Erosta on muutamia kuukausia. Suhteemme kesti vuosia, mutta lopuksi mies sitten löysi toisen naisen, ihastui ja se oli menoa se. Tosin miehellä ei ollut pokkaa sen paremmin kertoa tästä suhteesta mulle kuin laittaa meidän suhdetta poikki. Minä jouduin sekä ottamaan salasuhteen puheeksi (koska se muuttui pian aika ilmiselväksi) että lähtemään yhteisestä kodistamme, kun mies olisi jotenkin vain halunnut pitää asiat ennallaan.
No, mies ei paljon suostunut aiheesta puhumaan, totesi vain löytäneensä tästä toisesta naisesta sitä läheisyyttä, keskusteluja ja seksiä, joita meidän suhteesta puuttui. Eikä siinä mitään, ymmärrän kyllä. Asia nyt vain on niin, että nuo edellä mainitut asiat puuttuivat meidän suhteestamme miehen halusta ja aloitteesta: hän lakkasi istumasta vieressäni sohvalla telkkaria katsomassa, ei jaksanut jutella kanssani, ei halunnut puhua asioistaan mulle, tyrmäsi aloitteeni seksiin ja lopulta lakkasi vastaamasta, kun tervehdin häntä vaikkapa töistä tullessani. Hän sanoi aika ykskantaan, että haluaa olla kotonaan rauhassa, eikä seksi ole hälle sillä tapaa tärkeää.
Suhdetta hän ei kuitenkaan halunnut tuolloin lopettaa, ei jutella siitä, mitä meille oli tapahtumassa, ei mitään. Sanoi olevansa tyytyväinen oloonsa, ja uhkasi, että tapahtuu pahoja asioita, jos jätän hänet. En siis jättänyt, vaan elin aika monta vuotta suhteessa, jota en itse enää suhteeksi sanoisi. Jotenkin koin, että on velvollisuus ja pakko, ja sopeuduin.
Kunnes sitten äkkiä löytyi se uusi nainen.
Joudun olosuhteiden pakosta olemaan miehen kanssa tekemisissä melko paljon. Meillä on myös yhteisiä ystäviä. Tällaisissa tilanteissa haluan olla normaalisti ja nätisti, en halua tuoda tätä meidän välirikkoa ystävien ja tuttavien rasitteeksi. Koko ajan tunnen kuitenkin kasvavaa kiukkua ja suuttumusta entistä miestäni kohtaan, ja minun on suorastaan vaikea olla hänen kanssaan samoissa tilanteissa. En oikein tiedä, mihin purkaisin nämä negatiiviset tunteeni... jotain niille pitää tehdä, tai minusta tulee katkera entinen vaimo. Kirjoittaminen ei riitä, ammattiauttajaan ei ole varaa, ja ystäviä en haluaisi loputtomiin rasittaa näillä. Mitä muita vaihtoehtoja on?
No, mies ei paljon suostunut aiheesta puhumaan, totesi vain löytäneensä tästä toisesta naisesta sitä läheisyyttä, keskusteluja ja seksiä, joita meidän suhteesta puuttui. Eikä siinä mitään, ymmärrän kyllä. Asia nyt vain on niin, että nuo edellä mainitut asiat puuttuivat meidän suhteestamme miehen halusta ja aloitteesta: hän lakkasi istumasta vieressäni sohvalla telkkaria katsomassa, ei jaksanut jutella kanssani, ei halunnut puhua asioistaan mulle, tyrmäsi aloitteeni seksiin ja lopulta lakkasi vastaamasta, kun tervehdin häntä vaikkapa töistä tullessani. Hän sanoi aika ykskantaan, että haluaa olla kotonaan rauhassa, eikä seksi ole hälle sillä tapaa tärkeää.
Suhdetta hän ei kuitenkaan halunnut tuolloin lopettaa, ei jutella siitä, mitä meille oli tapahtumassa, ei mitään. Sanoi olevansa tyytyväinen oloonsa, ja uhkasi, että tapahtuu pahoja asioita, jos jätän hänet. En siis jättänyt, vaan elin aika monta vuotta suhteessa, jota en itse enää suhteeksi sanoisi. Jotenkin koin, että on velvollisuus ja pakko, ja sopeuduin.
Kunnes sitten äkkiä löytyi se uusi nainen.
Joudun olosuhteiden pakosta olemaan miehen kanssa tekemisissä melko paljon. Meillä on myös yhteisiä ystäviä. Tällaisissa tilanteissa haluan olla normaalisti ja nätisti, en halua tuoda tätä meidän välirikkoa ystävien ja tuttavien rasitteeksi. Koko ajan tunnen kuitenkin kasvavaa kiukkua ja suuttumusta entistä miestäni kohtaan, ja minun on suorastaan vaikea olla hänen kanssaan samoissa tilanteissa. En oikein tiedä, mihin purkaisin nämä negatiiviset tunteeni... jotain niille pitää tehdä, tai minusta tulee katkera entinen vaimo. Kirjoittaminen ei riitä, ammattiauttajaan ei ole varaa, ja ystäviä en haluaisi loputtomiin rasittaa näillä. Mitä muita vaihtoehtoja on?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Teveyskeskuksen kautta pääsee kyllä puhumaan psykologin kanssa, tai sitten on näitä eroseminaareja eikä ne maksa kuin normaalin tk maksun. Eli sinne vain yhteyttä apua saat varmasti. On hyvä ettet halua katkeroitua, mutta hae apua ajoissa. Itse olen avun tätä kautta saanut, puhuminen ammatti-ihmisen kanssa aina auttaa.
Terveyskeskus ei tullut muuten mieleenkään. Kai mä ajattelen, että sinne mennään, jos on fyysinen vamma tai sairaus. On siellä tosiaan psykologitkin... ja jono. Mutta jos ei tilanne ala parantua, täytyy kyllä harkita vakavasti.
äkkiä yrittää purkaa rakkautesi tuohon mieheen, jos sitä vielä on. Se onnistuu suht helposti kun niin päätät. Rakkaus on tahtomista ja kun miehesi on noin munaton ollut, ja sinut hylännyt, niin miksi ihmeessä roikkuisit hänessä enää edes ajatuksen taholla. Ihan kuin minun elämästä olisit kirjoittanut, paitsi että ei olla vielä erottu ja että kun erotaan niin yhteisiä tuttuja ei tule olemaan.
Mikä pakko sun on olla tekemisissä exän kanssa? Mikä pakko sun on mennä samoihin tilaisuuksiin kun hän? Jos ei ole ihan henki kyseessä niin jätä menemättä, kunnes pystyt hoitamaan kohtaamiset ilman suuria tunteita. Ilmiselvästi tunnet vielä paljon exää kohtaan jos kiukkukynnys ylittyy. Sanonpahan vaan, että ei ole sun tunteiden arvoinen tuollainen munaton mies kuten omani, ei ole pokkaa ottaa mitään vastuuta teoistaan, odottaa että voi jatkaa liittoa muina miehinä eläen itse toisaalla sitä onnensa hurmiota. Sinun miehesi lakkasi tekemästä töitä liiton eteen, hän pakeni omaan maailmaansa, päätti pettää sen sijaan että olisi yrittänyt. Nyt nainen pää pystyyn ja elämä risaiseksi, sillä häviäjiä tässä ovat miehesi ja se uusi. Sinä sen sijaan olet nyt vapaa, vapaa tekemään ja sanomaan ihan mitä sinua huvittaa. Nauti, elä elämääsi, ota uusi kampaus, uusi tyyli, näytä miehelle ettet millään tavalla kärsinyt erosta vaan koita saada hänet kateelliseksi onnellisuudestasi ja osoita kaikin tavoin, että hän on historiaa ja ettet ikinä ottaisi häntä takaisin. Sinun ei tartte puhua hänelle jos et halua, tai huomioida mitenkään, mutta jos on pakko niin sitten hoidat sen mahdollisimman neutraalisti niin ettet paljasta kiukkuasi.
Paras lääke tuollaisille munattomille on osoittaa olevansa vastustamaton, että vientiä riittää ja muut ihmiset viihtyvät seurassasi. Se olisi paras lääke itsellesikin, pura kiukku salilla tai urheillessa, ja näytä näissä yhteisissä tilaisuuksissa vain parhaasi. Ole kuin ero ei olisi tuntunut missään. Saat voimaa siitä kun näet exäsi silmissä mahdollisesti uuden ihailun, kun olet niin vastustamaton eron jälkeen. Tulee vielä katumapäälle, ja sinähän et tietystikään ota häntä enää koskaan takas?
Enemmän kyse on varmaankin tottumuksesta kuin varsinaisesti rakkaudesta. Olen niin pitkään joutunut olemaan se suhteen kantava voima ja samalla sopeutumaan monenlaiseen, että kai tuollainen on jäänyt päälle. En oikein edes tiedosta, miten toimin, kun tämän miehen kanssa oleminen oli muodostunut niin normaaliksi osaksi elämää.
Eksän kanssa on pakko olla tekemisissä, sille en voi mitään juuri nyt, ja noista tapaamisista jää kyllä kannettavaksi paljon purkamatonta kiukkua. Ihailua tai mitään vastaavaa en eksältä kaipaa, mutta keskeneräisten asioiden käsittelemistä kaipaisin. Mun puolestani saavat myös sen uuden naisen kanssa elää elämänsä onnellisina tai onnettomina, mua kiinnostaisi lähinnä saada tämä luku elämässäni sulkeutumaan - ja silloin palataan taas tähän, että menneitä pitäisi pystyä käsittelemään, mielellään miehen kanssa, koska juuri hänelle mulla olisi yhteisestä elämästämme sanottavaa ja kysymyksiä, joihin kukaan muu ei voi vastata.
Mutta koska mies ei tähän suostu, täytyy yrittää päästä eteenpäin muilla keinoin. Selvästi tämä keskustelupalstalla valittaminen on yksi niistä...
et tarvitse ex-mieheltäsi tosiasiassa yhtään mitään. Voit päättää mielessäsi, että tietyt asiat jäävät ikuisesti pimentoon tai että ehkä ne vuosien päästä voidaan puhua exän kanssa, jos enää haluat. Voit miettiä itseksesi mitä teit väärin/oikein, missä on tilaa kasvaa, missä tullaan miehesi kypsymättömyyteen jne. Vastaukset saat itsekin, ja voi olla parempi ne yksin miettiä tai kavereiden kanssa. Yli pääsee kun miettii, että mennyt on mennyttä, sitä ei saa takas, tulevaisuudesta ei tiedä, mutta voit elää nyt tässä hetkessä. Tee siis tarvittavat pohdinnat itsessäsi, reflektoi, mieti missä se ehkä meni vikaan ja sen jälkeen sulje tämä episodi elämässäsi.
Juttu on kuitenkin se, että välttämättä ei löydy mitään syytä mistä kaikki lähti menemään pieleen. Aina ei ole mitään tiettyä syytä, miksi kaikki meni niin kuin meni. Epäilen, että miehesi oli pitkään jo onneton tahollaan, mutta hän ei ehkä antanut merkkejä sinulle siitä vaan päätti pettää sinut. Hän jätti päätäntävallan sinulle, ei kyennyt edes laskemaan sinua menemään. Oli itsekäs, eikä ehkä edes rakastanut sinua koskaan. Ehkä vain sinä rakastit. Ehkä et rakastanut sinäkään? Menitte palan matkaa yhdessä ja nyt voit ottaa opiksi. Koita miettiä mikä mahtoi olla suhteenne tarkoitus, opitko tästä jotain tai kasvoitko henkisesti vahvemmaksi, opettiko yhdessäolo jotain?
Totuus siis on, että vaikka puhuisit miehen kanssa et saa välttämättä niitä vastauksia mitä haluaisit. Ehkä kyse on henkilökohtaisesta kriisistä. Et tarvitse oikeasti mitään päätöskeskustelua, vaan löydät vastaukset itsestäsi tai suhdettanne pohtimalla. Tiedän, se tunne on olemassa, että pitää saada vastauksia, mutta helpoiten se tapahtuu kyllä nyt ihan itseään tutkimalla..
Kiitoksia näistä, on hyvä saada asiaan näkökulmia.
Lopullisia vastauksia en myöskään kaipaa, kun tiedän, ettei niitä luultavasti ole. Tiedostan kyllä, että vähiten joudun loukkaantumaan eksän käytöksestä, kun en alkujaankaan odota häneltä mitään. Näinhän olen toiminut pitkän aikaa jo silloin, kun olimme yhdessä. Kun ei odota, että toinen tervehtisi kotiin tullessani, ei pety, ja niin edelleen. Jotenkin kuitenkin oletin, että näin suuren muutoksen ja kriisin edessä yhteiset asiat olisi vihdoin voitu ottaa edes jonkinlaiseen käsittelyyn. Pettymyshän siitä seurasi.
Oma elämäni on alkanut kyllä hyvin, nautin yksin olemisesta ja vapaudesta tehdä monet pienet asiat haluamallani tavalla. Itsekseni tulen toimeen eron ja siihen liittyvien ajatusten kanssa ihan mukavasti. Ongelmia syntyy, kun joudun tapaamaan eksää. Toisaalta voi olla, että nämä tapaamiset estävät mua hautaamasta tätä asiaa liian pian. Eli mun pitää käsitellä tämä mielessäni valmiiksi, jotta pystyn hoitamaan ne tapaamiset ilman, että joka kerran harmittaa ja tympii. (Tapaamme siis töiden takia. Työpaikan vaihtaminen on näinä aikoina melko hankalaa, ja itse en aio luopua tavattoman mielekkäästä työpaikasta pelkästään siksi, että siellä törmää eksään.)
Lisäyksenä vielä: itse asiassa tämän ketjun paikka olisi varmasti enemmänkin tuolla ero- tai parisuhdepalstojen puolella. Jotenkin tuntuu, että miehen uskottomuus on ihan vain jäävuoren huippu kaikessa siinä, mikä meidän suhteessamme ei toiminut - ja kuitenkin se ulospäin ja meille itsellekin onnistui näyttäytymään oikein toimivana ja seesteisenä parisuhteena.
ei taida ollakaan, mutta jos kirkon puoleen kääntyminen ei tuota ongelmia, niin perheasiainneuvottelukeskus on ev.lut kirkon ylläpitämä palvelu, jonka olet jo maksanut kirkollisveron yhteydessä. Uutta laskua ei siis tule. Se ei ole mikään Raamattupiiri vaan meillä on ainakin ollut asiantunteva terapeutti joten voin suositella. Kannattaa kysästä, josko eronnutkin saisi sieltä apua.
Kaikista parhainta olisi, jos voisitte käydä siellä myös yhdessä, mutta hae nyt sinä ainakin apua. Miehesi käytös ei ole oikein, mutta parisuhteessa on aina kaksi ihmistä. Terapeutti voi auttaa sinua löytämään itsestäkin kehitettäviä puolia ja näin et tee samoja virheitä seuraavassa suhteessa. Esimerkiksi minä remontoin taloa ja kuvittelin ansaitsevani lisähuomiota tuosta. Vaimo hoiti kotia. Hän ei olisi tarvinnut remonttia, hän olisi tarvinnut halauksia. Kumpikaan meistä ei puhunut... Ja noinhan se menee. Eka loppuu keskustelu ja alkaa ajatusten lukeminen ja ylitulkitseminen. Sitten loppuu kaikki muu.
Suosittelen lisäksi jotain intensiivistä liikuntaharrastusta, jonka parissa saat ajettua pahan olon pois kehosta pari kertaa viikossa. Potkunyrkkeily tms.
Kirkko ei varmaankaan tule kyseeseen, kun en kuulu. Mutta oppimisen paikka tämä ilman muuta on, ei ole tullut mieleenkään, että syy suhteen ongelmiin olisi yksinomaan miehessä. Mulla on jo jonkinlainen kuva siitä, mitä itse teen mahdollisella seuraavalla kerralla toisin. Vielä saa kuitenkin kulua aikaa, että lähden edes ajattelemaan uutta suhdetta. Edellinen on kesken... Ja kiirettä ei ole.
Onneksi olen siinä iässä, että on oikein luontevaa pysähtyä katselemaan elämän kulkua ja pohtimaan, kuka olen, mitä haluan ja mistä olen valmis joustamaan.
Intensiivinen liikuntaharrastus mulla jo onkin, ja se on kyllä ollut erittäin tarpeellinen läpi koko tämän tähän mennessä tapahtuneen.