Petetty

Tässä olis yhden petetyn tarina... Mieheni on koko monivuotisen suhteemme ajan tehnyt reissutöitä, joten hänellä on loistava mahdollisuus pettää matkoillaan. Olen kuitenkin uskonut ettei näin tapahdu, kunnes pääsiäisen aikoihin hän alkoi kotosalla äksyillä ja pysytellä itsekseen. Tuosta muutama viikko eteenpäin hän vietti muutaman yön poissa kotoa kaverinsa mökillä ja sen jälkeen aloin ihmetellä tekstailun määrää suuntaan ja toiseen sekä sitä että puhelut puhuttiin pihalla... Seuraavalla viikolla silmäni aukesivat kun sain facebookiin viestin itselleni vieraalta naiselta, joka sanoi että meillä on yhteinen mies... Tunne oli tuolla hetkellä sanoinkuvaamaton, mutta mieleeni ei kuitenkaan tullut jäädä asiaa sen enempää miettimään ja salaamaan sitä, että tiedän. Soitin miehelleni reissuun ja kysyin asiat suoraan. Eipä hänkään sitä alkanut kieltämään sen jälkeen kun kerroin mistä olin asiasta kuullut.

Jouduin odottamaan usean päivän ajan että näimme kasvotusten ja pystyimme asiasta juttelemaan. Se aika oli täynnä tuskaa, itkua ja mustia ajatuksia. Viimein nähtyämme saimme juteltua asiasta ja kiitos miehelleni siitä, ettei hän laittanut pettämistään millään tavalla minun syykseni. Itse en todellakaan ole niin yksinkertainen, että uskoin kaiken mitä hän minulle puhui, mutta sen uskoin, että suhdetta oli kestänyt viitisen viikkoa, juuri tuon ajan mieheni oli käyttäytynyt toisin kuin normaalisti. Ensimmäinen tapaaminen oli tapahtunut työmatkalla ja sen lisäksi he olivat tavanneet vain ns. ´mökkireissun´ aikana tuon naisen kotona. uskoin tämän, koska tiedän mieheni työn luonteen. Muuten suhde oli toiminut puheluiden ja viestien merkeissä.

Tiedän hänen saaneen tuolta toiselta naiselta niitä sanoja joita minä en enää osaa suhteessamme sanoa, mm. pusuja viestien loppuun jne. Jokainenhan meistä tietää miten sisältä kutittaa mukavasti uuden suhteen alussa kun olet toiselle jotain elämää suurempaa ja saat ihailua ja kehuja... Joiltakin vaan unohtuu että se omakin puoliso on ollut samanlainen, arki tuo usein suhteeseen omat kuvionsa ja siinä unohtuu molemmilta näyttää rakkautensa tarpeeksi usein. Mieheni on jaksanut sanoa rakastavansa koko yhteiselomme ajan, mutta minä olen ottanut ne itsestään selvyyksinä ja luottanut että hän rakastaa vaikka en itse niin sanokaan. Yhteinen aikamme on ollut vähäistä, siis juuri se aika jolloin voimme olla vain kahden ja keskittyä suhteeseemme ja toisiimme ja opetella toisiamme uudelleen. Heittäköön se ensimmäisen kiven joka väittää että on täysin sama ihminen kuin suhteensa alussa. Itse heräsin mieheni ´hätähuutoon´ ja monien unettomien öiden jälkeen tein ratkaisuni ja haluan antaa meille toisen mahdollisuuden. Toista kertaa en siihen pysty.
5376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aikalailla samansuuntainen on minunkin tarinani.

Äänestä

todella fiksulta ja realistiselta naiselta, joka ei anna vihan ym tunteiden syrjäyttää tervettä järkeä. Toivottavasti miehesi on loppupeleissä yhtä fiksu kuin sinä ja saatte suhteenne toimimaan :-)

Äänestä

Koska miehesi aivan selvästikin rakastaa sinua todella paljon ja haluaa että te taas löydätte toisenne, niin oikein teit.
Toivotaan, että tuo toinen nainen sitten myös kunnioittaa miehesi päätöstä eikä hengaile mukana, hänellä voi olla vaikeuksia päästää irti koska on sinullekin jo ehtinyt ilmoittaa suhteesta mieheesi, vaikkakin suhde oli vasta alussaan, mikä osoitti että hän jo halusi taistella miehestä.
No, nyt asiat eivät menneetkään hänen kohdaltaan nappiin, koska teillä miehesi kanssa on toisillenne vahavat siteet ja tunteet ja halu ymmärtää toisianne jälellä.
Oikein teit tässä vaiheessa.
Toivon teille menestystä.

Äänestä

mutta raskas tie tulee olemaan..itse sanoisin näin jälkiviisaana, että kaikki se tuska, vuosien masennus pettämisen vuoksi, toisen itsekkyyden sietäminen, kylmyys ja välinpitämättömyys toisen tuskasta, ei kannattanut..se, että suhteesta ei saa sitä mitä haluaa ei oikeita koskaan pettämään. Aina voi sanoa että nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että kohta petän jos ei muutosta tapahdu. Ei kiva sekään, mutta reilu osoitus siitä, että jotain tarttis tehdä. Se, että pettää ja vielä siitä kieroilisi ja valehtelisi, olisi pahin suhteen tuhoaja.
Miehesi oli mies, kun lopulta asian tunnusti. Jos todella haluat jatkaa niin onnea tiellesi.

Äänestä

ihminen. Huolestuttavaa on se, että se toinen nainen otti sinuun niin pian yhteyttä. Hän on rakastunut mieheesi, se on selvä. Miehelläsikin on tunteita sitä naista kohtaan, sekin on selvä. Toivottavasti hän pystyy irtaantumaan naisesta. Aina se ei onnistu ensimmäisellä kerralla, mutta toivotaan parasta. Ei ollut reilu veto mieheltäsi. Piti toista naista ja kun käry kävi, jätti tämän. Mutta mieti, jos toinen nainen ei olisi ottanut sinuun yhteyttä, salasuhde olisi vieläkin voimissaan. Se on huolestuttavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haloo-hei kirjoitti:

Tässä olis yhden petetyn tarina... Mieheni on koko monivuotisen suhteemme ajan tehnyt reissutöitä, joten hänellä on loistava mahdollisuus pettää matkoillaan. Olen kuitenkin uskonut ettei näin tapahdu, kunnes pääsiäisen aikoihin hän alkoi kotosalla äksyillä ja pysytellä itsekseen. Tuosta muutama viikko eteenpäin hän vietti muutaman yön poissa kotoa kaverinsa mökillä ja sen jälkeen aloin ihmetellä tekstailun määrää suuntaan ja toiseen sekä sitä että puhelut puhuttiin pihalla... Seuraavalla viikolla silmäni aukesivat kun sain facebookiin viestin itselleni vieraalta naiselta, joka sanoi että meillä on yhteinen mies... Tunne oli tuolla hetkellä sanoinkuvaamaton, mutta mieleeni ei kuitenkaan tullut jäädä asiaa sen enempää miettimään ja salaamaan sitä, että tiedän. Soitin miehelleni reissuun ja kysyin asiat suoraan. Eipä hänkään sitä alkanut kieltämään sen jälkeen kun kerroin mistä olin asiasta kuullut.

Jouduin odottamaan usean päivän ajan että näimme kasvotusten ja pystyimme asiasta juttelemaan. Se aika oli täynnä tuskaa, itkua ja mustia ajatuksia. Viimein nähtyämme saimme juteltua asiasta ja kiitos miehelleni siitä, ettei hän laittanut pettämistään millään tavalla minun syykseni. Itse en todellakaan ole niin yksinkertainen, että uskoin kaiken mitä hän minulle puhui, mutta sen uskoin, että suhdetta oli kestänyt viitisen viikkoa, juuri tuon ajan mieheni oli käyttäytynyt toisin kuin normaalisti. Ensimmäinen tapaaminen oli tapahtunut työmatkalla ja sen lisäksi he olivat tavanneet vain ns. ´mökkireissun´ aikana tuon naisen kotona. uskoin tämän, koska tiedän mieheni työn luonteen. Muuten suhde oli toiminut puheluiden ja viestien merkeissä.

Tiedän hänen saaneen tuolta toiselta naiselta niitä sanoja joita minä en enää osaa suhteessamme sanoa, mm. pusuja viestien loppuun jne. Jokainenhan meistä tietää miten sisältä kutittaa mukavasti uuden suhteen alussa kun olet toiselle jotain elämää suurempaa ja saat ihailua ja kehuja... Joiltakin vaan unohtuu että se omakin puoliso on ollut samanlainen, arki tuo usein suhteeseen omat kuvionsa ja siinä unohtuu molemmilta näyttää rakkautensa tarpeeksi usein. Mieheni on jaksanut sanoa rakastavansa koko yhteiselomme ajan, mutta minä olen ottanut ne itsestään selvyyksinä ja luottanut että hän rakastaa vaikka en itse niin sanokaan. Yhteinen aikamme on ollut vähäistä, siis juuri se aika jolloin voimme olla vain kahden ja keskittyä suhteeseemme ja toisiimme ja opetella toisiamme uudelleen. Heittäköön se ensimmäisen kiven joka väittää että on täysin sama ihminen kuin suhteensa alussa. Itse heräsin mieheni ´hätähuutoon´ ja monien unettomien öiden jälkeen tein ratkaisuni ja haluan antaa meille toisen mahdollisuuden. Toista kertaa en siihen pysty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu