Kaipaan edelleen ensirakkauttani kymmenen vuoden takaa. Olemme vuosien varrella muutamia kertoja nähneet ja tuntuu että ne tunteet ei ole kadonneet minnekkään.
Onko tämä ihan normaalia ensirakkauksien kanssa?
Muistan vieläkin miten paljon ujostelin tätä kyseistä herraa, ja ujostelen häntä edelleen! Mutta jos nään hänet jonkun toisen kanssa, olen aidosti heidän puolestaan onnellinen. Ei tule sellaista mustasukkaista oloa, vaan pikemminkin olo, että haluan hänelle pelkkää hyvää.
Toki toivon, että joskus voisimme vielä olla yhdessä, mutta en uskalla sitä hänelle kertoa.
Onko tämä ihan normaalia ensirakkauksien kanssa?
Muistan vieläkin miten paljon ujostelin tätä kyseistä herraa, ja ujostelen häntä edelleen! Mutta jos nään hänet jonkun toisen kanssa, olen aidosti heidän puolestaan onnellinen. Ei tule sellaista mustasukkaista oloa, vaan pikemminkin olo, että haluan hänelle pelkkää hyvää.
Toki toivon, että joskus voisimme vielä olla yhdessä, mutta en uskalla sitä hänelle kertoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mullekin tämä.. Ja tosiaan, se on uskomatonta miten vahva se yhteys ja tunne on, joka välillemme on vuosien kuluessa muodostunut. Ihmeellisintä on se, ettei ole merkitystä kuluuko näkemisten välillä päivä vai useampia vuosia, ihan yhtä vahvasti silti sisältä polttelee ja on vaikeuksia pitää itsensä hallinnassa, kun tuntuu että kroppa ja mieli alkaa elää silloin ihan toisistaan riippumatonta elämäänsä.:) Ja kun käy tuon tunnemyrskyn läpi, tulee jotenkin niin täydellisen levollinen, onnellinen ja hyvä olo.
Musta sunkin kannattaa olla vaan onnellinen tosta kaikesta. Ihan parasta että pystyy tuntemaan näin! En mä usko, että tätä kukaan muu pystyy ymmärtämään edes kovin hyvin, paitsi sellainen, joka samaa on itse kokenut.