Tässä on ongelmallinen tilanne. Oon 27 vuotias tyttö, joka eros tuossa vuosi sitten ex:ästä (tulin jätetyksi), ja nyt uusi suhde alla. Edellinen suhde kesti 6 vuotta. En rakasta enää ex:ääni, mutta välitän kyllä. Tuo edellinen suhde on tuottanut paljon ongelmia nykyisessä suhteessa, jota olen koettanut pitää koossa.
Nykyisessä suhteessa tunnen suurta vetovoimaa kumppaniani kohtaan, ja edelleenkin vetovoiman tunne on suuri, vaikka ollaan seurusteltu sen 8kk. Olen todella iloinen ollut siitä että pystyn tuntemaan tuollaista vetovoimaa (edellisessä suhteessa en sitä tuntenut), mutta pikkuhiljaa alkaa ahdistaa, koska minkäänlaisia rakkauden tunteita ei ole tullut. Miehen kanssa on mukavaa, ja tehdään yhdessä asioita, mutta pelkään että en koskaan alkaa rakastamaan, ja tämä mies rakastaa minua jo. On raksastanut jo kauan. Tämä nykyinen alkaa jo välillä hiillostumaan, kun aina ahdistun, kun hän ilmaisee rakkauttaan sanoin, enkä pysty vastaamaan samoin. Ahdistus vaan kasvaa. Arki on minulle aika hirveää, ja siihen tämä juttu usein aina kaatuu (6 eroyritystä ja kerran erottiin) , kun syyllisyys lisääntyy siitä että en ole suhteessa niin täysillä mukana kuin kumppanini. Syyllisyyden tunne vaan seuraa mukana joka paikkaan, enkä tiedä mitä tässä tilanteessa pitäs tehdä. Itsetutkiskelua olen tehnyt koko vuoden niin paljon, että en vaan enää jaksais sitä tehdä.
Uskotteko että voisin rakastua tähän mieheen? Vai olisiko parempi lähteä, että en kauempaa hukkaa tämän ihanan miehen aikaa. Sydän vaan ei sano mitään. Se vaan on niin hiljaa, että ihan hirvittää. Tiedän että itsehän minun täytyy tällaiset päätökset tehdä, mutta ajattelin kuitenkin kysyä, jos muilla olisi vaikka kokemusta tällaisista tilanteista....ja miten niissä on sitten käynyt?
Kiitos jos jaksoitte lukea
""pirpu"""
Nykyisessä suhteessa tunnen suurta vetovoimaa kumppaniani kohtaan, ja edelleenkin vetovoiman tunne on suuri, vaikka ollaan seurusteltu sen 8kk. Olen todella iloinen ollut siitä että pystyn tuntemaan tuollaista vetovoimaa (edellisessä suhteessa en sitä tuntenut), mutta pikkuhiljaa alkaa ahdistaa, koska minkäänlaisia rakkauden tunteita ei ole tullut. Miehen kanssa on mukavaa, ja tehdään yhdessä asioita, mutta pelkään että en koskaan alkaa rakastamaan, ja tämä mies rakastaa minua jo. On raksastanut jo kauan. Tämä nykyinen alkaa jo välillä hiillostumaan, kun aina ahdistun, kun hän ilmaisee rakkauttaan sanoin, enkä pysty vastaamaan samoin. Ahdistus vaan kasvaa. Arki on minulle aika hirveää, ja siihen tämä juttu usein aina kaatuu (6 eroyritystä ja kerran erottiin) , kun syyllisyys lisääntyy siitä että en ole suhteessa niin täysillä mukana kuin kumppanini. Syyllisyyden tunne vaan seuraa mukana joka paikkaan, enkä tiedä mitä tässä tilanteessa pitäs tehdä. Itsetutkiskelua olen tehnyt koko vuoden niin paljon, että en vaan enää jaksais sitä tehdä.
Uskotteko että voisin rakastua tähän mieheen? Vai olisiko parempi lähteä, että en kauempaa hukkaa tämän ihanan miehen aikaa. Sydän vaan ei sano mitään. Se vaan on niin hiljaa, että ihan hirvittää. Tiedän että itsehän minun täytyy tällaiset päätökset tehdä, mutta ajattelin kuitenkin kysyä, jos muilla olisi vaikka kokemusta tällaisista tilanteista....ja miten niissä on sitten käynyt?
Kiitos jos jaksoitte lukea
""pirpu"""
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten ihmeessä ne jotku löytää sen uuden miehen jo muutamassa kuukaudessa edellisen suhteen päättymisestä?
Itsellä on mennyt aina aikaa vähintään se 1 vuosi ennen kuin olen edes uskaltanut lähteä uuteen suhteeseen, ja yleensä siihenkin pääseminen on vaatinut vielä sen toisen vuoden.
Tämä uusi mies vaan tuli vastaan, ja toisaalta ei voi hyvää miestä heittää menemään ilman antamatta mahdollisuutta. Mietin kyllä niin paljon silloin juuri sitä, ja vieläkin, että onko meidän suhteen nyt sitten pilannut tuo aikaisempi suhde. Ja että tuliko lähdettyä liian aikaisin uuteen suhteeseen. Onko tää vaan tuhoon tuomittu juttu. Ken tietää.Toivoisin vaan niin kovasti että ei olis!
Itse en ole koskaan vielä ajatellut, että jollekin pitäisi "antaa mahdollisuus" - joko heti alkuunsa on ollut tunne, että wow, tästä voi tulla Jotain tai sitten ei. Itse luotan intuitioon: kyllä matkan varrelle mahtuu muitakin "hyviä miehiä" kuin ne, joiden kanssa olen seurustellut / ollut parisuhteessa, mutta miksi niitä kaikkia pitäisi kokeilla tavan vuoksi. Sen vaan tietää olossaan, luissaan ja ytimissään...
Olet kuitenkin jo jonkin aikaa ollut yhdessä miesystäväsi kanssa, joten jos et edelleenkään tunne rakkautta häntä kohtaan, tokkopa sitä tulet tuntemaankaan. Ei parane toivomisista, jollei vaan tunnu siltä! Sopiva ei aina ole kuitenkaan se paras.
itse olin vähän samassa tilanteessa.. edellinen pitkä suhde takana.. sitten tapasin erään miehen ja hän oli todella kiinnostunut minusta.. Yhdessä tehtiin asioita mutta juuri näitä rakkauden tunnustuksia kuulin häneltä mutta itse olin varovainen ja välillä juuri ahdistunut kun en tuntenut samanlaista tunnetta. Hän olisi halunnut antaa meille aikaa katsoa tilannetta mutta itse koin etten ole valmis antaman toiselle sitä mitä hän haluaa joten laitoin jutun poikki. Oltiin oltu kuitenkin oltu jonkin aikaa yhdessä että uskoin että tunteet olisivat voimistuneet jos se olisi tapahtunut. Nyt erotessa en ole häntä kaivannut joten itse en tuntenut tarpeeksi.. Jos sinusta tuntuu ettet ole valmis suhteeseen ja se tuntuu vaan pakkopullalta niin varmaan kannattaisi ottaa ainakin jonkin aikaa etäisyyttä ja katsoa tuleeko sinulla häntä ikävä..