Kele mitä menoa näkee, lukee ja kuulee, muuttuuko osa ihmisista pahoiksi töihin tullessaan vai ovatko sitä myös työn ulkopuolella, on kokemusta kiusaamisesta, yritys maksaa alle TES:sin minimipalkkaa, palkan törkeästä väärinmaksamisista, huijaamisista lomarahoihin yms.liittyen, kateutta, juoruilua, kyräilyä, psykopaattista henkistä murtamista, turhautumista työporukassa, kiristämistä, uhkailua, pelottelua. Muunmuassa tällaista yhteensä neljässä eri työpaikassa pk-seudulla henk.koht.kokemana. Hyvä työpaikka on kyllä kullan arvoinen, vaikka palkka ei olisikaan huima eikä tehtävä kovin edustava.
Työelämä on raadollista
vi..u!
7855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja se, että näille palstoille kirjoittaa huonoja kokemuksiaan vain pieni osa suomalaisesta työväestöstä, joten nämä kirjoittelut täällä ovat vain jäävuoren huippu...
Olen samaa mieltä. Teen itse kolmea työtä vuorotellen ja kahdessa niistä olen tullut toimeen kaikkien kanssa. Joissain työpaikoissa on ollut sellaista menoa että huh huh. Haluaisin työyhteisön, jossa johtaja olisi rauhallinen, mutta kuitenkin paikkansa tietävä ja hommansa osaava. Työyhteisössä pitäisi olla hyvä meininki jossa kaikki jäsenet hyväksytään sellaisinaan ja pakerrettaisiin yhdessä kohti yhteistä tulosta. Itse hyväksyn kaikki ihmiset ja otan kaikki reilusti mukaan juttelurinkiin, mutta miksi kaikki eivät ole sellaisia?
Mitä muuta sitä voi odottaa työelämässä aikuisilta ihmisiltä, kun seuraa sitä, miten ihmiset näyttävät kasvattavan jo lapsensa kieroon.
Jo peruskoulun ala-asteelta asti huomaa, miten kovia arvoja vanhemmat lapsilleen opettavat. Mikään muu ei tunnu merkitsevän mitään, paitsi oma hyötyminen kaikessa.
Kaverit valitaan sen mukaan, miten heistä parhaiten irtoaisi hyötyä.
Toisten virheille ja töppäyksille vinoillaan ja nauretaan mahat kippurassa.
Anteeksi ei kyllä pyydetä kuin tosi kovan paikan edessä, jos sittenkään ja omia virheitä ei kyllä myönnetä.
Kerätään kavereita ympärille, joiden kanssa voidaan sitten nujertaa "vähempiarvoisiksi" katsottuja.
Kehuskellaan kovaan ääneen, kuinka meidän perheellä on rahaa ja mitä nyt olemme hankkineet ja mihin nyt matkustelemme ja mikä pomo se mun isä tai äiti nyt onkaan.
Etsitään jos minkälaisia syitä, millä voidaan toista sanallisesti kiusata tai muuten vain "tökkiä".
Tässä vain pieniä esimerkkejä ja kaikkein naurettavinta on se, että ihmiset, joiden pitäisi oppiarvojensa ja titteleidensä perusteella omata jonkinmoista sosiaalista tajua siitä, miten käyttäydytään, opettavat lapsensa juuri tällaisiksi. Ei merkitse yhtään mitään, kuinka monta ällää sitä yo-kirjoituksissa saa, jos älliä ei sitten kuitenkaan ole ihmisten väliseen kanssakäymiseen hyvässä mielessä.
Toisilla on väärä luulo siitä, kuka on sosiaalisesti käyttäytyvä ihminen. Sosiaalinen ihminen ei ole se työpaikan, koulun, päiväkodin tai naapuruston puheliain ja eniten esillä olevin ihminen valitettavasti.
Sosiaalinen ihminen on sellainen, jolta löytyy empatiaa sitä heikointakin lenkkiä kohtaan.
Sosiaalinen ihminen on sellainen, jolta löytyy myös kuuntelemisen taitoa.
Sosiaalinen ihminen on sellainen, joka ei jatkuvasti pidä tärkenä tuoda itseään esiin ja olla ensimmäinen, vaan antaa tilaa myös muille ja muiden edesottamuksille.jne.
Jos vanhemmat opettaisivat lapsiaan vähänkään sellaiseen oikeanlaiseen pärjäämiseen, joka ei synny muita alaspainamalla, niin voisipa olla, että työelämästäkin poistuisivat nämä epäkohdat, joista aloittaja mainitsi.
Luulen että muuta kymmenentuhatta muutakin Suomalaista yhtyy kantaasi, olen itse ruvennut pitämään suurinta osaan Suomalaisia jopa tyhminä koska kuvailemasi ilmiö on todella yleistä. Toimisiko järkevä ihminen edellä mainitsemallasi tavalla, ei! Joku oli kirjoittanut juuri kyseisen tyyppisistä kavereista selviydy.fi sivulla, jatka "lottoomista" eli uuden paikan hakua.
Suurin osa suomalaisista on enemmän tai vähemmän tyhmiä, ja siitä johtuen voikin todeta, että onneksi meitä ei ole tämän enempää. Yksinkertaisuus tulee esiin kateellisuutena, huonona itsetuntona, siinä, että mahdollinen menestys kihahtaa heti päähän ja sitten noissa kovissa arvoissa, joista nimimerkki Nti Kesäheinä tuossa edellä kirjoitti. Oli muuten täyttä asiaa tuo viesti.
Ulkomailla suomalaisille vähän naureskellaan, kun ovat olevinaan fiksuja, mutta ovatkin kömpelöitä jäykkiksiä, jotka eivät osaa käytöstapoja.
Aivan täyttä totta puhuu edellisen viestin kirjoittaja ja Neiti Kesäheinä:
" Sosiaalinen ihminen ei ole se työpaikan, koulun, päiväkodin tai naapuruston puheliain ja eniten esillä olevin ihminen valitettavasti.
Sosiaalinen ihminen on sellainen, jolta löytyy empatiaa sitä heikointakin lenkkiä kohtaan.
Sosiaalinen ihminen on sellainen, jolta löytyy myös kuuntelemisen taitoa.
Sosiaalinen ihminen on sellainen, joka ei jatkuvasti pidä tärkenä tuoda itseään esiin ja olla ensimmäinen, vaan antaa tilaa myös muille ja muiden edesottamuksille.jne. "
Oikeasti sosiaalisuus on eri asia kuin puheliaisuus, yleensä valitettavasti ne äänekkäimmät on niitä jotka ei sitten välttämättä osaa ottaa muita huomioon, ei tietenkään aina eli en halua yleistää. Ja mikä siinä on kun nousee päähän esim. johtajilla ja muissa "hyvissä" viroissa olevilla. Ei ole olemassakaan hyviä virkoja (se on työtä kaikki), mutta on olemassa hyviä ihmisiä. Helposti kuvitellaan olevan jotenkin muiden yläpuolella. Työelämässä on nykyään liikaa hierarkiaa, mikä hankaloittaa itse työn tehokkuutta ja ilmapiiriä.
Hierarkiasta olen kanssasi samaa mieltä, sitä on liikaa. Mutta tuohon puheliaisuuden arvosteluun haluan kommentoida, että kun me jotkut ihmiset olemme luonteeltamme vilkkaampia ja puheliaampia kuin toiset, ja meille joillekin on myös luonteenomaista että aina jotenkin vain tulemme esiin siitä suuresta massasta, halusimmepa tai emme - eikä ihmiset perusluonnettaan voi muuttaa. Toiset ovat kuuntelevaisempia ja toiset puhuvaisempia.
Itse kuulun näihin, jota eivät kerta kaikkiaan pysty pitämään turpaansa kiinni vaan aina aukaisevat päänsä milloin missäkin, ja onhan siitä katumusharjoituksiakin seurannut. Kyse ei siis ole siitä, etteikö toistenkin kanta kiinnostaisi tai etteikä toisiakin arvostaisi. Kyllä ainakin itse yritän usein kysyä niiltä hiljaisiltakin mielipidettä, ja usein sieltä tuleekin kannanottoja kun ensin kysyy. Kaikki ihmiset eivät tunnu saavan suutaan auki miedän vilkkaiden seurassa, jos heitä ei vähän rohkaise puhumaan. Eli niinkuin Lumikissa, meitä on ujoja, juroja, jöröjä, vilkkaita, valppaita, lörppöjä tai mitä niitä nyt olikaan ...