Huomenna starttaan rasvanpolttokeitto-dieetin. Dietti on perusperiaatteltaan hyvin yksinkertainen: joka päivä viikon ajan syödään keittoa ja mitä enemmän keittoa syö niin sitä enemmän laihtuu.
Tein siis keiton tänään ja ensimaistelulta se vaikutti olevan syötävää ja tuoksukin oli hyvä.
Rasvanpolttokeitto- dieetissä luvataan 7 päivän aikana painon putoavan 5-8kg. Oma tavoitteeni on -6kg.
Kirjotan tänne edistymistäni ja tuntemuksia.
RASVANPOLTTOKEITTO
19
16406
Vastaukset
- Anne32..
Tsemppiä simulle. Kerrothan ohjeen..
Anne- vol.1
Tässä dieetissä kiloille antaa vauhtia edullinen ja helppotekoinen rasvanpolttokeitto, jota syödään joka päivä.
Laihdutusviikon lopulla aletaan syödä naudanlihaa, jonka voi korvata nahattomalla broilerilla tai kalkkunalla ja kerran viikossa kalalla.
Viikon aikana sairaaladieetillä putoaa painoa viidestä kahdeksaan kiloa, jos sitä noudatetaan kirjaimellisesti. Mikäli kiloja on karissut lähemmäs kahdeksan, ei dieettiä saa jatkaa heti, vaan on pidettävä kahden päivän tauko. Pienemmillä painonpudotuksilla laihdutusta voi jatkaa kolme viikkoa peräjälkeen.
Sairaaladieetti myös puhdistaa elimistöä voimakkaasti. Siksi pitää muistaa juoda runsaasti vettä, etenkin viidennestä päivästä eteenpäin.
Rasvanpolttokeitto
Tarvitset:
6 sipulia (tai 6 purjoa)
1-2 purkkia tomaatteja (kuorittuja)
1 iso keräkaali (silputtuna)
2 vihreää paprikaa
1 kokonainen varsiselleri
1 lihaliemi- tai muu kuutio (vähäsuolainen!)
vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa
Keittoon voi lisätä myös pinaattia, naurista tai retikkaa. Keittoa voi maustaa mielensä mukaan pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa vain hyppysellinen!
Vihannekset paloitellaan liemikuution kokoisiksi palasiksi, niiden päälle kaadetaan niin paljon vettä, että se yltää noin kaksi senttiä yli vihannesten. Keitetään 10 minuuttia, ensin kovalla lämmöllä ja sitten vähän aikaa hauduttaen.
1. päivä
Vain keittoa, mutta paljon! Yksi hedelmä (ei banaani). Juo vettä tai sokeroimatonta hedelmämehua.
2. päivä
Keittoa ja vihreitä vihanneksia (parsakaalia, hapankaalia, kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, mutta ei papuja, herneitä tai avokadoa) mielen mukaan. Ei hedelmiä eikä mehuja ollenkaan.
Illalla voi syödä ison uuniperunan voin kanssa. Muista juoda vettä!
3. päivä
Keittoa, hedelmiä ja vihanneksia mielen mukaan. Ei perunoita. Tässä vaiheessa paino on yleensä pudonnut kahdesta kolmeen kiloa.
4. päivä
Keittoa, kolme banaania, rasvatonta maitoa tai luonnonjogurttia vaikka kuinka paljon.
5. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. 250-500 g naudanlihaa ja kuusi tuoretta tomaattia. On juotava ainakin kuudesta kahdeksaan lasillista vettä kuona-aineiden poistamiseksi, ne lähtevät liikkeelle tässä vaiheessa.
6. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. Kaksi tai kolme pihviä ja vihanneksia. Ei perunoita.
7. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. Kokojyväriisiä, vihanneksia ja sokeroimattomia hedelmämehuja. Tässä vaiheessa olet laihtunut viidestä kahdeksaan kiloa, jos olet noudattanut dieettiä tunnollisesti. Mikäli olet pudottanut kahdeksan kiloa tai enemmän, lopeta dieetti ainakin kahdeksi päiväksi, ennen kuin voit aloittaa alusta.
Tärkeää!
Sairaaladieetin aikana ovat kokonaan kiellettyjä: leipä, alkoholi ja juomat, joissa on sokeria tai hiili happoa sekä kahvi ja tee.
Hedelmämehuja voi juoda, jos niissä ei ole sokeria eikä keinotekoisia makeutusaineita.
Dieetin jälkeen ei saa juoda alkoholipitoisia juomia 24 tuntiin.
Jos dieetin jälkeen ilmenee ulostus- tai vatsavaivoja, on hyvä syödä leseitä tai pellavansiemeniä.
Keittoa voi syödä mielensä mukaan aina kun on nälkä. Keitto on varsinainen taikaruoka: mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän laihtuu. Pelkällä keitolla ei saa yrittää laihduttaa, se voi aiheuttaa aliravitsemusta. Yhden aterian päivässä keitolla voi korvata pitkäänkin. Se on erinomainen lounasruoka, joka kulkee töihin mukaan vaikka termoksessa. - liianpaksu
vol.1 kirjoitti:
Tässä dieetissä kiloille antaa vauhtia edullinen ja helppotekoinen rasvanpolttokeitto, jota syödään joka päivä.
Laihdutusviikon lopulla aletaan syödä naudanlihaa, jonka voi korvata nahattomalla broilerilla tai kalkkunalla ja kerran viikossa kalalla.
Viikon aikana sairaaladieetillä putoaa painoa viidestä kahdeksaan kiloa, jos sitä noudatetaan kirjaimellisesti. Mikäli kiloja on karissut lähemmäs kahdeksan, ei dieettiä saa jatkaa heti, vaan on pidettävä kahden päivän tauko. Pienemmillä painonpudotuksilla laihdutusta voi jatkaa kolme viikkoa peräjälkeen.
Sairaaladieetti myös puhdistaa elimistöä voimakkaasti. Siksi pitää muistaa juoda runsaasti vettä, etenkin viidennestä päivästä eteenpäin.
Rasvanpolttokeitto
Tarvitset:
6 sipulia (tai 6 purjoa)
1-2 purkkia tomaatteja (kuorittuja)
1 iso keräkaali (silputtuna)
2 vihreää paprikaa
1 kokonainen varsiselleri
1 lihaliemi- tai muu kuutio (vähäsuolainen!)
vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa
Keittoon voi lisätä myös pinaattia, naurista tai retikkaa. Keittoa voi maustaa mielensä mukaan pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa vain hyppysellinen!
Vihannekset paloitellaan liemikuution kokoisiksi palasiksi, niiden päälle kaadetaan niin paljon vettä, että se yltää noin kaksi senttiä yli vihannesten. Keitetään 10 minuuttia, ensin kovalla lämmöllä ja sitten vähän aikaa hauduttaen.
1. päivä
Vain keittoa, mutta paljon! Yksi hedelmä (ei banaani). Juo vettä tai sokeroimatonta hedelmämehua.
2. päivä
Keittoa ja vihreitä vihanneksia (parsakaalia, hapankaalia, kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, mutta ei papuja, herneitä tai avokadoa) mielen mukaan. Ei hedelmiä eikä mehuja ollenkaan.
Illalla voi syödä ison uuniperunan voin kanssa. Muista juoda vettä!
3. päivä
Keittoa, hedelmiä ja vihanneksia mielen mukaan. Ei perunoita. Tässä vaiheessa paino on yleensä pudonnut kahdesta kolmeen kiloa.
4. päivä
Keittoa, kolme banaania, rasvatonta maitoa tai luonnonjogurttia vaikka kuinka paljon.
5. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. 250-500 g naudanlihaa ja kuusi tuoretta tomaattia. On juotava ainakin kuudesta kahdeksaan lasillista vettä kuona-aineiden poistamiseksi, ne lähtevät liikkeelle tässä vaiheessa.
6. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. Kaksi tai kolme pihviä ja vihanneksia. Ei perunoita.
7. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. Kokojyväriisiä, vihanneksia ja sokeroimattomia hedelmämehuja. Tässä vaiheessa olet laihtunut viidestä kahdeksaan kiloa, jos olet noudattanut dieettiä tunnollisesti. Mikäli olet pudottanut kahdeksan kiloa tai enemmän, lopeta dieetti ainakin kahdeksi päiväksi, ennen kuin voit aloittaa alusta.
Tärkeää!
Sairaaladieetin aikana ovat kokonaan kiellettyjä: leipä, alkoholi ja juomat, joissa on sokeria tai hiili happoa sekä kahvi ja tee.
Hedelmämehuja voi juoda, jos niissä ei ole sokeria eikä keinotekoisia makeutusaineita.
Dieetin jälkeen ei saa juoda alkoholipitoisia juomia 24 tuntiin.
Jos dieetin jälkeen ilmenee ulostus- tai vatsavaivoja, on hyvä syödä leseitä tai pellavansiemeniä.
Keittoa voi syödä mielensä mukaan aina kun on nälkä. Keitto on varsinainen taikaruoka: mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän laihtuu. Pelkällä keitolla ei saa yrittää laihduttaa, se voi aiheuttaa aliravitsemusta. Yhden aterian päivässä keitolla voi korvata pitkäänkin. Se on erinomainen lounasruoka, joka kulkee töihin mukaan vaikka termoksessa.tosiaankin itse olen samalla keittokuurilla... valitettavasti tein pienen virheen tiistaina, silloin ei olisi saanut juoda mehua, mutta vahingossa join.. ja sit mietin tuota, että silloin kun saa syödä edelmiä, mutta ei kielletä banaani, niin eiks silloin saa syö banaania... saa nähä miten menee, 4. päivä menossa..
toinen päivä oli hankalin, päätä särki, mutta syy oli siihen, että sokeriholistina en saanut sokeria..
ja tuo leipä, kun joku kyseli että saako syödä.. ei saa syödä.. oikeestaan mitään viljatuotteita..
olen kanssa miettinyt tuota varsiselleriä, kun ei oikein maistu se, mutta en viiti ottaa poiskaan, ajattelein että ehkä pinaatti vois vähän laimentaa sen makua..
mutta maanantaina eli 4 päivän päästä nähdään miten on onnistunut.
yritän olla tällä kuurilla 3 vko...
(tosiaankin se on sitten maximi aika jonka voi olla tällä kuurilla.. eli 3 vko pitempää ei saa olla tällä soppa kuurilla!!!) - Anonyymi
vol.1 kirjoitti:
Tässä dieetissä kiloille antaa vauhtia edullinen ja helppotekoinen rasvanpolttokeitto, jota syödään joka päivä.
Laihdutusviikon lopulla aletaan syödä naudanlihaa, jonka voi korvata nahattomalla broilerilla tai kalkkunalla ja kerran viikossa kalalla.
Viikon aikana sairaaladieetillä putoaa painoa viidestä kahdeksaan kiloa, jos sitä noudatetaan kirjaimellisesti. Mikäli kiloja on karissut lähemmäs kahdeksan, ei dieettiä saa jatkaa heti, vaan on pidettävä kahden päivän tauko. Pienemmillä painonpudotuksilla laihdutusta voi jatkaa kolme viikkoa peräjälkeen.
Sairaaladieetti myös puhdistaa elimistöä voimakkaasti. Siksi pitää muistaa juoda runsaasti vettä, etenkin viidennestä päivästä eteenpäin.
Rasvanpolttokeitto
Tarvitset:
6 sipulia (tai 6 purjoa)
1-2 purkkia tomaatteja (kuorittuja)
1 iso keräkaali (silputtuna)
2 vihreää paprikaa
1 kokonainen varsiselleri
1 lihaliemi- tai muu kuutio (vähäsuolainen!)
vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa
Keittoon voi lisätä myös pinaattia, naurista tai retikkaa. Keittoa voi maustaa mielensä mukaan pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa vain hyppysellinen!
Vihannekset paloitellaan liemikuution kokoisiksi palasiksi, niiden päälle kaadetaan niin paljon vettä, että se yltää noin kaksi senttiä yli vihannesten. Keitetään 10 minuuttia, ensin kovalla lämmöllä ja sitten vähän aikaa hauduttaen.
1. päivä
Vain keittoa, mutta paljon! Yksi hedelmä (ei banaani). Juo vettä tai sokeroimatonta hedelmämehua.
2. päivä
Keittoa ja vihreitä vihanneksia (parsakaalia, hapankaalia, kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, mutta ei papuja, herneitä tai avokadoa) mielen mukaan. Ei hedelmiä eikä mehuja ollenkaan.
Illalla voi syödä ison uuniperunan voin kanssa. Muista juoda vettä!
3. päivä
Keittoa, hedelmiä ja vihanneksia mielen mukaan. Ei perunoita. Tässä vaiheessa paino on yleensä pudonnut kahdesta kolmeen kiloa.
4. päivä
Keittoa, kolme banaania, rasvatonta maitoa tai luonnonjogurttia vaikka kuinka paljon.
5. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. 250-500 g naudanlihaa ja kuusi tuoretta tomaattia. On juotava ainakin kuudesta kahdeksaan lasillista vettä kuona-aineiden poistamiseksi, ne lähtevät liikkeelle tässä vaiheessa.
6. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. Kaksi tai kolme pihviä ja vihanneksia. Ei perunoita.
7. päivä
Keittoa ainakin kerran päivässä. Kokojyväriisiä, vihanneksia ja sokeroimattomia hedelmämehuja. Tässä vaiheessa olet laihtunut viidestä kahdeksaan kiloa, jos olet noudattanut dieettiä tunnollisesti. Mikäli olet pudottanut kahdeksan kiloa tai enemmän, lopeta dieetti ainakin kahdeksi päiväksi, ennen kuin voit aloittaa alusta.
Tärkeää!
Sairaaladieetin aikana ovat kokonaan kiellettyjä: leipä, alkoholi ja juomat, joissa on sokeria tai hiili happoa sekä kahvi ja tee.
Hedelmämehuja voi juoda, jos niissä ei ole sokeria eikä keinotekoisia makeutusaineita.
Dieetin jälkeen ei saa juoda alkoholipitoisia juomia 24 tuntiin.
Jos dieetin jälkeen ilmenee ulostus- tai vatsavaivoja, on hyvä syödä leseitä tai pellavansiemeniä.
Keittoa voi syödä mielensä mukaan aina kun on nälkä. Keitto on varsinainen taikaruoka: mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän laihtuu. Pelkällä keitolla ei saa yrittää laihduttaa, se voi aiheuttaa aliravitsemusta. Yhden aterian päivässä keitolla voi korvata pitkäänkin. Se on erinomainen lounasruoka, joka kulkee töihin mukaan vaikka termoksessa.Vau ihan pakko kokeilla
Tätä! Tiedän aika vanha keskustelu mutta tiedätkö voiko lihaliemikuution jättää pois keitosta vai meneekö koko keiton vaikutus siinä? Tai vaikuttaako jotenkin vähemmän?
- Keittodietti vol.1
Lisäys
Tarkoitukseni on siis puhdistaa elimistöä ja saada kuristettua muutama sentti vyötäröltä. - Nutrailija kokeilija
Miten korvata tuo varsiselleri? Olen joskus tuota soppaa kokeillut. Silloin tein ilman varsiselleriä. Voisiko sne korvata jollain muulla?
Niin ja kahvista en luovu. Hieman tuo hidastanee tahtia, mutta eipä haittaa. Mä en edes herää ilman kahvia:)- Öö::
Tota kysyisin! et saaks tässä syödä leipää niinku aamulla vaik koko ajan toto keittoo vaa???
- ei leipää
Öö:: kirjoitti:
Tota kysyisin! et saaks tässä syödä leipää niinku aamulla vaik koko ajan toto keittoo vaa???
Tuossa dieetissä ei syödä leipää, vaan ainoastaan mitä ohjeessa sanotaan.
Vinkiksi tuohon keittoon; itse saan sen menemään alas kun teen sen sosekeitoksi, muuten mulle ei selleri uppoa mitenkään. - Dieeetti
ei leipää kirjoitti:
Tuossa dieetissä ei syödä leipää, vaan ainoastaan mitä ohjeessa sanotaan.
Vinkiksi tuohon keittoon; itse saan sen menemään alas kun teen sen sosekeitoksi, muuten mulle ei selleri uppoa mitenkään.Tänään alotin ja jo nyt keitto rupes tökkimään. Pitää koittaa soseuttaa, josko sitten menisi. Ihan hyvää kyllä on mutta joku tökkii...
- kaaliton
Tota kaalia ei varmaankaan voi korvata oikeen millään. Siitä kun itselleni aiheutuu hirmuiset vatsakivut.. :( Tykkäisin kyllä kaalista muuten..
- voisikin kokeilla
Voisi kyllä kokeilla tuota, mutta teen sen kyllä heti sosekeitoksi, muuten ei mene alas :D sosekeitot hyviä, joten sillein vois syödäkin tuota viikon ajan.. katotaan, saanko itteäni niskasta kiinni ja alotettua
nimimerkillä:kaiken herkun ystävä - viikon kestäis
voisikin kokeilla kirjoitti:
Voisi kyllä kokeilla tuota, mutta teen sen kyllä heti sosekeitoksi, muuten ei mene alas :D sosekeitot hyviä, joten sillein vois syödäkin tuota viikon ajan.. katotaan, saanko itteäni niskasta kiinni ja alotettua
nimimerkillä:kaiken herkun ystävätänään alkoi dieetti.. nälkä ois, nyt oon syönyt kolme annosta keittoa ja puolikkaan omenan.. toisen puolikkaan jätin iltapalaks. kyllähän tuota keittoa syö, kun soseutin sen ja lisäsin tabascoa, mutta saa nähä miten nopeesti kyllästin :)
toivotaan, että kestän tän viikon ja sitten ois helpompi jatkaa siitä :) toivottavasti kiloja lähtis paljon!! - 36
viikon kestäis kirjoitti:
tänään alkoi dieetti.. nälkä ois, nyt oon syönyt kolme annosta keittoa ja puolikkaan omenan.. toisen puolikkaan jätin iltapalaks. kyllähän tuota keittoa syö, kun soseutin sen ja lisäsin tabascoa, mutta saa nähä miten nopeesti kyllästin :)
toivotaan, että kestän tän viikon ja sitten ois helpompi jatkaa siitä :) toivottavasti kiloja lähtis paljon!!onko teillä kokeilijoilla paino tippunut ja kuinka hyvin pysyy poissa?
toinen päivä menossa... mietin tota viidettä päivää; kuusi tuoretta tomaattia. olen allerginen niille.. millä korvaan ne? kurkulla?
- minäääääääää
Mä aloitin muutama päivä sitten laihdutuskeiton syönnin ja muut valitteli että on niin pahaa ettei voi syödä. Tää resepti ja tulee NIIIN hyvää!!
2-4 sipulia
2-4 sellerin vartta
puolikas kaali
1-3 kasvis- tai lihaliemikuutiota
1 tomaattimurska
Keitetään n. 10-15 minuuttia ja tämä on ihanaa- Isokyrppä
Väärin laihdutettu teillä kaikilla! Kylä paino putoaa, mutta myös lihakset menee sen siliän tien. Mutta jos todella tyydytte siihen, että vaaka näyttää pienempää lukua, niin siitä vain!
Tuota voisi tehostaa siten, että samalla kun lappaa keittoa yläpäästä sisään, nostaa jompaakumpaa jalkaa ja pieraisee voimakkaasti. Laihtuminen nopeutuu selvästi. Ja syömisen jälkeen voi mutista aavemariaa muutamaan kertaan, varmuuden vuoksi... - Anonyymi
Hei.
Minkä verran olette laihtuneet tällä sopalla.
- hpu3
Hyvä. Seuraan mielelläni edistystä. Ja jos tuloksia tulee niin kokeilen itsekin.
- vphirnuu
Ja sitten kaikki nauroimme vanhalle vitsille. Vai että rasvanpoiltto keitto. Uuusi versio keitosta joka keitettiin naulasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1102989Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171892678Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina612129Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.11431Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S2231332Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät221310Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään31111Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115890Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103853Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3852