Joops, tässä muutaman vuoden erinäisten tapahtumien jälkeen oon päättäny, ettei vittuakaan järkeä tässä. Plaaplaa, ihmiset jää kaipaamaan. Varmaan jäävätkin, mutta eipä tunnu tukea ja apua heruvan. Ei porukoilta, ei poikaystävältä (sekin itse asiassa katosi eilen eli yksin ollaan). Puhuttu on, vihjattu on.
Pääpirteittäin 24/7 tyhjä ja toivoton olo. En nauti mistään ja tulevaisuus näyttää paskalta. Työttömäksi valmistun kohta ja vitunmoiset opintolainat kertynyt. Ne kerrat kun väännyn ihmisten ilmoille on sitä, että teeskentelen ja esitän, että oon hyvällä tuulella. Vähän kuin olosuhteiden pakosta pitää välillä käydä ulkona. Ei kiinnostaisi.
Ammattiapua ei saa tästä kaupungista ja rahaa ei ole yksityiselle. Melkoisen toivotonta. Haluis vaan keksiä jonkun helpon ja kivuttoman tavan päästä pois.
Pääpirteittäin 24/7 tyhjä ja toivoton olo. En nauti mistään ja tulevaisuus näyttää paskalta. Työttömäksi valmistun kohta ja vitunmoiset opintolainat kertynyt. Ne kerrat kun väännyn ihmisten ilmoille on sitä, että teeskentelen ja esitän, että oon hyvällä tuulella. Vähän kuin olosuhteiden pakosta pitää välillä käydä ulkona. Ei kiinnostaisi.
Ammattiapua ei saa tästä kaupungista ja rahaa ei ole yksityiselle. Melkoisen toivotonta. Haluis vaan keksiä jonkun helpon ja kivuttoman tavan päästä pois.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitähän tuohon osaisin muuta sanoa, kuin että täälläkin samat ajatukset olleet jo pidemmän aikaa. Olen 21-vuotias nainen ja valmistunut vuosi sitten työttömäksi. Peruskoulu ainoastaan on käyty, ja vajaa pari vuotta lukion kursseja. Siltikään tulevaisuuden suunnitelmia ei ole minkäänlaisia, koska ei vain kiinnosta mikään. Olen miettinyt niitä asioita jo niin kauan tuloksetta, että lakkaan jo mielummin miettimästä. Ammatinvalintapsykologillakaan ei jaksa enää ravata. Jotain suuntaa sieltä voi saada, mutta ei sitäkään jos ei vain ole motivaatiota mihinkään.
Muutenkaan en enää jaksa innostua mistään. Suurimman osan ajasta olen vain kotona ja kuuntelen musiikkia. Olen miettinyt kaiken valmiiksi sitä varten, jos lähtisin täältä pois. Minä olen täällä tähänkin asti ollut hyödytön. Suunnitelma on melkeimpä totetuttamista vaille valmis.
Itseäni ei oikeestaan ees tulevaisuus enää kiinnosta. Synkkä se on joka tapauksessa ja ainoot hetket, jollon ei ahdista on ne kun saa olla toisen vieressä kiinni. Sitäkään ei voi saada 24/7 ja jokainen hetki, jonka yksin vietän, on tuskaa :/
Pitäs kai päivystykseen soittaa ja purkaa tuntoja, muttei kehtaa, ei kykene. Masentunut olen ja ilmeisesti aika pahasti. Viime yönä vedin kännit ja olin jo lähössä käveleen junaradalle, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut. Kaliumsyanidilla sais hengen nopeasti pois, mutta mistäpä sitäkään saisi. Unilääkkeitä ja rauhoittavia ei määrätä kovin heppoisin, joten niitäkään tuskin saan.
Ikää siis mulla on 24v.
Melkein kaikki nuoret ovat olleet työttömänä jonkun aikaa elämää nyt on kyllä erittäin paha tilanne nuorten suhteen saada töitä vaatii pitkää pinnaa jaksaa.Mikä on varmaa kuolema tulee aikanaan kaikille ei sitä tarvitse miettiä.Sen sanon että jos tuonne 30v jaksaa niin ajatukset muuttuu elämän myönteiseksi vaikka velkaa on järki vain lisääntyy joku sano mulle joskus kun oli oikein vaikeaa"kannattaa katsoa tää näytelmä loppuun saakka"vaikka mitä tapahutisi.Hyvä neuvo ja toimii.Huumoria ei saa unohtaa.
mitä apua oot pyytänyt? Jokasella on omakin elämä elettävänään, et oo enää sen ikänen, että sun etees pitäs kaiken valmiina tulla. Poikaystävätkään ei jaksa olla sussa kiinni 24/7 joten koitahan ryhdistäytyä ja tilaa aika lekurilta, tee pari lenkkiä/päivä. Se on sun elämäs, josta oot luopumassa ja se on ainoo mitä sulla on. Sellasta ihmistä joka ei rakasta itteään ei kukaan muukaan rakasta, usko se.
Itsellänikin oli nuorena vaikeaa. Nyt on jo helpottanu. Oon saanu perheen, hyvän miehen ja lapset. Toivon, että näkisit vielä valoa tunnelin päässä. Jaksamisia sulle.