Lapsen kasvaessa iän myötä hän kasvaa myös omaan elämäänsä. Osalle meistä vanhemmista se on outo ilmiö. Osa meistä vanhemmista ei kykene heti, eikä myöhemminkään sisäistämään sitä. Toisinpäin käännettynä osa lapsistakaan ei pysty ainakaan heti tajuamaan, että elämänpolulla onkin uusi vaihe.
Kokemuksesta ja paljon kuulleena voi vain ihmetellä, mistä moinen johtuu. Tutustuessani vaimooni yli 30.vuotta sitten, tulin välittömästi leimatuksi omituiseksi tyypiksi. Suhtautumisen taustalla oli varmaan osaltaan vaatimattomat lähtökohtani, sekä myöhemmin osoittamani kapinointi appivanhempieni elämäntapaa kohtaan. Heidän perusajatuksensa mukaan, kaikki muut olivat väärässä, eivätkä he koskaan olleet tehneet mitään väärää.
Kieroutunut asenne hallitsi koko perhettä. Vaimoni keksi aina jonkin verukkeen, jonka lopputuloksena minä toimintaa arvostelleena olinkin väärässä, tai pahimmillaan syyllinen appivanhempieni mielipuolisuuksiin. Samanlainen sairaus piinasi myös hänen sisariaan. He eivät yksinrtaisesti kyenneet käsittelemään vanhempiaan todellisuudentajuisesti. Lisäksi he appivanhempien tapaan olivat vaimolleni erehtymättömiä jumalia, joilla oli kaikkivaltias oikeus puuttua elämäämme.
Tilanne ajautui lopuksi kaaokseen. Päätin ottaa eron, koska pelkäsin menettäväni mielenterveyteni. Tuolloin vaimoni heräsi ja yritti huonoin tuloksin keskustella sukulaistensa kanssa. Heillä ei ollut rohkeutta myöntää virheitään ja pyytää anteeksi. Ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jäkini poistaa heidät elämästämme, joten nykyisin elämmekin varsin mukavaa elämää.
Itselläni on kaksi hyvin erilaista vävyä. Heidän ja tyttärieni kautta olen tullut kolminkertaiseksi papaksi. Tänäänkin teimme toisen kanssa yhdessä talkoohommia, joita jatkamme huomenna. Toisenkin vävyn kanssa kaikki mahdollinen toimii. Mielestäni kaikkien tulisikin muistaa, että jossain vaiheessa meidän kaikkien lapset tulevat aikuisiksi. He myös kohtaavat ihmisen johon rakastuvat. He rakentavat yhdessä aikansa kestävää elämää, jota meidän appivanhempien tulee kunnioittaa.
Kokemuksesta ja paljon kuulleena voi vain ihmetellä, mistä moinen johtuu. Tutustuessani vaimooni yli 30.vuotta sitten, tulin välittömästi leimatuksi omituiseksi tyypiksi. Suhtautumisen taustalla oli varmaan osaltaan vaatimattomat lähtökohtani, sekä myöhemmin osoittamani kapinointi appivanhempieni elämäntapaa kohtaan. Heidän perusajatuksensa mukaan, kaikki muut olivat väärässä, eivätkä he koskaan olleet tehneet mitään väärää.
Kieroutunut asenne hallitsi koko perhettä. Vaimoni keksi aina jonkin verukkeen, jonka lopputuloksena minä toimintaa arvostelleena olinkin väärässä, tai pahimmillaan syyllinen appivanhempieni mielipuolisuuksiin. Samanlainen sairaus piinasi myös hänen sisariaan. He eivät yksinrtaisesti kyenneet käsittelemään vanhempiaan todellisuudentajuisesti. Lisäksi he appivanhempien tapaan olivat vaimolleni erehtymättömiä jumalia, joilla oli kaikkivaltias oikeus puuttua elämäämme.
Tilanne ajautui lopuksi kaaokseen. Päätin ottaa eron, koska pelkäsin menettäväni mielenterveyteni. Tuolloin vaimoni heräsi ja yritti huonoin tuloksin keskustella sukulaistensa kanssa. Heillä ei ollut rohkeutta myöntää virheitään ja pyytää anteeksi. Ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jäkini poistaa heidät elämästämme, joten nykyisin elämmekin varsin mukavaa elämää.
Itselläni on kaksi hyvin erilaista vävyä. Heidän ja tyttärieni kautta olen tullut kolminkertaiseksi papaksi. Tänäänkin teimme toisen kanssa yhdessä talkoohommia, joita jatkamme huomenna. Toisenkin vävyn kanssa kaikki mahdollinen toimii. Mielestäni kaikkien tulisikin muistaa, että jossain vaiheessa meidän kaikkien lapset tulevat aikuisiksi. He myös kohtaavat ihmisen johon rakastuvat. He rakentavat yhdessä aikansa kestävää elämää, jota meidän appivanhempien tulee kunnioittaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.