Lomakausi koittaa

Miltä se tuntuu kun lomakausi koittaa ja salasuhteet kohtaavat arjen, eli sen että salarakas elelee puolisonsa kanssa sitä ns. oikeaa elämää jopa kuukauden putkeen?

Kaatuuko salasuhteesi kesäloman viettoon?
26536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

se helvetin vittumainen tilanne, mutta kyllähän hätä keinot keksii. Kyllä sitä loma-aikaankin saa tapaamiset sovittua ainakin kerran viikkoon, jos yritystä on. Venymistä vaatii puolin ja toisin, mutta miksi ei sen salaRAKKAAN takia venyisi??

Tietty normaalia enemmän riitelyä kuuluu asiaan silloin, kun mustasukkaisuus, ikävä ja epävarmuus jylläävät, mutta kaiken se kestää. Ja sovintoseksihän se parasta on.

Ja meilit ja tekstarit kyllä kulkee päivittäin, lomista huolimatta. Lievittävät pahinta eroikävää.

Äänestä
  • Ei lomalla siis ole sen kummemmin taukoa me ainakin on jo sovittu
    tanssilavalla tapaamiset ei mieskaverini vaimo viitsi lavatansseja ja taas mies on hyvinki innokas.
    Mökkipaikat on senverran lähellä muutama 10 kilometriä joten ihan varmana tavataan torilla ja tnassipaikalla.
    Myös minun ja mieheni mökillä kun oma ukko lähtee naapuriäijien kanssa ja välistä viipyy koko viikonlopun.
    Ei ne niin ihmevenymisiä ole.

    Äänestä

  • Sirkku45 kirjoitti:

    Ei lomalla siis ole sen kummemmin taukoa me ainakin on jo sovittu
    tanssilavalla tapaamiset ei mieskaverini vaimo viitsi lavatansseja ja taas mies on hyvinki innokas.
    Mökkipaikat on senverran lähellä muutama 10 kilometriä joten ihan varmana tavataan torilla ja tnassipaikalla.
    Myös minun ja mieheni mökillä kun oma ukko lähtee naapuriäijien kanssa ja välistä viipyy koko viikonlopun.
    Ei ne niin ihmevenymisiä ole.

    Jos kerran riudutte ja kidutte ikävissänne, niin miksette eroa ja aloita sitä ruusuista romantiikansiirappista elämäänne uusien sankareidenne kanssa ? Ihme juttu ? Sekä te, että nyksänne tulisitte onnellisemmaksi ! Elämä on lyhyt, parantakaa nyksiennekin elämää !

    Äänestä

  • aviopuolisoiden välit lähenevät ja lämpiävät, ajattele kesäisiä veneretkiä, lämpiävää saunaa. Vihreät koivut, ihana rakastelu aitassa. Tutun ja turvallisen vaimon läheisyys. Muistelu ensitapaamisesta. Yhteiset kokemukset. Lapset. Tulevaisuus.

    Äänestä

  • kesäisin kirjoitti:

    aviopuolisoiden välit lähenevät ja lämpiävät, ajattele kesäisiä veneretkiä, lämpiävää saunaa. Vihreät koivut, ihana rakastelu aitassa. Tutun ja turvallisen vaimon läheisyys. Muistelu ensitapaamisesta. Yhteiset kokemukset. Lapset. Tulevaisuus.

    ja lämpiää ne välit salarakkaallakin miehen kanssa. Lämmitään näillä helteillä molemmat.
    Aittarakastelut on tuttua puuhaa ja tulevan suunnittelu.
    Ensitapaamista muistellaan usein ja ollaan ihan sitä mieltä että kohtalo meidät yhteen ohjasi.
    Lapsistakin jutellaan kumpikin omistaan ja valokuvia katsellaan lapsista. Mies jo lapsenlapsistakin.
    Ihanaa ettei tarvitse etsiä rakkautta vaan on tämä tuttu ja turvallinen.
    Yhteinen loma etelä-amerikkaan on tulossa elokuussa se on lapsille ja puolisoille liian kuumaa aikaa.
    Nautitaan toisistamme.

    Äänestä

  • kesäisin kirjoitti:

    aviopuolisoiden välit lähenevät ja lämpiävät, ajattele kesäisiä veneretkiä, lämpiävää saunaa. Vihreät koivut, ihana rakastelu aitassa. Tutun ja turvallisen vaimon läheisyys. Muistelu ensitapaamisesta. Yhteiset kokemukset. Lapset. Tulevaisuus.

    palstasta? Hmm. Onnea sinulle jos asiat ovat hyvin mutta jos kaiken tuon päälle haetaan kakkosia ja kolmosia niin taisipa tulla iso valhe. Toiveajattelua.

    Äänestä

  • kesäisin kirjoitti:

    aviopuolisoiden välit lähenevät ja lämpiävät, ajattele kesäisiä veneretkiä, lämpiävää saunaa. Vihreät koivut, ihana rakastelu aitassa. Tutun ja turvallisen vaimon läheisyys. Muistelu ensitapaamisesta. Yhteiset kokemukset. Lapset. Tulevaisuus.

    sinua hyvällä mielikuvituksella paiskattu, kun pystyt deletoimaan päästäsi miehen salapanot ja antamaan torttua aittassa... Etenkin kun tiedät, että loman jälkeen mies taas rientää meisseli ojossa salapanon luo. No, kukin tavallaan. Hauskaa kesää!

    Äänestä

päin vastoin saan nähdä useammin rakastajaani, moottoripyörä harrastus tuo hänet luokseni useammin, kiitos kesä, kiitos moottoripyörä ja tyhmä vaimo.

Äänestä
  • täälläkin tahti paranee talven jäljiltä, kun miehen vanhemmiltaan perimä mökki laitetaan kuntoon ja sitä myöden alkavat "kalareissut" :-) Vaimo ei välitä mökkielämästä ja kalastamisesta vielä vähemmän. Sopii mainiosti, pääsenpä taas monet kerrat "peräsimeen" :-))

    Äänestä

  • tosi, kukakohan se tyhmä on kun odottelee miestä ihan turhaan, ei sitten millään sovi sovitut ajat miehen yksin pyöräilyyn hih. Vai meinnaatko koko kesän ventata milloin mies pääsee? Kyselee tarakalta vaimo;)
    Ai, eikö mies sanonut, sulle että tää kesä harrastetaan pyöräilyä vaimon kanssa yhdessä.

    Äänestä

  • älä nuolaise kirjoitti:

    tosi, kukakohan se tyhmä on kun odottelee miestä ihan turhaan, ei sitten millään sovi sovitut ajat miehen yksin pyöräilyyn hih. Vai meinnaatko koko kesän ventata milloin mies pääsee? Kyselee tarakalta vaimo;)
    Ai, eikö mies sanonut, sulle että tää kesä harrastetaan pyöräilyä vaimon kanssa yhdessä.

    sä kerran oot noin varma ukostas, niin mitä sä teet USKOTTOMUUS-palstalla..?! Toiveajattelua, että pääsisit niiden väliin... Myöhäistä huudella, mies meni jo "parempiin suihin"....

    Äänestä

  • pyy'pivossa' kirjoitti:

    sä kerran oot noin varma ukostas, niin mitä sä teet USKOTTOMUUS-palstalla..?! Toiveajattelua, että pääsisit niiden väliin... Myöhäistä huudella, mies meni jo "parempiin suihin"....

    pelko ahteriin, että kaikki ei ehkä mee niin kuin kuvitellaan. Ja kyllä, olen olen omasta miehestäni varma;)

    Äänestä

  • hfrdd kirjoitti:

    pelko ahteriin, että kaikki ei ehkä mee niin kuin kuvitellaan. Ja kyllä, olen olen omasta miehestäni varma;)

    Saa suhteen loppumaan kätevästi tähän..Itse en halunnut salasuhdetta,ajauduin siihen totuutta tietämättä, ja nyt on hyvä, kun mökkikausi alkaa ja pääsen eroon miehestä. Itsellä muutakin elämää kuin odotella jotain varattua miestä. Nyt on aika ladata akut uuteen iskuun ja löytää vapaa tai olla Yksin -ei hullumpi vaihtoehto sekään

    Äänestä

  • hfrdd kirjoitti:

    pelko ahteriin, että kaikki ei ehkä mee niin kuin kuvitellaan. Ja kyllä, olen olen omasta miehestäni varma;)

    T... tulee luokseni.
    Olet töissä silloin vielä.
    Jaksaa vajaan kuukauden odottaa.

    Äänestä

  • Pirkanmaa rules kirjoitti:

    T... tulee luokseni.
    Olet töissä silloin vielä.
    Jaksaa vajaan kuukauden odottaa.

    Ei mitään järkeä tuhlata aikaa varattuun mieheen!! Vapaita on pilvin pimein, mutta jos nyt tykkää jännityksestä niin sitä varmasti riittää enemmän kuin lääkäri määrää. Ja turhan takia! odotan kesälavojen avautumista ja siihen jää varatut miehet!

    Kun te avioparit tykkäätte tanssia erilläänkin tanssipaikoilla, pitäkää edes sormusta, tai tanssikaa yhdessä koko ilta, niin ei tule ongelmia..

    Äänestä

  • sillee se menee kirjoitti:

    Itse en tehnyt aloitetta tanssipaikalla, jossa se alkoi, vaan tämä varattu sormukseton mies, jolla vaimo oli mukana jossain myös..

    Äänestä

  • sillee se menee.. kirjoitti:

    Saa suhteen loppumaan kätevästi tähän..Itse en halunnut salasuhdetta,ajauduin siihen totuutta tietämättä, ja nyt on hyvä, kun mökkikausi alkaa ja pääsen eroon miehestä. Itsellä muutakin elämää kuin odotella jotain varattua miestä. Nyt on aika ladata akut uuteen iskuun ja löytää vapaa tai olla Yksin -ei hullumpi vaihtoehto sekään

    ajatella. Miehet tahtoo kesällä jäädä siihen oikeaan elämään kiinni. On hauska touhuta perheen kanssa mökillä ja matkoilla. Tämä hyvä ajaa aina ohi kakkosen.

    Äänestä

  • positiivinen tapa kirjoitti:

    ajatella. Miehet tahtoo kesällä jäädä siihen oikeaan elämään kiinni. On hauska touhuta perheen kanssa mökillä ja matkoilla. Tämä hyvä ajaa aina ohi kakkosen.

    ymmärrä, miksi tätä pitää nimenomaan tällä palstalla vakuutella..? Haiskahtaa itsepetokselta... Kuka tuota uskoo, ainakaan kakkonen, joka tietää asian todellisen laidan...

    Äänestä

  • thjfghjjnvfjnhvfnh kirjoitti:

    ymmärrä, miksi tätä pitää nimenomaan tällä palstalla vakuutella..? Haiskahtaa itsepetokselta... Kuka tuota uskoo, ainakaan kakkonen, joka tietää asian todellisen laidan...

    surffaa niin monenlaiset ihmiset. Minäkin, mies, täällä vietän aikaani. Vaimo töissä. Tottahan tuo on. Kesällä eletään todellisia juttuja. Lokakuussa on aikaa käydä panopuuhissa.

    Äänestä

  • palstalla kirjoitti:

    surffaa niin monenlaiset ihmiset. Minäkin, mies, täällä vietän aikaani. Vaimo töissä. Tottahan tuo on. Kesällä eletään todellisia juttuja. Lokakuussa on aikaa käydä panopuuhissa.

    kesä esitetään kunnollista perheenisää ja "ostetaan tulevat synnit anteeksi", niinkö..?
    Heh, hupaisasti sanottu "eletään todellisia juttuja"... Panopuuhat ovatkin sitten kuvitelmaa..?

    Äänestä

  • rdhfgnhvb kirjoitti:

    kesä esitetään kunnollista perheenisää ja "ostetaan tulevat synnit anteeksi", niinkö..?
    Heh, hupaisasti sanottu "eletään todellisia juttuja"... Panopuuhat ovatkin sitten kuvitelmaa..?

    Just naulankantaan. Todellinen ja oikea elämä. Entisessä elämässä oli se kuvitelma, musta puoli. Eipä niitä saa pyyhittyä poiskaan, vaikka haluaisi. Mutta nyt kohti kesää ja puuhastelua ulkona ja mökillä. Tiimi taas yhdessä.

    Äänestä

  • hupaisasti? kirjoitti:

    Just naulankantaan. Todellinen ja oikea elämä. Entisessä elämässä oli se kuvitelma, musta puoli. Eipä niitä saa pyyhittyä poiskaan, vaikka haluaisi. Mutta nyt kohti kesää ja puuhastelua ulkona ja mökillä. Tiimi taas yhdessä.

    koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka yrittävät muuttaa selittelemällä mustan valkoiseksi... Tai jopa kieltäytyvät puhumasta, koska kuvittelevat, että mistä ei puhuta, sitä ei ole olemassakaan...

    Äänestä

  • sdgffd kirjoitti:

    koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka yrittävät muuttaa selittelemällä mustan valkoiseksi... Tai jopa kieltäytyvät puhumasta, koska kuvittelevat, että mistä ei puhuta, sitä ei ole olemassakaan...

    ymmärtää muustakaan. Kuka on sanonut, että vaimon kanssa asioita ei ole selvitetty. Fiksu ihminen. Siis vaimo. Itse tarvitsen tätä " puhdistautumista".

    Äänestä

Tekstarit ja puhelut auttavat jaksamaan. Ja tosiaan seksi eron jälkeen on mahtavaa!

Äänestä
  • odottele rauhassa!

    Äänestä

  • raukkaparka kirjoitti:

    odottele rauhassa!

    pitkään odotella! ja olisitkohan sinä kuitenkin se pikkuraukka.... ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TuumaajaTyttö kirjoitti:

Miltä se tuntuu kun lomakausi koittaa ja salasuhteet kohtaavat arjen, eli sen että salarakas elelee puolisonsa kanssa sitä ns. oikeaa elämää jopa kuukauden putkeen?

Kaatuuko salasuhteesi kesäloman viettoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu