Kataisen mukaan 8,14 miljardia euroa.

EU-maat ovat sopineet jättiläismäisestä jopa 750 miljardin euron lainajärjestelmästä Kreikan kriisin leviämisen estämiseksi.

Summa koostuu euromaiden 440 miljardin euron lainatakuista, EU-komission 60 miljardin vakautusrahastosta sekä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 250 miljardin euron osuudesta. Lainajärjestelmällä voidaan tukea kriisitilaan ajautuvia EU-maita, jotka eivät saa enää lainaa kohtuullisella korolla kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta.

Suomen osuus euromaiden 440 miljardin lainatakuusummasta on valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan 8,14 miljardia euroa.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/178520.shtml
17147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

jos Kreikkaa ei olisi autettu.
Aktian pääekonomistin mielestä "kaikkien pankkikriisien äiti".
Maailmantalous olisi kaaoksessa Suomi mukaanlukien.

Äänestä
  • lainoittaja ja olisi ottanut voitot lainoista mikäli Kreikka olisi maksanut mutta tappiot sosialisoitiin kaikille muille. Kokoomusta äänestäneet ovat enimmäkseen tyhmiä jotka luulevat olevansa hyvätuloisia.

    Äänestä

  • ja siihen on riittänyt että Kokoomus on saanut hoitaa varoja 3 vuotta, Kataisella näyttää olevan vankka aikomus lyödä Viinasen aikasempi ennätys.

    Äänestä

  • Kreikan suurin kirjoitti:

    lainoittaja ja olisi ottanut voitot lainoista mikäli Kreikka olisi maksanut mutta tappiot sosialisoitiin kaikille muille. Kokoomusta äänestäneet ovat enimmäkseen tyhmiä jotka luulevat olevansa hyvätuloisia.

    kiehu punasappi, kiehu,
    riehu punapappi, riehu.

    Äänestä

  • on kaaoksessa kirjoitti:

    ja siihen on riittänyt että Kokoomus on saanut hoitaa varoja 3 vuotta, Kataisella näyttää olevan vankka aikomus lyödä Viinasen aikasempi ennätys.

    Kaikkien maiden ongelmat johtuvat GLOBAALISTA FINANSSIKRIISISTÄ, joka alkoi Yhdysvalloista.
    Tämä fakta ei näytä uppoavan kaaliin.
    Suomen, eikä muidenkaan maiden hallituksia voi syyttää.
    Googlaa vaikka hakusanalla "taantuma", niin löydät faktaa.

    Äänestä

  • kriisi... kirjoitti:

    Katainen selittää että tuleva lama ei tule koskemaan meitä koska meillä on asiat hoidettu niin hyvin ja sen jälkeen Katainen antoi rikkaille nollaveron. Koski se lama kumminkin Suomea ja se on ihan Kokoomuksen aikaansaama.

    Äänestä

  • on kaaoksessa kirjoitti:

    ja siihen on riittänyt että Kokoomus on saanut hoitaa varoja 3 vuotta, Kataisella näyttää olevan vankka aikomus lyödä Viinasen aikasempi ennätys.

    " Lama lisää yleensä kaikkien kurjuutta, mutta tämän laman aikana monella suomalaisella on mennyt paremmin kuin koskaan ennen. Palkat ovat nousseet, ostovoima kasvanut huippuunsa ja asuntojen arvokin kohonnut. "
    Tällä palstalla varmaan notkuvat ne 33000, joilla menee aina huonosti, olivat suhdanteet miten hyvät tahansa.

    Äänestä

  • kriisi... kirjoitti:

    Kaikkien maiden ongelmat johtuvat GLOBAALISTA FINANSSIKRIISISTÄ, joka alkoi Yhdysvalloista.
    Tämä fakta ei näytä uppoavan kaaliin.
    Suomen, eikä muidenkaan maiden hallituksia voi syyttää.
    Googlaa vaikka hakusanalla "taantuma", niin löydät faktaa.

    AI SILLÄ VARJOLLA VOI HEITTÄÄ SUOMENKIN TALOUDEN HOIDON LEKKERIKSI?

    Äänestä

  • FINANSSINERO kirjoitti:

    AI SILLÄ VARJOLLA VOI HEITTÄÄ SUOMENKIN TALOUDEN HOIDON LEKKERIKSI?

    kun kukaan ei usko edes ostettuihin tutkimuksiin joissa Kokoomus on suurin puolue. Aika hauskaa että Katainen uhoaa jo että ketkä ovat seuraavassa hallituksessa vaikka vaaleja ei ole edes käyty.

    Äänestä

  • Sikarikas-1 kirjoitti:

    " Lama lisää yleensä kaikkien kurjuutta, mutta tämän laman aikana monella suomalaisella on mennyt paremmin kuin koskaan ennen. Palkat ovat nousseet, ostovoima kasvanut huippuunsa ja asuntojen arvokin kohonnut. "
    Tällä palstalla varmaan notkuvat ne 33000, joilla menee aina huonosti, olivat suhdanteet miten hyvät tahansa.

    Tämä on varmasti valtakunnan surkeimpien elättien foorumi, se on totta. Sama 33k roikkuu täällä yötkin, eikä kukaan itseään kunnioittava ainakaan tunnusta edes käväisevänsä täällä lukemassa jotain, saati sitten kirjoittamassa.

    Äänestä

  • jo paniikkia kirjoitti:

    kun kukaan ei usko edes ostettuihin tutkimuksiin joissa Kokoomus on suurin puolue. Aika hauskaa että Katainen uhoaa jo että ketkä ovat seuraavassa hallituksessa vaikka vaaleja ei ole edes käyty.

    jotka menevät kokkareiden pippaloihin kun saavat juoda ilmaista olutta ja sitten äänestetään
    kokoomusta vastalahjaksi ja ollaan niin porvaria, niin porvaria ja maanantaina krapulassa dna:lle liittymämyyjäksi.
    Ollaan sitä niin porvaria, herätkää apinat todellisuuteen!

    Äänestä

  • Suoli24 kirjoitti:

    Tämä on varmasti valtakunnan surkeimpien elättien foorumi, se on totta. Sama 33k roikkuu täällä yötkin, eikä kukaan itseään kunnioittava ainakaan tunnusta edes käväisevänsä täällä lukemassa jotain, saati sitten kirjoittamassa.

    surkein foorumi koska niitä jotka kirjoittavat negatiivisesti Kokoomuksesta ei sensuroida.

    Äänestä

  • kriisi... kirjoitti:

    Kaikkien maiden ongelmat johtuvat GLOBAALISTA FINANSSIKRIISISTÄ, joka alkoi Yhdysvalloista.
    Tämä fakta ei näytä uppoavan kaaliin.
    Suomen, eikä muidenkaan maiden hallituksia voi syyttää.
    Googlaa vaikka hakusanalla "taantuma", niin löydät faktaa.

    "Googlaa vaikka hakusanalla "taantuma", niin löydät faktaa"

    hitsi tuo oli kyllä paras tässä ketjussa ^^
    siis jos haluat oiketa ja todellista tietoa asioista sinun pitää tukia huomattavasti enemmän kuin vain lukea uutiset, otsikot ja "viralliset" puheet ja lausunnot :)

    Äänestä

  • Näiden huijaripankkiirien, joille kakki avustusrahat menevät.

    Eikö näitä pankkeja saada kuriin?

    Joka maahan vain valtion pankki, muut menkööt konkurssiin.

    Äänestä

käytännössä tämä on veronmaksajien rahojen heittämistä KANKKULAN KAIVOON!
Jokaisen suomalaisen potti on yli 12 000 euroa (laskennalla että meitä on 5 miljoonaa suomalaista)

Äänestä
  • ne jotka tekevät tuottavaa työtä niin summa nousee aika kovasti.

    Äänestä

ja Thors pitäisi julistaa holhouksen alaisiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

drdydt kirjoitti:

EU-maat ovat sopineet jättiläismäisestä jopa 750 miljardin euron lainajärjestelmästä Kreikan kriisin leviämisen estämiseksi.

Summa koostuu euromaiden 440 miljardin euron lainatakuista, EU-komission 60 miljardin vakautusrahastosta sekä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 250 miljardin euron osuudesta. Lainajärjestelmällä voidaan tukea kriisitilaan ajautuvia EU-maita, jotka eivät saa enää lainaa kohtuullisella korolla kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta.

Suomen osuus euromaiden 440 miljardin lainatakuusummasta on valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan 8,14 miljardia euroa.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/178520.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu