Rasvan voimalla Grönlannin halki

kj.mattila

Ensimmäinen suomalaisnainen ylitti Grönlannin jäätikön. Johanna Nousiainen kuului nelihenkiseen Ultima Thule Greenland 2010 -ryhmään, joka hiihti jäätikön yli nopeimpana suomalaisena retkikuntana.

Eilisten kymmenen uutisten mukaan pääasiallisena ravintona oli rasva. He söivät mm voita, josta oli poistettu vesi.

Kyllä rasva on rautaa.

41

1534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YrjöJurri

      Äskettäin tuli BBC:n dokumentti Robert Scottin tuhoon johtaneesta etelänavan valloituksesta. Britit tekivät siitä uusintaretken jossa tutkittiin miesten kuntoa. Tämäkin retki jouduttiin keskeyttämään, koska sällit olisivat paleltuneet navalle. Tutkimustulokset johtivat niin Scottin kun retroryhmän osalta samaan tulokseen, miehet eivät saaneet riittävästi ravintoa. Britit totesivat Scottin ryhmän periaatteessa kuolleen nälkään ja pakkanen hoiti loput. Tällä retroryhmällä oli norjalainen verrokkijoukkue joka muistaakseni paineli Grönlannissa. Sällit söi rasvaa ja jaksoivat kokeen loppuun, olivat lääkärintarkastuksessa hyväkuntoisia verrattuna näin britteihin.

    • Arktis Artist

      Muistutetaan että ihmisen lihaksessa käyttämästä energiasta n. 90% tulee rasvasta joten rasvan käyttäminen energianlähteenä ei ole mitenkään uutta tai merkillistä. Arvokkaita glukoosivaroja pyritään käyttämään mahdollisimman niukasti.

      Kun lähdetään tuollaiselle pitkälle reissulle ruoka on otettava mukaan siinä muodossa jossa se sisältää eniten energiaa. Muussa muodossa muona veisi yli kaksinkertaisen määrän tilaa ja painaisi niin ikään enemmän. Rasva on runsasenergista ravintoa joten se on luonnollisin valinta juuri nimenomaan tästä syystä.

      Ravinteiden saamisen takaamiseksi mukana pitää olla tietysti muutakin kuin rasvaa mutta rasvalla katetaan energian tarve. Mutta ei siellä pelkällä rasvalla mennä, pelkän rasvan voimalla matka katkeasisi varsin nopeasti erilaisten puutostilojen takia, kova rasitus kun kuluttaa muutenkin normaalia enemmän makroravinteita ja niitähän rasvassa ei ole. Tutkipa oikein tarkkaan retkikunnan ravitsemusta niin löydät sieltä muutakin VHH:lle ominaista, kuten mm. tehdastekoisia lisäravinnevalmisteita. Niitä samoja joista palstalla jo niin tuttu Mattikin kertoo.

      http://umami.fi/ruoka-juoma/tiia/matin-diabetes-tarina/

      "Lisäravinteina on vahvaa D- ja C-vitamiinia, Omega3-rasvahappoja ja yksi monivitamiinitabletti."

      • yks toinen kp

        ja eiköhän tälläisessa tilanteessa ole kyse siitä, että kaikki ruoka on mahdollisimman kuivassa muodossa hiutaleina. Sama rasvan kanssa, miksi kuljettaa ylimääräisiä kiloja veden muodossa kun sitä on ulkoa saataivssa.

        Tuosta glukoosivarastojen käytöstä. Niillähän on Grönlannissa varmaan matkanteko sen verran hidasta, päivämatkat n.20 km - 30 km verran. Eli niillä on varmaan sama mistä saavat energian, kulutus on sen verran hidasta, ettei päivän aikana ehdi glukoosivarastot tyhjentyä vaikka muodostavatkin glukoosin rasvasta.

      • Mitä arvokasta sokerissa on?

        Eihän rasvan käytössä energianlähteenä mitään merkillistä ole. Mutta silti vaan suositellaan että energia hankitaan pääasiallisesti hiilihydraateista eli sokereista. Miksi tarvitaan tämä kiertotie että syödään valtavasti hiilihydraatteja jotka elimistö muuttaa rasvaksi ja tämä muutosprosessi on elimistölle tuhoisaa. Terveellisempää on ottaa energia suoraan rasvasta. Kyllä maksa huolehtii että aivoille riittää sokeria.

      • tuotto...
        kj.mattila kirjoitti:

        Mitä arvokasta sokerissa on?

        rasvasta on paljon hitaampaa kuin hiilareista. Eli kun liikunta tai elämä on hidasta laahustamista riittävät rasvat energianlähteenä vallan mainiosti. Ai niin, ruisleivässä on paljon arvokkaita vitamiineja ja kivennäisaineita joita ei laardista löydy.

      • tuotto... kirjoitti:

        aivan kaikille runsasta hiilihydraattikuormaa liikkui tai sitten ei? Eikö olisi syytä muuttaa ravitsemussuosituksia niin että vain urheilijoille sopii runsashiilihydraattinen ravinto. Me tavalliset laahustajat jotka suoritamme liikuntamme normaalisti kävellen tai maratoonia hölkäten, ei kisaillen otsa kurtussa, niin meille sopii paremmin VHH koska rasva riittää vallan mainiosti vaikka thriatlonin läpiviemiseen.

        Ai niin, ruisleivässä on paljon hiilihydraatteja eli sokeria jota laardista ei löydy.

      • kasvisten

        lisäksi suositella muita hiilareita kuin neljäsosa lautasesta. Kun syö terveellisen lautasmallin mukaan, niin nousee raput rivakammin ja ajatuskin kulkee nopeammin :) Ja miksi ahmia rasvaa, kun se ei sisällä kuin ravinneköyhiä tyhjiä kaloreita, ja aiheuttaa tukkoisen ja raskaan olon.

      • kasvisten kirjoitti:

        ennen runsashiilihydraattisella ruokavaliolla ajatus aina pätki varsinkin ruokailujen jälkeen. Työnteon aloittamisesta ei meinannut tulla mitään kun vaan haukotutti. Nyt VHH:lla olo on ateroiden jälkeen virkeä ja sitä jaksaa pitkää päivää niinkuin yrittäjä usein joutuu tekemään.

      • Arktis Artist
        kj.mattila kirjoitti:

        aivan kaikille runsasta hiilihydraattikuormaa liikkui tai sitten ei? Eikö olisi syytä muuttaa ravitsemussuosituksia niin että vain urheilijoille sopii runsashiilihydraattinen ravinto. Me tavalliset laahustajat jotka suoritamme liikuntamme normaalisti kävellen tai maratoonia hölkäten, ei kisaillen otsa kurtussa, niin meille sopii paremmin VHH koska rasva riittää vallan mainiosti vaikka thriatlonin läpiviemiseen.

        Ai niin, ruisleivässä on paljon hiilihydraatteja eli sokeria jota laardista ei löydy.

        Ei virallisissa suosituksissa ainakaan suositella mitään "runsasta hiilihydraattikuormaa". Voisit ottaa selvää asioiste ennen kuin päästelet tuollaisia sammakoita suustasi. Et tiedä alkuunkaan mitä virallisisssa suositukssa suositellaan.

        Sinun laahustamiseesi tietysti riittää ihan mikä tahansa vitamiinipillereillä höystetty köyhä ruoka. Miksi syödä ravintoköyhää mutta energiapitoista rasvaa kun sen sijaan voisi syödä ravinteikkaita juureksia ilman pelkoa liiallisesta energiansaannista.

        Ja edelleenkin, ihmisen lihaksissa syntyvä energia on 90%:sesti rasvasta. Mutta jos tehoja tarvitaan niin rasvalla tehot jäävät 60%:iin maksimista.

      • Arktis Artist kirjoitti:

        hiilihydraatteja 50-60% päivän syömisistä. Kun on yli puolet hiilaria niin se on runasa hiilihydraattikuorma. Minulla VHH:lla hiilihydraattien osuus on 15-20%

      • suositellaan
        kj.mattila kirjoitti:

        hiilihydraatteja 50-60% päivän syömisistä. Kun on yli puolet hiilaria niin se on runasa hiilihydraattikuorma. Minulla VHH:lla hiilihydraattien osuus on 15-20%

        puolet lautasesta kasviksia, neljäsosa perunaa, pastaa tai riisiä, neljäsosa lihaa tai kalaa.

        Tämä sopisi lähes kaikille, vaan harvapa näin terveellisesti syö :(

      • suositellaan kirjoitti:

        puolet lautasesta kasviksia, neljäsosa perunaa, pastaa tai riisiä, neljäsosa lihaa tai kalaa.

        Tämä sopisi lähes kaikille, vaan harvapa näin terveellisesti syö :(

        me syömme vielä terveellisemmin. Kolme neljäsosaa kasviksia ja yksi neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa. Kasviksia ei koskaan syödä liikaa. Nytkin odottaa tuossa kuhafile lämpenemistä. Sen paistan voissa. Sitten lautaselle kasviksia. Kolmea eriväristä paprikaa, kukkakaali-kurkku-tomaatti salaattia smetanalla. Ei ole paikkaa perunalle terveellisellä VHH-lautasmallilla.

      • ihmisten

        houkutteleminen noudattamaan edes lautasmallia on sangen hankalaa, niin lähes mahdotonta on ylipuhua heidät noudattamaan vhh-dieettiä, josta tuo neljäsosa perunaa, pastaa tai riisiäkin on vielä korvattu kasviksilla.

        Pikaruoka, einekset, sipsit, vaalea leipä, pulla, makeiset, virvokkeet, olut... siinä listaa kiireisen ja laiskan nykyihmisen "ravinnon" kulmakivistä.

      • tuolla tavalla !
        kj.mattila kirjoitti:

        ennen runsashiilihydraattisella ruokavaliolla ajatus aina pätki varsinkin ruokailujen jälkeen. Työnteon aloittamisesta ei meinannut tulla mitään kun vaan haukotutti. Nyt VHH:lla olo on ateroiden jälkeen virkeä ja sitä jaksaa pitkää päivää niinkuin yrittäjä usein joutuu tekemään.

         >

        Aika selkeä oire insuliiniresistenssistä käsittääkseni. Jos sohvaperuna on lihotuskuurilla useita vuosia, niin tuo tosiaan on seuraus. Siinä kannattaakin yrittää tehdä painolleen jotain - ihan mikä tahansa helpottaa.

      • me syömme
        kj.mattila kirjoitti:

        me syömme vielä terveellisemmin. Kolme neljäsosaa kasviksia ja yksi neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa. Kasviksia ei koskaan syödä liikaa. Nytkin odottaa tuossa kuhafile lämpenemistä. Sen paistan voissa. Sitten lautaselle kasviksia. Kolmea eriväristä paprikaa, kukkakaali-kurkku-tomaatti salaattia smetanalla. Ei ole paikkaa perunalle terveellisellä VHH-lautasmallilla.

        vielä terveellisemmin. Puolet lautasesta salaattia ja höyrytettyjä vihanneksia, neljäsosa perunaa, KOKOJYVÄpastaa tai -riisiä, neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa. Kasviksia ei koskaan syödä liikaa. Lounaaksi söin sisäfilepihvi, johon tuli pippurinen kastike. Sitten lautaselle annos valkosipuliperunoita ja kasviksia. Kolmea eriväristä paprikaa, tuorekurkkua, kirsikkatomaatteja, rucola, tammenlehvää, pinaattia, päälle tilkka salaattikastiketta (öljy-balsamico-sitruuna-suola-sokeri) ja juomana kivennäisvettä. Vaimo soitti ja kysyi päivällisestä, hän oli ajetellut parsakeittoa ja krutonkeja.
        Aamiaisella oli lasi vastapuristettua appelsiinimehua, kaurapuuroa, johon mustikka-vadelmasosetta, rasvatonta maitoa, ruisleipä, jonka päällä kalkkunaleikettä. Pyörällä töihinja kotiin, jolloin edestakainen matka 38,8 km. Illalla lenkki vaimon ja karvaturrin kanssa, kyllä jaksaa.

      • 1120
        kj.mattila kirjoitti:

        me syömme vielä terveellisemmin. Kolme neljäsosaa kasviksia ja yksi neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa. Kasviksia ei koskaan syödä liikaa. Nytkin odottaa tuossa kuhafile lämpenemistä. Sen paistan voissa. Sitten lautaselle kasviksia. Kolmea eriväristä paprikaa, kukkakaali-kurkku-tomaatti salaattia smetanalla. Ei ole paikkaa perunalle terveellisellä VHH-lautasmallilla.

        Mihis tuossa lautasmallissa sijouttuu se rasva?

      • tuolla tavalla ! kirjoitti:

         >

        Aika selkeä oire insuliiniresistenssistä käsittääkseni. Jos sohvaperuna on lihotuskuurilla useita vuosia, niin tuo tosiaan on seuraus. Siinä kannattaakin yrittää tehdä painolleen jotain - ihan mikä tahansa helpottaa.

        kuusi vuotta sitten niin saan kiittää Antti Heikkilää että hän opasti minut pois hiilihydraateista ja nyt ei ole insuliiniresistenssistä tietoakaan, eikä minkäänlaisesta väsymyksestä. Sitä todella kannattaa tehdä painolleen ja muille elintoiminnoille jotain ettei aiheuta hiilihydraateilla ja margariineilla tulehduksia. Jos suonet tulehtuu niin ne menee tukkoon. Tunnetusti terveet suonet eivät tukkeudu ja kun syö sydänystävällistä eläinrasvaa niin samalla pitää suonet kunnossa.

      • sitähän on tuossa
        1120 kirjoitti:

        Mihis tuossa lautasmallissa sijouttuu se rasva?

        "yli oman tarpeen". Paistetussa pihvissä, kastikkeessa, valkosipuliperunoissa, salaattikastikkeessa, parsakeitossa, ruisleivän päällä, eiköhän ne suurimmat rasva-annokset löydy noista.

      • 1120 kirjoitti:

        Mihis tuossa lautasmallissa sijouttuu se rasva?

        ja kala vielä paistetaan runsaassa voissa. Kukkakaali-tomaatti-kurkku salaattiin tulee smetanaa. Kyllä siinä rasvaa on

      • uhuuuu
        kj.mattila kirjoitti:

        kuusi vuotta sitten niin saan kiittää Antti Heikkilää että hän opasti minut pois hiilihydraateista ja nyt ei ole insuliiniresistenssistä tietoakaan, eikä minkäänlaisesta väsymyksestä. Sitä todella kannattaa tehdä painolleen ja muille elintoiminnoille jotain ettei aiheuta hiilihydraateilla ja margariineilla tulehduksia. Jos suonet tulehtuu niin ne menee tukkoon. Tunnetusti terveet suonet eivät tukkeudu ja kun syö sydänystävällistä eläinrasvaa niin samalla pitää suonet kunnossa.

        illalla kumartaa heikkilää ja aamulla ensimmäiseksi.Siinä sivussa kun haukut Puskan,Partasen ja muutaman muun,jaksat taas koko päivän täällä kirjoitella.Voit ilmoitella sitten heikkilälle että olet muistanut kumarrukset ja kehut.

      • !
        kj.mattila kirjoitti:

        kuusi vuotta sitten niin saan kiittää Antti Heikkilää että hän opasti minut pois hiilihydraateista ja nyt ei ole insuliiniresistenssistä tietoakaan, eikä minkäänlaisesta väsymyksestä. Sitä todella kannattaa tehdä painolleen ja muille elintoiminnoille jotain ettei aiheuta hiilihydraateilla ja margariineilla tulehduksia. Jos suonet tulehtuu niin ne menee tukkoon. Tunnetusti terveet suonet eivät tukkeudu ja kun syö sydänystävällistä eläinrasvaa niin samalla pitää suonet kunnossa.

         >

        Jep, hihhuli tarvitsee aina jonkun, jonka persettä nuolla.

        Jos VHH:lla pystyy hillitsemään kalorisaantiaan, niin kyllä se silloin on hyvä. Sitten sillä laihtuu ja samalla insuliiniresistenssi helpottaa. Tietysti sellaiset tyypit, joilla ei sohvalla löhöämällä hankittuja insuliiniresistenssejä ole, pärjäävät erinomaisesti normaalilla ruokavaliolla (vaikka virallisterveellisellä).

         >

        Mutta väitteellesihän ei ole tieteellistä pohjaa, joten kyse on hihhulin kuvitteluun perustuvasta huuhaasta.

      • Arktis Artist
        kj.mattila kirjoitti:

        me syömme vielä terveellisemmin. Kolme neljäsosaa kasviksia ja yksi neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa. Kasviksia ei koskaan syödä liikaa. Nytkin odottaa tuossa kuhafile lämpenemistä. Sen paistan voissa. Sitten lautaselle kasviksia. Kolmea eriväristä paprikaa, kukkakaali-kurkku-tomaatti salaattia smetanalla. Ei ole paikkaa perunalle terveellisellä VHH-lautasmallilla.

        ....kuormaa virallisissa suosituksissa. Sen sijaan runsasta, energiarikasta ja epäterveellistä rasvakuormaa suositellaan välttämään.

        Tietysti uskontosi on mitä on mutta swehän perustuukin uskoon eikä tieteellisyyteen.

        Ainuttakaan lausettasi et ole perustellut, toistelet pelkkiä uskonnollisia mantrojasi.

        VHH:maisen runsas rasvakuorma on todettu jokaisessa puolueettomassa ja oikein tehdyssä tutkimuksissa terveysriskiksi.

        Ja lisäksi runsas rasva vie tilaa vitammini- ja hivenainepitoiselta ruoalta.

        suositellaan yli puolet ( 50-60% ) ravinnosta hiilihydraatteja voidaan puhua hiilihydraattikuormasta ja kun jokaiselle on selvää että hiilihydraatti on sokeria niin miksi suositellaan sokeria kun se tunnetusti aiheuttaa diabetyesta, rasittaa sydäntä ja altistaa sydäntaudeille. Näistä sairauksista kärsii koko kansa ja mikään ei muutu. Kuinka voi Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ja Pekka Puska hyväksyä tällaisen menettelyn josta hyötyy vain lääketeollisuus.

        Runsas rasva vain tarkoittaa sitä että energia otetaan rasvasta joka on elimuistön luonnollisin polttoaine. Runsaat hiilihydraatit estävät vitamiinien ja hivenaineiden imeytymistä joskin ei perunoissa ja pastassa niitä olekaan. RHH:lla kärsitään tästä syystä myös vitamiinien puutoksesta.

        Virallisella dieetillä ei kärsi mistään puutoksesta koska virallinen suositus perustuu juuri siihen että kaikkea saa tarpeeksi, toisin kuin VHH:lla. Tämähän ei miksikään muutu vaikka kuinka yrität muuta väittää.

        Liika rasvakuorma on se joka elimistöä kuormittaa ja aiheuttaa mm. korkeaa kolesterolia joka puolestaan on tekijänä lähes jokaisessa sepelvaltimotukoksessa.

        Voisitko jo vihdoin vastata mitä ihmettä menetän jos jätän perunan ja pastan syömättä ja vaihdan ne vitamiinirikkaisiin parsakaaliin ja paprikaan? Oletko koskaan vertaillut vaikka Finelissä mitkä ovat erot?

        Taas pelkkää valhetta. Korkealla kolesterolilla ei ole mitään tekemistä sepelvaltimotukoksen kanssa. Suonet menee tukkoon kun ne ensin kärsii tulehduksista ja kun tarkemmin tutkitaan mitä tukkeutuneista suonista löytyy niin se on sitä monityydyttämätöntä kasvirasvaa. Margariini tukkii suonet.

        pastan vihanneksiin mutta kun vaihdat sen rasvaan. Rasvassa ei ole juuri mitään muuta kuin energiaa.

        Janäinhän teet jos rasvakuuorma lisääntyy annoksessa kaksinkertaiseksi ja ylikin.

      • Arktis Artist kirjoitti:

        pastan vihanneksiin mutta kun vaihdat sen rasvaan. Rasvassa ei ole juuri mitään muuta kuin energiaa.

        Janäinhän teet jos rasvakuuorma lisääntyy annoksessa kaksinkertaiseksi ja ylikin.

        mitä minä syön? Perunan ja pastan vaihdan parsakaaliin ja paprikaan. Lihat valitesn sieltä rasvaisimmasta päästä että saan sydänystävällistä eläinrasvaa. Rasva on myös luonnollinen energianlähden ja energiaa tarvitaan kun liikunta kuuluu olennaisena osana VHH-ruokavaliolle. Rasvan energia ei nosta sokeritasoja eikä ole vaaraa diabeteksesta kun ei leiki sokerien kanssa. Suosittelen sinullekin. Varo diabetesta. Aina kun syöt runsaasti hiilihydraatteja kuten perunaa ja pastaa niin altistat itsesi sokeritaudille.

      • Anonyymi
        kj.mattila kirjoitti:

        Mitä arvokasta sokerissa on?

        Eihän rasvan käytössä energianlähteenä mitään merkillistä ole. Mutta silti vaan suositellaan että energia hankitaan pääasiallisesti hiilihydraateista eli sokereista. Miksi tarvitaan tämä kiertotie että syödään valtavasti hiilihydraatteja jotka elimistö muuttaa rasvaksi ja tämä muutosprosessi on elimistölle tuhoisaa. Terveellisempää on ottaa energia suoraan rasvasta. Kyllä maksa huolehtii että aivoille riittää sokeria.

        Sokerista ? Ei pidä paikkansa.

    • etsiä ääri-

      olosuhteita tai jotain extremeä? Harva meistä ylittelee jäätiköitä Grönlannissa, et sinäkään. Se miten elää ja mitä syö tässä jokapäiväisessä elämässä on paljon tärkeämpää ja siihen ei voiklöntti valitettavasti riitä!

      • en tarkoittanutkaan että pelkkä rasva riittäisi. Kirjoitus ei käsitellytkään jokapäiväistä elämää. Jokapäiväisessä elämässä VHH:lla syödään runsaasti kasviksia ja tottakai tarvitaan proteiinia jota saa lihasta, kalasta ja kanasta. Se miten elää ja mitä syö on kaikkein tärkeintä. Niinkuin Ritva Oksanen sanoi viikonlopun Iltalehdessä että "en tiedä päivieni määrää, mutta niiden sisältöön voin vaikuttaa". Haluan vaikuttaa sisältöön ja siksi pyrin syömään terveellisesti ja ravinteikkaasti ja se onnistuu parhaiten VHH:n avulla. Haluan pysyä terveenä.

      • hyvn neuvoja
        kj.mattila kirjoitti:

        en tarkoittanutkaan että pelkkä rasva riittäisi. Kirjoitus ei käsitellytkään jokapäiväistä elämää. Jokapäiväisessä elämässä VHH:lla syödään runsaasti kasviksia ja tottakai tarvitaan proteiinia jota saa lihasta, kalasta ja kanasta. Se miten elää ja mitä syö on kaikkein tärkeintä. Niinkuin Ritva Oksanen sanoi viikonlopun Iltalehdessä että "en tiedä päivieni määrää, mutta niiden sisältöön voin vaikuttaa". Haluan vaikuttaa sisältöön ja siksi pyrin syömään terveellisesti ja ravinteikkaasti ja se onnistuu parhaiten VHH:n avulla. Haluan pysyä terveenä.

        pelossa. Ja nälän pelossa. Jutuistasi aistii jatkuvan terveyden menettämisen pelon ja jatkuvan pelon että nälkä yllättää ja sen myötä menetät elämäsi hallinnan.

        Sairauksien pelon voit välttää kun aloitat jonkun terveellisen dieetin ja sitten aloitat säännöllisen liikuntaharrastuksen. Ei VHH- tai muut tutkimattomat ihmedieetit pysty vapautamaan sinua sairauksien pelosta eikä jatkuvasta lääkärillä käynnin pakosta, kun aina pitää olla varmistamassa että asiat eivät ole menneet vielä huonompaan suuntaan. Nälän pelko sen sijaan tuntuu ohjaavan kaikkea muuta elämääsi.

      • sanottu.
        hyvn neuvoja kirjoitti:

        Toisaalta, tämä palstahan on ikääntyville erinomainen paikka käsitellä kuolemanpelkoaan, joten tätä taustaa vasten palstan fanaatikkojen kirjoitukset asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

      • seduction of eros
        sanottu. kirjoitti:

        Toisaalta, tämä palstahan on ikääntyville erinomainen paikka käsitellä kuolemanpelkoaan, joten tätä taustaa vasten palstan fanaatikkojen kirjoitukset asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

        Juu, tämä palsta toimii niin ikääntyvien pelkojen kun nuorempien himojen kanavointipaikkana :=), meikä kuuluu jälkimmäisiin
        Rasvakyrppää odotellessa :=)

      • hyvn neuvoja kirjoitti:

        pelossa. Ja nälän pelossa. Jutuistasi aistii jatkuvan terveyden menettämisen pelon ja jatkuvan pelon että nälkä yllättää ja sen myötä menetät elämäsi hallinnan.

        Sairauksien pelon voit välttää kun aloitat jonkun terveellisen dieetin ja sitten aloitat säännöllisen liikuntaharrastuksen. Ei VHH- tai muut tutkimattomat ihmedieetit pysty vapautamaan sinua sairauksien pelosta eikä jatkuvasta lääkärillä käynnin pakosta, kun aina pitää olla varmistamassa että asiat eivät ole menneet vielä huonompaan suuntaan. Nälän pelko sen sijaan tuntuu ohjaavan kaikkea muuta elämääsi.

        sairauksien pelossa. Sen sijaan RHH:lla joutuu elämään sairauksien kanssa. Kerran vuodessa lääkärissä käynti ei ole jatkuvaa pakkoa, pelkkä rutiinitarkastus. Yleensä sanotaan että suomalainen mies ei mene lääkäriin kovin helposti, vasta viimeisessä hädässä. Naiset ovat paljon aktiivisempia tässä suhteessa. Kun viisi ja puoli vuotta sitten sain VHH:lla veriarvot kuntoon niin mitään pelkoa ei tarvitse tuntea kun arvot ovat pysyneet muuttumattomina. Runsaasti hiilihydraatteja syövillä on jatkuva diabeteksen pekjo kun tiedetään miten se leviää hiilaristien keskuudessa.

    • lailla !

      Suositelkaamme siis naparetkeilijöiden ruokavalioksi erittäin runsaasti rasvaa sisältävää dieettiä.

      Muut sen sijaan usein kärsivät liiasta energiansaannista, joten hyvin energiatiheastä ravinnosta saa helposti liikaa kaloreita.

      • ihan kaikille. Syökää runsaasti eläinrasvaa sisältävää ravintoa niin energiaa ei tule liikaa kun kylläisyys tulee pienemmillä annoksilla. Runsaasti hiilihydraatteja syövillä on se ongelma että nälkä ei lähde millään ja jos hetkeksi lähtee niin vähän ajan päästä on taas nälkä ja koko ajan syöminen tarkoittaa ylimääräistä energiaa joka kertyy sitten läskinä vartaloon.

        Kokeile vaikka niin tiedät että esittämäni asiat ovat faktaa.

      • voisi ?
        kj.mattila kirjoitti:

        ihan kaikille. Syökää runsaasti eläinrasvaa sisältävää ravintoa niin energiaa ei tule liikaa kun kylläisyys tulee pienemmillä annoksilla. Runsaasti hiilihydraatteja syövillä on se ongelma että nälkä ei lähde millään ja jos hetkeksi lähtee niin vähän ajan päästä on taas nälkä ja koko ajan syöminen tarkoittaa ylimääräistä energiaa joka kertyy sitten läskinä vartaloon.

        Kokeile vaikka niin tiedät että esittämäni asiat ovat faktaa.

         >

        Miksi voisi ? Tuolla selitit, että hiilihydraattipitoista ruokavaliota voisi suositella urheilijoille kun urheilijta tulevat hyvin toimeen sillä. Miksi naparetkeilijän ruokavaliota pitäisi suositella muille kun pelkästään naparetkeilijä näyttää tulevan sillä toimeen ? Eipä logiikka ole hihhulin vahvin valtti ainakaan.

      • voisi ? kirjoitti:

        runsashiilihydraattinen lihotusdieetti ja sumopainija on urheilija.

      • puheenaihetta !
        kj.mattila kirjoitti:

        runsashiilihydraattinen lihotusdieetti ja sumopainija on urheilija.

        Ahaa, väitteesi mukaan sumopainijoiden dieetti on energiprosenteiltaan samanlainen kuin japanilaisten yleinen ruokavalio - sumoilijoilla on ehkä vaan hivenen hiilihydraattia on korvattu jollain muulla. Missä on viite sumopainijoiden ruokavalioon vai perustuuko tuokin väitteesi vain toisen käden tietoon (uskomukseen) ?

        Tiesitkö, että esim. olympiakomitean suositus esim. palloilijoille on erittäin hiilihydraattipainotteinen (hyvinkin tuo kaksi kolmasosaa) ? Jep, onko esim. lentopalloilijat, jalkapalloilijat, käsipalloilijat mielestäsi kovinkin sumopainijoiden näköisiä ?

        Jep, mutta se asian, mikä tässä nyt kävi selväksi, oli se, ettei erittäin runsasrasvainen dieetti sovi kuin naparetkeilijöille.

         <  < Samaa voi suositella muillekin >>

        Miksi voisi ? Tuolla selitit, että hiilihydraattipitoista ruokavaliota voisi suositella urheilijoille kun urheilijta tulevat hyvin toimeen sillä. Miksi naparetkeilijän ruokavaliota pitäisi suositella muille kun pelkästään naparetkeilijä näyttää tulevan sillä toimeen ? Eipä logiikka ole hihhulin vahvin valtti ainakaan.

    • R.E.T. KEILIJÄ

      Näin tekevät kaikki arktiset retkikunnat, koska

      a) ruoan pitää olla mahdollisimman kevyttä ja pieneen pakkautuvaa energiamääräänsä nähden ja
      b) ruoka pitää pystyä syömään riittävän lyhyessä ajassa.

      Päiväkulutus voi olla yli 6000 kilokaloria, joten energiaa todellakin tarvitaan. Kysymys ei siis ole ravinto-opillisesta vaan käytännöllisestä valinnasta.

      • ravinto-opillinenkin valinta. Syötävän ruoan aina tulisi olla mahdollisimman kevyttä että se mahdollisimman pienillä ateriamäärillä saisi aikaan kylläisyyden eikä aiheuttaisi tarpeetonta ahmimista pienin väliajoin. VHH-ruokavaliolla ruoka on juuri tällaista kevyttä ja kun rasvaa on riittävästi niin selviää pienemmillä ruokamäärillä. VHH:lla syödään vain kolme kertaa päivässä ilman välipaloja joten ruokailuun käytettävä aika lyhenee. Ei tarvitse koko ajan olla syömässä.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Rasvassa on eniten kaloreita per gramma ja näin kuormaa tulee mahdollisimman vähän. Myös 6000 kalorin syöminen raskaan liikunnan lomassa on haaste jo ihan syötävän massan suhteen jollei kaloritiheys ole suuri.. Energiankulutuksesta kertoo paljon se, että tuollakin kalorimäärällä he laihtuvat.

    • Anonyymi

      Olen ollut VHH:lla ja pätkäpaastolla vuoden alusta ja hyvin toimii painonpudotuksena vaikka oluen juontiin välillä lipsuukin. Tasapainoilua on kyllä tuossa hiilareiden määrässä kun tykkään kuntoilla päivittäin, pysyttelen alle 100 grammassa päivää kohti niin välillä on tehot vähissä mutta tarkoitus onkin tällä hetkellä laihduttaa, katson hiilarimääriä sitten uudelleen kunhan tavoitepainon olen saavuttanut. En käytä vaakaa painon tarkkailuun vaan peiliä ja pieneksi jääneitä vaatteita, nyt löytyy jo varastosta vanhoja vaatteita joitten napit menevät taas kiinni:) varpaatkin näkyy jo hyvinkin kun alaspäin katsoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe