä on kun saisi vaan makailla väsymyksen pois. Eukko vaan yrittää raahata minua joka paikkaan. Taitaa olla yleistä miehillä tämmöinen.
Ettet vain olisi ukkoni:), no, tunnistaisin hänen tapansa kirjoittaa että et varmaan olekaan.
lakukone. Väestöliittoon siittä duuniin.
tosiaan kahdeksan vuoden ajan olevasi sateentekijä? BUUUAAAAAHHAAAHHHAAHHAHHA
ennenkuin alat opettamaan muita.
Sinä olet hurmannut miehen, joka on mielellään sinun ideoittesi vietävänä. Hän on ns. tossun alla -tyyppiä, vaikka et alistaja olisikaan. Joko sopeudut hänen luonteeseen tai lähdet etsimään parempaa. Miehesi on jo sopeutunut sinun luonteeseesi. Jos kaksikipymppinen ei ole energinen, hän ei ole sitä myöhemminkään.
fiksumpi kaveri. Tuo "levähteleminen" vaan pahenee vuosi vuodelta ja parinkymmenen vuoden päästä olet niin henkisesti lamassa ettet osaa lähteä kotoasi mihinkään vaikka mieli tekisikin. Kaveriasi et saa mukaan itkemälläkään, sillä sohva on ainoa paikka joka häntä puoleensa vetää. Aina löytyy tekosyitä miksi ei voi minnekään lähteä, eikä siihen auta itkukaan.
Itse koin heräämisen ulkomaailmaan joitakin vuosia sitten, houkuttelin aikani, itkin jopa että mikä minussa on vikana ettei voida lähteä ihmisten ilmoille niinkuin toisetkin. Eräänä päivänä päätin että tästä on tultava loppu ja lähdin. Tulihan se kaverikin mukaan sitten ja on jopa lähtenytkin silloin tällöin. Päätökseni pitää: lähden yksin jos ei kaveri sohvaltaan saa itseään ylös, niin maatkoon siinä ja homehtukoon vaikka sijoilleen. Minä liikun, eikä sitä enää kukaan estä.
Onhan se virkistävääkin puhua välillä jostakin muusta kuin pyörittää yhtä ja samaa levyä päivästä toiseen.
Ei kannata olla yhdessä jos noin alussa seurustelusuhdetta on jo ongelmia.
Olette erilaiset ja se vaan korostuu myöhemmin.
Sitten kun mies ei enää edes tule sun mukaan, vaan jää makaamaan kotiin, mutta toisaalta jos teillä olis lapsia niin vois olla hyväkin puoli.
Mies on mies ja nainen on nainen, eikä se mene useimmille perille. Ei miehet yleensä pidä naisten keksimistä kissanristijäisistä ja menoista, taidenäyttelyistä ja teattereista oikeesti. Jopa matkustaminen on naisten juttu. Itse miehenä menen kuitenkin mukaan, mutta vain pitääkseni naiseni tyytyväisenä. Miehillä on sitten omat juttunsa mitä nainen ei sitten ymmärrä että siinä olis jotain kivaa. Nykyään liikaa naiset alkaa vaatimaan että miehen oltava vain joku koira mukana naisten riennoissa, vaikka ne olis kuinka huuhaata. Tasa-arvoa hei..
Miksi vappuna, juhannuksena tai uutenavuotena pitäisi tehdä jotain erityistä?!!? Kaikkiea tuollainen ympäriinsä riekkuminen ei vaan pahemmin kiinnosta, osaat arvostaa sitä sitten vähän vanhempana, kun kuulet miten kavereiden bilehilemiehet viettää illat baareissa.
Mitenkäs teidän kodin ulkopuolinen elämä? Itselleni oli aika raskasta aikaa kun vaimo oli kotosalla, hän olisi aina halunnut lähteä käymään jossain, kun minä taas olisin työpäivän tai työviikon jälkeen mieluummin viettäny aikaa peheen kanssa kotona, enkä missään kyläpaikassa tai huvipuistossa.
Poikaystävä, ei mies. 5 kuukautta ja tökkii, herää. Ole itsellesi rehellinen ja sille poikaystävällesi, jos tuossa vaiheessa alkaa toisen erilaisuus muodostua ongelmaksi ei kannata asioita mutkistaa. Et rakasta sitä poikaystävääsi sellaisena kuin hän on, eikä se siitä muuksi muutu ajankaan kanssa. Te ette ole toisallenne tarkoitetut ja se siitä. Molemmille varmasti löytyy kaveri joka on lähempänä itseä.
miehesi on ihan kun minä, oon tosin nainen.
Miten olet analysoinut , joulut,vaput,juhannukset, isenäisyyspäivät,ym kun olette olleet vasta 5 kk "yhdessä". Neuvoni on että lopeta valehtelu itselle ja muille. on myös toinen neuvotelama!! itsesi päällepäsmäryys ja itsekkyys uhmapäätöksineen todennäköisesti tekee ensiksi vetäytyvän miehen jonka jälkeen toivon mukaan älyää lähteä.
Jatka hutsun uraa ja jätä se mies.
Sinulla on tyypillisen tulevan yh-naisen ongelma. Haluat vaihtelua ja et ole tyytyväinen.
Sinunlaisten takia aasiassa ja lähi-idässä naisen asema on alistettu. Naiset pidetään kuin lampaat tarhassa, ettei ne poukkoile.
Toivon mukaan se mies älyää nostaa luunsa siitä sohvalta ja karata maisemaan. Sinulla on ongelmia itsesi kanssa ilman häntäkin ihan riittävästi.
Kyseiselle miehelle juuri ajattelu on tekemistä. Se että hän saa rentoutua kesällä, vaikka mökkirannassa ja vain kuulla aaltojen liplatuksen, se on tekemistä hänelle.
Kun te olette olleet vasta noin vähän aikaa yhdessä, niin ei mikään ihme ettei teidän elämäntavat ole vielä sointuneet yhteen. Viiden vuoden päästä te olette löytäneet yhteisen rytmin ja sinunkin menot ovat vähentyneet ja tilalle on tullut muuta.
Älä kuitenkaan jätä miestä sen vuoksi ettei hän nyt keksi mitään tekemistä, sillä hänhän ei ole mikään laiska lapamato, jos hän on kerran lähtenyt sinun mukaasi. Miehesi ongelma on varmasti se että hänellä ei ole ollut paljoa ystäviä jotka olisivat tehneet yhdessä tiettyinä päivinä asioita, kuten uudenvuoden aattona, juhannuksena jne. Hän varmasti haluaisi ehdottaa kaikenlaista, mutta häneltä puuttuu se kokemus joka niiden järjestämiseen ja läpiviemiseen kuuluu. Sinulta se tulee luonnostaan, mutta hän ei ole oppinut siihen, joten auta häntä äläkä vaadi häneltä sellaista mitä hän ei selkeästi osaa.
Se olisi eri asia jos hän jyrkästi kieltäytyisi, mutta eihän hän ole kieltäytynyt, vaan hän on sinun mukanasi. Puoli vuotta suhteessa on niin lyhyt aika että siinä ajassa ei voi vielä tehdä sellaisia päätelmiä ihmisestä jotka eivät voisi muuttua ja pitkän parisuhteen kokeneena tiedän että sinunkin menosi muuttuvat hyvin paljon kun olette yhdessä, vaikka olisitkin avoin ja menevä. Koeta kestää ja sen sijasta että sinä suunnittelisit aivan kaiken, ja sen sijasta että sinä vaatisit miestäsi tekemään yksinään jonkin keksinnön, ota hänet mukaan suunnitteluun, mutta älä vaadi häneltä mitään.
Älä kerro päämäärää, vaan suunnitelkaa ja suunnitelkaa yhdessä jotakin yhteistä. Sinulla voi olla valmis päämäärä tiedossa, mutta nyt älä julkista sitä heti kärsimättömänä, vaan opettele rohkaisua, koska sitä sinä tulet tarvitsemaan suhteessa myöhemminkin. On hyvin helppo tehdä asioita valmiiksi toisen puolesta ja pyytää siihen puoliso mukaan, mutta ei se ole yhdessä tekemistä ja suunnittelemista, jos käytännössä olet jo päättänyt kaiken ja mies on vain nyökytellyt ja ollut samaa mieltä. Eli, opettele rohkaisemaan miestä, niin että mies oppii pikkuhiljaa suunnittelemaan asioita vaikka tietäisitkin jo mitä tulee tapahtumaan. Tuo on parisuhteessa yksi elintärkeistä taidoista ja se puuttuu monelta. Se voi puuttua joko siten, niinkuin sinulta, että teet helposti kaiken valmiiksi. Tai se voi puuttua, kuten mieheltäsi, että hän välttelee päättämästä ja sen sijaan menee muiden mukana.
Rohkaisun taitoon vaaditaan kärsivällisyyttä.
Käy ihmeessä jo oppineiden naisten kanssa uhmamuutoskurssi!! niin älyät että itse voi vaikuttaa vain omaan asenteeseen ja käytäntöön. Mies kyllä ajattelee ja käy kursseja sun määräämättäkin. Sii niikuin edellä kollegasi opettaa ota vastuu ihmis-suhteiden hoidosta ja myös raketanmisesta. No tuskin se kiinostaa joten eikun kiertoon itse ja toinen vapaaksi alistus-uhostasi.
tulet todennäköisesti suhteellisen nopeasti hankkimaan toisen miehen itsellesi tai sitten tämän rinnalle. kuvittele tuollaista laiskimusta lapsesi isänä :))), hoidat muksun, kodin ja laiskan äijän...sitten et meinaan ehdi purkaa energiaasi juhlimiseen. kokemuksena tuollaisen kanssa oleminen opettavaista; alkaa pohtimaan mitä todella odottaa puolisoltaan. tässä vaiheessa flegmaattisuus vain väsyttää, hetken päästä se v****aa. mutta ota kokemuksesta kaikki irti niin olet varmempi valinnoissasi jatkossa. tiedät jatkossa mitä haet ja mitä et halua. kaverisi on tuleva uuninpankopoika. tsemppiä
Jos noin suhteessa on noin iso häiritsevä tekijä niin ennemmin tai myöhemmin tulee ero.. Ellei sitten suurta muutosta tapahdu. Mun mielestä sun kannattais suoraan vaan nostaa kissa pöydälle että et kestä miehes saamattomuutta ja et pysty elää koko loppuelämääs tollasen ihmisen kanssa. Sano että rakastat häntä, mutta et vaan kestä enää. Joka tapauksessa tulette eroamaan niin miksi turhaan pitkittää asiaa. Itsellä on paljon kokemusta siitä että suhteessa on joku tosi häiritsevä asia jonka takia sitten loppuen lopuksi tulee ero. Sitä vaan ihminen monesti elättelee toivoa että ehkä se toinen muuttuu ja ehkä tää tästä vielä alkaa sujumaan, mutta kun ei se vaan mee niin. Jos oot tunneihminen niin nyt sitten varmaankin ajattelet että toi on ihan oikeessa, muttet kumminkaan pysty tekemään noin. Mutta jos pystyt välillä laittamaan järjen tunteiden yläpuolelle niin toi ois kyllä ehdottomasti paras ratkaisu. Sitten jossei sun miehes oo valmis yrittämään muutosta niin eroat siitä. Ei vaan kertakaikkiaan oo muuta mahdollisuutta.
Moi, ymmärrään niin hyvin tilanteesi. Olin viime kesänä juuri tuollaisessa suhteessa. Ite olen sellainen nollasta sataan, joka paikan menijä ja aktiivinen yh-äitikin vielä siinä' sivussa. Tapasin ihanan miehen, joka oli tosi rauahllinen ja mukava ja alkuun kaikki meni hyvin. Sitten huomasin, että väsyin siihen kun toista piti ihan koko ajan potkia eteenpäin tai vetää perässään. Meinattiin aina myöhästyä joka paikasta ja missattiin kaikki mukava, kun hänellä aina kesti. Sitten kun kuvioon ilmesty vielä narsistista käytöstä hänen taholtaan, niin alkoi olla tosi hankalaa. Tein vielä sen virheen, että alettiin seukata heti 24/7, eli että arki astui kuvaan ennen kuin ehdittiin edes tutustua kunnolla.
Kun viimein päätin lopettaa suhteen, olin niin helpottunut, että tuntui kun olisi lyijypainot poistettu jaloista. Olenkin sittemmin päättäny, että vaikka aluksi olisi kuinka ihanaa ja muuta, mutta jos rupeaa ajattelemaan että: jos toinen olisi sittenkin vähän erilainen ja tekisi tuon asian eri tavalla, niin sitten olisin onnellinen. Ei se niin mene. Ei tuollaista luoennetta voi vain muuttaa!
Mulla on sellanen teoria, että jos suhteessa on joku perustavaa laatua oleva ongelma, se ilmenee viimestään 4 kk päästä, eli sitten kun ensihuuma alkaa hellittää. Sitten on hyvä todella miettiä, että haluanko mä oikeesti raahata tuota äijää perässäni koko lopun elämää, eli noin 50 vuotta joka ikinen päivä? eikä se ole varmasti sille miehellekään kiva, kun hänestä tuntuu että hän on holhottavana ja perässä vedettävänä omassa elämässään.
Vetojuhtana oleminen ei ole hauskaa siitä on kokemuksia ja se tappaa suhteen. Mieti hetki haluatko viettää elämäsi sohvaperunan ja Ville Vallattoman kanssa.... luulen että ratkaisu on helppo. Toisaalta sohvaperunakin voi herätä eloon siinä vaiheessa kun alat suunnistaa ovea kohti ja sanot hyvästi. Mutta totuushan on että kerran sohvaperuna aina sohvaperuna ja se kulkee suvussa.
"Uudetvuodet, vaput sun muut juhlat hän on lähes poikkeuksetta ollut kotonaan, tekemättä mitään ja kesältäkin hän odottaa sitä, ettei nimenomaan tarvitse tehdä mitään, voi vain olla. ...yhdessä olemme olleet vasta päälle 5 kk, "
Ensimmäisestä lauseesta pätellen olisi pitänyt olla yhdessä vuosia. Ei kaikkea tarvitse yhdessä tehdä, mutta jos ei mitään yhteistä ole, niin lähde lätkimään.
Liian monilla ihmisillä on jostain käsittämättömästä syystä pakko seurustella ihan vain siksi, että pitää seurustella jonkun kanssa. Minun mielestäni kannattaisi vain pitää hauskaa, kun on vielä nuori. Nuoremmaksi et enää tule, joten ei kannata nuoruuttaan murehtia, että onko tämä "se oikea" vaan ennemmin jos ei tunnu hyvältä, niin vaihtaa ja kokeilla muita vaihtoehtoja jos on pakko seurustella. Eroaminen tuntuu aina vain vaikeammalta mitä pidempään saman kumppanin kanssa seurustelet.
Onhan tuollainen mies hyvä, jos haluaa luottaa toiseen ja lapsilleen varman tulevaisuuden. Se nyt vaan olisi ainakin minun mielestäni elämän väärinkäyttöä, jos ajattelee pelkästään tulevien lapsien parasta jo parikymppisenä. Kerkeät kyllä leikkimään sitä hienoa perhe-elämää sitten vanhempana kyllästymiseen asti, joten nyt kannattaisi nauttia itsestään ja elää täysillä! :)
Ehkä sinun pitäisi etsiä joku toiminnanmies=) vai mitä oikeen rakastat tässä miehessä?
Olette kyllä erilaisia ja ehkä on syytä tarkkaan harkita, sovitteko sittenkään toisillenne. Mutta toisaalta, harvemmalla parilla sekään onnistuu, että kumpikin ovat kovia menemään ja keksimään tekemistä kodin ulkopuolella ja että ne harrastukset sopivat sitten yhteen. Erilaisuudessa lienee puolensa myös. Miten sitten, jos tulee lapsia ? Onko sittenkin hyvä, että on mies, joka tykkää olla kotona ja viihtyy sitten varmaan myös lastensa kanssa. Siinä tilanteessa joka tapauksessa tulee ristiriitoja, jos molemmat ovat menijöitä.
Voisiko hyvä ratkaisu olla se, että itse hommaat omia menoja ja mies voi olla kotona rauhassa tekemässä sitä mitä haluaa. Kuulosti kuitenkin siltä, että muuten teillä menee hyvin.
Jos sekin elementti hänestä puuttuu, neuvoisin vaihtamaan.
väärä mies sinulle.
Jos jo tuossa vaiheessa ärsyttää, mietipä mikä on tilanne esimerkiksi 10 vuoden kuluttua
Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin.
Seuraavan kerran kehittää uskottavampi provo...Kuten aloittaja kirjoitti,olemme olleet yhdessä 5kk ja olemme parikymppisiä...silti tämä puolisosi viihtyy kotona,uudetvuodet,joulut,vaput ym juhlapäivät,ennen hän oli mukana keikoilla ym juhlissa. Kyllä sinun viiteen kuukauteen mahtuu yllättävän paljon juhlapyhiä ja tapahtumia.? Kannattaa lukaista seuraavan kerran tarkemmin,ennen kuin alkaa kirjoittamaan provoja.
Tässä tekemistä pelatkaa monopolia ja muita pelejä se on ihan kivaa tehkää juhlat miehesi kanssa kotona ja jos et muuta kesällä keksi mene mökille vaikka vuokratulle miehesi kanssa maiseman muutos auttaa paljon asiassa
Jos et pysty elämään tämän "miehesi" kanssa niin sillon kannattaa jo erota. Turha tuhlata elämäänsä sellaiseen mikä ei ole mukavaa.
Minuakaan ei pahemmin kiinnosta hypätä edes takasin paikasta toiseen, nautin elämästä rauhassa.
En ymmärrä näitä valittajia, jotka valittavat kummpaninsa ominaisuuksista - ei kai aikuinen nainen tarvitse miestä menoihinsa mukaan, kyllä mennä voi yksinkin, eikä tarvitse aina toista raahaa mukaan. Vastakohta tosiaan on, että mies on aina töissä ja poissa, mitens sitten suu pannaan - taas valitetaan. Hankkikaa oma elämä, älkää olko niin riippuvaisia toisesta.
Sanoppa vaan hanipuppelillesi että kivaa oli mutta tässä polut haarautuu.Tämmöset tapaukset niin, niin tuttuja, varsinkin kun itse olen melko paljon niinkuin miehesi.Taino, minä kyllä joskus ihan omin avuin sovin menemisiä pyhiksi tai pistäydyn spontaanisti pubbendaalissa mutta kotona sohvalla makaaminen käy minulle vallan loistavasti.En näe esimerkiksi mitään vikaa siinä vaikka istuisi leffoja katsellen yksin uudenvuoden aaton sisällä.Itselläni, tai lähinnä exilläni ei ollut mitään ongelmaa tämän kanssa, molemmat viihtyivät aivan hyvin kanssani ihan kotonakin, tehden jotain niinkin arkista kuin ruuanlaitto, lenkkeily tai vaikka vaan se että istutaan sohvalla ja puhutaan puutaheinää.
Tosin ei tarvitse edes käytännössä kokeilla semmosta kumppania joka on näitä gogo ihmisiä tietääkseen mimmoista se on ja toisaalta olenhan nähnyt miten kaverien suhteissa käynyt.Alkuinnostuksen jälkeen aletaan pikku hiljaa lipumaan takaisin siihen suuntaan mimmoinen oikeasti olet eikä yritetä kaikinpuolin olla mieliksi, tämähän taas johtaa tietysti siihen että toinen osapuoli viettää noin 3 kertaa enemmän aikaa kaikenlaisten kavereiden ja tuttavien kanssa jossain yössä kuin kumppaninsa, ei niin pysty kukaan kauaa olemaan.
Pisin tuommoinen suhde minkä tiedän tapahtuneen kesti vuoden ja vajaa pari kk, hyvinhän kaksikolla synkkasi aluksi mutta sitten mentiin siihen että tytöllä oli vähintään 5 menoa viikossa (kaikkea harrastushuttua, tanssi, ratsastus vkl baariin yms.) ja kaverini kävi ehkä kahdesti viikolla joteskin erityisesti ulkona jos ei töitä ja kauppaa lasketa ja nekään 2 olivat harvemmin mitään täysmittaisia klubi keikkoja vaan lähinnä jonkun muun kaverin luona kahville käyminen max 2h tms.Tuli aina välillä kyseltyä että mites teillä menee "hyvin...en muuten oo nähnyt kumppania tässä melkein 2 viikkoon Oo".Finaalihan oli kaikkein jännin kun hän puhui myöhemmin että ero tapahtui niin etteivät olleet edes yhteyksissä paitsi tekstareilla jonkun 1.5kk ja hän oli vaan mennyt tytön kämpälle aamupäivästä sanomaan hyvästi ja tyttökin oli ollut hieman "ainiin sinäkin olet olemassa"-ilmeellä.Kumpaakaan en voi syyttää mutta kaksi noin erilaista ihmistä sopivat yhtä hyvin yhteen kun kalju ja kampa.
Suomalainen mies on onnellinen silloin, kun ei tarvitse tehdä mitään eikä lähteä minnekään, saa vain nukkua kotona. On se kumma, että naiset ei sitä ymmärrä. Ei siis ole ihme, että noita parisuhdeongelmia on niin paljon.
Just niin - tuollainen rauhallinen mies olisi ihana - aina kun ollut miehiä, jotka eivät pysy sekuntiakaan paikallaan, ovat liikkeellä kuin sopulit - näemmä on näitä naisiakin. Olkaa vain miehet sellaisia kuin olette!
Kuhan vaan löhöilee sohvalla ja kattelee telkkua?Välillä tietenkin pillua pitää saada,mutta eipä juuri muuta.
Tämä on ihan tosijuttu, tarkoitin aikaisempia juhlapyhiä hänen ja minun elämässä, ei pelkästään meidän suhteemme aikana. Mutta vastauksia tuli yhtäkkiä noin miljoona lisää ja näkökulmia myös, kiitän tästä, näkökulmia kaipailinkin notta voin pohtia asiaa. Toisekseen huomasin, etten pysty kuvailemaan asiaa oikomatta, joten tulkinnatkin ovat sen mukaisia. Kiitos kuitenkin vastauksista, keskustelua nyt saa jatkaa jos haluaa, minä en oikein saa tästä tulvasta enää mitään omalla kohdallani, liian monimutkaista jo minun päässäni yksistään :)
luonnollinen olotila on nukkuminen.
Mene sinne baariin ja etsi uusi vaikka sellainen ihana hunksi lihaskimppu niistähän naiset tykkää eikä mistään nörteistä. Naisethan saa aina kenet haluaa kun pillu aukeaa heti mitä komeampi mies on!
Vie se jonnekkin kauniille paikalle kahtomaan auringonlaskua kahestaan, niin se tajuu miten kaunis maailma on. Sit se ei halua hukata hetkeäkään sohvalla maaten.
Mulla samanlainen neljävitonen ja olen niiiin kurkkuani myöden täynnä sitä tekemättömyyttä ja puhumattomuutta, että meinaan usein räjähtää!!! itse olen myös päälle 40. Älä siis odota, että se siitä mihinkään muuttuu, vaan ala ihmeessä etsimään itsellesi sopivampaa kumppania...niin alan tekemään minäkin. Emme tosin ole olleet kauaa avoparina, mutta niin se on, että toista et muuta, ellei tämä toinen itse sitä halua. Ja miten niin 5-kymppisillä mukamas on jotenkin enemmän rahaa tehdä jotain?!? Joku tuolla alussa vaan näin mainitsi... Älä siis tuhlaa elämääsi, vaan elä ja unohda tuollainen mies, joka ei ole sinulle sopiva. Jokaiselle varmasti löytyy sopiva kumppani, ainakin niin toivon! ;)) Tsemppiä!
Tuohan on selvästi nallekarhu jota kuvailit. Niitä on hyvin monessa kodissa. Ei heitä voi syyttää siitä etteivät tekisi mitään. Hehän selkeästi makaavat, ruokailevat ja ehkä juovat, eli tekevät jotain.
Miten sitten sellainen mies joka ei ole koskaan kotona kuten oma mieheni. Mieheni tekee matkahommia ja käy vain kotona kääntymässä. Mielelläni ottaisin nallekarhun kotiini ja olisin ikionnellinen.
rajansa se on kaikella, jos mies on täysi uuno ei sitä täysijärkinen jaksa kauan katsella.
Sanoisin aloittajalle että eroa heti tuollaisesta kiviriipasta, sinulla on vielä elämä edessä turha pilata sitä nähtävästi henkisesti köyhän tollon hoivaajana. Usko nyt että ei tarvitse katua.....hyvää jatkoa aloittajalle
Sitäkin voi miettiä miksi aina väsyttää. Liian rankka työ, liian lyhyet yöunet, huono ruokavalio tai vaihtelua verensokerissa, huono kunto, joku sairaus? Itsellä oli sellainen väsymys, että tuskin jaksoi töissä käydä, muu elämä sohvassa tai sängyssä. Ei muita oireita. Lopulta lääkäriin, tutkimuksiin, löytyi sydänongelma. Lääkitystä pari viikkoa, ja olo oli jo ihan toinen, jaksoi jopa lähteä jumppaan.
Tietysti aina ei ole näin, osa on vaan luonteeltaan kotihiiriä, mutta muitakin syitä voi olla kuin luonne.
Veikkaan, että et ehkä tulisi toimeen lainkaan henkilön kanssa, joka aktiivisesti keksi uusia kujeita ja yhteisiä menemisiä.
olet ilmeisesti erityisen hallitseva luonne ja suunnittelet niin omat kuin läheisesikin menemiset etukäteen jo kauas tulevaisuuteen. Alkuun miesystäväsi viihtyi näissä kuvioissa, mutta ei enää jaksa seurata valtavaa ryntäilyäsi joka paikkaan ja haluaa vain olla rauhassa.
laita merkille, kykenetkö missään seurassa olemaan tavallaan kuuntelijana ja seurailijana odottaen muiden ehdotuksia ja innostuen sitten niistä. Oletan, että pohjimmiltasi haluat johtaa aina koko ympäristöäsi, on sitten kyse ystäväpiiristäsi, miesystävästäsi tai sukulaisista. Työ- tai opiskeluympäristöstä puhumattakaan.
Saat elämällesi luullakseni huomattavasti enemmän sisältöä kun asetut ainakin joskus kuuntelemaan ympäristöäsi ja myötäilemään hiukan sitä ilman johtamisajatuksia. Kokeile.
Ympäristöään hallitsemaan pyrkivät ihmiset kuitenkin hyvin harvoin tiedostavat ominaisuuttaan ja näin voi olla sinunkin laitasi.
Itselläni on sama tilanne ollut jo monta vuotta. Nyt rupeaa tuntumaan siltä, että riittää. Miestä ei kiinnosta mikään ja mukaan lähtee vain jos on pakko. Puhuu kuinka paljon on tehnyt töitä ja makaa kotona kaiket päivät, tekemättä mitään, kun on työtön.
Huomaan olevani ihan kypsä, koska haluaisin lähteä ihmisten ilmoille, kun on vapaata.
Hän haluaa vain, että olisimme kotona.
miksi valitsit sellaisen miehen ? on toisenlaisiakin ja sitten oisit valittanut kun se ei ole koskaan kotona ,aina on näitä valittajia kaikenlaisia .Pitää nyt olla valintaansa tyytyväinen ja iloinen ? jos suhde vasta tuolla asteeella voit vaihtaa jonkun viriilimmän tyypin joka älyllisempi ja aikaan saavempi ? Eihän sitä pakko ottaa loppuiäkseen riesakseen .Taitaa olla sulle väärän lainen ja aika tapansa näyttää ?
tunnistan itseni, olen kotona en halua tehdä mitään puolisoni kanssa koska hän on NIIN HELEVETIN RASITTAVA jutuissaan ja kaikkialla muiden ihmisten seurassa..ärsyttää! Elän omaa elämää hiljaa..onneks on tää tsääti :-D
Anna sille monon kuva perseeseen.Sanot kuule joku ilta,että eiköhän tää ollu tässä.
Rasite on myös se, jos mies ei voi vain oleilla, vaan on aina tekemässä jotain tai menemässä johonkin hauskan pitoon.
Oletteko huomanneet, että aina kun puhutaan epämiellyttävästä luonteen piirteestä, miehissä on vika. Johtuuko se siitä,että naiset ovat virheettömiä, vai siitä että naiset yrittävät aina muuttaa miestään, eli eivät voi hyväksyä ihmistä sellaisena kuin hän on.
Se johtuu siitä että nainen yrittää aina muuttaa miestään, mutta annas olla jos mies yrittää muuttaa naista, niin silloin nousee semmoinen huuto ja raivo ettei mitään rajaa.
Naiset kuvittelevat että miehet ovat telepaatteja, ja että kun nainen haluaa nallekarhumiehen joka vain on kotona, miehen pitäisi heti olla sellainen. Sitten kun nainen ajattelee että olisipa mies menevä, niin miehen pitäisi heti olla sellainen.
Tämä tulee niin loistavasti ilmi näissä naisten valitusviesteissä joissa nainen ei ole koskaan ottanut mitään asioita puheeksi, vaan ainoastaan kerää täällä tukea itselleen ja sille kuinka oikeassa hän muka on.
Miesten viesteissä yleensä mies ottaa kritiikin vastaan ja kuuntelee sen ja pohtii sitä. Mutta jos nainen lähettää viestin, hän ei ole valmis kuulemaan totuutta, vaan hän haluaa kuulla pelkästään sellaisia viestejä jotka tukevat sitä hänen toimintatapaansa, vaikka se olisi kuinka väärin ja aiheuttaisi ongelmia. Ja kritiikkiin naiset vastaavat juuri kääntämällä kaiken miehen viaksi.
Toinen hyvä esimerkki naisten kuvitelmasta kaikkivoipaisuudestaan on makuukamarin hommat. Nainen kuvittelee että hän voi määrätä mikä on sitä oikeaa ja sallittua seksiä mitä pari harrastaa. Miesten mielipiteellä ei ole mitään väliä. Hyvin useissa viesteissä käy ilmi se kuinka nainen hallitsee pihtaamalla. Eli kun jutut eivät mene naisen halujen mukaan, menee jalat kiinni. Koska naiset eivät kuitenkaan itse kykene telepatiaan, vaikka niin luulevatkin (ja se olisi taas kokonaisen kirjan kokoinen aihe, siitä miten naiset luulevat tuntevan miehen) niin he eivät käsitä sitä kuinka paljon he aiheuttavat tuolla pihtaamisellaan ja vallankäytöllään vahinkoa parisuhteelleen. Kun seksistä tulee vallan väline, silloin miehen ja naisen asetelma parisuhteessa muuttuu täydellisesti ja enää kyse ei ole parisuhteesta vaikka nainen ja ulkopuoliset tarkkailijat luulevatkin. Tuollaisen tilanteen jälkeen parisuhteen korjaaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska tilanne on vaihtunut kuin hallitsija-alainen suhteeksi jonka kuilu on niin syvä ettei sitä voi enää ylittää. Tällaisessa tilanteessa mies eristää itsensä naisesta lopullisesti ja nainen eriyttää miehensä hänestä lopullisesti ja menettää täydellisesti sen henkisen yhteyden joka parilla oli ehkä joskus. Se hetki on parisuhteen lopun alku. Mutta tietenkään naiset eivät voi tällaista hyväksyä, koska he kuvittelevat olevansa aina oikeassa.