Kaipaisin kommentteja ja ehkä neuvojakin seuraavaan asiaan. Ja jos joku muu on kokenut saman, niin miten teille on käynyt?
Mieheni ilmoitti minulle vuoden lopulla, että hän on rakastunut toiseen naiseen. Päätimme yhdessä erota ja jaoimme kaiken tasan. Mieheni muutti toiselle paikkakunnalle, ei kuitenkaan yhteen uuden rakkautensa kanssa. Itse en osannut vihata miestäni, toivoin hänelle vain kaikkea hyvää hänen uudessa suhteessaan (sitä toista naista kuitenkin vihaan, olimmehan mieheni kanssa yhdessä yli 14 vuotta; lapsia ei ole, koska emme halunneet). Soittelimme kerran parissa viikossa ja kerran kävinkin mieheni uudessa asunnossa. Ja kauhukseni huomasin, että rakkauteni häntä kohtaan on vain syventynyt ja että kaipaan häntä aivan kamalasti.
Vähän aikaa sitten mieheni kertoi, että rakkaus toiseen naiseen on ohi ja että hänkin on huomannut, ettei voi ketään muuta kuin minua rakastaa. Nyt olemme yhdessä miettineet, mitä tehdä, avioeroa ei ole vielä vahvistettu. Olemme päättäneet olla ystäviä kuten ennenkin, mutta tavata silloin tällöin ja soitella enemmän ja puhua tästä asiasta. Ja jos joskus meistä molemmista tuntuu siltä, että me voimme nollasta aloittaa uudelleen, niin emme pidä sitä mahdottomana. Mutta siihen menee aikaa, tuo suhde ja siihen johtaneet syyt pitää keskustella kunnolla läpi ja minun täytyy osata antaa miehelleni anteeksi.
Lyhykäisyydessään tilanne on kai sellainen, että rakastamme toisiamme enemmän kuin koskaan, mutta järkisyistä jarrutamme tilanteen kunnes kaikki on puhuttu selväksi ja joko tulemme siihen tulokseen, että pystymme aloittamaan uudelta pohjalta alusta tai sitten rakkaus ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri ja vahva ja pysymme vain ystävinä. Itse toivon, että voisimmee aloittaa joskus alusta, mutta pelkään, ettei siitä kuitenkaan tule mitään ja joudun taas pettymään ja joskus uudelleen käymään tämän tunnehelvetin läpi. Pelkään myös sitä, ettei mieheni rakkaudestaan huolimatta jaksa odottaa, että minä saan rakennettua luottamukseni häneen uudelleen. Olisiko siis parempi kuitenkin sopia, ettei meistä koskaan enää tule mitään ja olla vain ystäviä?
Mieheni ilmoitti minulle vuoden lopulla, että hän on rakastunut toiseen naiseen. Päätimme yhdessä erota ja jaoimme kaiken tasan. Mieheni muutti toiselle paikkakunnalle, ei kuitenkaan yhteen uuden rakkautensa kanssa. Itse en osannut vihata miestäni, toivoin hänelle vain kaikkea hyvää hänen uudessa suhteessaan (sitä toista naista kuitenkin vihaan, olimmehan mieheni kanssa yhdessä yli 14 vuotta; lapsia ei ole, koska emme halunneet). Soittelimme kerran parissa viikossa ja kerran kävinkin mieheni uudessa asunnossa. Ja kauhukseni huomasin, että rakkauteni häntä kohtaan on vain syventynyt ja että kaipaan häntä aivan kamalasti.
Vähän aikaa sitten mieheni kertoi, että rakkaus toiseen naiseen on ohi ja että hänkin on huomannut, ettei voi ketään muuta kuin minua rakastaa. Nyt olemme yhdessä miettineet, mitä tehdä, avioeroa ei ole vielä vahvistettu. Olemme päättäneet olla ystäviä kuten ennenkin, mutta tavata silloin tällöin ja soitella enemmän ja puhua tästä asiasta. Ja jos joskus meistä molemmista tuntuu siltä, että me voimme nollasta aloittaa uudelleen, niin emme pidä sitä mahdottomana. Mutta siihen menee aikaa, tuo suhde ja siihen johtaneet syyt pitää keskustella kunnolla läpi ja minun täytyy osata antaa miehelleni anteeksi.
Lyhykäisyydessään tilanne on kai sellainen, että rakastamme toisiamme enemmän kuin koskaan, mutta järkisyistä jarrutamme tilanteen kunnes kaikki on puhuttu selväksi ja joko tulemme siihen tulokseen, että pystymme aloittamaan uudelta pohjalta alusta tai sitten rakkaus ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri ja vahva ja pysymme vain ystävinä. Itse toivon, että voisimmee aloittaa joskus alusta, mutta pelkään, ettei siitä kuitenkaan tule mitään ja joudun taas pettymään ja joskus uudelleen käymään tämän tunnehelvetin läpi. Pelkään myös sitä, ettei mieheni rakkaudestaan huolimatta jaksa odottaa, että minä saan rakennettua luottamukseni häneen uudelleen. Olisiko siis parempi kuitenkin sopia, ettei meistä koskaan enää tule mitään ja olla vain ystäviä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omakohtaista kokemusta ei ole mutta läheisille ystäville kävi juuri samoin. Keskustelivat ja tapasivat,harrastivat yhdessä, erosivat virallisesti mutta ovat avioituneet uudelleen ja suhde voi tietääkseni hyvin. Mutta koskaanhan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta jos rakkautta on niin yrittäkää. Asiaa varmaan miettii loppuiän jos ei yritä. Rakkaus on niin käsittämätön juttu. Toivon teille luottamusta ja rohkeutta runsaan keskustelujen kera.
Ps, et todellakaan ole idiootti
...että mieheni kertoi vuoden lopulla ihastuneensa työkaveriinsa. Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä. 3kk mieheni oli täysin ihastunut toiseen, joten vaati minulta aika paljon pysyä hänen rinnallaan. Olemme pari kertaa olleet aivan eron partaalla, ja eropaperitkin kirjoitettiin noin kk sitten. Mutta seurakunnan perheneuvolan avulla olemme pysyneet yhdessä, ja tämä toinen nainen on melkein jo unohtunut. Päätös ollaan tehty, että yhdessä yritetään eteenpäin, vaikka vaikeaa se on ollut ja varmasti tulee olemaankin. Mutta anteeksi voi opetella antamaan. Suosittelen ehdottomasti ottamaan yhteyttä perheneuvolaan! Siellä ammatti-ihminen auttaa teitä selvittämään asian pohjiaan myöten. Teidän ei ehkä kannata rynnätä heti muuttamaan yhteen takaisin, vaan pysykää erillään sen aikaa kunnes olette asian selvittäneet ihan kokonaan. Sitten on turvallisempaa tehdä päätös, muutatteko yhteen vai ette. Zemppiä! Avioliitostanne VOI TULLA vielä hyvä liitto, parempi kuin ennen, sanottiin meillekin perheneuvolassa. Uskokaamme siihen!
Anteeksi voi antaa vain rajallisen määrän. Itselleni on ero tulossa, koska vaimoni löysi uuden miehen suhteemme ollessa vähän huonommalla tolalla. Vaimo ei ole koskaan kyennyt käsittelemään kriisejä ja laskusuhdanteita muulla tavalla kuin pettämällä. Hän petti minua useita kertoja muutama vuosi sitten. Hirveän tuskan ja vaivan kanssa sain taisteltua suhteemme kuntoon ja pystyin antamaan hänelle anteeksi.
Pari vuotta tuon jälkeen tuli taas laskusuhdanne. Vaimo uhkasi pitkään lähteä lätkimään. En tiedä, pettikö myös tuolloin. Sain taas taisteltua suhteen kuntoon. Viimeinen laskusuhdanne alkoi loppuvuodesta. 3 kk:n laskusuhdanteen jälkeen vaimo oli tavannut toisen miehen. 2kk hän pelasi pelejään miehen kanssa, kunnes ilmoitti, että suhteemme on lopussa.
Mikään neuvonta ei auta enää. Tunteeni vaimoani kohtaan eivät enää riitä yrittämiseen. Järki ajaa edelle tällä kertaa. En enää uhraa itseäni sille alttarille, koska tiedän, että vaimoni tulee tekemään saman taas seuraavassa laskusuhdanteessa. Minä joutuisin taas käymään raskaan prosessin läpi. En jaksa. Hän ei ole muuttunut mihinkään vuosien mittaan, vaikka jo näyttikin sille.
Voi olla, että vaimo tulee katumapäälle joskus. Takaisin hän ei kuitenkaan enää pääse. Olen oppinut nyt läksyni.
Elämän kipein ja samalla ehkä kaunein paradoksi on juuri siinä, että vasta menetettyyän toisen, huomaa hänen arvon.
Teillä on loistavat mahdollisuudet vaikka mihin, koska molemmille tullut ehkä sama tunne. Kaikkea hyvää jatkoon ja voimia!