Ei oikein tahdo pysyä nälkä poissa näillä VHH-pöperöillä. Vaikka kuinka mättää kasviksia koneeseen lohen kyytipojaksi niin nälkä kurnii koko ajan. Pitäisi varmaan lusikoida suoraan voita purkista, mutta ei ihan pysty.
Nälkä!
N. Kurki
14208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hanna Partasella. Sekin söi seitsemän munan munakkaan kasvistäytteellä ja silti oli taas kohta nälkä. Eiköhän olisi parempi jos te molemmat puhuisitte totta.
Ihmiset ovat yksilöitä. Jos rasvainen ja proteiinipitoinen murkina pitää joillan ihmisillä nälkää, niin ei se tarkoita että niin olisi kaikilla. Tämä oli myös Partasen pointti.
munakkaassa oli kovin vähän kaloreita (noin 700), joten ei tuollaisella nälkä pysy poissa. Kasvikset ja esim. 300 grammaa lohta sisältävät myös niin vähän energiaa, että nälkä on parin tunnin päästä (ellei jo aiemminkin).
No mutta eiköhän tämä tästä tasaannu, kunha pääsee ylimääräisestä lihasmassasta eroon ja saa tätä kautta aineenvaihdunnan "vähän" matalammalle tasolle.
lisätä rasvaa, silloin ne pitää paremmin nälkää. Kun silppuaa tomaattia ja kurkkua niin kannattaa lorottaa oliiviöljyä tai smetanaa joukkoon. Samoin kukkakaaliin sopii ihan voisula sellaisenaan tai jos laittaa uunissa niin kermaa ja juustokuorrutus päälle. Teen usein kasvisvokkia ja siihenkin aina lopuksi smetanaa.
tummelia kyrppään, siitä kyrppä rasvoittuu.
Niin, joillakin on aina nälkä, vaikka söisivät koko ajan. Joillakin on jano aina, vaikka kittaisivat viinaa koko päivän.
oi oi...tummelillako se sonni voitelee...
nam nam, kuuluu karjapaimenten varustukseen, sanoo lehmityttö
rasvakyrppääkö kaipaat, hän häippäsi pari tuntia sitten
hyvät ja ravinteikkaat kasvikset ,lisäämällä niihin rasvaa?
kyllä täytyy Partasen olla oikea ruokasieppo, jos oikeasti on nälkä parin tunnin päästä, jos on jumalauta syöny 7 KANANMUNAN MUNAKKAAN ohessa vielä joitakin kasviksia. Huh huh! Paskaa puhuu Partasen ämmä kun ei voi myöntää virheitään! Hätävalhe sanon minä!
PAINU VITTUUN TÄÄLTÄ!
puoli kiloa pähkinöitä, puoli kiloa kassleria, ja juo puoli litraa oliiviöljyä, niin johan pysyy nälkä poissa. Olo voi aluksi olla vähän outo, mutta kyllä se siitä ajan kanssa.
Kehtaatkin tulla tänne valehtelemaan.
Kehtaatki tulla kertomaan totuuksia tänne.Totuuksille on ihan eri palstat!