Parisuhteemme on suht tuore,joitakin kuukausia.Työ ja opiskeluasioiden vuoksi joudumme viettämään viikot erillään.Hänen kanssaan olen onnellinen,rauhallinen,kaikki on hyvin.Välitän tästä ihmisestä mielettömän paljon.Kun eron hetki sunnuntaisin koittaa,alkaa valtava ahdistus hiipimään mieleeni.Pelkään niin kovin menettäväni hänet.Jostain syystä ajattelen,että seuraavan viikon/päivien aikan hän varmasti yht äkkiä ymmärtääkin,ettei enää haluakkaan olla kanssani.Olen sanonut menettämisen pelosta hänelle.Hän sanoi,ettei ole lähdössä luotani mihinkään.Kuinka tästä tunteesta pääsee eroon? Haluaako sitä vain suojella itseään,ettei satuttaisi sydäntään? Itseluottamuksen puutettako? Haluaisin jo nauttia tästä rakkaudesta ja elämästä!
Menetyksen mörkö
gurrelii
7446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni on hieman sama ongelma - olen huolehtimiseen taipuvainen muutenkin ja huonohkoon itsetuntoon yhdistettynä se on kombo, joka johtaa siihen, että välillä iskee pelko toisen menettämisestä vaikka siihen ei mitään ns. syytä olisikaan. Yritän kuitenkin ruvetessani maalaamaan piruja seinille muistaa, että poikaystäväni on kanssani siksi, että hän välittää minusta ja että täten hänellä ei ole mitään syytä jättää minua noin vain. Lisäksi koitan itsetunnon ollessa laskusuhdanteessa ajatella, että koska seurustelukumppanini on ihana ihminen ja hän pitää minusta, on minussakin jotain hyviä puolia oltava, kun niin hieno tyyppi on päättänyt juuri minun kanssani olla. Tiedän itse paremmin kuin kukaan omasta kokemuksesta, että on helpommin sanottu kuin tehty vain "lopettaa huolehtiminen", mutta niin vain on yritettävä tehdä, sillä jos joskus tapahtuukin niin, että tulee jätetyksi, asian pelkääminen etukäteen ei siltä pelasta; samalla vaivalla voi siis yrittää parhaansa mukaan keskittyä tähän hetkeen. Mikäli seurustelukumppanisi on sanonut sinulle, ettei ole lähdössä luotasi minnekään ja sinulla on hänen kanssaan onnellinen olo, olen varma, että hän puhuu totta ja hänestä tuntuu kanssasi samalta. Ole siis huoleti ja nauti mukavista hetkistä rakkaasi kanssa :)
ollaan oltu yhessä jo reilut 2 vuotta ja silti pelkään koko ajan että hän jättää ja tajuaa myös että ei haluakkaan minua. Huono itsetunto tässäkin taustalla ja huonot edelliset ihmissuhteet.
En ole keksinyt muuta kuin että en anna sen vaikuttaa suhteeseen koska jos koko ajan vain itken ja vinkun sitä mies varmasti jättää minut. Odotan että saan itseluottamusta ja myös jotain joka vakiinnuttaa suhteen jolloin ero ei olisi niin helppoa kuin se nyt olisi.
Onnea sinulle.
ajattele positiivisia asioita eiköhän se auta ;)
Heiiii, muuta toi sun ":/" -merkkisi toisenlaiseksi; :). Olet fiksu ja ajatteleva ihminen, ansaitset positiivisemman 'merkin'. Pelko on luonnollinen tunne, toiset tuntevat sitä voimakkaammin kuin toiset. Ja toiset eivät ollenkaan eikä sekään ole viisasta.
Elämää täytyy vain elää eteenpäin, tuntea ja opetella tietämään asioita niin alkaa helpottaa. "Maailma on komedia niille, jotka ajattelevat, ja tragedia niille, jotka tuntevat." (H. Walpole)
Emäntä valehtelee menonsa, viikonloppuna jäi tuoreeltaan kiinni kun oli nähty toisen miehen seurassa vaikka kertomuksen mukaan oli jotain ihan muuta tekemässä. Aloitti pettämisen jo vuosia sitten, silloin annoin anteeksi kun ekan kerran narahti.
Sen jälkeen olen vain miettinyt että mitä näille selkärangattomille oikein pitäisi tehdä?
Mitä jos miettisit enemmänkin sitä, mitä ITSE voisit tehdä, siis ehkä erota? Elää eteenpäin? Hankkia paremman elämän? Etsiä oikean rakauden? Rakentaa omaa elämääsi ihan itse ja ilman petosta?
Itsehän siihen jäät, itse valitset, itse siedät. Nuo kaikki ovat sinun tekemiäsi valintoja, ihan kuten tuokin että mietit vaan mitä heille pitäisi tehdä. Sen sijaan että eläisit siis omaa elämääsi ja rakentaisit sitä, jumitat pakkomielteisesti heissä. Petoksia on maailmassa; ei tuo nyt mitään uutta ja ainutlaatuista ole. Sellaista on elämä, joskus tulee turpaan. Mutta kannattaako ihan oikeasti jäädä tuleen makaamaan? Onko hyvä olo? Onko elämä kivaa? Saatko aikaan ja elät elämää mitä haluat?
Ajattele, jos keskittyisit itseesi ja omaan elämääsi: hankkisit sellaista elämää mitä haluat, eroaisit, lähtisit lomalle, hankkisit uusia harrastuksia. Laittaisit oman kotisi kuntoon ja mukavaksi, alkaisit käydä ulkona (ei ole pakko ryypätä ja rällätä) vaikka konserteissa ja teatterissa (pölhöä? Ei vaan jotain uutta?) ja tanssimassa. Muutaman vuoden kuluttua olisit jo ehjä, eikä ex olisi kuin muisto vain. Sinulla voisi olla uusi rakkaus, joka rakastaisi sinua ja jonka kanssa voisit elää taas oikeaa suhdetta: kunhan et katkeroidu ja tuhlaa elämääsi ja suhteitasi mustasukkaisuuteen!
Ajatella. Mitä kaikkea sinulla voisi jo olla.
Miksi sinä kuvittelet olevasi joku, jonka tulisi "tehdä jotain" ? Oletko niiin 'hyvä' ja 'synnitön' immeinen, että voit opettaa ja neuvoa muita, miten tulee tehdä, elää ja olla ?
Siihen on jokin syy, miksi "emäntä pettää", joko hänen oma sisäinen tai sitten joku ulkoinen, esim. sinä. Paas miettien oma osuutesi ja jos ei itsekseen pysty, kykene, osaa, ymmärrä ... niiin esim. ammattiapua saa nykypäivänä.
Hyväksykääpä rakkaat kanssaihmiset sellainen asia, kun että rakkauteen liittyy aina myös menetyksen pelko ja lopulta menetys: vaikka te olisitte lopun elämäänne yhdessä, se tarkoittaa että toinen kuolee. Se ei ole synkkää, ei mahdotonta kestää, ei yliluonnollista. Se on elämää. Siis takuita mistään ei ole ja vaikka tuhlaisit koko suhteenne ja oman elämäsi "suojellaksesi" itseäsi, et siihen pysty: elämä menee eteenpäin ja kulkee ja asioita tapahtuu. Ainoa mitä tuollaisella "suojeluksella" saat aikaan on juurikin tämä murhe: et pysty nauttimaan asioista edes silloin kun ne ovat siinä. Tuhlaat aikasi suremiseen ja etukäten murehtimiseen, että voit surun hetkellä todeta "kyllähän minä tämän tiesin" ja taas vain suret. (Vaihtoehtoisesti voisit nauttia viikonlopuista ja rakastaa ihmistä ja sitä aikaa mikä teille on suotu)
Menettämisen pelko on ihmisellä, koska elämä on luopumista, kaikesta täälllä joudumme luopumaan ja irtipäästämään. Mikään ei ole ikuista. Sekin joka saa kaiken helposti, ja ilmaiseksi, kuolee lopulta ja muuttuu maan mullaksi. Menettää ja luopuu. Tajua se, ja voit nauttia elämästä.
Jos hän lähteekin, et voi sille mitään, mutta jos olisit tajunnut elää nämä viikonloput onnellisena, sinulla olisi hienoja muistoja, kauniita asioita, ja aurinkoa kokemuksistasi. Nyt sinulla tulisi olemaan katkeruus ja ikävä, elämätön suhde. Mitä siis haluat? Nauttia näistä viikonlopuista vai hytistellä ja pelätä?
Mikäli pelko käy ylivoimaiseksi, silloin on aika hakea apua psykologilta. Juttelemalla saa asioitaan selvitettyä ja suhteellisuuden tajua elämäänsä. Pystyy hyväksymään asioita ja kun pystyy siihen, voi taas ehkä mennä eteenpäin.
Niin, ja luota omaan selvitytymiskykyysi. Monet eivät luota, se johtuu siitä, että on tehty liian vähän: ei tule todellista selviytymisvarmuutta. Tekemällä ja toimimalla saa pohjan elämälle, mikä kantaa. Se että kokeilee hieman kykyään selvitä vahvistaa sitä: myös ikävien asioitten kohdalla. Me monesti vain haluamme kivoja ja hyviä asioita, menestystä ja helppoa, mutta kun se toinenkin puoli kuuluu elämään. Testaa sitä, häpeää, huonoutta, menetystä, uskallusta ja sitkeyttä. Silloin tiedät oikeasti ja realistisesti kuka olet ja mitkä ovat rajasi. Sitten vaan opettelet elämään ja selviytymään niitten kanssa. Pelko on vain yksi tunne muitten joukossa.