Olemma seurustelleet poikaystäväni kanssa nyt parisen vuotta, mutta yksi suuri ongelma on ollut jo pidempäänkin ja alkaa tuntuun siltä että se pilaa koko suhteen. Kaikki lähti siitä kun tutustuimme, asuin silloin vielä yksin omassa yksiössäni ja poikaystäväni alkoi sitten pikkuhiljaa myös tuomaan omia tavaroitaan, mutta sitten alkoi tuntumaan että olisi mukava päästä isompaan asuntoon ja poikaystävääni hämäsi se menneisyys mitä olin siinä yksiössä sinkkuna viettänyt. Ja pikkuhiljaa alkoi tulemaan kaikenlaista piikittelyä, joten aloin tosissaan etsimään isompaa. Eihän kämppää heti löydy joten piikittely senkuin vaan jatkui, asiasta muutaman kerran tuli riideltyäkin, mutta aina riidan päätteeksi alkoi keskustelu että kaikki muuttuu kun päästään yhdessä muuttamaan uuteen kotiin...Kyllä se kämppä sitten löyty ja olihan se mukavaa, mutta sitten oikeastaan todelliset ongelmat alkoi, ihan joka ikinen kerta kun suunniteltiin esim. kalusteiden ostoa, sisustamis juttuja, ihan mitä vaan mikä vähän syventäisi suhdettamme edelleen niin alkoi ihan hirveä riita ns. tyhjästä! Ja tämä aihe tulee myös siinä esiin kun ollaan suunniteltu ravintola iltaa ja varattu pöytä, johan taas on sota pystyssä! Ja ravintola illalliset jää, en edes jaksa laskea kuinka monta peruutusta olen tehnyt. Sama toistuu edelleen jos ollaan edellisenä päivänä tai jo aikaisemmin suunniteltu menoa esim. sukulaisiin niin johan taas soppa syntyy. Eli siis ihan joka ikinen kerta kun ollaan syventämässä suhdetta joko uusilla hankinnoilla, yhteisillä tekemisillä niin on hirveä riita pystyssä ja suunnilleen tavaroita pakkaamassa. Onko tähän mitään neuvoa, vinkkejä, mitään??
Ollakko vai eikö olla?
hulluudenpartaalla
3385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kalusteiden osto tai sisustamisjutut eivät syvennä suhdettanne. Jos niin luulet kannattaa jättää tv:n elämäntapaohjelmien katselu vähemmälle. Tosielämä on aivan toista.
"Kalusteiden osto tai sisustamisjutut eivät syvennä suhdettanne."
no kyllä ainakin minusta yhteisen pesän rakentaminen vie suhdetta eteenpäin. olen aika varma että moni muu on aivan samaa mieltä.
ite ainakin komppaan täysin tuota..
ite muutin mieheni kanssa yhteen ja se että olemme yhdessä etsineet ja ostaneet kotiimme haluamamme sohvat etc niin tuntuu että suhteemme syveni sen mukana.. koska rakennammehan omaa yhteistä kotiamme siinä samalla...